tiistaina, kesäkuuta 26, 2012

Koeajossa Ford Mondeo 1.6 ecoboost

Auton vaihtamisestahan on ollut blogissa puhetta jo parin otteeseen. Fusionin matkamittari näyttää jo yli 140 tuhatta ja erinnäisiä asioita on korjattu tai korjauslistalla, niin on aika luopua vanhasta palvelijasta ja toivoa, että se löytää hyvän kodin jostain, missä vanhemman auton vaatimuksiin suhtaudutaan suvaitsevaisemmin. Hakusessa olisi sellainen järkevä, vähän käytetty auto.

Sehän ei kuitenkaan estä sitä, etteikö voisi käydä koeajamassa uusia autoja. Niinpä varailin jo hyvissä ajoin viime viikoksi itselleni Mondeon koeajoon paikalliselta Ford-jälleenmyyjältä. Mondeo, varsinkin uusi Mondeo on kyllä hinnaltaan täysin yli budjetin, mutta kai sitä saa haaveilla? Niinpä minut lykättiin järjettömän kokoisen farmari-Mondeon rattiin Automaan pihassa.

Huh huh, sanon minä. En alkanut esitelleen myyjän kanssa käydä sen tarkemmin läpi kaikkia sen mallin hienouksia, mutta olihan siinä vaikka mitä, parkkitutka, automaatti-ilmastointi, kaistanvaihtoavustin tai mikä se nyt oli, ajotietokone... Ajoasennon säätämisessä oli jo omat temppunsa, kun ajoasento on erilainen kuin korkeammassa Fusionissa ja penkistä ja ratista löytyi säätöä vähän joka suuntaan.

Sitten vaan liikkeelle. Fiilis oli kuin ruotsinlaivan ruorissa, auto tuntui todella massiiviselta Fusionin jälkeen, takalasikin oli ainakin puolen kilometrin päässä. Pari ensimmäistä vaihtoa sujuivat vähän nykien, mutta ei se kytkin niin paljon eronnut Fusionin kytkimestä, aika nopeasti sen kanssa pääsi sinuiksi. Olin suunnitellut ajoreitin niin että oli moottoritietä ja kaupunkiajoa, Automaalta ensin kolmostielle kokeilemaan miten hoppa kulkee, sitten Sääksjärven rampista pois, Hervannan ja Hallilan kautta takaisin Nekalaan. Harmi vain, että moottoritiellä oli tuolla matkalla vain satasen rajoitus, ei päässyt hurjastelemaan sataaneljää... sataakahtakymppiä. Mutta ei se mitään, huolimatta siitä että moottorin tilavuus ei ole tuon kummempi, mutta massaa ja kokoa on, auto tuntui ihan pirteältä. Mitään järjettömiä kiihdytyksiä en kokeillut, mutta semmoista normiajoa. Kaupunkiolosuhteissakin se käyttäytyi ihan mukavasti.

Juhlalliseltahan se tuntui ajaa tuollaista isoa autoa pikkukipon jälkeen, mutta samalla vähän persoonattomalta. Moottorikin oli kovin hiljainen sisätiloihin, kaasua painaessa kuulohavainto ei yleensä kertonut, että mitään tapahtuu, selkä vain painui penkkiin. Lisäksi farmariperä kaiutti moottorin äänen niin, että se kuului tulevan takaa.

Oma kommenttini onkin, ettei hassumpi vehje, mutta mitenkään palavasti en siihen rakastunut. Ja siihen tottuminen vaatisi aika paljon aikaa ja kilometrejä. Kyllä sillä silti voisi ajella. Varsinkin jos joku toinen sen ostaisi...

Sisko oli käynyt ajamassa sattumalta saman mallin Hyvinkäällä ja hän puolestaan oli ihastunut siihen ikihyviksi. Tosin epäili, että saattaisi kortti lähteä hyvinkin nopeasti, oli jo kuulemma koeajossa moottoritiellä käynyt pieni "uppista perkele" nopeusmittarin kanssa. Ymmärrän hyvin, auto kulki varsin jouheasti ja saattaisi itselläkin käydä sama juttu, omassa koeajossani jouduin vain vahtimaan sitä Sääksjärven ramppia, niin ettei tehnyt mieli lähteä hurjastelemaan. Lisäksi osuin motarille iltapäiväruuhkan aikoihin.

maanantaina, kesäkuuta 25, 2012

Tuoksuttelua, osa 2

Blogin vakilukijoille ei pitäisi olla yllätys, että meikäläisen nenää hivelee kaikki hyväntuoksuinen (aiheesta lisää) ja moni kosmetiikkatuote päätyykin ostoskoriin ihan vain sen perusteella, että se tuoksuu niin hyvältä. Juu, minut on helppo saada houkuteltua...

Näin ensin täytyy kuitenkin kertoa parista pettymyksestä. Ostin tässä alkuvuodesta itselleni uutta suihkugeeliä, se taisi olla jokin luomu-hippi-ei-lisäaineita - merkki, ainakin mainostettiin paketin kyljessä ettei sisällä parabeenejä eikä keinotekoisia hajusteita tai väriaineita ja mitä kaikkea. Mansikalta sen kuitenkin piti tuoksuman. Vasta kotona huomasin katsoa inciä tarkemmin ja ensimmäisenä oli vesi, mutta sen jälkeen alkoholi. No voi kun kiva. Tietysti siinä on alkoholia säilöntäaineena, kun ne parabeenit puuttuivat. Arvata saattaa miltä se tökötti haisee: käyneiltä mansikoilta! Nyt vielä käytön aikana hajusta on kadonnut se mansikka miltei kokonaan ja minusta se haisee niin epämääräiseltä, että nakkaan sen kohta roskiin. Onneksi se on suht pieni tuubi ja minä olen käyttänyt sitä varsin railakkaasti, koska haluan siitä eroon mahdollisimman pian.

Toinen pettymys oli muistaakseni jostain Sokoksen luomuosastolta ostettu palasaippua, jonka piti tuoksua kookokselta ja limeltä. Ainakin se paketti tuoksui todella hyvältä, mutta minusta tuntuu, ettei itse saippua tuoksunut miltään. Se on ollut nyt käytössä jonkin aikaa eikä siinä ole havaittavissa minkäänlaista tuoksua. Kun ostaa tuotteen tuoksun takia ja sitten se ei tuoksukaan miltään, niin se närästää. PAHASTI.

Joskus jo aikaisemmin kerroin ihastuneeni karitevoihin (tunnetaan myös nimellä sheavoi), jota olen käyttänyt jalkapohjiini ja oikeastaan vähän joka paikkaan. Suosikkini oli Melvitan karitevoi, johon oli kuitenkin sekoitettu erilaisia sitrusöljyjä, se oli rakenteeltaan pehmeämpää kuin puhdas karitevoi ja tuoksui niin hyvältä, että olisin mielelläni syönyt sitä. Harmi vain, mutta Melvita on lopettanut sen valmistuksen kokonaan ja minä olen todella katkera. Löysin kuitenkin vielä yhden purkin jämät yöpöydän laatikosta ja olen säästellyt sitä kuin kalleinta aarretta.

Ehkä minun kuitenkaan ei tarvitse sitä säästellä, koska viime viikolla löysin paikallisesta Ruohonjuuresta Flow'n vartalovoita. Tuo Flow kosmetiikka on minulle uusi tuttavuus, mutta erittäin mielenkiintoinen. Suomessa valmistettua luomukosmetiikkaa ja firmakin on hyvinkääläinen, niin että sehän on melkein niinkuin kotinurkilla. Karkkipäivän bloggaaja oli päässyt käymäänkin tehtaalla ja kirjoitti siitä esittelyn.
En kuitenkaan muistanut merkin nimeä, kun ostin Ruohonjuuresta kookokselta tuoksuvan vartalovoin. Se koostuu pääasiassa karitevoista ja tuoksuu niin ihanalta, että haluaisin syödä sitäkin ihan pelkän tuoksun takia. Lisäksi se on koostumukseltaan varsin mukavaa, ei sellaista tanakkaa jankkia kuten jotkut puhtaat karitevoit joskus.

Toukokuun lopun Irlanninmatkalta tarttui parin pienen kirjan lisäksi vain yksi matkamuisto: Yankee Candlen tuoksukynttilä. En ole Suomessa nähnyt Yankee Candlen tuotteita enkä muutenkaan polta kynttilöitä, mutta eräässä kauppakeskuksessa vain osuin kyseisen puljun liikkeeseen ja hei - jos minulle tarjotaan jotain niin hyväntuoksuista, niin enhän minä voi olla ostamatta. Kaikki kynttilät tuoksuvat hurjan hyviltä, joten valinnanvaikeutta oli ihan riesaksi asti. Tartuin kuitenkin Sicilian Lemon - nimiseen kynttilään, joka tuoksuu sitruunaiselta. Se oli kuitenkin vaikean valinnan takana, koska myymälässä oli kymmeniä, ellei peräti satoja eri tuoksuisia kynttilöitä, joukossa oli useita todella ihania tuoksuja, gardeniaa ja vaniljaa ja kirsikkaa ja vaikka mitä. Dublinissa putiikki sijaitsi kauppakeskuksessa ihan lähellä St Stephen's Greeniä, mutten muista nyt paikan nimeä. Jos näitä pieniä purkkikynttilöitä saa jostain Suomesta, niin olisin kiinnostunut kuulemaan. Vaikken minä silti edelleenkään polta kynttilöitä...

sunnuntaina, kesäkuuta 24, 2012

Juhannusraportti

Juhannus, tuo keskikesän juhla, jolloin ihmiskarja viimeistään pääsee kesälaitumille, kusee humalassa laidan yli jorpakkoon ja juuttuu ruuhkaan, koska ei keksi muuta päivää tai kellonaikaa lähteä reissuun kuin torstaina klo 15 ja sunnuntaina klo 14.

No mutta niinhän mekin teimme DI:n kanssa. Siis tuo ruuhkajuttu. Lähtö Hervannasta oli klo 16.45 torstaina, tosin se tapahtui kylläkin etelän suuntaan, määränpäänä oli taas vanha tuttu Nurmijärven perämetsä. Onnibus toimitti meidät lähestulkoon aikataulussa suoraan Hervannasta Nurmijärven ramppiin hintaan 12,90€ per kärsä, kun liput ostettiin tiistai-iltana netistä. Bussi oli aika täynnä, mutta istumaan sentään pääsi vielä ja ilmastointikin löytyi.

Onnibusista täytyy ihan nyt sanoa että hervantalainen arvostaa sitä kovin. Sen reittihän Tampereelta Helsinkiin lähtee Tampereen koilliskeskuksesta ja tulee Hervannan kautta, mistä sitten moottoritielle. Ei tarvitse enää varata 45 minuuttia siihen, että raahaa itsensä ensin Hervannasta pohjoiseen eli keskustaan linja-autoasemalle tai rautatieasemalle päästäkseen jälleen takaisin Hervantaan. Toki pikavuorot noukkisivat matkalaisia kyytiin Sääksjärven liittymästä, mutta arvatkaapa miten joukkoliikenteellä pääsee lähellekään sitä Sääksjärven liittymän pysäkkiä Hervannasta käsin? No ei niin yhtään mitenkään. Mutta Onnibus noukkii melkein kotiportailta.

Entäs sitten hinta? Hintahan Tre-Hki-välillä on bussista ostettuna 20€, mutta jos lipun ostaa netin kautta aikaisemmin, hinta on pienempi. Sitä pienempi, mitä aikaisemmin ostaa. Me siis ostimme liput kaksi päivää ennen lähtöä ja hinta oli se mainittu 12,90€. Vertailun vuoksi VR laskuttaa kaksi päivää etukäteen ostetusta Tampere-Jokela-lipusta aikuiselta 23,53€ ja opiskelijalta 11,77€. Onnibus ei tiettävästi tunne opiskelija-alennuksia. Matkahuolto puolestaan kuljettaa aikuisen Tampereelta Nurmijärven ramppiin 26,30€:lla ja opiskelijan 13,20€:lla. VR:n ja Matkahuollon hintoihin tulee vielä lisätä reilun euron verran siitä ilosta, että TKL kuljettaa Hervannasta keskustaan.

No juu, se Onnibus-propagandasta (eivät ole maksaneet minulle mitään ylläkirjoitetusta, ihan itse kirjoitin). Nurmijärvellä kävimme torstai-iltana kaupassa, DI oli ostanut lihat etukäteen Tampereelta, villisikaa ja naudan ulkofilettä. Loppujuhannus voidaankin melkein kuitata sanoilla grillattiin, syötiin, grillattiin, syötiin ja sitten pideltiin sadetta. Perjantai ja lauantaiaamuhan olivat oikein nättejä ja ulkona voi hyvin grillata. Lauantai-iltana sitten alkoi sataa ja sitä jatkui sunnuntaiaamuun asti.

DI oli ensimmäisen maaseutujuhannuksen kunniaksi kärttänyt juhannustansseja. Tarjosin vaihtoehdoksi perinteistä Kellokosken tanssilavaa ja kokonpolttoa, mutta tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että jos sitä vaan käy vähän ajelemassa aattoiltana. No sehän sopi. Teimme iltasella sellaisen "pikku"lenkin, joka kiersi kaikki Nurmijärven pitäjän kartanot ja vahingossa myös Ketunnummen hautamuistomerkin sekä Hyvinkään keskustan ja Ridasjärven nurkat.

Siskolla oli juhannuspäivän aamuna lento Yhdysvaltoihin ja olin jo hyvissä ajoin luvannut viedä hänet lentokentälle, vaikka ajankohta olikin varsin mielenkiintoinen. Hän valitsi kuitenkin myöhemmän lennon ja ensimmäisen lennon check-ininkin saimme tehtyä naapurissa (siihen tarvitaan tulostinta eikä meillä sellaista ole kotona), joten lähtö oli kotoa vasta klo 8.10. Voin kertoa, että hiljaista oli kuin huopatossutehtaalla, koko matkan aikana, kotoa lentökentälle ja takaisin, en nähnyt kuin ehkä joitain kymmeniä autoja. Niistäkin yksi oli poliisin maija ja loput melkeinpä takseja... En ole ikinä kyllä aiemmin nähnyt esimerkiksi Tuusulan moottoritietä niin hiljaisena!

Mummua kävimme katsomassa joka päivä ja taas tuli paljon vanhoja asioita puheeksi, esimerkiksi siitä Ketunnummen teloituspaikasta ja vaikka mistä. Tarvinnee varmaan kirjoitella jossain vaiheessa tänne blogiinkin kaikenlaista, mitä tuli puheeksi.

Paluu tapahtui sitten tänään, jälleen kerran virtaa vastaan, joten oli ihan mukava ajella moottoritietä pohjoisen suuntaan. Etelään päin olikin lähes jatkuvaa jonoa. On se helppoa kun "mökki" on Uudellamaalla!


keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2012

Keittiöremontti ja muuta maalaiselämää

Kotikotona Nukarilla on ollut viime syksystä alkaen sellainen ongelma keittiössä, että allaskaappi tuppaa haiskahtamaan. Oletimme siskon kanssa, että siellä olisi jossain kaapin alla tai takana vesivuoto, joten pyrimme välttämään sekä hanan että tiskikoneen käyttöä koko viime talven. Puheissa oli, että viimeistään kesällä se pitäisi saada kuntoon.

Meillä on eräs tuttava, joka on ammattitaitoinen remonttimies ja on käynyt vuosien mittaan laittelemassa kotona yhtä ja toista, vesiputkista laminaattilattiaan. Niin oli selvää, että soitamme ensimmäiseksi hänelle. No, minä lykkäsin moista vastenmielistä hommaa ensin koko sen kolme kuukautta, minkä sisko oli Ranskassa alkuvuodesta. Sitten sisko lykkäsi sitä melkein myös sen kolme kuukautta. Meitä näet pelotti kovasti, että mitä sieltä löytyy, tuleeko isokin remppa ja mitä se maksaa.

Sisko kuitenkin otti itseään niskasta kiinni ja soitti tutulle viime viikolla. Sopivat, että tulee perjantaina katsomaan. Tulin itse perjantai-iltana Nurmijärvelle ja Myllykukon parkkipaikalla on vastassa systeri, joka hymyilee kuin jakoavain. Keittiöremontti on tehty. Ketut siellä mitään vesivahinkoa oli, hajun alkulähde on tiskikone ja siinä käytetty vääränlainen pesuaine. Minulle ei ihan selvinnut, että mikä siinä vanhassa pesuaineessa oli vialla, mutta uutta ostettiin ja varmuuden vuoksi vielä apteekista sitruunahappoa, jolla kone puhdistettiin. Sitten ei muuta kuin ahkeraa käyttöä. Hinnaksi tuli pesuaineineen päivineen alle kymmenen euroa ja aikaa siihen meni ehkä vartti. Ei paha keittiöremontti.

Lisäksi tämä tuttava katsoi myös keittiössä hilseilevää maalipintaa parista kohdasta. Me pahanilmanlinnut tietysti ajattelimme, että nyt on tiiliseinä homeessa, kun ei maali siinä pysy, mutta ei vieläkään: kalkki sieltä vain puskee läpi, käyttämättömästä savupiipusta. Homeesta ei haisuakaan. Tosin sanoin minä jo siskolle, että yleensähän homeongelmat johtuvat siitä, että rakennetaan liian tiivis talo. Kotona sen sijaan vetää vähän joka nurkasta, niin että ainakin se ongelma lienee vältetty.

Mutta joka tapauksessa: iso kivi vierähti sydämeltä!

Ahkeroimme viikonloppuna puutarhassa. Kasvimaa saatiin nypittyä rikkaruohoista ja porkkanat harvennettua, joten se on nyt oikein mainiossa kunnossa ainakin vähän aikaa. Sunnuntaina oli sopivasti poutaa, niin minä leikkasin nurmikon ja sisko kantoi kukkapenkeistä ja reunustoilta ämpärikaupalla rikkaruohoja kompostiin. Täytyy sanoa, että se oli kyllä ihan tehokas viikonloppu, mutta sunnuntai-iltana se kyykkiminen tuntui vähän persauksissa, voin kertoa. Noo, hyötyliikuntaa, hyötyliikuntaa.

lauantaina, kesäkuuta 02, 2012

Huomioita Irlannista

Huomio 1: puhelinkopit
Dublinissa on ihan oikeasti vielä puhelinkoppeja siellä täällä. Lisäksi niitä käytetään. Milloin olette nähneet Suomessa viimeksi puhelinkopin?

Huomio 2: kylpyhuoneet ja wc:t
Myönnän että suhtaudun erityisesti Brittein saarten hana- ynnä muihin vesisysteemeihin tietyllä ennakkoluuloisuudella. Hotellin suihkunhana vaati tovin verran pähkäilyä, että ymmärsi miten se toimii. Niin, ja vesihän täytyy laittaa valumaan muutamaa minuuttia ennen kuin menee suihkuun, koska sieltä ei tule aluksi kuin kylmää vettä.
Ihmettelen kuitenkin suuresti, miten tuolla olisi tarkoitus suorittaa alapesu näin naisena, sillä suihku ei ollut sellainen letkun päässä oleva suihku, kuten Suomessa yleensä vaan se oli kiinteä siellä seinällä. Koska myös käsisuihku näytti olevan Irlannissa tuntematon käsite, olisi kunnon alapesun suorittaminen vaatinut käytännössä käsillään seisomista suihkukaapissa. Koska minun akrobaattiset taipumukset ovat vähän kehnonlaiset, turvauduin tyhjään limsapulloon, jolla sai jotain aikaiseksi.
Lupaan kuitenkin olla narisematta Nukarin pesutiloista ja niiden pikkuongelmista tämän jälkeen.

Huomio 3: aikaero
Aikaerohan on siis -2h. Kannattaa panna puhelimensa kiinni yöksi, sillä DI:lle soitti eräänä aamuna yksi asiakas klo 8.3o Suomen aikaa, mikä on tietysti ihan kohtelias aika soittaa. Paha vain, että kello oli Irlannissa 6.30...

Huomio 4: vaalit
Torstaina 31.5. oli Irlannissa vaalit, ilmeisesti parlamenttivaalit. Vaalimainontaa näkyi katukuvassa varsin paljon. Jännää oli se, että avainsanat olivat lähinnä "No" ja "Yes": "Vote yes for stability", "Vote no for austerity" ja niin edelleen.

