maanantaina, toukokuuta 16, 2011

Viikonlopun sirpaleet

Sirpale nro 1: ei varmaan tartte kertoa?
Lätkän MM-kulta on nyt sitten tosiasia, vaikken jaksanut siihen aluksi uskoa, kas kun ei ole ollut tarvetta juuri äänijänteitään revitellä 16 vuoteen. Finaalipaikka oli tietysti hieno juttu, mutta Ruotsi on ollut vastassa niin monta kertaa aikaisemminkin tunnetuin tuloksin, etten uskaltanut vielä edes toisen erän jälkeenkään toivoa edes hiljaa mielessäni.

Olin yksikseni kotona katsomassa matsia, mikä oli hyvä, koska siellä sai kiljua ja hyppiä niin paljon kuin sielu sieti ilman että häiritsi naapureita. Mummu oli jo nukkumassa, mutta onneksi hän kuulee kovin huonosti. Grenoblelaisen hotellin aulassa matsia netin kautta seuranneen siskon kanssa kävimme FB:ssä melkein reaaliaikaista chattia statuspäivityksien kautta. Jopa DI, vannoutunut jääkiekon vastustaja seurasi matsia ihan oma-aloitteisesti, vaikka valittelikin tylsyyttä ensimmäiset puolitoista erää.

Olisi ollut kyllä kuoharin paikka illalla, mutta meidän kaapista ei löytynyt muuta kuohuvaa kuin Spritea ja venäläistä skumppaa jostain aikojen alusta. Olisi ollut varmasti aika jännittävää juotavaa. Ja toisaalta minun piti ajaa taas maanantaiaamuna töihin, joten se kuohari ei olisi ollut hyvä idea lainkaan.

Sirpale nro 2: euroviisut
Ja taas oli Suomen edustaja niin ennakkosuosikki, niin ennakkosuosikki että! Ja miten kävikään? Sija 21 on aika normaali näille "ennakkosuosikeille", tosin semin kolmas sija oli jonkinasteinen yllätys. Toisin kuin viime vuonna, tänä vuonna jaksoin katsoa viisut telkkarista, mutta en viitsinyt tehdä mitään kirjanpitoa kappaleista, saati että olisin äänestänyt mitään maata. Se vain jäi mieleen, että voittaja-Azerbaidzanin kappale ei jäänyt mieleen, Ruotsilla oli tosi tarttuva kappale ja joukossa oli parikin hyvää korvamato-ehdokasta.
Ehkä se levy tarttee hankkia.

Sirpale nro 3: autoilua
Inhoan kahta asiaa: tuulta ja uria, pärkkele! Ei oo kivaa ajaa moottoritietä kun auto kiemurtelee jatkuvasti. En tykkää.

Perjantai-iltana minulla oli DI kyydissä, hän oli ollut Otaniemessä ystävänsä väitöstilaisuudessa ja lähdimme Helsingistä yhdessä kohti Tamperetta. Eipä silti, mies nukkui osan matkaa joten ei siitä paljon seuraa ollut. Kateellinen vain olen, nimittäin tuo Nurmijärvi/Vantaa-Tampere-väli on erinomainen matka pitkästyä perusteellisesti.

En olisi koskaan kuvitellut tätä sanovani, mutta kaipaan oikeastaan niitä aikoja, kun kuljin junalla. Junassa voi kuunnella musiikkia, lukea, käyttää tietokonetta tai katsella maisemia. Auton ratissapa sitä et voi tehdä. Se puolen toista tunnin ajomatka on pahemman kerran hukkaan heitettyä aikaa ja rasittavaksikin se käy. Perjantai-iltaisin Tampereelle päästyäni olen yleensä tolkuttoman nälkäinen ja väsynyt. Tällä kertaa en ollut sanottavan nälkäinen, koska olimme DI:n kanssa käyneet Stonesissa syömässä ennen lähtöä.

Sunnuntaina ajelin muuten hyvässä seurassa. Jo jossain Lempäälän kohdilla minut ohitti musta Mersu, joka jäi kuitenkin eteeni sopivan matkan päähän. Ajoimme suunnilleen samaa tahtia, joten roikuin pitkän matkaa Mersun perässä. Tällainen samaa vauhtia ja suunnilleen samalla tavoin ajava "tuulenhalkoja" on moottoritienopeuksissa ihan kiva juttu, se auttaa omalta osaltaan ennakoimaan liikennettä paremmin. Kun näkee edellämenevän lähtevän ohittamaan, sitä tietää jo itsekin alkaa vähän katsella sopivaa ohituspaikkaa. Jos taas vilahtaa jarruvalot, tietää heti että kaveri ei jarruttele sen takia, että olisi painanut päättömästi miljoonaa ja joutuu nyt vetämään vähän liinoja kiinni, ei sen takia että muu liikenne tökkisi vaan sen takia, että itsellä on aivan liikaa nopeutta. Siinä kohtaa on hyvä höllätä itsekin kaasua ja tsekata tilannetta vähän kauempaa.

Hämeenlinnan kohdilla Mersu jäi kuitenkin oikealle kaistalle ja minä menin ohitse. Ajattelin, että se lienee jäänyt jälkeen tai kääntynyt jopa pois, mutta kissan villat: jonkin verran Hämeenlinnan eteläpuolella peräpeilissä näkyi tutunoloinen maski. Mersu tuli ohitustilanteessa sen verran lähelle, että näin rekisterin kirjaimet. Sama auto! Ajoimme taas pitkän matkaa peräkkäin, tällä kertaa minä edellä ja Mersu perässä, pitäen koko ajan fiksun välimatkan vaikka muuta liikennettä olikin jonkin verran. Ennen Tuusulan ramppia aloin himmailla enkä lähtenyt enää ohittamaan hitaampia, joten Mersu nikkasi minusta ohitse. En huomannut morjestaa.

Tarinan opetus: fiksusti ajavat kanssa-autoilijat ovat aina tosi jees.

Sirpale nro 4: miekkakalaa
Nygrenin kalatiski kauppahallissa tarjosi pettymyksen, kun tiskistä ei löytynyt tuoretta tonnikalaa. Sen tilalle DI otti kuitenkin samantapaista miekkakalaa ja sitten sunnuntaina alkoi pohtia, miten miekkakalaa voisi valmistaa. Netistä löytyi ohje miekkakalapastasta, tosin meillä ei ollut pastaa vaan salaattia, mutta ei sen väliä. Oli oikein hyvää tuo sunnuntain ateria.

Ei kommentteja: