perjantaina, joulukuuta 30, 2011

Mietoja huumeita

Loikoilin sängyllä ja tuijottelin kattoa. DI kysyi, mitä mietin.
Minä: "Niin MITÄ sä kysyit?"
DI: "Että mitä mietit."
Minä: "Migreenilääkkeen, pikku tuhmuuksien ja nokosien jäljiltä mun päässä ei liiku mitään. Siis todellakaan mitään. Mun on täysin mahdotonta vastata tohon kysymykseen."
DI: "Jahah, sitä ollaan sitten niinkuin pöllyssä..."
Minä: "Joo."

maanantaina, joulukuuta 26, 2011

Muistilappu: tankkaa auto ennen myrskyä

Jos sääennusteet lupailevat myrskyä, tankkaa auton tankki täyteen hyvissä ajoin, maksoi mitä maksoi.

Kuten ennustettua, viime yönä ja tänään on myrskynnyt ainakin länsirannikolla ja täällä Uudellamaalla, kuten myös Pirkanmaalla ja keski-Suomenkin suunnassa. Me säästyimme jotakuinkin kokonaan pahimmalta, mitään ei ole kaatunut talon päälle eikä mistään ole (tiettävästi) lähtenyt katto tai hajonnut mitään. Pitkin päivää sähköt kyllä vilkkuivat silloin tällöin, mutta varsinaisesti ne katkesivat vasta kolmen jälkeen, jolloin olimme siskon kanssa jo lähdössä taipaleelle ja ehkä pahimmat tuuletkin olivat jo taittumassa. En tiedä miten kauan sähköt olivat pois, mutta tullessani takaisin ennen kuutta, ne olivat jo palanneet.
Mutta muualla on kyllä pimeätä. En tiedä mistä johtuu, mutta Hyrylän pohjoispuolella, Tuusulantiellä (45) ei palaneet katuvalot missään muualla paitsi Pertussa. Luulen, että vielä tuossa viiden jälkeen oli Nukarin kylältäkin sähköt poikki, oli sen verran pimeännäköistä joka talossa.

No, se ei ollut jutun juoni vaan se, että Novalta tuli liikennetiedotteiden seassa tietoja siitä, mitkä huoltoasemat ovat toiminnassa ja mitkä eivät. Niin aivan, milläs tankkaat autoon bensaa, kun pumput toimivat sähköllä ja sähköt ovat poikki? Ja tänään on vielä joulun paluuliikennepäivä! Onneksi ei minun itseni ole tarvinnut olla tienpäällä pidempiä matkoja.

lauantaina, joulukuuta 24, 2011

Joulunviettoa

Sitä sitten vaan jouluntoivotuksia kaikille lukijoille!
Tämä on vähän tällainen lyhykäinen postaus, meillä joulu on alkanut juuri oikeissa merkeissä. Ainakin jos ei katso ikkunasta ulos. Aamuyöstä asti on loikottanut vettä enemmän tai vähemmän kohisemalla ja lämmistä oli tuossa päivälläkin +4 astetta. Ei tartte pelätä että olisi teillä liukasta eikä toisaalta öljyäkään kulu niin julmasti kuin jos olisi -20 astetta pakkasella, mutta on tämä nyt silti vähän... mustaa?
Joulu tulee joka tapauksessa säästä ja lumenpuutteesta huolimatta. Me olemme olleet siskon kanssa ihan kahdestaan täällä Nukarilla ja tehty joulusta ihan just sen näköinen kuin itse haluamme. Aika perinteinen se silti on. Eilen kiersimme jakelemassa naapureille kortteja ja hoitamassa joulupukin asioita (aka viemässä lahjoja veljelle ja muutamille naapureille). Luonnollisesti ohjelmaan kuului myös käynti terveyskeskuksessa mummua katsomassa ja isän kuoleman nelivuotispäivän takia veimme haudalle ensimmäisen kynttilän.

