tiistaina, elokuuta 30, 2011

Hullulla on halvat huvit...

... idiootilla ilmaiset.
Alustukseksi yksi Jupun sarjakuva. (Ei muuten kannata lukea tuota blogia kertaistumalta läpi. Siinä saattaa olla naurulihakset kovilla. Jupulta on muuten ilmestynyt muutama vuosi sitten albumi "Baarien nainen" ja tänä syksynä on tulossa "Koirapuistojen nainen".)

Eli rekisterinumeroiden keräily numerojärjestyksessä. Samana päivänä luettuani tuon sarjakuvan, näin numeron 999 ja ajattelin sen olevan enne: minun tulee kerätä kaikki numerot 999:stä 1:seen (ei siis toisin päin, keräilyn aloittaminen on helpompaa näin, mutta se loppuosa on sitten taatusti hankalaa).

Päätin pari perussääntöä:
1. Jos olen menossa numerossa X ja näen aamulla numeron X-2 ja myöhemmin saman päivän aikana X-1, voin ottaa listalleni molemmat numerot eli X-1 ja X-2, jos muistan ja olen varma, että olen todellakin nähnyt samana päivänä numeron X-2. Eli näin listan numerot voi yhden päivän aikana bongata väärässä järjestyksessä.

2. Ulkomaalaisten autojen rekisterinumerot hyväksyn vain, jos ne ovat selkeästi kolminumeroisia tai esimerkiksi nelinumeroisessa kilvessä yksi numero on erotettu joko välillä tai viivalla muusta sarjasta TAI neli- tai suurempinumeroisen hyväksyn silloin jos sen ensimmäinen tai ensimmäiset ovat nollia. Esimerkiksi 0989 olisi hyväksyttävä bongaus 990:n jälkeen.

3. Oman auton rekisterinumeron (alkaa 8:lla) aion ottaa mukaan vaikka tuolloin se ehkä ei olekaan enää oma enkä näe sitä missään.

Keräily onkin lähtenyt alkukankeuden jälkeen hyvin käyntiin. Se 999 oli tosiaan yksi auto Nurmijärven kirjaston parkkipaikalla, muistaakseni Saab. Sen jälkeen jouduinkin vartomaan 998:ia jonkin aikaa, vaikka ympärillä kierteli kaikki numerot 990:sta ylöspäin. 998:n bongasin kuitenkin työmatkalla, se oli jokin pääkaupunkiseudun liikenteen bussi, joka oli nousemassa kolmostieltä Martinkyläntielle.
997 oli vihreä auto, joka ajeli ainakin parina aamuna pitkin Raalantietä ja vanhaa kolmostietä. Ajoin eräänä aamuna sen perässä siihen asti kunnes se kääntyi kolmostieltä pois kirkonkylän kohdalla ja sekös syletti, kun silloin vielä pyydystin sitä 998:ia.
996 tuli vastaan Vantaankoskella myös, liikennevaloissa eräänä iltapäivänä.
995 oli autokoulun musta Ford, joka seisoi Jokelassa parkissa.
994:n bongasin myös Raalantiellä jonain iltapäivänä.
993 oli taksi Tikkurilan rautatieasemalla viime keskiviikkona.
992 oli muistaakseni Volvo, joka kääntyi eteen Imatralla viime perjantaina.
991 löytyi eilen työpaikan parkkipaikalta.
990 oli Hermia 11:n eteen parkkeerattu Volvo eilen puolen päivän jälkeen.
989 tuli vastaan myös eilen Turtolankadulla.

Kuten näkyy, eilen oli hedelmällinen päivä, bongasin peräti kolme autoa samana päivänä ja vielä kaikki numerojärjestyksessä. Arvata saattaa, että 988:ia saan odottaa taas hamaan ikuisuuteen asti tai ainakin siltä se tuntuu.

*edit*
Kirjoituspäivänä bongailin runsaasti 988-numeroita, ennustuksestani huolimatta. Ensimmäinen oli punainen auto, parkissa Insinöörinkadun varrella. Toinen oli harmaa auto, samoin parkkeerattuna lähitienoille.

2.9.2011 987 ja 986 bongattu Hyvinkään alueella vanhalla kolmotiellä (130).
3.9.2011 985 bongattu Hyrylässä.
10.9.2011 984 moottoritiellä
18.9.2011 983 Raalantiellä
24.9.2011 982 parkissa Teekkarinkadun varressa
26.9.2011 981 parkissa työpaikan pihalla
2.10.2011 980 tuli vastaan Tuusulan moottoritien pohjoispäässä
4.10.2011 979 oli parkissa Hämeenkadun varrella
7.10.2011 978 tuli vastaan vanhalla kolmostiellä
11.10.11 977 tuli vastaan Hermiankadulla
967 Tampereella
975 Tampereella, naapuritalon ovella
974 Tampereella
973 Tampereella
972 Tampereella
971 Tampereella, työpaikan parkkipaikalla
970 Tampereella, työpaikan parkkipaikalla
969 Tampereella, Hervannan valtaväylällä
968 Vantaankosken parkkipaikalla
967 Nurmijärvellä

maanantaina, elokuuta 29, 2011

Tamperelainen nääs!

Kah niin, hurja neljän päivän loma on ohitse ja olen - ei voi sanoa että palannut - päätynyt sorvin ääreen. Sorvi on kuitenkin siirtynyt Ruoholahdesta Hervantaan. Koska jatkan toistaiseksi samassa projektissa, sain ottaa työläppärini (2 kpl) mukaani, täällä Hervannassa oli odottamassa jo valmiina työpiste ja vierailulla respassa hoituivat myös kulkukorttiasiani sille mallille, että pääsen kulkemaan. Helppoa kuin heinänteko. Tosin uudelta työpisteeltä puuttuvat vielä telakka, näyttö ja näppis, mutta selviäähän tällä pelkällä läppärilläkin.

Kävin tässä iltapäivällä myös työnantajan toimistolla, sain sinne avaimen ja saan uuden badgenkin kun käyn hakemassa, joten paperiasiat alkavat olla silläkin suunnalla kunnossa. Yllättävän kivuttomasti, sanoisin!

Viime viikon olin tosiaan maanantaina lukuunottamatta lomalla. Maanantaina oli vielä viimeinen rypistys Ruoholahdessa. Työkaverit olivat hankkineet suklaata ja kukkakimpun "jäähyväislahjaksi", voin väittää että se oli sentään yllätys, koska enhän minä ole vaihtamassa projektia, saati sitten firmaa, istumapaikkaani vain eikä Tamperekaan missään maan äärissä ole.

Tiistain olin vielä pääasiassa Nukarilla, siellä tuli poikkeamaan mummun veli vaimoineen. Ovat kahdeksanpäisen sisaruskatraan viimeiset kun nuorin sisko kuoli tässä kesällä. Hurjaa kyllä, toinen on satavuotias ja toinen kymmenen vuotta nuorempi. Tiistai-iltana suuntasin sitten Tampereelle, keskiviikkona oli yksi testausseminaari Hermiassa ja sen loputtua lähdin suoraan junalle ja kohti Imatraa.
Vietin Ruokolahdella äidin ja hänen miehensä luona muutaman päivän. Torstaina käytiin vähän kiertelemässä Mustaniemessä ja Kyläniemessä ja missä nyt sitten kierreltiinkään. Perjantaina poikkesimme nopeasti Imatralla ja iltapäivällä lähdimme veneilemään. Keli oli mitä mahtavin, aurinko paistoi ja lämpötila ainakin lähellä hellelukemia, jos ei peräti mennyt ylikin. Oli hieno päivä ja kyllä kelpasi kirjoittaa Facebookiin että täällä sitä vain lillutellaan Saimaalla auringonpaisteessa kun muut kaverit pääsääntöisesti paiskivat töitä.

No, lauantaina oli kuitenkin suunta taas kohti Tamperetta ja tänään sitten töihin.

torstaina, elokuuta 18, 2011

Kesäkissa palaa

Tiättekste ku tarttis pakata?
Meikäläisen reilun 8 kuukauden työkeikka Helsinkiin/Espooseen alkaa olla viimeisiä itkuja vaille valmis. Olen Helsingissä töissä enää huomisen ja maanantain, ensi viikosta olen lomalla loput päivät ja sitten 29.8. pitäisi aloittaa jo Tampereella. Mihin tämä aika oikein on mennyt?

