keskiviikkona, tammikuuta 04, 2012

Ilotulitusta

Heti kun joulusta oli selvitty, alkoi Facebookissa ja netin keskustelufoorumeilla näkyä jokavuotisia kommentteja siitä, miten kaikenlainen ilotulitteiden (hyi!) käyttö olisi kiellettävä ja että ihan turhaa sellainen paukuttelu ja kaikki siitä metelistä ja roskasta kärsivät. Puhumattakaan nyt lapsista, sairaista ja vanhuksista, joilta viedään kädestä viimeinen leipäpalanen kun pitää järjestää ilotulitus. Lisäksi kaikki lemmikit, kotieläimet, alle 18-vuotiaat ja yli 45-vuotiaat pelkäävät pauketta kuollakseen. Eikä saa nukuttua, nii. Ja ihan turhaakin se on ja sivulliset saa vammoja, ei tarvitse kuin yksi ilotulite nähdä puolen kilometrin päästä, kun on sokea lopun ikäänsä.

Sama porina jatkuu vielä muutaman päivän yli uudenvuoden ja sitten se rauhoittuu, luojan kiitos. Tänä vuonna kaikkein surkuhupaisinta oli Aamulehden yleisönosastopalstojen kirjoittelu Ratinanrannan ilotulituksesta ja erityisesti siitä, miten nekin rahat olisi voinut käyttää vaikka vanhustenhoitoon. Ihanasti jäi kuspokommentoijilta huomaamatta se, että kysehän ei ollut kaupungin järjestämästä ilotulituksesta vaan paikallisten ravintolayrittäjien. Niin no, tietysti olisi voinut antaa nekin rahat hyväntekeväisyyteen, mutta yritysten tarkoitus on tehdä voittoa, ei jalosti lahjoittaa rahaa sitä tarvitseville. Erittäin todennäköisesti ilotulituksen järjestäneillä yrityksillä oli ihan markkinointi mielessä: kun ilotulitus järjestetään klo 22, tulevat ihmiset kaupunkiin jo aikaisemmin ja varsin todennäköisesti viettävät aikaansa enemmän ravintolassa. Ylipäänsä useampi ihminen tulee lähiöistä keskustaan kun tiedossa on ilotulitus, muuten olisi varsin houkutteleva vaihtoehto jäädä omille kämpilleen ja välttää sillä tavoin ruuhkabussit ja taksijonot.

Minä en jaksa ymmärtää, siis sitä valitusta ja kitinää.
Okei, en pidä siitä, että satunnainen pauke alkaa heti kun rakettien myynti yksityisille alkaa ja loppuu vasta muutama päivä uuden vuoden jälkeen, vaikka se sallittu ampumisaika on hyvin tarkkaan määritelty. Todennäköisesti teinit ja muut henkisesti epäkypsät peelot ovat asialla. En ymmärrä sitäkään, että raketteja ammutaan a. miten sattuu, b. väärään suuntaan (varsinkaan kohti ihmisiä, autoja tai rakennuksia), c. humalapäissään, d. ilman suojalaseja. Toisaalta minä en ymmärrä sitäkään, että liikenteessä tehdään älyvapaita ohituksia, ajetaan hullua ylinopeutta, hypätään rattiin kännissä tai muutenkaan peeloillaan. En minä silti ole kieltämässä yksityisautoilua, mutta moni haluaisi kovasti kieltää yksityisten käyttämät ilotulitteet, jos nyt ei suorastaan ilotulitteita kokonaan.

Minä pidän ilotulituksista, varsinkin jos ne on hienosti toteutettuja kokonaisuuksia, kuten esimerkiksi Ratinanrannan ilotulitus oli. Olisi kyllä ollut vielä hienompi, jos Laukontorin rannastakin olisi sammutettu valot ja äänentoisto (oletettavasti show'hun kuului musiikkikin, mutta sitä ei kuulunut) olisi voinut olla parempi. Mutta kuitenkin. Henkilökohtaisesti en näe että ilotulituksen kiistattomat haitat olisivat niin mittavia, että niiden takia pitäisi suurimman osan ihmisistä luopua tuosta kivasta uudenvuoden perinteestä.

Kyllä kyllä, onhan se turhaa. Ja potentiaalisesti vaarallistakin. Mutta jos ne olisivat riittäviä perusteita asioiden kieltämiseen, minä aloittaisin kieltämisen ihan toisesta päästä.
No se autoilu nyt ainakin on turhaa, kun ihan hyvin voi kävellä. Jos on pitkä matka, niin varaa enemmän aikaa, niin yksinkertaista. Jos on huonojalkainen ettei voi kävellä, pysyy sitten kotona. Ja liikenteessä nyt ainakin kuolee ja loukkaantuu enemmän ihmisiä kuin ilotulitteiden takia.
Entäs sitten alkoholi? Se se vasta turhaa onkin! Ja se on syypää aikamoiseen osaan ilotulitevahingoista, samoin kuin pahoinpitelyistä ja henkirikoksistakin. Kielletään hei viina. Ai niin, sitä taidettiin 20-luvulla yrittää. Mut kielletään silti.
Internet, ihan turha ja vaarallinen. Viruksia tulee ja lapsipornoa ja pommiohjeita ja houkutellaan terrorismiin viattomat piltit.
Televisio, ei ehkä yhtä vaarallinen kuin internet, mutta huonoja vaikutteita sieltäkin voi saada. Ja turha, ehdottoman turha.
Sähkö. Siihenkin voi kuolla, moni kuoleekin ja kun ennenkin ollaan tultu toimeen ilman, niin tämä voidaan katsoa turhaksi nykyajan hapatukseksi. Kielletään.

Joo, huonoa sarkasmia. Lisäksi luulen, että ilotulitteiden myynnin salliminen yksityisille on kokolailla se pienimmän vahingon tie. Jos kaupoista ei saisi raketteja, niitä rakenneltaisiin sitten itse ties mistä aineksista ja ties millaisilla ohjeilla ja jälki olisi luultavasti todella paljon karumpaa kuin nykyisten ostoilotulitteiden kanssa.

Ei kommentteja: