torstaina, lokakuuta 27, 2011

Matalalentoa

On taas tuntunut siltä, että tässä viimeisen viikon sisään on saanut painaltaa kuin aropiru. Viikonloppu meni Nukarilla sekalaisissa ulkotöissä, sitten oli pari rauhallisempaa päivää, eilen oli koulua, lääkäriä ja romunkeräystä, tänään... no, ensin yhteen paikkaan, sitten toiseen, sitten kolmanteen ja niin edelleen. Ehkä sitä vielä tämän vuorokauden puolella selviää Nukarillekin.

Viime perjantaina oli Tampereen tiimin aamupala ja toisin kuin viime kerralla, se ei ollut Hervannassa vaan keskustassa. Paikka oli aika paljon parempi ja tarjontakin kattavampi kuin ensimmäisellä kerralla. Espoossa oli tapana pitää kirjoittajien kesken kerran kuussa brunssi, jossa oli tarjolla ihan perinteinen hotelliaamiainen pekoneineen, nakkeineen ja puuroineen. Niinpä oli aika karu mahalasku todeta että Tampereella oli tarjolla lähinnä leipää ja jotain purkkijogurtteja. Nurisin asiasta vähän esimiehelleni enkä ollut ainoa, koska tosiaan tässä kuussa oli parempi paikka. Toivottavasti linja jatkuu.

Viikonloppu lähti käyntiin perinteisellä tavalla eli hyppäsin autoon ja karautin kohti Nurmijärveä. Kävin Hervannassa tankilla ja valtaväylällä sain perääni poliisiauton. Siinä sitten ajettiin tasan tarkkaan rajoitusten mukaan Ruskontietä kohti moottoritietä. Katselin peilistä, että poliisiautossa oli merkintä K-U. Mahtaisikohan se tarkoittaa keski-Uusimaata? Taisi mennä arvaus oikeaan, koska ajoin poliisien perässä käytännössä koko matkan. Poliisit kääntyivät moottoritieltä pois Tuusulan rampista eli siitä samasta, mistä minäkin olisin mennyt, jos en olisi luvannut hakea siskoa kirkolta.
Ja oli muuten harvinaisen ärsyttävää ajella poliisiauton perässä moottoritiellä! Poliisi itse ajeli sellaisen tasaisen 130 km/h ja minä katsoin asiakseni tulla samaa tahtia perässä sopivan matkan päässä. Ihan kiva, joo, mutta sitten vasenta kaistaa tulee näitä raskaamman kaasujalan kuljettajia kovempaa. He paahtavat sitä miljoonaansa minun rinnalle ja sitten vedetäänkin liinat kiinni kun huomataan että hei, siinähän onkin poliisi. Ja tiputetaan ihan minun nokan eteen samalle kaistalle. Tai perseen taakse takapuskuriin kiinni. Ei kiva! Siinä syntyi vähän tilanteita.

Viikonloppuna oli tarjolla syystöitä, pihaa haravoitiin, autoon vaihdettiin kitkat alle, räystäskourut puhdistettiin ja myyriä yritettiin vähän häätää kanankakan avulla. Menossa mukana oli veli perheineen ja isommalla porukalla tulikin valmista niin nopeasti ettei ehtinyt kunnolla edes huomata.

Tänään on ollut tosiaan se virallinen matalalentopäivä. Ensin aamulla aikaisin ylös, kamat kasaan, autoon, hakemaan työpaikalta vielä sinne unohtunut työläppärin laturi, koululle, koululta tuntien jälkeen taas suunta kohti etelää, Vantaankoskelle, sieltä töihin ja täällä nyt ollaan. Täältä pitäisi kohta puolin lähteä Merimakasiini-ravintolaan työporukan kanssa. Sieltä sitten taas Vantaankoskelle ja kaupan kautta Nukarille yöksi.
Huomenna lähtö ei ole ihan niin aikaisin kuin tänään, vähän ennen kymmentä pitäisi olla hakemassa siskoa poikakavereineen Helsingistä ja sitten lähdemme környyttämään kohti Ruokolahtea. Siellä ollaan viikonloppu ja sunnuntaina suunnataan takaisin päin, en tosin tiedä vielä että millaisella reittivalinnalla.

perjantaina, lokakuuta 21, 2011

Raha vs. luonto

Meidän taloyhtiössä nähtiin ihan vaivaa, että vaihdettiin kaikkien asuntojen suihkusuuttimet uusiin vettäsäästäviin malleihin. Katsos kun pitää olla ekologinen ja säästää vettä. Pattereitakin on käyty säätämässä ja laittamassa parikin kertaa. On niin paljon ympäristöystävällisempää kun patterit eivät huuda punaisina heti kun ulkolämpötila laskee alle 15 asteen.

Meiltä hajosi jääkaappi alkuviikosta. Kompressori entinen, ei lähdetty korjaamaan, joten uusi kaappi saapui tänään. Se kuuluu taloyhtiön vastuisiin, joten meidän ei tarvinnut kuin katsoa vierestä, pakasteet veimme DI:n veljelle evakkoon jo etukäteen. Eikä pakasteitakaan paljon ollut. Uusi kaappi on ihan hieno, mutta yksi asia närästää.
Sen energiankulutusluokka on A.

No mutta sehän on hyvä, A-luokkaa. Luokathan alkavat jostain D:stä tai E:stä A:han ja A:ta parempia ovat vielä A+, A++ ja A+++. Käytännössä A-luokka on kuitenkin kaikkein huonoin. Menkää katsomaan minkä tahansa kodinkonekaupan sivuille ja yrittäkää etsiä jostain jääkaappi tai jää-pakastinkaappi, jonka energialuokka olisi huonompi kuin A. Saatte ihan kaivaa, yhden löysin, Gigantissa myydään yhtä laatikkojääkaappia, joka on B-luokkaa, mutta se oli ainoa poikkeus. Muut olivat järjestään A-luokkaa tai parempaa.

Mites nyt näin ympäristöstä piittaava taloyhtiö menee tällaisen jääkaapin hankkimaan? Mietitäänpä hetkinen. Vesi kuuluu asunnon hintaan, me emme siis maksa erillistä vesimaksua. Lämpö kuuluu asunnon hintaan, me emme maksa lämmöstäkään käytön mukaan.
Sähkön me kuitenkin maksamme itse, joten mitä sitä nyt suotta hankkimaan A-luokkaa vähemmän kuluttavaa? Eihän se rokota taloyhtiön kukkaroa.

torstaina, lokakuuta 20, 2011

Piemonte

Viimeksi kirjoittaessani ravintola Vinoteca del Piemontesta oli sävy jokseenkin moittiva ja koko keikasta jäi vähän huono fiilis. Kevään tai kesän aikana ei siellä tullut käytyä toistamiseen, mutta palattuani Tampereelle olen uskaltautunut koestamaan Piemonten uudelleen muutamaankin kertaan.

Ja voin kertoa ettei tarvitse Piemontea vältellä, jos joku erehtyi niin luulemaan. Näinä kolmena kertana kun siellä on tullut nyt syksyllä käytyä, on ruoka ollut joka kerta hyvää, joskus jopa loistavaa. Mieleen on erityisesti jäänyt kuukauden takainen ankanmaksa-annos, jonka syötyäni oli aivan hilkulla etten pyytänyt santsiannosta... Mieli ainakin teki. Tiistainen kuha-annos ansaitsee myös loistavat pisteet minun asteikolla.

Suosikkialkupalakseni on yllättäen noussut antipastolautanen, joka löytyy listalta miltei joka päivä, luulisin, mutta sisältö voi hieman vaihdella. Yleensä se koostuu grissinistä, parista eri leikkeleestä ja muutamista marinoiduista kasviksista. Erityisesti marinoidut sipulit ovat tavanneet olla hyviä.

Suosittelen!

tiistaina, lokakuuta 18, 2011

Melkein tuskaton kulmien siistiminen

Kulmakarvat ja pinsetit. Jo pelkkä ajatus saa veden valumaan silmistä ja meikäläisen hyppimään seinille, jos karkuun ei pääse. Ammattilaisenkaan tekemänä se on kidutusta. Eli ei, pinsetit kauas minun silmistäni.

Kävin tänään laitattamassa kynnet. Samaisella studiolla tehdään nykyisin paljon muutakin kuin vain rakennekynsiä. Tänään Helena ehdotti minulle kulmien siistimistä vahalla, hänellä kun sattui olemaan vähän vapaata kynsiaikani jälkeen ennen seuraavaa asiakasta. Ja meikäläisen kulmakarvat nyt muutenkin ovat aika villit.
Suhtauduin aluksi epäilevästi moiseen, mutta Helena vakuutti, että se vahaus on huomattavasti pienempi paha kuin yksitellen pinseteillä nyppiminen. Koska hinta ei ollut lainkaan hirveä, ajattelin että kerran se vain kirpaisee per kulma, joten rohkea rotan syö ja ei kun vahaa kulmien alle. Olin silti skeptinen.

Ja ihan totta. Yhden karvan nyppääminen pinseteillä on paha juttu tuohon vahaukseen verrattuna. Vahanpoisto oli niin nopea nappaus, että kyllä sen huomasi, muttei ehtinyt edes "au" sanoa. Tähän loppui meikäläisen kulmakarvojen holtiton rehottaminen!

sunnuntaina, lokakuuta 16, 2011

Hienoa olla vanha ja varattu

Vaihteeksi olen ollut viikonlopun täällä Tampereella ja tietysti suunnitelmissa oli DI:n kanssa lähteä vähän viihteelle eilisiltana. Ensin Tuulensuuhun syömään, siellä on menossa juustoviikot, mutta varsinaisesti juustoja kävimme maistelemassa tänään. Sitten leffaan katsomaan uusi Johnny English. Sen jälkeen parille Minibaariin ja lopuksi Volumeen bailaamaan. Siellä olikin alkuillasta aika rauhallista ja tanssilattialla oli hyvin tilaa, koska muita ei ollut tanssimassa kuin minä ja DI.
Siihen viittaakin otsikko: on hienoa olla vanha ja varattu. Vanha siksi että kehtaa lähteä tanssilattialle kahdestaan DI:n kanssa eikä ajattele "emmää kehtaa..." Ja varattu siksi että voi keskittyä siihen bilestämiseen eikä tarvitse scoutata miesvalikoimaa. Jälkimmäiseen puuhaan Volume olisikin ihan väärä paikka meikäläiselle, jo pelkästään siksi että suurin osa porukasta on ainakin 10 vuotta nuorempaa. Ja vähän muutenkin, not my style. Vaan siitä huolimatta oli hauskaa!

Johnny English oli tapansa mukaan aika hauska, sillä oli kieltämättä hetkensä, vaikka osa vitseistä olikin vähän väsyneitä. Tällä kertaa se oli melkein 100% Bond-parodia ja se toimi loistavasti. Rosamund Pike on nähty Miranda Frostina "Die Another Day"-Bondissa, joten hänen päätyminen "English-tytöksi" oli kieltämättä hauska veto.

Tämän päivän ohjelma koostui chili con carnen syömisen lisäksi juustopyhiinvaelluksesta Tuulensuuhun. Siellä on todellakin menossa juustoviikot ja tarjolla on parikymmentä erilaista juustoa, joista saa valita omansa. Päädyimme DI:n kanssa taktisesti valitsemaan viisi yhdessä syötäviksi. Listalle kuului Brie de Meaux, Coeur Gourmand Figue, Crottin de Chavignol, Gruyere ja Roquefort le Petit Cave. Lisäksi oli viikunahilloa ja pähkinöitä sekä jotain jälkiruokaviiniä lasilliset. Ei voi kuin suositella!

keskiviikkona, lokakuuta 12, 2011

Ammuskelemassa

Innostukseni haulikkoammuntaan ja metsästykseen lienee jo vakilukijoilla tiedossa, mutta eihän se ampumisinnostus siihen lopu. Mukaan täytyy luonnollisesti sotkea myös käsiaseet, nuo kukkahattutätien ja -setien kammoksumat murhavälineet, joiden ainoa käyttötarkoitus on ihmisten tappaminen. Voin kertoa, että niillä voi ampua myös tauluihin, sikäli jos se tuli jollekulle yllätyksenä.

Taisin jättää mainitsematta että kävin kesällä kertaalleen veljen kanssa Sipoon radalla ampumassa veljen pistoolilla. Veljellä näet on löysempien aselakien ajoilta muistona ja satunnaisena harrastusaseena ysimillinen pistooli, Glock, jos nyt oikein muistan (kyllä, jokaisen kouluampujan vakiovaruste!). Minä tarjosin auton, jolla syrjässä sijaitsevalle radalle pääsee ja veli tarjosi aseen ja patruunat. Parisataa patia tuli mäiskittyä tauluihin kahdestaan ja silti tuntui ihan että kesken loppuivat. Se oli hauskaa vaikka osumatarkkuudessa olikin toivomisen varaa (rutkasti!). Mutta sehän on vain keskittymis- ja harjoittelukysymys.

DI:llä on luonnollisesti hyvä käsitys meikäläisen yhteiskuntakelvottomista kiinnostuksen kohteista ja niinpä tuo laittoi heti tiedotusta, kun kuuli että TaKoRu (Tampereen korkeakoulujen reserviupseerit ry) järjestää tiistaina 11.10. pienoispistoolin tutustumisammunnat Osmonkallion sisäradalla. Ei muuta kuin menoksi siis!
Pienoispistooli ei sinänsä eronnut isommista serkuistaan, kaliiperi vain oli pienempi, käytössä oli siis .22-kaliiperi. Ase tietysti oli sirompi ja kevyempi sekä potkaisi vähän vähemmän kuin ysimillinen (no ei se ysimillisenkään potku ollenkaan paha ollut). Tauluun osuminen ei ollut yhtään sen helpompaa silläkään.
Kiintoisinta asiassa on se, että TaKoRulla on jäsenilleen oma ampumavuoronsa tuolla radalla säännöllisesti ja kerholla on omia pistooleita. Koska liittyminen ei vaadi armeijan käymistä eikä maksa hirveästi ja kerhon aseilla ampuminenkin maksaa vain patruunat (3€/50kpl), niin alan harkita liittymistä TaKoRuun hyvin, hyvin vakavasti.

Ja sitten loppuun vähän sitä harvoin kuultua järjen ja tiedon ääntä aselain ja yleisen asekeskustelun tiimoilta: Aselain hiplaajat.

maanantaina, lokakuuta 10, 2011

Viikon kuulumiset

Mennyt viikko oli taas täynnä kaikenmoista lentelyä sinne tänne. Maanantai meni torkkuessa, tiistaina kiertelin kaupungilla töiden jälkeen ja kävimme DI:n kanssa pitkästä aikaa Inezissä, paikan juustolautanen oli muuten aivan suositeltava.

Keskiviikkona vein Fusionin katsastettavaksi ja kävelin tyrmistyneenä ulos sieltä. Hylsy! Etujarruissa tehoeroa ja vasemmasta etulaakerista kuuluu ääntä. En minä itse ole mitään huomannut, mutta laakeriremppa siis tulossa. Vitutti jo etukäteen se, että miten monen tonnin lasku siitäkin tulee, isovelikin sanoi että laakeri itsessään ei ole kallis osa, mutta työt kustantaa. No, ei kuitenkaan konkurssiin asti tällä kertaa, eräs paikallinen lupasi alle 200 eurolla sekä laakerin että vaihdon, tunti vaihdossa kuulemma menee ammattilaisella, joten ei se todellakaan ole paha nakki. Huh helpotusta! Mitä jarrujen laitto sitten maksaa, se täytyy vielä selvittää.
Systerin kanssa todettiin kuitenkin, että jospa hoidetaan Fusion nyt katsastuksesta läpi ja sen jälkeen alamme ihan tosissaan katsella uutta koslaa. Näen jo automyyjien tuskaantumisen: me kuitenkin nypimme kaikki pienetkin yksityiskohdat, toivottujen asioiden lista on pitkänpitkä ja luonnollisesti me molemmat haluamme koeajaa auton eikä se ole mikään pikkulenkki, kun pitäisi päästä moottoritielle ja kaupunkiin ja parkkeerata ja ties mitä muuta. No, siitä heille maksetaan...