Suoraan sanoen minua hirvittää ihan pikkuisen, että miten sopeudun taas kaupunkielämään DI:n kanssa. Olen tottunut siihen, että on hiljaista, rauhallista ja yksinäistä ja viihdyn hyvin täällä. Olen saanut mennä ja tulla miten huvittaa. Ainoat äänet ovat satunnaiset lentokoneet ja peltikatolla rymistelevä orava. Telkkari ei ole ollut päällä kuukausiin (tai no oli, mutta sitä katsoi sisko).

Mutta on siinä hyvätkin puolensa. 45 kilometrin ja 1 tunnin 10 minuutin työmatka kutistuu 450 metriin ja kymmeneen minuuttiin. Vettä saa lutrata ihan niin paljon kuin haluaa. Kauppa on kävelymatkan päässä. Stockmann ja Sokos ovat inhimillisen kokoisia, lähellä, tiedän mistä mitäkin löytyy eivätkä ihan niin julmetun täynnä porukkaa. Kaikki tutut ravintolat, olen tässä kevään ja kesän aikana väittänyt kärsiväni vieroitusoireita ainakin Tuulensuun ja Marusekin ruuista.

Lauantaina sitten liikkuu. Pitäisi oikeasti pakata, mutta kun laiskottaa.

tiistaina, elokuuta 16, 2011

Pari huomiota

Huomio 1
Minä en ymmärrä metrojen liukuportaita tai oikeastaan ihmisten käyttäytymistä niissä. Tai ymmärrän, mutta muutamia tyyppejä haluaisin roimia pitkin korvia.
Kello on puoli 4, Ruoholahden suunnasta tulee rautatieasemalle metro ja samaan aikaan toinen juna tulee idästä päin. Rautatieasemalla jää hulluna porukkaa pois kummastakin junasta. Ei mitään hätää, meneehän sieltä peräti kolmet rullaportaat ylöspäin.
Mutta mitä?! Ihmiset seisovat yhtenä kapeana rivinä jokaisten portaiden oikeassa reunassa. Siihen viereen mahtuisi ihan hyvin seisomaan toinen ihminen. Mikä hiton idea on käyttää vain puolet portaiden kapasiteetista?

No kun se "kiihdytyskaista" on varattu niille valitettavan kovaäänisille urpoille, joita on ehkä 15% kaikista matkustajista ja jotka haluavat päästä kulkemaan ylöspäin portaissa. On niin helvetin kiire olevinaan joka paikkaan että sitä varten tarvitaan puolet rullaportaistakin että päästään ainakin 10 sekuntia nopeammin sinne ylös. Voi huoh ja hyvä jysäys.

Tunnustan: olin tänään paha ihminen ja seisoin siinä vasemmalla puolella. No, ei siitä ollut mitään iloa, ne rullaporraskaaharit olivat ryysineet tietysti jo ennen minua sinne portaille eikä enää ollut ketään tulossa ylöspäin. Niin turhauttavaa kun ei oikeasti ollut kenenkään tiellä.
Minulla olisi ollut vastarepliikkikin valmiina: "No voe tokkiisa ko ehä mie tienny. Mie ko iha luulin et täsä saa ihimisekki olla ko on niim palio kulkijaa menoos. Voe anteeks ny kauhiast, myöhästykkönää ny linikast miun takkii?" (inspired by Jupu)

Huomio 2
Rakkaat naispuoliset kanssaeläjäni. Jos haluatte käyttää korkeita stilettikorkoja ja legginssejä tai muita tiukkoja housuja yhdessä, opetelkaa kulta-pienet-rakkaat kävelemään niillä kengillänne ennen kuin lähdette ihmisten ilmoille. Ihan oikeasti. Se kuolevan kamelin viimeinen marssi lievässä etukenossa ja polvet koukussa ei imartele ketään.
Jos ette ole idiootteja, älkää näyttäkö idiootilta. Jos olette idiootteja, ei sitä tarvitse kaikille näyttää.

Että mulla särkee silmiä vieläkin...

Huomio 3
Ekaluokkalaisia on taas tiet täynnään. Onnekseni liikun kuitenkin pääasiassa niihin aikoihin kun he ovat vielä turvallisesti sängyssä tai päässeet kotiin jo aikoja sitten. Ekaluokkalaisista varoitellaan kovasti liikenteessä, mutta ne pikkuiset reppuselät, jotka minun reitilleni ovat osuneet, eivät ole olleet ongelma. He sentään kulkevat kiltisti niin kuin äiti ja opettajat ovat neuvoneet, tien reunassa ja noudattavat liikennevaloja ja käyttävät suojateitä ja katsovat tuleeko autoja. Mistä lähtien tällainen jalankulkija on muka ongelma ollut?! No tietysti se ekaluokkalainen on kovasti pieni eikä näe esimerkiksi parkkeerattujen autojen yli ja niin edelleen, mutta silti.

Sen sijaan ne isommat koululaiset, varsinkin arviolta yläasteikäiset. Ne jotka maleksivat kadun yli mistä sattuu katsomatta sivuilleen, jotka ajavat pyörillään kuin Euroopan omistajat, luonnollisesti keskellä katua. Ne joille torvea soittaessaan saa vain keskisormen ja räkäistä naurua. Ne ovat ongelma!

Joka puolella on näitä kylttejä, joissa lukee: "Älä aja päälle, t. ekaluokkalaiset". Tarkoittaako tämä sitä, että niiden vanhempien päälle saisi ajaa, kun ei sitä erikseen kielletäkään? Eikö? Mutta jos ihan vain pikkuisen? Sairaalareissu, ei ruumishuoneelle asti? Jooko? Jos jättäisi vielä sen pyörän sinne pientareelle, niin ei tulis Fusioniin naarmuja? Plii-iiis.

niin haluaisin.

maanantaina, elokuuta 15, 2011

Tieto lisää tuskaa...

... toisen ihmisen ilmeinen tiedonpuute puolestaan lisää ärsytystä!

Kirjastosta nappasin kassiini kirjan, joka esittelee hevosta historiassa, taiteessa ja runoudessa. Kuulosti todella hyvältä ja näytti myös, mutta tekstiin paneutuminen aiheutti tykytystä otsasuonistossa. Harmaa! Pähkinä! Englantilaisella täysiverisellä muka lyhyempi pää kuin arabilla! Ja muitakin pikkujuttuja, erityisesti väritermit olivat todella, todella pahasti hakusessa.

Jos kirjoittaa kirjan hevosista, voisi kuvitella että ottaisi selvää edes hevossanaston perusjutuista eikä kääntäisi termejä suoraan englannista. Sillä väritermeinä kirjassa käytetyt "harmaa" ja "pähkinä" ovat suoria käännöksiä englanninkielisistä termeistä "gray" ja "chestnut", jotka hevoskielessä tarkoittavat - eivät harmaata ja pähkinää - vaan kimoa ja rautiasta.

Paljastan asiaa tuntemattomille lukijoille salaisuuden: ylläpidän yhtä suurehkoa hevossivustoa (joka kylläkin on ollut vuosikaudet vähän telakalla, kun en minä tiedä mitä minä sille tekisin) ja olen näiden kymmenen vuoden aikana vastaillut mailitse sekä kerran puhelimitsekin erinnäisiin hevosia koskeviin kysymyksiin. Moni on ollut juuri erilaisten termien kääntämisestä: mitä tämä englanninkielinen termi tarkoittaa ja miten se sanotaan suomeksi. Ei olisi varmaan ollut iso vaiva?

tiistaina, elokuuta 09, 2011

Liikenteessä sattunutta

Ajelin eilen kotia kohti tavalliseen tapaan vanhaa kolmostietä pitkin. Olin jo lähestymässä Nurmijärveä, kun vastaan tulee auto alamäkeen. Se näytti vilkauttavan valoja edelläni ajavalle rekalle. Tjaa, mietin, valot unohtuneet vai oliko tiessä vain sopiva notkahdus?
Sitten samainen auto vilkauttaa valoja minullekin. Mitähän se yrittää sanoa? Valot on päällä, muttei pitkät. Katos, tuolla mäen päällä seisoo joku auto tienreunassa. Onkohan siellä tutka? Nopeusmittarin tsekkaus, joo ei ylinopeutta ja matka jatkuu silmät auki.