Huomio 5: paikallinen intercity
Toisin kuin Suomessa, Kildareen menevässä intercity-junassa ei ollut pistokepaikkoja ilmeisesti lainkaan. Ihmiset eivät istuneet siellä läppärit sylissä töitä tehden (tosin oli kyllä sunnuntai) ja ikkunoissa ei ollut minkäänlaisia verhosysteemejä.

Huomio 6: paikallinen Metro-lehti
Arkiaamuina Dublinissa näkyi tuttuja Metro-lehden jakajia siellä täällä. Lehdestä löytyi sudokuja, mutta yhden sijaan kolme ja Nemi-sarjakuva.

Huomio 7: suojatiet ja vasemmanpuoleinen liikenne
Dublinissa ei ole suojateitä läheskään samalla tiheydellä kuin Suomen kaupungeissa. Lisäksi ne ovat usein vähän kehnosti merkittyjä ja toisaalta valoristeyksissä jalankulkijat saattavat joutua odottamaan kymmenen sekunnin vihreätä valoaan kauan. Ei siis ihme, että siellä hypitään katujen yli vähän mistä sattuu ja miten sattuu. Vasemmanpuoleinen liikenne tekee siitä suomalaiselle vähän haastavaa, mutta lopulta jalankulkijana siellä on kuitenkin helppo liikkua.
Vaikeampaa oli sitten torstaiaamuna taksissa menossa kohti lentokenttää. Se oli ainoa kerta, kun istuimme henkilöauton kyydissä kaupunkialueella ja voin sanoa, että vähän kyllä oudoksutti se nurinkurinen liikenne silloin.

Huomio 8: personoi matkalaukku
Muistilappu: hanki matkalaukkuun vyö tai jokin vastaava. Mielellään kirkasvärinen, neon-pinkki olisi aika hyvä vaihtoehto. Sillä sen oman mustan Samsoniten saalistaminen lentokentän hihnalta kymmenien samanlaisten seasta on vähän haastavaa.

perjantaina, kesäkuuta 01, 2012

Irlannin kuulumiset

Tässäpä olisi nopea katsaus siihen, mitä me Dublinissa touhusimme.

La 26.5.12
Saapumispäivä. Lennot länteen ovat kivoja, koska siinä säästää aikaa. Lennon kesto taisi olla jotakuinkin 3 tuntia, mutta kun Irlannissa kello on 2 tuntia jäljessä, "hävisimme" lennolla vain yhden tunnin. Matka sujui moitteettomasti, lentokentältä oli suora bussikuljetus keskustaan ja meidän hotellimme oli aivan keskustassa, Talbot Streetillä. Heivasimme laukut huoneeseen ja lähdimme katselemaan ympärillemme. Poikkesimme parissa kaupassa matkan varrella ja päädyimme syömään erääseen pubiin.
Sieltä lähdimme sitten kiertelemään ja katselemaan vähän Temple Barin aluetta, mutta melko aikaisin jo hipsimme takaisin hotellille nukkumaan. Sää oli todella lämmin ja aurinkoinen.

Su 27.5.12
Tänään suunnitelmissa oli Kildare ja Irish National Stud. Muutamien epäselvyyksien jälkeen löysimme tiemme Heustonin rautatieasemalle ja siitä paikallisella intercityllä puolen tunnin matka Kildareen. Kildaren rautatieasemalta piti olla pikkubussikuljetus keskustaan ja sieltä sitten taas eteenpäin siittolalle. Nnoh, joko aikataulut pettivät tai minulla oli vanhaa tietoa, mutta eipä näkynyt. Kävelimme sitten Kildaren keskustaan, matkaa ei ollut kuin ehkä kilometri. Palloilimme siellä aikamme ja totesimme, että missään ei näy mitään, mikä näyttäisi bussilta, pikkubussilta tai edes taksilta. Mikä neuvoksi? Matkaa on parisen kilometriä ja aurinko räköttää kirkkaalta taivaalta.
Emme keksineet muuta ratkaisua kuin lähteä talsimaan. Eihän se nyt niin kamalan pitkä matka ollut ja samalla tuli katseltua sitten vähän maaseutua. Perillä kohteessa päätimme suunnata ensimmäiseksi katsomaan oritarhoja, joissa majailevat siittolan kuninkaat. Ensin kuitenkin poikkesimme hevosmuseossa, joka oli aika kuiva esitys. Siellä oli Arklen luuranko ja jotain juttua hevosen kehityshistoriasta ja laukkaurheilusta, mutta joka tapauksessa se oli nopeasti nähty.
Orien lisäksi siellä oli varsoja ja tammoja laitumilla myös.

Hevoset, ainakin suurin osa niistä oli aika äkkiä nähty, joten suuntasimme seuraavaksi pyhän Fiachran puutarhaan. Se oli oikeasti mahtava paikka, isoja puita, vettä, kiviä, kalliota. Ja lisäksi se oli kivan varjoinen avoimien laitumien jälkeen. Nimittäin aurinko paistoi ja paistoi ja paistoi.
Myös japanilainen puutarha ansaisee kaikki kehut ja ihastelut. Siellä oli vaikka mitä hienoa ja yleisesti ottaen koko paikka oli upeasti toteutettu. Allekirjoittanut huokaili monessa kohdassa, että kun tuollaisia saisi omaankin pihaansa Nukarilla, mutta koska toteutus vaatisi rajummanpuoleisia maansiirto- ja kallionräjäytystöitä, ehkä harkitsen asiaa vielä kertaalleen.

© KH

Ja aurinko paistoi ja paistoi ja paistoi. Missä ovat ne kuuluisat irlantilaiset sateet, kysyy ihminen, jolla oli mukana kyllä pitkähihaisia ja sateenvarjokin, muttei aurinkovoidetta. Sillä niinhän siinä kävi, että kun kävelimme vielä takaisin Kildareen syömään, oli minulta siihen mennessä palanut rinnusta siitä, missä paita ei ihoa suojannut. Myös naama punoitti aika tavalla, nenä ja poskipäät varsinkin ja naamasta löytyi aurinkolasien jäljiltä selkeä pesukarhukuvio. Naama ei lopulta palanut, mutta tällä hetkellä tuo rinnus on siinä vaiheessa että sitä kutittaa kovasti.

Aterian jälkeen lähdimme odottelemaan seuraavaa junaa Kildaren asemalle ja olin oikein tyytyväinen, kun junassa oli toimiva ilmastointi. Ihanan viileätä! Jälkiviisaana kuitenkin muotoilisin lauseen uudelleen: "Liian viileätä!"

Ma 28.5.12
Sillä seuraavana aamuna yskin keuhkojani ulos tai ainakin sieltä nousi todella mielenkiintoista tavaraa. No kiva, mitään tautia tässä taas kaivattiinkin, kun just vasta on päässyt edellisestä jotakuinkin eroon. Lähdimme kaupungille metsästämään aamupalaa ja siitä sitten eteenpäin. Suunnitelmissa oli kiertää pari museota, mutta maanantai olikin juuri se päivä, kun museot olivat kiinni. Minun olossani ei ollut hirveästi kehumista, joten menimme sitten St. Stephens Greenille istumaan, varjoon, sillä aurinko taas paistoi, paistoi ja paistoi. Aiemmasta jotain oppineena olin käynyt apteekissa hakemassa aurinkovoidetta. Suojakerroin vaivainen 50. Vastoin kaikkia tapojaan myös herra Minä-en-pala-koskaan aka DI halusi marinoida itsensä aurinkorasvalla, sen verran hänenkin käsivarret ja naama olivat ottaneet väriä edellisenä päivänä että halusi vältellä pahempaa damagea.

Kiertelimme vähän myös läheisessä kauppakeskuksessa ja lähdimme siitä sitten syömään. Minä hipsin huilailemaan takaisin hotellille, DI jatkoi vielä kiertelyään.

© KH

Ti 29.5.12
Tälle päivälle oli lupailtu jo pilvistä ja viileämpää keliä ja meillä oli suunnitelmissa käydä Howthissa, Dublinin pohjoispuolella olevassa satamakylässä. Minä olin aamulla kipeä, mutta DI sai minut kuitenkin houkuteltua liikkeelle. Ihan hyvä että sai, Howth oli hieno paikka ja näimme satamassa hylkeitäkin. Minä en jaksanut kovasti kierrellä siellä, istuskelin paljon, mutta silläkin tuli nähtyä jo jotakin. Lounasta söimme paikallisessa ravintolassa ja perkele kun minä en maistanut yhtään mitään siitä. Iltapäivällä palasimme Dubliniin ja minä jäin hotellille huilaamaan 100% varmana siitä, etten lähde liikkeelle patjan ja lakanan välistä ennen torstaiaamun lentoa.

© KH

Ke 30.5.12
Aamulla olin jo paljon paremmassa kunnossa kuin edellisenä päivänä ja tuntui jopa hyvältä idealta lähteä aamiaiselle vähän kauemmas. Sen jälkeen tuntui edelleen hyvältä idealta lähteä käymään parissa museossa, kansallismuseossa ja luonnonhistoriallisessa museossa. Kävelimme niihin Trinity Collegen kautta. Trinity Collegessa olisi ollut se Book of Kells, mutta sen jätimme tänään väliin.
Luonnonhistoriallinen museo oli täynnä täytettyjä eläimiä, keräiltynä yli sadan vuoden aikana. Ensimmäisessä salissa oli irlantilaisia eläimiä, toisessa eläimiä maailmalta. Se oli mielenkiintoinen paikka, jossa oli todella paljon nähtävää.

© KH

Kansallismuseossa kiinnostavin osio oli viikinkiaikaisen Irlannin esineet, mutta muuten tuo kansallismuseo ei jaksanut ihan hirveästi kiinnostaa.

To 31.5.12
Lento lähti Dublinin kentältä niin epäinhimilliseen aikaan kuin 7.40 ja check-in piti olla tehtynä mielellään puolitoista tuntia etukäteen. Käytännössä se tarkoitti sitä, että meille oli tilattu taksi klo 5.30 hotellin eteen. Lisäplussana jännitin kovasti korvieni tilannetta, nuha oli tukkinut myös korvat aika hyvin ja vaikka nenä oli auki, kiitos Duactin ja Nasolinin, eivät korvat olleet kovinkaan kummoisessa kunnossa.
Homma alkoi levitä käsiin jo ennen turvatarkastusta. Emme check-iniä tehdessä huomanneet lainkaan, että minun nimeni oli boarding passissa väärin. Se oli kummitellut jo aiemmin, mutta Helsingistä lähdettäessä nimi oli ihan oikein. Ongelmana oli tällä kertaa sukunimen sijaan etunimi, Sirpa. Se oli varaustiedoissa esitetty muodossa "sukunimi, Sirpa ms", mutta jossain vaiheessa se oli kääntynyt muotoon "sukunimi, sir Pams". Minusta oli siis tehty aatelismies.
Turvatarkastukseen mennessä kysyin sitä sitten ja he käskivät minut takaisin check-in tiskille selvittämään sen. Kilttinä tyttönä minä menin, mutta siellä katseltiin pitkän aikaa varaustietoja ja passia ja todettiin, että passissa on nimi oikein ja varaustiedoissa on sama nimi, joten boarding passilla ei ole väliä. Joten sitten jonon ohi kiilaten turvatarkastukseen, missä luonnollisesti unohdin matkapuhelimen housun taskuun ja käsidesipullon pois nesteiden pussista.

Kuitenkin kaikkien käänteiden jälkeen pääsimme koneeseen ja konekin ilmaan. Nousu ei tuntunut korvissa pahalta, pikemminkin päinvastoin, ne aukesivat. Sitten myöhemmin laskussa varsinkin toinen korva tuntui ikävältä, mutta ei lopulta kovin pahalta. Matkatavaratkin tulivat perille ja pääsimme suuremmin odottelematta Tampereen bussiin ja sitä kautta Tampereelle.

Mitäkö tästä matkasta sitten jäi käteen? Kuluneen rahan, muutaman matkamuiston, räkätaudin, palaneen ihon ja yli 300 valokuvan (suurimmasta osasta vastasi DI) lisäksi myös varmuus siitä, että Dublin on kiva kaupunki, siellä on paljon nähtävää, se on kätevän lentomatkan päässä, siellä on helppo liikkua ainakin keskusta-alueella ja paljon asioita on kävelymatkan päässä. Koska osa päivistä meni sairastaessa, tarkoittaa se sitä, että sinne on päästävä uudelleen.

Dublin - Sirpale suosittelee!