Torstai-iltapäiväksi ja perjantaiksi oli lupailtu myrskyä ja mytyriä, jonkin hurrikaanin jäänteet. Olin luvannut perjantaiksi mennä Helsinkiin töihin ja viikonlopuksi Nukarille, mutta koska inhoan ajaa vesisateessa ja/tai tuulessa, aloin vilkuilla ke-iltana säätiedotuksia sillä silmällä, että löytäisin sopivan raon ajaa etelä-Suomeen. Torstaiaamuna ei ollut luentoja, joten päätin lähteä Helsingin suuntaan aikaisin torstaiaamusta. Minulla oli varattuna torstai-iltapäiväksi kampaaja Tampereelle, mutta peruin sen ja jollain onnenkantamoisella sain varattua kampaajan Nurmijärvelle.
Torstaiaamun aikainen herätys kannatti: sain ajaa koko matkan suorastaan mainiossa kelissä, varsinkin sitten kun aamukin alkoi valjeta seiskan aikoihin. Taivaalta ei tullut tippaakaan vettä ja asvaltti oli ylivoimaisesti suurimman ajan kuiva. Huolimatta ajankohdasta, liikennettäkään ei ollut ihan mahdottomasti kuin vain paikoin. Ajoinkin moottoritietä Klaukkalan ramppiin asti ja siitä vanhalle tielle ja kohti Vantaankoskea. Olin töissä hyvissä ajoin.

Perjantaina oli kaunis, mutta tuulinen ilma päivällä kun sisko tuli suoraan töistä Nukarille myös. Meillä oli illalla tee-ilta Raalan koululla, paikallisen ruokapiirin järjestämä. Esittelijänä oli intohimoinen teeharrastaja, mutta Forsmanin Tee oli sponssannut jotain ja kyseisen puljun tuotteita oli myynnissä siellä. Ihan just nyt ei tullut minusta vihreän teen ystävää, mutta ehkäpä vielä joskus. Sorruin ostamaan (siskorahoituksella, en ollut muistanut varata käteistä mukaan) pari pussillista, toinen joulumaustettua vihreätä teetä, joka tuoksui suunnattoman hyvältä sekä veriappelsiinilla maustettua rooibosta. Katsotaan miten käy. Jos se joulutee ei maistu, niin siitä saa ainakin tolkuttoman hyväntuoksuisia tuoksupusseja.

Lauantaina luvassa oli kaikkea mahdollista pihatyötä: tasoitimme ruusuaitaa, leikkasimme toisen ruusupensaan, leikkasimme angervot, tattaren, tuoksuvatukan ja tiikerinliljat, typistimme syreenipensasta, poistimme luumupuun juurivesoja, tsekkasimme luumun talvisuojauksen ja teimme syyslannoituksen. Illalla sisko leipoi sienipiirakkaa ja minä joulutorttuja pakastimeen. Niin ja olihan lauantaina ollut muutakin häpeninkiä, paikallinen sähkölaitos järjesti jonkinlaisen asiakaspäivän, tarjolla oli tietoa, hernesoppaa, munkkeja ja paloautokin oli esitteillä. Mainoksen mukaan piti olla myös ulkovalaisimien esittely ja myynti, mutta siellä oli hurjat kolme ulkovalaisinta eikä niistäkään juuri mitään muuta infoa tarjolla kuin hinta. Ja minulla oli matkassa valaistustekniikkaan perehtynyt diplomi-insinööri, jota valikoima tai informaatio ei todellakaan vakuuttanut.

Sunnuntaina otimme löysemmin, sisko valitteli flunssaista oloa ja pysytteli kiltisti sisällä. Itse kävin hakemassa havuja, joita veimme haudoille iltapäivällä. Sitten heitin siskon Vantaankoskelle ja lähdin itse siitä ajamaan Tamperetta kohti.

maanantaina, lokakuuta 03, 2011

Liskojen päivä

Vaikka mainostinkin aiemmin migreenini melkein kadonneen e-pillerien myötä, on syytä huomata tuo sana "melkein" ja lisätä siihen se seikka, että kyllä se migreenikin iskee edelleen ihan täydellä teholla, jos sitä ei lääkitse pois heti kun mahdollista. Koska osaan yleensä kuitenkin varautua migreeniin niin että lääkkeitä on aina saatavilla, ei mokoma vaiva ole päässyt niskan päälle pitkiin aikoihin.

Kuitenkin nyt viikonloppuna kävi käpy. Minulta oli käyttämäni särkylääke jotakuinkin vähissä ja kävin lääkärissä uusimassa reseptin jo hyvissä ajoin. No, resepti minulla oli, mutten ollut saanut vielä muutettua sitä pillereiksi apteekissa. Viikonloppuna minulla siis oli matkassa vain kaksi tablettia särkylääkettä ja ne molemmat menivätkin silloin. Resepti luonnollisesti oli Tampereella. No, sunnuntaiaamuna otin viimeisen särkylääkkeen ja kaikki kipu katosi sille tielleen, joten sunnuntai-iltana ei sitten tullut enää mieleen, että pitäisi hakea lääkkeitä. Etsin resepti kuitenkin käsiini ja ajattelin käydä tänään hakemassa täydennystä.

Tänä aamuna ei sitten ollut kiva herätä ja todeta, että päässä muuten tuntuu siltä, että kaikki ei todellakaan ole ookoo. Minusta on tullut lepsu migreenin suhteen, ennen ei olisi tullut mieleenkään ajatella: "No, ehkä se menee siitä ohitse itsekseen tai ei ainakaan muutu kovin pahaksi. Käynpä lounastunnilla vasta apteekissa." Tänään kuitenkin ajattelin näin ja marssin töihin. Karkea virhe!

Kävin lounastunnilla apteekissa, mutta siinä vaiheessa särky oli jo sellaista, että nappasin varsinaisen myrkyn eli kohtauslääkkeen. Sitten sainkin omakohtaisesti seurata koetta, jossa viattomalle koe-eläimelle syötetään Relert monen kuukauden tauon jälkeen ja katsotaan miten se reagoi siihen. Särky kyllä katosi, se ei kovin kauaa katsellut yhdistelmää Relert+Diclomex, mutta ne sivuvaikutukset! Ensin alkaa puuduttaa, sitten väsyttää, sitten tuntuu siltä ettei jaksaisi mitenkään liikuttaa raajojaan saati ajatella, tuolista ylösnouseminen on mahdottomalta tuntuva operaatio, haukottelen kuin alligaattori ja aivojen tilalla on jotain pumpulihöttöä. Siis kertakaikkisen tuntuva muistutus Relert-koomasta.

Tässä vaiheessa totesin, että töissä minusta on enemmän haittaa kuin hyötyä, joten ilmoitin olevani loppupäivän sairaslomalla. Oikeastaan sitä olisi pitänyt nimittää ehkä toipumisvapaaksi, koska päätä ei enää särkenyt, joten teknisesti en ollut sairas, pikku-lääketokkurassa vain. Kävely kotiin tuntui ylivoimaiselta suoritukselta, mutta menihän se kun ei kiirettä pitänyt eikä jäänyt matkan varrelle torkkumaan. Kotiin päästyäni vetelin reilun kolmen tunnin päikkärit.

Hulluintahan tässä on se, että jos joudun huomenna ottamaan Relertiä uudestaan, todennäköisesti se ei tunnu missään. Korkeintaan vähän väsyttää, muttei voida puhua tällaisesta koomasta. Mutta pidän silti jatkosa Diclomexit käden ulottuvilla, koska luultavasti tämänkin olisi voinut estää aamulla otetulla särkylääkkeellä eikä minun olisi tarvinnut koskea Relertiin lainkaan.