perjantaina, syyskuuta 30, 2011

Vielä joku sitkeä yrittää

Aamun ensimmäinen puhelu meni jotakuinkin näin:

*tilulilu*
Minä: Sirpale
Vastapuoli: No tässä joku jostain terve. Tuota Erkkiä tässä tavoittelen, onkohan hän saapuvilla?
Minä: Hän ei ole tavoitettavissa.
Vastapuoli: Okei, onko tämä väärä numero vai...
Minä: Eeei, numero on ihan oikea, mutta hän on kuollut kolme vuotta sitten.
* syvä hiljaisuus*
Vastapuoli: Jahas... No ehkä mä sitten poistan tämän numeron täältä...
Minä: Juu, kannattaa. Ja hyvää päivänjatkoa.
Vastapuoli: Samoin... *tuut tuut tuut*

Täällä päässä hymyilytti kovin toisen täydellinen häkeltyminen kesken myyntipuheen, vaikka asia luonnollisesti oli mitä vakavin. Tai no, en ole ihan varma siitä vakavasta, luulen että isää olisi naurattanut myös.

torstaina, syyskuuta 29, 2011

Aamun uutissilput

IL: Kansanedustajan erikoinen vaatimus: Suuntautuminen kerrottava
Joku vanha kääpä on nähtävästi heittänyt ilmoille aivopersun (aivopierun poliittinen versio): työnantajan pitäisi saada tietä rekrytoitavan seksuaalinen suuntaus. Onpa hyvä idea! Mielestäni sitä ei kannattaisi jättää tähän vaan jatkaa vähän pidemmälle. Myös poliittinen suuntaus tulisi kertoa! Ja jos vahinko on jo tapahtunut ja persu on palkattu, pitäisi muilla ihmisillä olla oikeus kieltäytyä työskentelemästä sellaisen ihmisen kanssa, jonka arvot ja vakaumus poikkeavat omista radikaalisti.

HS: Maria Veitola toi ruutuun kouluampujien ihailijan: "Toivat maailmaan vipinää ja actionia"
Minua ei niinkään kiinnosta Maria Veitola vaan tuon kouluampujafanin möläytykset. Että ovat jännittäviä ja tuovat vipinää elämään. Noh, ei auta kuin toivoa menestystä ja kouluampujan luotia omaan päähän. Se se vasta jännää olisi.

Ei voi pieni ihminen ymmärtää, ei...

keskiviikkona, syyskuuta 28, 2011

Kynnet

Meikäläinen on taas sortunut rakennekynsiin. En ollut kunnolla päässyt Tampereelle asti elokuussa kun jo varasin aikaa.


Tässä olivat ekat kynteni. Violettia ja valkoista.


Ja tässä nykyiset, mustaa ja sinistä.

Tällä kertaa kynnen malli on kokonaan toisenlainen kuin silloin aluksi. Pidän tästä kapeakärkisestä mallista oikeastaan enemmän, mutta toisaalta tuo tasakärkinen malli on rouheampi. Niihin saattoi valita väriksi hempeän vaaleanpunaisenkin eivätkä ne näyttäneet silloinkaan liian tyttökynsiltä. Näihin jos laittaa vaaleanpunaisen, niin huh huh...

sunnuntaina, syyskuuta 25, 2011

Lauantain kiirehiä

Eilen oli vähän sellainen päivä että sai mennä tuli persiin alla sinne ja tänne, kun kaikki kiinnosti ja loppuihin oli tullut luvattua mennä muuten vain.
Ennen puolta päivä suuntasin kulkuni koululleni katsomaan mitä mielenkiintoista syysmetsäpäivä tarjoilee tällaiselle pienmetsänomistajalle. No olihan siellä vaikka mitä, moneen paikkaan tuli jätettyä yhteystiedotkin jatkoa varten, katsotaan sitten että mitä sanovat kun paukautan ääneen että joo, metsää on hurjat 3 hehtaaria ja sekään ei Pirkanmaalla. Mutta joo, minulla on vähän sellainen kutina, että sillä pienelläkin pläntillä kannattaisi ehkä jonkun asiantuntijan käydä katsomassa, että onko metsittyminen lähtenyt alkuun vai pitäisikö tehdä jotakin.

Kahden aikaan kurvasin sitten tuohon lähistölle, olin bongannut jostain tiedon, että Kulutusjuhla ry järjestää sieniretken Tampereella ja vieläpä niin sopivasti kuin täällä Hervannan nurkilla. Keli oli suotuisa ja sieniä löytyi, kotiin oli tuomisina muutama myöhäinen kanttarelli, suppiksia ja uutena tai siis ainakin varmasti tunnistettuna myös lampaankääpä. Uusia sieniä ei hirveästi oppinut, muutaman tatin (voitatti, nummitatti ja sitten se yksi, jonka nimi ehti jo taas kadotakin) ja sen lampaankäävän.

Metsästä suihkun ja vaatteidenvaihdon kautta suuntasin DI:n kanssa kohti keskustaa, syömään ja sitten tuttujen luo viettämään tupari-iltaa. Emme viipyneet siellä kuitenkaan kovin kauaa vaan lähdimme uudestaan kohti keskustaa. Alkuperäisiin suunnitelmiin oli kuulunut ankara biletys jossain yökerhossa, mutta huolimatta kaikesta juodusta kolasta ainakin minä aloin sammahtaa jo puolen yön tienoilla.
Ensimmäinen kohde oli Ilona, joka on mainostanut itseään rankasti ja odotukset olivat kohtuullisen korkealla. Samoin oli pääsylipun hinta. Viihdyimme kyseisessä paikassa ehkä vartin ja totesimme, että opetus tuli kalliiksi, mutta täältä on päästävä pois eikä tartte enää toiste tulla. Hirveän oloinen paikka, oikein kunnon pintaliito-lihatiski eikä edes musiikki pelastanut.
Seuraava yritys oli Sohoa vastapäätä viime aikoina avautunut Volume, jota on mainostettu tekno-yökerhona, joten ainakin musiikin suhteen ei voisi mennä kovin paljon pieleen. Paikka oli suht vaatimattoman näköinen, miltei tyhjä vielä puolen yön aikaan, mutta musiikki oli hyvää ja juomat edullisia. Emme olleet uskaltautuneet testaamaan Ilonan baaritiskien hintatasoa, mutta perstuntumalta voisi sanoa että siellä olisi saanut pulittaa juomistaan luultavasti tuplasti enemmän kuin Volumessa. Volumessa täytyy käydä useamminkin, mutta mielellään niin ettei ole aiemmin päivällä juossut koko kaupunkia läpi ilman että olisi ehtinyt ottaa edes päivätorkkuja. Kyllä, alan käydä vanhaksi...

maanantaina, syyskuuta 19, 2011

Autopaikka-ahdistus ja kuinka se hoidetaan

Oma parkkipaikka, tuo hemmetin riivinrauta.
Tai ei siinä mitään, oma parkkipaikka on kiva juttu, varsinkin jos siinä ei loju joku vieras auto, kuten muutaman kerran on sattunut. Mutta että sen pitää olla rivin päässä! Siitä nimittäin seuraa erinnäisiä ongelmia.
No ensinnäkin ne aurausongelmat, joita valitin viime talvena ja edellisenä talvena.


Tämä kuva kuitenkin kertoo, että lumen lisäksi on muitakin ongelmia. Fusion (siis tuo kuranruskea kääryle tuossa vasemmassa reunassa) on omalla paikallaan, samoin aivan oikeassa reunassa näkyvä punainen auto. Punainen auto on minun parkkipaikaltani kulmittain lähtevän rivin ensimmäisellä paikalla ja pysäköity aivan oikein, toivottavasti myös omalle paikalleen.
Mutta mitä tuo sininen auto tuossa välissä tekee? No ainakin se yrittää käydä minun hermoille, koska Fusionin pujottaminen pois tuolta omalta paikalta tulee kaksin verroin hankalammaksi, kun viereiseen riviin on tullut yksi ylimääräinen auto lisää. Kyllä sen saa peruutettua pois sieltä, vaikka heti Fusionin takana on kesäisin rotvalli ja talvisin (kuten tässä kuvassa) hirmuinen lumikasa.
Tuohon paikkaan parkkeerataan autoja vähän turhan usein siihen nähden, että arvostan suunnattomasti sitä, ettei tarvitse peruutella ahtaissa paikoissa. Olen vain tyytynyt tähän asti kiristelemään hampaitani ja antamaan kunnollisen suusanallisen läksytyksen, jos olen jonkun bongannut tuomassa tai viemässä autoaan tuohon.

Nyt viikonloppuna tuli kuitenkin viimeinen pisara. Olin viikonlopun siis poissa ja tuohon ei-paikalle on ilmestynyt vihoviimeinen pommi: vanha lommoinen Opel, jossa on toisen puolen renkaatkin aivan tyhjät, joten se ei liiku siitä varmastikaan mihinkään omin voimin. Sitä pitää siis avittaa ja katsoin sen olevan nyt tällä kertaa minun nakkini. Soittelin aamusella läpi poliisin, pysäköinninvalvonnan ja isännöitsijän.
Poliisia ei kiinnosta, vaikka koslan ajoneuvovero on maksamatta.
Pysäköinninvalvonta lupasi käydä raapustamassa virhemaksulappusen autolle, mutta kertoi että siirtopyyntöjen on tultava isännöitsijän kautta. Mietin vain että vievätköhän parkkipirkot autosta kilvet, viitaten siihen verorästiin? No, iltapäivään mennessä ei pikavoittolappusta ollut rotiskon ikkunalasiin eksynyt.
Isännöitsijälle pyydettiin jättämään soittopyyntö mailitse, joten tein sen, mutta mitään ei ole kuulunut.

Jos naiselle ei edes oma auto ja oma parkkipaikka saa olla koskematon pyhä lehmä, niin mikä sitten??!!

Niinpä otin nyt kotiin päästyäni jälleen puhelimen kauniiseen käteen ja soitin taloyhtiön asiakaspalveluun. Asiani oli tällä kertaa kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä: "Hei, haluan vaihtaa autopaikkani johonkin toiseen". Asia onnistuu, käy vielä tsekkaamassa tarjotut paikat ja vaihtamassa tolpan avaimen, mutta sitten tämä parkkipaikkaepisodi saa minun osaltani viimeisen pisteen. Toivottavasti.

lauantaina, syyskuuta 17, 2011

Lähitöitä ja sienestystä

Eilinen etätyöpäivä meni meikäläiseltä aika vastakkaisissa merkeissä, sillä olin aamulla aikaisin hypännyt auton rattiin ja karauttanut Helsinkiin. Tarkemmin ottaen kuitenkin vain Vantaankoskelle, josta olin jatkanut junalla Helsinkiin.
Kas kun muu tiimi on edelleen siellä.
Siellä on ylimääräisiä työpisteitä.
Minulla on toistaiseksi kulkuoikeudet sinne.
Työläppärin kuljettamisessa toimiston ulkopuolella ei ole ongelmaa.
Onhan se kiva nähdä työkavereitakin joskus ihan naamatusten, telcoilu on aina enemmän tai vähemmän tuskaa, erityisesti jos konffapuhelin ei ole ihan kunnossa.
Ja koska olin joka tapauksessa menossa Nukarille viikonlopuksi, on se ihan sama lähdenkö ajamaan Tampereelta etelää kohti kenties torstai-iltana tai perjantaina töiden jälkeen. Alunperin minun piti lähteä Tampereelta jo siis torstaina, mutta sääennusteet lupasivat sadetta ja tuulta enkä pidä sanottavasti kummastakaan, joten jätin menomatkan taktisesti perjantaiaamuksi. Kannatti, keli oli ihan jees.

Tänään olen sitten rämpinyt alkuillasta metikössä. Aiemmin päivällä sää oli hieman epävakaista, väliin satoi, väliin paistoi eikä oikein tahtonut lähteä yhtään kauemmas, koska olisi kuitenkin saanut niskaansa vettä. Kun keli alkoi näyttää edes jossain määrin vakaalta, hipsaisin kiiruusti korin ja sieniveitsen kanssa metsään. Voin väittää että kannatti. Löysin kanttarelleja, karvarouskuja ja punikkitatteja. Muutama suppilovahverokin tuli bongattua. Tuntuu olevan hyvä sienivuosi menossa!
Hirvikärpäsiä varten olen kehittänyt yhden melko toimivan noitakonstin: vaaleansininen huppari. Hirvikärpäsen sanotaan suosivan tummaa väriä, joten vaaleat vaatteet ovat tiettävästi parempi valinta muutenkin. Hupparista saa vielä hupun päähän, joka blokkaa ainakin osan sinne niskaan ja hiuksiin yrittävistä hirvareista. Fleecehuppu ei edes kahise häiritsevästi, kuten monien ulkoilutakkien huput, joten sitä voi oikeasti pitääkin päässään. Konsti joko toimii tai sitten hirvareita ei ollut maisemissa kovinkaan paljon, koska missään vaiheessa ei alkanut tuskastuttaa. Olihan niitä, mutta suurimman osan sain nypittyä vaaleasta hupparistani pois, vain aniharva pääsi hiuksiin tai edes kasvoille asti.

torstaina, syyskuuta 15, 2011

Sushitaivas

Ah Maruseki ja sen perinteiset sushit!
Olimme eilisiltana DI:n kanssa Marusekissa syömässä ennen leffaan menoa. Viimeksi kun kävin kyseissä paikassa tässä joskus vähän aikaisemmin, olin valinnut jotain listan moderneja susheja. Valinta saattoi tuolloin osua California makiin, joka oli kyllä ihan ok, muttei pärjää perinteisille makeille ja nigireille.
Eilen ymmärsin sitten pysytellä tiukasti vanhoissa, tutuissa ja hyviksi havaituissa nigireissä. Settiini kuului lohta, jättikatkarapua, tonnikalaa, munakasta ja avokadoa, joista viimeksi mainittu on uusin suursuosikkini. Kyllä kannatti.

maanantaina, syyskuuta 12, 2011

Sirpaleita

Mennyt taas pari viikkoa kirjoittamatta vaikka tässä onkin kaikenlaista tapahtunut. Ei kuitenkaan mitään maata mullistavaa. Tässä vähän listattuna juttuja, ei mitenkään aika- tai tärkeysjärjestyksessä.

1. Syysretki Nuuksioon
Kuten viime vuonnakin, tänä vuonna DI:n kummipojan synttäreitä juhlittiin Nuuksion maisemissa. Säät oli tilattu just kohdilleen, oli aurinkoinen syysilma. Porukkaakin oli siellä suunnassa liikkeellä melkoisesti enkä yhtään ihmettele, eräs meidänkin seurueen pariskunnista oli käynyt vähän metsällä ja tuomisina oli mustatorvisieniä ja kangasrouskuja ihan mukavat määrät.
Erona viime vuoden postaukseen voitaneen sanoa se, että kun viimeksi olin kovin innoissani että pääsen ajamaan tauon jälkeen, tänä vuonna kävimme DI:n kanssa seuraavanlaisen keskustelun:
Minä: "Ajaisitsä huomenna sinne Espooseen?"
DI: "Äääh, onks pakko?"
Minä: "No on kun mä en viitsisi millään."
DI: "No etkö sä nyt vois?"
Minä: "Kumpi meistä on tänä vuonna vääntänyt rattia jumankeuta reippaasti toistakymmentä tuhatta kilometriä? Mä olen ihan tarpeeksi kypsä ajamiseen!"

Riita poikki ja voita väliin, DI ajoi Espooseen ja minä takaisin. Joo, ajamisesta on kadonnut suurin osa kaikesta hohdosta sen jälkeen kun on joutunut yli puoli vuotta ajamaan 60km joka pahuksen arkipäivä.

2. Siivousta ja syömistä
Olin kutsunut erään tuttavapariskunnan käymään meillä sunnuntaina. DI hoiti luonnollisesti ruokapuolen, jos tosin minäkin loihdin jälkiruuaksi omenapiirakan. Mutta ei siinä tarpeeksi, vieraiden tulo vaatii myös siivoamista ja sitä harrastettiin aktiivisesti sunnuntaiaamuna. Vitsit, tämäkin läävä näyttää siivottuna ihan ihmisasunnolta!
Pitänee ottaa jälleen kerran puheeksi se, että jos tänne tilaisi siivousfirman edes vaikka kerran kuussa tai jotain, koska se on fakta että itse ei viitsi, en minä eikä näemmä DI:kään. Minun jäljiltäni olohuone on täynnä vaatekasoja ja työhuone kuin pyörremyrskyn jäljiltä. DI:n jäljiltä olohuoneen pöytä notkuu papereita ja atk:ta ja keittiö on karmeassa kuosissa. Hamsterien jäljiltä joka paikasta löytyy sekä purua että pahvisilppua (ne kulkeutuvat meidän sukissa joka puolelle). Matot ovat myös yliarvostettuja ja epäkäytännöllisiä kapistuksia.
Vaan olipa kiva nähdä vanhoja kavereita (liian) pitkästä aikaa!

3. Hervannan vainaja
Viikko sitten tapettiin lounastauoltaan työpaikalleen palaava kiinalaisnainen Hervannassa, lähellä Nokian Hermian konttoreita. Itse asun Hervannassa myös ja nimenomaan täällä etelä-suunnassa sekä käyn töissä tässä lähellä, ei tapaus naurata, ei niin tippaakaan. Aivan erityisesti ei siksi, että tekijää ei olla vielä saatu kiinni ja motiivista ei ole tietoa.
Voinen paljastaa sen verran, että työmatkani (se oikoreitti) kulkee nimenomaan Nokian parkkipaikkojen läpi, ei siis heitä tapon tekopaikasta kovinkaan monella sadalla metrillä. Turvatoimet ovat selkeästi kiristyneet, tapauksen jälkeen harva se päivä on parkkiksilla tullut vastaan vartijoita. Herää kuitenkin kysymys, ovatko he vain vartiointitehtävissä vai hätistelemässä pois reporttereita, koska kyseinen tapaus kiinnosti kovasti myös tiedotusvälineitä ja ainakin yksi uutisryhmä oli kyselemässä viattomilta sivullisilta kommentteja asiasta.
Seuraavana päivän sitten oli kyselyjen tulokset nähtävillä iltapäivälehtien lööpeissä: "Nokialaisia piinaa pelko!" Lievää ylireagointia, sanoisin.

4. Räjähdys Ranskassa
Eteläranskalaisessa ydinjätteen käsittelylaitoksessa on tapahtunut räjähdys, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole julkisuuteen kerrottu, että siitä olisi koitunut säteilyvuotoa. Seuraan tapausta kyllä jatkuvasti netin kautta, sisko kun sattuu juuri olemaan vähän samoilla seuduilla...