Ei ollut tutkaa, siellä oli kuorma-auto kyljellään ojassa. Toisella puolella tietä eli etelään päin oli ollut menossa. Onnettomuuspaikalle oli pysähtynyt muutamia henkilöautoja, poliiseja ei vielä näkynyt. Vaatteista ja naarmuuntuneesta naamasta päätellen onnettomuusrekan kuljettaja istui autonsa vieressä tienpientareella. Siinä oli jo auttajia sen verran että katsoin parhaaksi vain ajaa ohitse, tilanne näytti olevan hallussa.

Kiitos kuitenkin valojen väläyttäjälle, herätti tarkkaavaisuuden ja olisihan siihen ollut ikävä täräyttää täyttä vauhtia, niiden parkkeerattujen autojen takia joutui hidastamaan kohdalla aika lailla. Jatkoin matkaa ja vilkautin vastaantulijoille valoja, että tietävät hekin vähän ennakoida jotain tavallisuudesta poikkeavaa olevan edessä.

Sitten osui eilen ensimmäistä kertaa liikenteessä hevonen vastaan, ratsukko kulki tienpiennarta pitkin, kun lähdin ajamaan kotiin päin vähän pienempää kinttupolkua. No, tiedänhän minä toki, miten hevosten vastaantullessa käyttäydytään auton ratissa. Tämä polle taisi olla vanha tekijä autojen kanssa, se ei edes katsonut kun menin autolla ohitse.

Hevosten kanssa on muistettava kaksi seikkaa:
1. se on saaliseläin eli se pakenee pelästyessään.
2. iso hevonen painaa 500 kiloa ja on jotakuinkin hirven kokoinen.

Ynnäämällä nämä kaksi asiaa yhteen saadaan tulokseksi se, että ratsastaja/taluttaja/ajaja ei pysty hevosta pitelemään voimalla. Jos hevonen säikähtää jotain, se lähtee. Kuka pystyy pitelemään millään keinolla 500 kilon riehuvaa lihaskönttiä paikoillaan? Lisäksi 500 kiloa hevosta auton konepellillä tai tuulilasilla tuskin kuuluu kenenkään autoilijan top 10-toivelistalle. Vaikkei hevosista tai ratsastajista niin välittäisikään, niin siinä käy pahasti autolle ja ehkä itselleenkin.
Ratsastajat eivät tieten tahtoen lähde autoja pelkäävillä hevosilla liikenteeseen, sen verran heilläkin on itsesuojeluvaistoa. Joskus vaan voi tulla pakkotilanne ja toisaalta se rauhallisinkin ja liikenteeseen tottuneinkin hevonen voi säikähtää jotain, mitä ihminen ei pidä pelottavana tai ehkä edes huomaa. Se on kuitenkin saaliseläin. Lisäksi ratsastajat ovat usein maastossa liikkuessaan maanomistajien hyvän- tai pahantahtoisuuden armoilla eikä sopivia maastoreittejä lähde joka tallin pihasta. Reiteille päästäkseen voi olla pakko kulkea pätkän matkaa maanteillä.

Niinpä ratsukko/valjakko ohitetaan autolla hyvän matkan päästä, ei läheltä. Jos ratsastaja näyttää pysähtymismerkkiä, pysähdytään. Ehkä sammutetaan autokin, varsinkin jos hevonen vaikuttaa vauhkolta. Liikkeelle lähdetään taas kun ratsukko on päässyt riittävän kauas. Varmaan harvoin tarvitsee edes pysähtyä, varsinkin jos pitää kunnon etäisyyden hevoseen ja vauhdin maltillisena.

torstaina, elokuuta 04, 2011

Hormonitonta elämää

K-18 tai ainakin kielletty niiltä, joiden mielestä kuukautisista puhuminen julkisesti ei ole sopivaa.

Taisin siitä ohimennen mainitakin aikaisemmin, että nyt kun lähdin kevääksi ja kesäksi tänne Nurmijärvelle pysyvämmän luonteisesti, lopetin kokeeksi myös e-pillerit. Olen tässä nyt puolisen vuotta ollut ilman, joten lienee syytä tehdä katsaus siihen, mitä kuuluu.

Korvien välissä en ole huomannut muutosta suuntaan enkä toiseen. Ei kiristä yhtään vähempää/enempää/useammin/harvemmin kuin ennenkään. Haluissa ei ole tapahtunut sellaista muutosta toistaiseksi, joka ei olisi selitettävissä erossa asumisella. Vauvakuume ei ole iskenyt eikä mitään muitakaan outoja oireita.