Tänään on keitelty riisipuuroa ja katsottu joulurauhan julistus, haettu saunapuita ja kuusenoksia sisälle, käyty taas mummua katsomassa ja veimme pikkuisen joulukukkasenkin. Harmi vain ettei terveyskeskukseen voi viedä mummun suosikkikukkia hyasintteja, mutta tuoksuton, punainen minitulilatva ajaa asiansa. Sitten kävimme taas haudoilla, isän haudan lisäksi veimme muutamalle muullekin haudalle kynttilät. Ulkona oli pimeätä jo heti neljän jälkeen ja hautausmaalla ei ollut vielä ruuhkaa, mutta kynttilöitä oli jo kovasti.
Ja sitten syötiin. Meidän joulupöydässä oli kaikkea tarvittavaa, muttei mitään ylimääräistä: kinkkua, graavilohta, silliä, rosollia ja sille kastiketta, siskon tekemää sinappia, lanttu- ja porkkanalaatikkoa ja siinä se. Näilläkin saa mahan jo hyvin täyteen. Nyt sisko on saunassa ja minä menen sinne sitten kun se vapautuu ja sitten katsotaan Samu Sirkka ja avataan lahjat.

torstaina, joulukuuta 15, 2011

Uneton maaseudulla

Kuten aiemmin kirjoitin, mummu on ollut jo jonkin aikaa terveyskeskuksessa ja talo tyhjillään, mitä nyt sisko tai minä siellä olemme ajoittain. Tänä syksynä onkin ollut ensimmäinen kerta ikinä, että olen nukkunut talossa aivan yksin. Todellakin, siellä on aina aikaisemmin ollut joku muu kotona. Lapsena oli yleensä molemmat vanhemmat, myöhemmin isä ja mummu tai sitten vain pelkästään mummu. Mutta nyt siis: yksin.

Kehuskelin tuossa keväällä, miten nukun kotona aivan äärettömän hyvin. Kaiketi siihen vaikuttaa hiljaisuus ja pimeys, jälkimmäinen varsinkin talvisaikaan. Hiljaista ja pimeätä siellä on edelleen, nyt siis vieläkin hiljaisempaa kun ei mummukaan ole paikalla. Mutta minä en saa unta.

Vanha talo pitää kaikenlaista möykkää, patterit napsahtelee, seinät narisee, varmaan hiiriäkin rapistelee. Ulkona tuuli paukuttaa peltikattoa ja ujeltaa ikkunanpielissä, tuulen mukana lentelee huoneeni ikkunaan kuivia neulasia hopeakuusista. Joskus saattaa joku eläinkin pitää ääntä. Nämä kaikki ovatn ihan niitä samoja ääniä mitä siellä on aina kuulunut. Aiemmin olen vain aina todennut jotain tyyliin: "Mummu se varmaan kolaa jotain" enkä edes lotkauttanut korvaanikaan.

Nyt hypin jatkuvasti pystyssä silmät suurina: "Mikä se oli? Kuka siellä on? Ajoiko joku pihaan?" "Ei kai vaan joku yritä murtautua tänne?". Korvatulppia luonnollisesti ei voi harkitakaan, koska sitten ei kuule, jos vaikka katto romahtaa niskaan. Ei sillä että moista vaaraa suuremmin olisi, mutta koskaanhan ei voi olla varma. Ja korvatulppienkin läpi kuuluu osa äänistä, joten niitä on sitten aina kaivamassa pois kuunnellakseen, että mitä kuului vai oliko se oman pään sisällä. Harkitsin jo melkein vakavissani viritteleväni jonkun radion puhekanavan hiljaiselle huoneeseeni, jos se blokkaisi pois enimmät rapinat.

Lohdullista kuitenkin, etten ole ainoa. Sisko kärsii ihan samasta tyhjän talon oireyhtymästä. Naurettavintahan asiassa on se, että sitten jos olemme molemmat paikalla, kumpikin vetää hyvillä mielin sikeitä niin ettei tiedettäisi vaikka vieressä tykillä ammuttaisiin.

keskiviikkona, joulukuuta 14, 2011

Sukunimi, tilan nimi ja miten niitä (maalla) käytetään

Historian hämärissä talot tunnettiin nimellä ja isäntäväki talon nimellä. Sittemmin sukunimi saattoi olla eri kuin talon nimi, joka pysyi, mutta sukunimi saattoi vaihtua. Nykyinen kaupunkilaissukupolvi ei tunnu tietävän enää mitään talonnimistä tai siitä, miten niitä voidaan käyttää melkein kuin sukunimiä epävirallisemmissa yhteyksissä.

Minulla on mm. kotona yksi tällainen.
DI on jäänyt näiden nimiasioiden kanssa ainakin kahteen otteeseen vähän ymmälleen ja vaatinut selitystä. Ensimmäinen kerta oli silloin muinoin, kun hän tuli ensimmäistä kertaa käymään täällä Nukarilla, meikäläisen lapsuudenkodissa. Tilan nimi on Annala*, joka on aivan eri kuin meidän sukunimemme. Isä sai aikoinaan syntymäpäivälahjaksi ison tienviitan, jossa lukee tilan nimi ja se on koreillut jo muutaman vuosikymmenen meidän tienristeyksessä osoittaen suunnan meidän pihaan. DI oli ihmetellyt ensimmäistä kertaa siitä tullessaan, että mikä tuo nyt muka on, minne häntä ollaan oikein viemässä. Selityksellä siitä sitten selvittiin.

Toinen kerta oli viime tammikuussa, kun oli paikkakunnan hirvipeijaiset. Meidän naapuritalo on Korpela* ja Pekka*-isäntä on ollut paikallisen metsästysseuran puheenjohtaja iät ja ajat. Perheen sukunimi ei kuitenkaan ole Korpela vaan Leppänen*. No, kyse on ehkä läheisimmästä ja tutuimmasta naapurista ja sukuakin vähän ovat, kun talon emäntä on isän serkku. Ja onhan DI nähnyt tuon naapurin isännän useasti ja tuntee ja tietää, kun sanotaan että Korpelan Pekka. Ja tiesi myös että on metsästysseuran pj.
Muutenkin kun näistä naapureista puhutaan, käytetään poikkeuksetta talon nimeä: "Korpelat kävivät", "Poikkesin Korpelassa", jopa meidän antamassa joulukortissa taitaa lukea "Korpela".
Peijaisissa sitten kuulutettiin, että väistyvä puheenjohtaja Pekka Leppänen pitää läksiäispuheen. Vieressäni istui elävä kysymysmerkki: jaa että kuka? No mut, mut... kyllähän sää ny tiärät Korpelan Pekan? Monta kertaa nähnytkin! Ai, eeii, ei niiden sukunimi Korpela ole, vaan Leppänen, Korpela on kato talonnimi. Niin joo, meillä nyt vaan käytetään sitä talonnimeä.

DI kysyi sitten myöhemmin, että mahdetaankohan minusta ja siskosta puhua sitten Annalan tyttöinä. Ei ainakaan naamaa päin sanota, mutta harvemminhan puhutaan kolmannessa persoonassa, jos toinen on vieressä kuuntelemassa. Ihan mahdollista, että sanotaan. Itse asiassa, eiköhän se liene varsin todennäköistäkin.

Vähän niinkuin vahingossa olen tässä itsekin alkanut käyttää tuota Annala-nimeä. Kun joku soittaa ja kysyy, että missä olen ja vastaan: "Kotona", ei varsinkaan tutut tiedä missä minä olen. Kas kun minulla on koti Tampereella ja koti Nukarilla. Tosin aika usein tulee sanottua kyllä, että olen Nukarilla, jälleen ne tutuimmat tietävät mistä on kyse. Mutta joskus on parempi käyttää spesifimpää termiä Annala, kun Nukari on vähän laaja käsite ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin eihän tämä Nukarin kylää ole, vaan Raalaa.

* kaikki nimet ovat muutettuja yksilönsuojan ja anonymiteetin jonkinasteisen säilyttämisen vuoksi.

tiistaina, joulukuuta 13, 2011

Akateemisessa maailmassa

Viime perjantaina olin yleisönä väitöstilaisuudessa elämäni ensimmäistä kertaa. Tämä akateeminen show (näin sitä kuvaili vastaväittäjä karonkassa sitten myöhemmin) oli minulle siis aikaisemmin tuntematon juttu, ei käsitteenä, muttei non käytännössä ollut lainkaan selvää, mitä siellä tapahtuu. DI:n hyvä ystävä väitteli tekniikan tohtoriksi ja sitten illalla meidät oli kutsuttu vielä Suomenlinnan Panimolla pidettävään karonkkaan.
No juu, yllätys oli se, että minä jopa ymmärsin siitä jotakin, vaikka olenkin siis vain melkein valmis AMK-insinööri. Väitöstilaisuus pidettiin suomeksi, mikä tietysti saattoi helpottaa asiaa entisestään, mutta ihan oikeasti ymmärsin mistä puhuttiin. Enkä sitten tiedä että oliko tällä kertaa vastaväittäjä poikkeuksellisen kiltti, koska väitöstilaisuudessa ei tapahtunut mitään hirvittävää väittelijän teurastusta.

