keskiviikkona, marraskuuta 30, 2011

Arvokas aika

Kuten aiemmin kirjoitin, mummu on nyt terveyskeskuksessa ja siis periaatteessa ei yksin vaan hoidossa ja valvonnan alaisena, mikä siis on jonkinasteinen parannus siihen nähden, että hän yksikseen asui kotona. Mutta siitä huolimatta käymme siskon kanssa nyt useammin katsomassa mummua.

Minä olen ollut tässä parina viikonloppuna Nukarilla niin että viikonlopun lisäksi olen myös pari päivää töissä Helsingissä, kun kerran sellainen mahdollisuus on ainakin toistaiseksi. Viikonlopun lisäksi ehdin käydä siis katsomassa mummua vielä maanantainakin. Tampereelle lähtiessäni jätän auton siskolle ja hän on käynyt katsomassa kertaalleen viikolla ja sitten taas viikonloppuna, jos minä en pääse mukaan tai minun kanssa kahdestaan.

Jotenkin se mummun kanssa vietetty aika tuntuu nyt paljon arvokkaammalta, kun huomasikin, että sitä aikaa ei välttämättä liiemmin enää ole. Tietysti sen on tiennyt jo monta vuotta, että yli ysikymppinen, nyt siis jo satavuotias voi kuolla hetkenä minä hyvänsä, mutta nyt sen vasta jotenkin on tajunnut.
Ja onhan se totta, että mummulla ei siellä vuodeosastolla ole liikaa aktiviteettia, niin vieraat ovat aina tervetulleita. Sinänsä siellä on mukava käydäkin, kun huolimatta siitä, että mummu on ihan vuodepotilas, pää pelaa edelleen ja tuntuu olevan jopa pirteäkin. Olisi huomattavan paljon raskaampaa, jos mummu olisi pitkälle dementoitunut niin ettei tunnistaisi edes läheisiään.

Haaveilen siitä, että jonain kertana vien mummulle silmälasit ja vanhoja valokuva-albumeja (jos vain löydän ne, täytyy mummulta kysyä että missä mahtavat olla) ja pyydän häntä kertomaan kaikista kuvista, että milloin se on otettu, missä ja keitä kuvissa on. Joskus aikaisemmin katselimme mummun albumeja läpi ja silloin jo sanoin ääneen, että pitäisi kirjata johonkin ylös nuo kaikki tiedot, koska emmehän me siskon kanssa tiedä emmekä tunne ihmisiä tai paikkoja ja mummu nyt muutenkin on jotakuinkin ainoa, joka tietää niistä mitään.

(on muuten mielettömän loistava asia, että autolle on kaksi avainta. Auton "vaihto" olisi paljon hankalampaa, jos joutuisimme siskon kanssa aina näkemään, että luovuttaja voisi antaa avaimen toiselle. Esimerkiksi tiistaiaamuna aikaisin ajoin Nukarila siskon luo, missä hänellä on parkkipaikka. Jätin auton sinne, panin avaimen taskuuni ja lähdin niine hyvineni metrolle mennäkseni töihin ja sieltä Tampereelle. Ei tarvinnut herätellä siskoa ennen aikojaan, että hei, mä oon täällä parkkipaikalla, tuletko hakemaan avaimen, kun hänellä on avain jo itselläänkin.)

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Se on muuten tosi hyvä ajatus, että otat ne mummun "kakkulat" ja vanhoja valokuva-albumeja mukaan mummun luo mennessäsi ja ehkä jonkinlainen muistilehtiökin, jos ei kuvan viereen ole mahdollista kirjoittaa mitään.
On niin mukavaa kun käytte mummua moikkaamassa. Tiedän omasta kokemuksesta sairaalan petissä maatessani, miten mukavalta tuntuu kun saa vieraan sänkynsä viereen.
-MUE-MUR-