Kierto on ollut suht säännöllinen, mikä on hyvä juttu, koska silloin aikanaan ennen pillerien aloittamista minulla oli melkoista epäsäännöllisyyttä kuukautisissa, mm. vaatimaton puolen vuoden tauko abikeväänä. Lääkäri varoittelikin ensimmäistä pillerireseptiä kirjoittaessaan, että pillereillä kierto on kyllä säännöllinen ja ennustettava, mutta kun lopetan ne, kierto voi palata samaan epätahtiseen malliin mitä se olikin. No, ei ainakaan toistaiseksi ole osoittanut oireita sekoilusta, mutta onhan siitä jo 12 vuotta.

Kuukautiset eivät ole toistaiseksi muuttuneet mihinkään. Vuoto ei ole pidentynyt tai lyhentynyt, vuodon määrä ei ole lisääntynyt eikä vähentynyt. Kipuja ei ole ollut eikä PMS-oireita.

Yksi haittapuoli asiassa kuitenkin on: naama kukkii pahemmin kuin edes teini-iässä ikinä. Leuka ja otsa ovat täynnä pientä ryhelmää ja näppyä, ihomatoa ja finniä. Olen toistaiseksi luopunut meikkaamisesta kokonaan, kun ei sitä saa siistiksi sitten millään. Yritän kuoria ihoa pari kertaa viikossa, kun sen jälkeen se on yleensä hetken paremman oloinen, mutta muuten olen yrittänyt olla tekemättä iholle erityisesti mitään.
Toistaiseksi en ole ottanut suurempaa stressiä asiasta, sanovatten että pillerien lopettamisen jälkeen voi kulua jopa vuosi ennen kuin hormonitasapaino on lähelläkään normaalia. Herää vain kysymys, että mitä hemmetin myrkkyjä ne pillerit oikeasti ovat kun niiden lopettaminen saa tällaista aikaan muuten niin hyväihoiselle ihmiselle?

Tämä haittapuoli on kuitenkin vaatimaton lopettamisen plussapuolen rinnalla. Migreenini on lähestulkoon kadonnut! Menkkojen aikaan saattaa ohimossa vähän kokeilla jonkinlainen nipistys, josta saattaisi kehittyä migreeni, mutta yleensä tässä vaiheessa nappaan särkylääkkeen ja se on hoitunut sillä. Olen puolen vuoden aikana joutunut ottamaan ehkä kolme varsinaista kohtauslääkettä (vrt. aiemmin saattoi yhden kohtauksen aikana kulua 3-6 kohtauslääkettä), muuten olen pärjännyt pelkällä särkylääkkeellä.
Tämä on hirveän kivaa jo ihan siksi, että rahanmenoa on paljon vähemmän vaikkei tuo nykyinen kohtauslääke ole sieltä kalleimmasta päästä ollutkaan. Erityisen positiivista on kuitenkin se, että särkylääkkeessä ei ole kolmiota, mutta kohtauslääkkeessä on. Uskallan siis särkylääkkeen jälkeen rattiin vallan mainiosti, mutta joskus kohtauslääke tekee sen verran huteran olon, että varoisin itseäni, jos lähtisin autoilemaan siinä kunnossa. Koska kuitenkin olen täysin riippuvainen autosta täällä asuessani, ei vaihtoehtoja ajamiselle oikein ole.

Ehkäisy on hoidettu kondomien kanssa tässä keväällä ja kesällä, mutta siihen täytyy keksiä jokin muu ratkaisu. Näet tässä puolen vuoden aikana on kerran jo tullut tilanne että varmuuden vuoksi laukkasin apteekkiin hakemaan jälkiehkäisypilleriä, kun kumi jäikin kesken puuhien sille tielleen. Kaiken huipuksi tämä sattui tietysti siellä Ruotsissa, mutta onneksi Ruotsi kuuluu niihin käsittääkseni harvoihin maihin, joista saa jälkiehkäisypillerin ilman reseptiä, samoin kuin Suomesta. Jälkiehkäisypilleri on muuten ruotsiksi akut-p-piller. Mitään sivuvaikutuksia pilleristä ei minulle tullut, mutta ei niitä nyt suositella kovin usein napsittavaksi siltikään.