Väitöstilaisuus alkoi puolilta päivin Otaniemessä, kesti kolmisen tuntia ja sen jälkeen juotiin vielä kakkukahvit. Sitten pitkin lähteä jo kohti Helsinkiä ja sieltä varattua hotellihuonetta, meikkaamaan, jättämään turhat tavarat matkasta ja muutenkin valmistautumaan karonkkaa varten. Lautan Suomenlinnaan oli ilmoitettu lähtevän 17.20.
Aikatauluissa kävi sellainen pkkuinen moka, että kun soittelimme klo 15.45 taksia, saimme ensin jonottaa keskukseen ja sitten odotella taksia reilun puoli tuntia. Luonnollisesti Helsingin pää oli myös aika tukossa liikennettä ja kun pääsimme hotellille Ruoholahteen joskus vähän ennen viittä, niin kiire oli aivan julmettu. Tein maailman nopeimman pikameikin ja jollain ihme tuurilla matkassa ollut kaveri onnistui pyydystämään meille taksin hotellin ovelta suoraan, muutenhan ei olisi ollut mitään saumaa päästä vartissa hotellilta kauppatorin rantaan.
Taksikin taisi laskuttaa meidän vielä ajaessaan, kun ei kellään tietysti ollut käteistä mukana ja niin juoksimme Suomenlinnan lautalle klo 17.19,38.
Ja ihan turhaan. Muillakin osanottajilla oli ongelmia kelin, taksien ja liikenteen kanssa ja esimerkiksi vastaväittäjä ja kustos tulivat vasta myöhemmin. Karonkka näet on järjestetty vastaväittäjän kunniaksi ja ilman itse juhlakalua ei juhlista oikein tule mitään.

Karonkka oli pienimuotoinen, parisen kymmentä henkeä vain, mutta tarjoilu pelasi vaikka ravintolan toisessa salissa oli 70 hengen karonkka samaan aikaan. Alkuruokana oli blinejä, siianmätiä, smetanaa ja sipulia. Pääruoka koostui porosta, siinä oli jotain filettä sekä "friteerattua porohaggista", herkkusienimuhennosta ja viskikastiketta. Haggishan on vanha skottilainen/kelttiläinen/whatever ruoka, joka valmistetaan sisäelimistä. Tarinat kertovat siihen käytetyn pötsiä, utareita ja vaikka mitä. Tällä kertaa ei ollut ihan tarkkaa tietoa, mitä haggis piti sisällään, muta mausta päätellen ainakin maksaa. Ihan tuskaton ensikokeilu haggiksesta. Sen jälkeen oli tarjolla juustoa ja jälkiruuaksi oli superherkullinen creme brulee.

Huolimatta kaiketi myrskylukemiin yltäneestä tuulesta Suomenlinnan lautat käyttäytyivät merenkäynnissä yllättävän vakaasti. Aallokko oli kova, mutta lautta ei keinunut kuin vähän laituriin hidastaessa. Pohjaa pitkinkö se oikein meni, en tiedä?

Joka tapauksessa nyt on treenailtu siskon keväällä 13 tapahtuvaa väitöstilaisuutta varten.

torstaina, joulukuuta 08, 2011

Kitinää öljystä

Olen tuijottanut Nukarilla käydessäni lämmitysöljysäiliöiden alaspäin vajuvaa pintaa puoliksi paniikissa, puoliksi hokien itselleni: "Kyllä se vielä tämän viikonlopun riittää". Paha vain että säiliöt ovat vieläkin sen verran hankalasti, että mittailu on haastavaa ja tulokset sitä epäluotettavampia, mitä vähemmän öljyä on. Niin että jos sinne eilen mahtui hieman yli 3500 litraa, olisi siellä ollut vielä muutama sata litra tähteellä.

