maanantaina, helmikuuta 27, 2012

Yksi pieni lainaus

"Aikamme ihminen tarvitsee uuden ihmisoikeuden. Oikeuden olla ruma. --- Esteettiset pakkopaidat ovat yhtä vaarallisia kuin maailma, jossa vain jotkut mielipiteet ovat sallittuja. Demokratian kulmakivenä pidetään sananvapautta. Ehkäpä ilmaisuvapauden käsitettä pitäisi ajatella laajemmin.

Jos ruumiillinen olemassaolo normitetaan hyvin kapeaksi, se leikkaa pois fyysisen todellisuuden monenkirjavuutta yhtä paljon kuin pahin sensuuri. Ulkoisen sensuurin sijasta meissä toimii sosiaalisen häpeän ja hyväksynnän polariteetti, joka ohjaa käyttäytymistämme.

---

Kauniiden ihmisten maailmassa alan kaivata rumuuden vastaiskua. Entä jos ihminen viihtyy huonossa ryhdissään, kuluneissa hampaissaan ja kiillottomassa tukassaan? Fraasit siitä, että kaunis pukeutuminen ja naisten meikkiasu ovat kohteliaisuutta muita ihmisiä kohtaan, ovat oikeastaan yhtä absurdeja kuin väite, että eri mieltä oleminen olisi epäkohteliasta.

Ajatuksemme ja mielipiteemme ovat persoonallisuuden ydintä. Samoin on ihmisen ruumiillinen olemus jotain, joka on syntyjään olemassa ihmistä itseään varten, ei muiden miellyttämiseksi vaan toimiakseen muiden joukossa. Nykyajan toisinajattelija ei ole se, joka laukoo outoja käsityksiä, vaan ihminen, joka uskaltaa olla toisten silmien alla sellaisena kuin kelpaa itselleen."


Irina Krohn, Tottelematta paras

Sanan "ruma" tilalle voi vaihtaa myös sanan "vanha", koska yleensä ikä tuo mukanaan muutoksia ulkonäköön. Siis niitä vähemmän toivottuja. Kaikki haluavat olla nuoria tai ainakin nuorekkaita.

Ei kommentteja: