perjantaina, elokuuta 31, 2012

Puhelinpulmia

Loman aikana sain puhelun, jossa minulle tarjottiin mahdollisuutta päivittää puhelinliittymääni. Olenhan ollut Saunalahden pitkäaikainen asiakas (joo, vuonna 2009 vaihdoin Sonerasta?), niin minulle tarjottiin nykyiseen liittymään multisimmiä nettitikun kera, 300 tekstiviestiä kuukaudessa ilmaiseksi vuoden ajan - pakettia, alle euron päiviä ja vielä halvempia puheluita ja tekstiviestejä vain vitosen kalliimmalla kuin mitä nyt maksan yhdestä simmistä ja rajattomasta datasta.

Se kuulosti hyvältä diililtä, koska vastikäänhän murehdin sitä, että miten saisin järkevän dataliittymän uusvanhaan iPadiini. Tämä oli täydellinen vastaus siihen! Kysyin puhelinmyyjältä, että saako sen multisimmin mikrosimminä, kun iPad syö vain mikrosimmejä ja hetken selvittelyn jälkeen sain tietää, että varsinaisesti ei, mutta että sen simmin voi käydä vaihtamassa mikrosimmiin ilmaiseksi missä tahansa Elisa Shopitissa.

Nettitikku simmeineen ja papereineen tuli paikalliseen postiin aikanaan, kävin sen hakemassa ja maanantaina marssin paikalliseen Elisakauppaan vaihtamaan sen. Vaihto sujui sillä, että näytin henkkareita ja myyjä napsutteli vähän aikaa tietokonettaan. Sitten kotiin. Bussissa matkalla kohti Hervantaa huomasin, että puhelimestani oli simmi pimentynyt, se kertoi minulle vielä parin buutinkin jälkeen että sim card registration failed.

Ei tarvita Einsteinia eikä välttämättä edes insinööriä tajuamaan, että se myyjä ei katsonut yhtään niitä liittymän papereita ja niinpä siirsi liittymäni toimimaan pelkästään sillä mikrosimmillä. Kuitenkin, olo ilman toimivaa kännykkää kävi ahdistavaksi noin viidessä minuutissa, joten kävin kotona heittämässä muut ostokset sinne ja kaarsin uudestaan keskustaan yhtenä hiilenä. Hallituskadun Elisa Shopitissa sanottiin, että jonossa on 12 ihmistä liike menee kiinni 20 minuutin päästä, niin että jos menisit ihan suosiolla Koskikeskuksen liikkeeseen, joka on tunnin myöhempään auki. Marssin sinne ja tovin jonottamisen jälkeen pääsin selvittämään ongelmaani.

Tiedoissani ei näkynyt mitään outoa, mutta sain uudet simmit sekä iPadiin että puhelimeen ja taas testaamaan. No mitvit, kun sain taas vain rekisteröintifeiliä vastaukseksi. Yritin simmiä toisellakin puhelimella (testaaja on aina testaaja), eihän sitä tiedä jos vanhan N900:n rauta olisi sanonut sopimukset yksipuolisesti irti, mutta ikiluotettava E55 ei toiminut simmin kanssa yhtään sen paremmin.

Asiakkaita siinäkin liikkeessä oli ja jouduin odottelemaan taas tovin ja sitten alettiin katsoa ihan kunnolla, että missä mättää. Kellokin alkoi lähestyä jo sulkemisaikaa, mutta myyjä vakuutti ettei päästäisi minua pois ennen kuin liittymä toimii. Tietoihin oli vissiin jäänyt jokin haamusimmi kummittelemaan, mutta vartti ennen sulkemisaikaa se alkoi vihdoin ja viimein pelittää.

Siinä odotellessa oli hyvää aikaa skoutata läpi tarjolla olevaa puhelinvalikoimaa. Minun piti ottaa tuo N900 vain sellaiseksi väliaikaispuhelimeksi, mutta se on keikkunut mukana jo vuoden. No, puhuuhan silläkin ja noin, mutta se on kuitenkin vähän sellainen että se vaatii kärsivällistä suhtautumista. Sillä on näet omat temppunsa ja kun ei aina jaksaisi kaikkea säätää, niin olen antanut olla. Esimerkiksi paikannus ei toimi yhtään. Sen mielestä olen ollut viimeisen vuoden jossain Oulun liepeillä. Uutta puhelinta tekisi siis mieli.

Uuden puhelimen hankkiminen ei vain ole mikään läpihuutojuttu. Aikaisemmin oli helppoa, valitsi omalle kukkarolleen sopivan nokialaisen. Jos halusi markkinoiden parhaan puhelimen, jossa oli eniten featureita, osti kalleimman nokialaisen. Nyt pitää ensin valita käyttis, haluaako Symbianin (tuki loppumassa, softia ei enää tehdä tälle alustalle), MeeGon (yksi malli, sama vika kuin Symbianissa, Jolla kysymysmerkki), Androidin (osaanko käyttää sitä, minkä valmistajan valitsen, miten toimii virtuaalinäppis), iOS:n (mikä versio, toimiiko siinä esim. Googlen palvelut, onko senkään näppäimistö ollenkaan käyttökelpoinen, miten siirrän vanhat kontaktit siihen), WP:n (odotanko kasia, näppäimistö, toimiiko se yhtään minkään kanssa, onko sille softaa) vai kenties jonkin eksoottisemman.

Tiedättekö mitä? Minun on ikävä noita vanhoja kunnon T9-näppäimistöjä. Toisaalta E55:n half qwerty on suorastaan loistava käyttää. En pidä noista täysimittaisista qwertyistä, koska tällainen töppöpeukalo ei voi käyttää niitä oikein kunnolla yhdellä kädellä. Half qwertyä voi. Mutta ei, suurimmassa osassa on vain se kosketusnäyttö enkä ole vielä nähnyt tai kokeillut yhtään virtuaalinäppistä, joka olisi käytettävyydeltään edes lähellä vanhoja, fyysisiä näppäimistöjä. Niissä on aina kauhea säätäminen sen kirjoittamisen kanssa, sormi ei osu oikeaan kohtaan ja sitten kun yrittää pyyhkiä väärin kirjoitettuja kirjaimia pois, sormi osuu enter-näppäimen kohdalle kolmetoista kertaa. Käyttö yhdellä kädellä ei onnistu ja toisessa kädessä olevat kauppakassit on pakko laskea jalkakäytävälle, jolloin myöhästyt bussista. Kuten DI:lle sanoin, iPhone pilasi puhelimet.

No, rehellinen ollakseni, olen kyllä harkinnut iPhonea ihan vakavasti (en pelkästään siksi, että siihen saa upean sinisiä suojakuoria). Se on käyttölogiikaltaan samanlainen kuin iPad, joten sen kanssa voisi tulla toimeen. Kysymyksiä kuitenkin herää: toimiiko iPhonessa Google Maps ja Latitude? Voiko sillä käyttää Google Talkia? Saako siihen konffattua Gmailin? Voiko siinä käyttää samoja korvakuulokkeita kuin nokialaisissa? Pystyykö sen liittämään kiinni pc:hen vai pitääkö ostaa mäkki? Voinko käyttää sitä modeemina läppärissä vai pystyykö se toimimaan WLAN hot spotina? Miten saan siirrettyä kontaktit, musiikit ja notet N900:sta iPhoneen? Kun kyseessä on Applen tuote, mikään näistä asioista ei ole itsestäänselvyys. Ja lisäksi iPhone on kalliimmansorttinen, siihen ei saa vaihdettua akkua ja lasi on kuulemma osoittautunut... no, lasiksi. Ei kestä osumia tai pudotuksia.

Androidien kanssa osa noista esitetyistä kysymyksistä saa vastauksen, koska niissä nyt luulisi Googlen palveluiden toimivan moitteettomasti, mutta monta kysymystä jää silti jäljelle. Ja Android-puhelimien valmistajia ja malleja on niin pirusti, että valintaa on vaikea tehdä.
DI:n Android-puhelimessa on myös se ongelma, että akunkestävyys on kehno, DI:tä ei yleensä saa työpäivän jälkeen illalla kiinni, koska puhelimesta on akku loppu. Hän on harkinnut jossain määrin vakavasti hankkivansa sen Androidin rinnalle toisen puhelimen, jota käyttäisi sitten puhelimena. Tätä on inspiroinut muutamat tiukkasävyiset keskustelut siitä, kun olisi asiaa tai kysyttävää ja herraa ei saa kiinni mitenkään. Ja harvaan (jos yhteenkään?) Android-puhelimeenkaan saa akkua vaihdettua, kun ne on nykyisin kai konffattu sinne piirilevyille.

Windows Phonea en ehkä hanki, kun se WP8 on vasta tulopuolessa ja toisaalta senkin kanssa joudun esittämään samat kysymykset kuin iPhonenkin kohdalla.

Ongelmat olisivat poissa, jos saisin liikkeestä vaikka pariksi viikoksi lainaan jonkin puhelimen. Voisin kokeilla sitä kunnolla, testailla sen featureita, huomaisin jos jokin ei toimi tai on vaikea käyttää ja jos koeajan jälkeen tuntuisi siltä, etten oikein pidä tästä puhelimesta ja sen käyttöliittymästä ja/tai käyttöjärjestelmästä, voisin palauttaa sen surutta ja ottaa jonkin toisen kokeiltavaksi. Ei, nyt täytyy latoa kasa rahaa tiskiin ja ostaa laite sokkona. Liikkeissä on kyllä esittelykappaileita, mutta jos ne sattuvat olemaan edes päällä, ei niillä voi tehdä oikeastaan kuitenkaan mitään sellaista, mitä niillä pitäisi käytännön elämässä tehdä. Puhelin on kuitenkin nykyisin ainakin minulle sellainen asia, että sen pitäisi olla oikeasti minun käyttöön sopiva eikä sen käyttö saisi ärsyttää, kun sitä joka päivä tarvitsee, paljon ja moniin eri asioihin.

Jotenkin minusta tuntuu siltä, että minulla on tämä N900 vielä syksyllä 2013. Sen oikuttelut kestän, koska ajattelen aina että vaihdan tämän pois sitten kun löydän jostain itselleni kunnon puhelimen. Mutta kun näyttää pahasti siltä, etten uskalla koskaan ostaa mitään puhelinta.

lauantaina, elokuuta 25, 2012

Ruoka-asioita

Pitkästä aikaa ruoka- ja ravintolajuttua. Eilisiltana nimittäin lähdimme DI:n ja yhden kaverin kanssa kaupungille, tarkoituksena haalia jotain syötävää mahaan. Miehet kävivät Nordicissa oluella ja pohdimme, että mihin sitä menisi syömään, suotavaa olisi jos paikka olisi jossain lähistöllä. 2H+K:ta harkitsimme siinä kulman takana, mutta sieltä todettiin heti että paikka on täynnä, sori. No, ei väkisin. Mihis sitten? Sohossa on tullut syötyä aika usein, joten kun ehdotin Piemontea, ei suurempia vastalauseita kuulunut.

Piemontessa oli hyvin tilaa, mutta ruokalista oli vaikea. Olisin nimittäin halunnut syödä listalta KAIKEN! Pitkän ja tuskallisen mietinnän jälkeen päätin poiketa tällä kertaa normaalista ja syödä jotain muuta kuin kalaa tai äyriäisiä, vaikka listalla olisi ollut houkutteleva alkuruoka gnoccheja ja rapuja sekä pääruoka-annos paistetusta nieriästä. Päädyin ottamaan siis häränkielellä täytettyjä ravioleja alkuun ja pääruuaksi maksaa venetsialaisittain ja polentaa. Minullahan on jo hyviä muistoja Piemonten maksasta.
Häränkieli oli suussasulavan pehmeätä. Seuralaiset kehuivat myös omia alkuruokiaan, tryffelirisottoa ja niitä gnoccheja ja rapuja. Pääruoka oli aivan täydellistä, se maksa oli niin herkullista, että kieli oli mennä mukana. Voi nami! Muut söivät pääruuaksi sitä nieriää, joka oli kaunis annos ja kuulemma oikein hyvää sekin.

Jälkiruuaksi otin paikan juustotarjottimen, jonka kanssa harvoin voi mennä ainakaan ihan täydellisen pieleen eikä mennyt nytkään.

DI huokasi ruuan jälkeen, että olipas pitkästä aikaa todella herkullinen ateria. Muistutin häntä siitä, että sitäkös käymme Piemontessa niin harvoin.

Tänään kokkailimme sitten itse. Olin saanut naapurista (Nukarilta) mukaani spagettikurpitsan, heillä nimittäin kasvoi sellaisia kasvimaalla ja olivat jo yhden syöneet itse. Olin kyllä kuullut spagettikurpitsasta, mutten koskaan maistanut sitä itse, joten emäntä lykkäsi kainalooni yhden kurpitsan kokeiltavaksi.
Kypsensin kurpitsan siten, että halkaisin sen pituussuunnassa kahtia, kaavin siemenet ja siementen ympärillä olevan pehmeän aineksen pois, voitelin leikkuupinnat ja sisuksen ruokaöljyllä ja ripottelin päälle vähän suolaa ja aika reilusti yrttisekoitusta. Sitten uunivuokaan ja uuniin 250 astetta, siinä ensin 20 minuuttia, sen jälkeen laskin lämpötilan 200 asteeseen ja toiset 20 minuuttia. Sitten käänsin lämmöt kokonaan pois ja annoin olla vielä vähän aikaa.
Jännitti kovasti, että miten kurpitsa oikeasti käyttäytyy kun otin sen uunista pois. Ja totta vieköön: sisuksen sai kaiverrettua helposti irti ja se irtosi sellaisina spagettimaisina soiroina. Helppoa!
Ja myös hyvää. DI oli tehnyt pastakastikkeen sen "kurpitsaspagetin" lisäksi ja ne maistuivat loistavalta yhdessä. Todennäköisesti tuota spagettikurpitsaa voi varmasti käyttää ihan yhtä monen erilaisen kastikkeen kanssa kuin ehtaa pastaakin. Se on maultaan mietoa, selkeästi kurpitsanmakuista, hieman makeahkoa.

DI totesi, että jos noita vain löytyy kaupasta lisää, niin spagettikurpitsa taisi tulla jäädäkseen meidän ruokalistalle.

keskiviikkona, elokuuta 22, 2012

Kummittelua

Täällä kummittelee. Olen siis edelleen kotikotona yksikseni ja vannon, että täällä kummittelee.

No, vanha, tuttu juttu on vesipumpun haamukäynti. Se käy vaikka kukaan ei ole laskenut vettä pitkiin aikoihin hanoista tai käynyt vessassa tai tehnyt mitään muutakaan. Nykyisin vessanpönttökään ei vuoda, siskon uusin mieslöytö on kiitettävän kätevä käsistään ja hän rustaili pöntön lorisemattomaksi. Vesivuotoa voisi epäillä, mutta sen jälkeen kun nuuskin kaikki tulovesiputket läpi (ne on pinta-asennuksina, mikä hieno asia!) ja totesin, että vuodon jälkiä ei näy missään, on vesivuoto ainakin talon putkissa kokolailla poissuljettu vaihtoehto. Saunan hana kyllä on välillä oikullinen, se joskus tippuu ja joskus ei. Tuossa yksi ilta kun pumppu kävi miten sattuu, mutta saunan hana, pääepäilty, oli aivan kuiva, samoin kuin lattia sen alla. Nyt se taas tiputtelee harvakseltaan eikä siihen taatusti kukaan ole koskenut.

Tänä iltana on kummitellut myös ulkovalo, joka on liiketunnistimen takana. Ei sekään mikään uusi asia ole. Valo syttyy, vaikka ketään eikä mitään ole näkyvissä. Joskus se hölmöläinen reagoi myös siihen jos liikutaan sisällä, lähellä sitä tunnistinta, mutta tällä kertaa minä olen istunut kuin tatti keittiössä tai tuvassa eli se ei voi johtua minun liikkeistä.
Testailin eilisiltana sitä liiketunnistinta ja se näytti reagoivan liikkeeseen todella pienellä ja kapealla alueella, niin kapealla ja lyhyellä, että minä jo epäilin sen olevan mahdotonta. Ei se sinällään haittaa, koska se kuitenkin otti liikkeen juuri siitä kohdasta, josta talon oville kuljetaan. Se kuitenkin on vähän vissiin tuulella käyvä koko tunnistin, koska tänään se sitten naksautti valot päälle kun liikuin sellaisella alueella, josta se ei reagoinut eilisiltana mitenkään.
Joka tapauksessa, tänä iltana valo on palanut jo ainakin neljästi eikä mitään näy. Ei eläintä, ei ihmistä, ei edes valot sisällä ole välkkyneet, että olisi sähköissä ollut piikkejä, se kun voi reagoida sellaiseenkin. Ulkovalo vain palaa.

Niin että täällä on pakko olla kummituksia. Suhtaudun asiaan kuitenkin rauhallisesti, koska se tuskin voi olla isää kummallisempi kummitus.

tiistaina, elokuuta 21, 2012

Se aika vuodesta kun on täyty vetää verhot ikkunan eteen

Olen sunnuntaista asti majaillut kotikotona Nurmijärven peräkorvessa. Sisko on Italiassa, DI töissä, joten saan pitää koko talon ihan itselläni. Voi tätä siunattua rauhaa! Ei sillä että minulla olisi mitään esimerkiksi siskon seuraa vastaan, päinvastoin, mutta se on sanottava, että siitä puheenpälätyksestä on rauha kaukana.

Kävin eilen sienimetsällä, mutta tuloksena oli vain muutama hirvikärpänen. Kanttarellit, joita tänä vuonna on ollut kovin runsaasti, olivat jo yli-ikäisiä ja lötköjä. Muistilappu itselle: kanttarelleja kannattaa käydä etsimässä myös rajalta. Karvarouskuista ei näkynyt haiventakaan, kangasrouskuja oli vasta muutama pikkuinen alku, mitään tatteja ei ole oikein näkynyt ja kaikkein pahimman kohtasin, kun lähdin rämpimään meidän vanhoille suppilovahveroseuduille. Meidän suppismetsä on kaadettu! Tämä on katastrofia lähentelevä tilanne, koska siinä yhdellä tietyllä metsäalueella oli joka vuosi vähintään kelvollisesti suppilovahveroita, hyvinä vuosina oikein runsaastikin, kunhan ne vain löysi sieltä sammaleen ja lehtien seasta. Ja nyt se on sileänä kuin Seutulan kiitorata. Kyllä nyppii!

Suppilovahvero on vähän vaikea sieni, kun se on niin vaikeasti huomattavissa. Paras keino on etsiä sellaista sopivannäköistä metsää ja sitten alkaa pyllistellä. Sillä keinolla me siskon kanssa löysimme tuon suppilovahveropaikan, mutta nyt on etsittävä uusi. Se tarkoittaa ikävä kyllä sitä, että meidän sieniretket pitenevät, koska tämä oli lähellä kotia. Nyt on lähdettävä pidemmälle taipaleelle naapurien metsiin. Pitäisi ehkä haastatella paria naapuria, jos heillä olisi vinkata suppispaikkoja, ettei tarvitse ihan sokkona lähteä etsimään.

Eräänä iltana myös yhytin hiljaksen liikkuvan auton ja kun lähdin katsomaan, että kuka on ja millä asialla liikkuu, törmäsin nuoreen pariin, joka oli katselemassa tonttia tuosta läheltä. Jo viime kesänä täällä liikkui tontinkatselijoita ja alkuvuodesta tuli kyselyä siitä, että onko naapureilla mitään sanomista, jos tuosta nurkalta lohkotaan tontti ja siihen rakennetaan omakotitalo. Tällä alkuperäisellä hakijapariskunnalla meni huhujen mukaan kuitenkin lusikat jakoon ja nyt tontti on myytävänä. Löysin sen netinkin kautta ja voin sanoa, että vaikka hehtaarin kokoinen onkin, niin hinta on kyllä aika suolainen. Mutta no, mikäpä minä olen sanomaan hinnoista mitään... Joka tapauksessa juttelimme pariskunnan kanssa tovin ja toivotin heidät tervetulleeksi näille nurkille, jos tuohon tonttiin päätyvät.

Tänään lähdin sitten Helsinkiin. Suunnitelmissa oli Sea Life ja sinne suuntasin ensimmäiseksi. Olipa Linnanmäki muuten hiljainen! En tiedä oliko siellä laitteet auki, mutta Sea Life ainakin oli. Se on edelleen hieno paikka.

Sitten tein yllätysvisiitin Ateneumiin. Se on siinä rautatieaseman kupeessa ihan lähellä kulkureittejäni, mutta jotenkin en koskaan huomaa sitä tai muista. Tällä kertaa ajattelin, että käynpä siellä ja hyvä olikin, koska siellä on vielä menossa Helene Schjerbeckin näyttely. Se oli todella hieno. Itselleni tulee Schjerbeckistä mieleen aina ne viimeisten vuosien omakuva-maalaukset, mutta Schjerbeck on näyttelyn perusteella ollut todella tuottelias ja monipuolinenkin taitelija. Itse pidän eniten hänen alkuvuosiensa realistisista töistä. "Toipilas" ja "Haavoittunut soturi hangella" ovat tietysti tuttuja ja loistavia maalauksia, mutta oikeastaan suosikkini oli "Pikkusiskoaan ruokkiva poika".

Kiersin samalla läpi myös Ateneumin tavallisen kokoelman, jossa on paljon vanhoja klassikoita: "Kullervon kirous", Kullervon sotaanlähtö", "Haavoittunut enkeli", "Taistelevat metsot", "Lapsen ruumissaatto" ja monia muita. Muistilappu itselle: käy Ateneumissa useamminkin.

Syksy on iskenyt ihan täydellä voimalla, eilen ja tänään on meidän pelloilta puitu jo syysrukiit ja -vehnät. Tähän viittaa otsikkokin: naapurin vanhan rouvan kuoltua vuosi sitten ei kellään ole edes teoreettista näkyvyyttä meikäläisen makuuhuoneeseen. Ikkunasta näkyy vain tyhjä talo ja paljon peltoa. Niinpä siis ei jaksa ihan aina huolehtia verhoja ikkunan eteen, kun riisuutuu. Nyt se on kuitenkin suotavaa, koska ei voi olla aina varma siitä, meneekö siinä vajaan kymmenen metrin päässä pellolla kohta traktori tai puimuri.

sunnuntaina, elokuuta 19, 2012

Tarina maahanmuuttajasta

Minusta on perinjuurin outoa, ellei peräti epäloogista ja täysin järjetöntä, että hommafoorumilaiset ynnä muut perussuomalaiset punaniskajuntit ovat ottaneet esikuvakseen ja ihanteekseen maahanmuuttajan. He ihannoivat tätä maahanmuuttajaa niin paljon, etteivät salli häntä pilkattavan millään tavoin tai esitettävän mitenkään epäilyttävässä valossa. Onhan hän sankari! Pyhä! Ja kyllä: maahanmuuttajataustainen. Jotenkin tämä tuntuu aina unohtuvan kaikilta ja tyyppiä pidetään suomalaisuuden suurimpana symbolina.