Olen napissut erinnäisiä kertoja öljyn tilauksesta ja sen toimittamisen epätarkkuudesta. Minä, sen paremmin kuin siskonikaan emme ihan ymmärrä, että miksi ei ole mahdollista antaa tarkempaa tietoa etukäteen öljyn toimittamisajankohdasta ja miksi se soittaminen etukäteen on niin vaikeata. Hei pliis, me elämme 2010-lukua ja edelleen tilattu öljy toimitetaan periaatteella 3-5 päivää (lauantait saatetaan laskea mukaan tai olla laskematta, mutta lauantaisin voi tilata öljyä).

Tälläkin kertaa öljyn tilaus oli suunnilleen minuuttipeliä, se tilattiin torstai-iltana viime viikolla, koska siskolla on ollut tämä viikko lomaa ja hän on voinut päivystää paikan päällä. Aina sitä soveliasta lomaviikkoa ei kuitenkaan tarjolla ja toisaalta lomallakin olisi kiva tehdä jotain muuta kuin päivystää kotosalla useampi päivä öljyä odottamassa.

Öljy-yhtiöillehän tämä ei ole ongelma lainkaan. He sanovat kirkkain silmin että kyllä sitä öljyä voidaan tuoda vaikkei kukaan olisi kotona, säiliöt kun eivät ole meillä ainakaan lukkojen takana. Ja joo, ei sitä öljypoltinta tarvitse sammuttaa täytön ajaksi, eijei. Tuo öljypolttimen sammuttaminen on kyllä sellainen juttu, että ainoastaan öljy-yhtiöt väittävät, ettei sitä tarvitse sammuttaa. Kaikki muut, maallikot ja asiantuntevammat tahot sanovat että se ehdottomasti pitää sammuttaa tai että se on ainakin ihan hyvä että sammuttaa, varmuuden vuoksi. Joten, koska poltin on meidän ja mahdolliset fyysiset vahingot koituvat meidän kukkaron menoksi, se sammutetaan aina ennen säiliöiden täyttöä. Piste.
Lisäksi meillä on vielä sellainen pieni lisähaaste että säiliörakennuksen seinässä on kyllä täyttöputket, mutta isältä perinnöksi jääneen lapun mukaan putki vuotaa ja täyttö on tehtävä pistoolilla suoraan tankkeihin kansien kautta. Emme ole itse tietoisia, mikä vika täyttöputkissa on, mutta sen tiedän, ettei isää parane uhmata tällaisissa asioissa. Asiasta on kyllä lappunen säiliörakennuksessa, mutta ei silti huvita testata, miten käy jos kuljettaja ei jostain syystä huomaa sitä...

Tähän sitten yhdistetään vielä se seikka, että talo on pääosin tyhjänä ja vaikka siellä jompikumpi meistä asuisikin, töissähän me olisimme päivät. Iltatoimitus ei onnistu, yritetty on sitäkin. Lisäksi työpaikatkin ovat sen verran kaukana, että paikan päälle ei pääse, jos soitetaan 10 minuuttia ennen kuin auto ajaa pihaan. Jos siis soitetaan lainkaan, niinkin on käynyt.

Myönnän että olemme siskon kanssa kumpikin vain pieniä insinöörejä, joilla ei ole mitään käsitystä kuljetusalasta tahi öljystä, mutta miten sanoinkuvaamattoman vaikeata olisi tehdä palvelu, johon voisi soittaa ja sanoa: "Hei, haluaisin X määrän öljyä osoitteeseen Y kolmen viikon kuluttua torstaina, pystyn näet silloin pitämään vapaapäivän töistä".
Okei, ehkä se on liikaa vaadittu, mutta meille riittäisi ihan hyvin sellainenkin vaihtoehto, että tilauksen yhteydessä kerrottaisiin, että öljy tulee reilun viikon päästä tiistaina aamupäivällä. Ja että se todellakin tulisi sitten silloin, jolloin voisi sanoa töissä hyvissä ajoin etukäteen, että olen poissa/etänä tuon tietyn tiistaiaamun.
Hätätilanteessa riittäisi ihan sekin, että soitettaisiin ihan oikeasti edellisenä päivänä.

Maalämpö kutsuu...