Itse asiassa kyseinen kaveri on kolmannen polven maahanmuuttaja isänsä puolelta ja äitikin on ulkomaalaistaustaisesta suvusta. Niin he ovat olleet olevinaan herrakansaa täällä Suomessa, että tänne muuttaessaan säilyttivät omat tapansa, oman kielensä ja kulttuurinsa. Tämä hommafoorumin sankarikin opetteli suomen kielen kunnolla vasta aikuisiällään, kun oli pakko, ei yhtään aikaisemmin.

Lisäksi tämä kaveri kävi koulunsa Suomessa, mutta muutti sitten ulkomaille töihin. Itse asiassa hän teki vuosikymmenien uran itänaapurimme armeijassa ja yleni varsin korkealle tasolle. Hän meni myös naimisiin venäläisen naisen kanssa ja he saivat venäläisiä lapsia. Voiko ihminen enää ryssemmäksi muuttua?

Tämä ihminen pitäisi olla siis hommafoorumilaisten mielestä vihollinen numero yksi, ei todellakaan mitään ihailtava esikuva. Hehän kammoksuvat maahanmuuttajia, pitävät heitä kaikkia raiskaajina ja yhteiskunnan loisina, heidän kulttuuriaan ja kieltään paheksuttavina asioina. Ja kuitenkin he ihannoivat yli kaiken tätä edellä kuvattua miestä! Logiikka ontuu pahasti ja he tekevät itsensä naurunalaiseksi tällä tavoin (olettaen etteivät sitä jo ole).

Niin kukako tämä mainittu mies ja esikuva sitten on? No se oli yksi Mannerheim.

perjantaina, elokuuta 17, 2012

Pitkästä aikaa

On ollut tavallista pahempi inspiraatiokato. Nyt joitain sirpaleita tähän väliin.

1. Loma
Aloitin lomani 6.8. eli tässä ollaan nyt pari viikkoa lorvittu ja viikko vielä jäljellä. Ekan viikon olin Tampereella, tehden... no, en mitään. Tämän viikon olen suurimmaksi osaksi ollut äidin luona Ruokolahdella. Tiistaina vietimme päivän vetten päällä, kävimme veneilemässä Saimaalla, ankkuroimme erään saaren rantaan ja koska tarjolla oli kiva hiekka-/kiviranta, kävin kastamassa vihdoin ja viimein talviturkkinikin. Ja sääthän ovat suosineet tällä viikolla, aurinko on paistanut ja lämpötilat ovat olleet ainakin lähellä hellelukemia. Minä työpaikalla sanoinkin ennen lomaa, että kun heinäkuu on ollut kylmä ja sateinen, niin on yksinomaan reilua, että elokuussa on lämmintä ja poutaa.
Ensi viikolle toivoisi vielä poutaa, koska olen sen hyvin pitkälti taas Nurmijärvellä. Kävin juuri äsken viemässä siskon Pirkkalaan lentokentälle, hän lähtee viikoksi Italiaan lomailemaan ja minä menen kotio pitämään taloa pystyssä.

2. Asuntomessut
Vuoreksen asuntomessut ovat kuukauden häirinneet meitä tavallisia asukkaita enemmän tai yleensä onneksi vähemmän. Piipahdin siellä itsekin ensimmäisenä virallisena lomapäivänä eli viime viikon maanantaina.
No, parastahan siellä luonnollisesti olivat kaikkien firmojen ständit ja esittelyt, kas kun siellä Nurmijärvellä odottaa talo, jolle olisi kiva tehdä sitä ja tätä. Maalämpöä kyselin ja sain jo mailitse alustavan tarjouksen: 18.500€. Vähän kallis eikä meidän to-do-listan ehdottomia kärkijuttuja, mutta toisaalta siihen öljyynkin menee vuodessa muutama tuhat euroa, niin että tuo säästäisi ainakin hankintakulunsa takaisin alle vuosikymmenessä. Maalämmön lisäksi oli likavesijuttuja, eristämistä, takkoja, pihalaattoja ja vaikka mitä muuta mielenkiintoista. Tosin esitenivaskaa selatessani sieltä löytyi jokin saunaesitekin ja se on outoa, koska kotona sauna on se (ehkä ainoa) paikka johon ei tarvitse koskea (paitsi jos hanan vaihtaisi).

Kävin katsomassa myös osaa messukohteista eli niistä varsinaisista asunnoista. Etukäteen oli arvattavissa, etten välttämättä innostu ainakaan niiden sisustuksista ja se oli totta: tarjolla on sitä sisustuslehtityyliä, nopeasti nähtyä, kalseaa kuin sairaala ja persoonatonta kuin Toyota Corolla (anteeksi kaikki Corollan omistajat). Erään keittiön seinällä roikkui kaksi kappaletta härveleitä, joita nimettiin puuhaarukoiksi, mutta sanokaa minun sanoneen, niin ne olivat vanhoja, puisia sontatalikoita! Hieman pani hymyilyttämään, mutta omalle seinälleni en ehkä moisia ripustaisi.
Osassa omakotitaloista oli ihan kivoja ja käytännöllisiä ratkaisuja, mutta joissain oli arkkitehdiltä unohtunut suunnitellessa se seikka, että asunnossa pitäisi pystyä järkevästi asumaan. Omakotitalojen pihat olivat nätisti laitettuja, mutta pieniä kuin postimerkit ja naapurin seinä kahden metrin päässä. Minä saisin sellaisessa ahtaanpaikankammon. Ja erään ovi- ja ikkunavalmistajan ständillä esittelijä kehui maasta taivaaseen miten hyvin eristäviä ne tuotteet ovat ja tyylikkäitäkin vielä, muttei osannut sanoa sanaakaan kun kysyin ovien ja karmien murtovarmuudesta. Haloo, olisiko niinkuin unohtunut se pääasia: kutsumattomien vieraiden pitäminen oven ulkopuolella?

3. Vartiointi
Asuntomessupäivän ehdottomasti kiinnostavin tiski oli vartiointipalveluyrityksen ständi. Tarjolla oli messuhintaan paketti, johon kuuluu murto- ja palohälytykset ja hätäkutsupalvelu. Kotipuolessahan on yksinäinen maalaistalo, pihaan ei oikein näe muista naapureista ja moni talo lähinurkilla on tyhjä muutenkin. Oiva kohde siis mahdollisille murtovarkaille (ottamatta huomioon sitä, että siellä on hyvin vähän mitään helposti rahaksi muutettavaa) ja onpahan noita epäilyttäviä autoja liikkunut silloin tällöin lähinurkilla. Ja mitä siitä, mutta jos siellä alkaa vanha pakastin käryttää ja syttyy palamaan?
No, tämä paketti tarjoaisi tähän valvontaa. Ihan halpa se ei ole, mutta siihen verrattuna mitä muut vastaavat yritykset tarjoavat, se vaikuttaa varsin pätevältä ratkaisulta. Niinpä tässä soittelin jo ja aion laittaa sen tilaukseen. Onhan meitä kaksi maksamassa ja toisaalta vakuutusyhtiö tulee vähän vastaan kotivakuutuksen hinnassa.

Oli minulla jotain muutakin vielä mielessä, mutta olen unohtanut sen aikapäiviä sitten.