lauantaina, elokuuta 25, 2012

Ruoka-asioita

Pitkästä aikaa ruoka- ja ravintolajuttua. Eilisiltana nimittäin lähdimme DI:n ja yhden kaverin kanssa kaupungille, tarkoituksena haalia jotain syötävää mahaan. Miehet kävivät Nordicissa oluella ja pohdimme, että mihin sitä menisi syömään, suotavaa olisi jos paikka olisi jossain lähistöllä. 2H+K:ta harkitsimme siinä kulman takana, mutta sieltä todettiin heti että paikka on täynnä, sori. No, ei väkisin. Mihis sitten? Sohossa on tullut syötyä aika usein, joten kun ehdotin Piemontea, ei suurempia vastalauseita kuulunut.

Piemontessa oli hyvin tilaa, mutta ruokalista oli vaikea. Olisin nimittäin halunnut syödä listalta KAIKEN! Pitkän ja tuskallisen mietinnän jälkeen päätin poiketa tällä kertaa normaalista ja syödä jotain muuta kuin kalaa tai äyriäisiä, vaikka listalla olisi ollut houkutteleva alkuruoka gnoccheja ja rapuja sekä pääruoka-annos paistetusta nieriästä. Päädyin ottamaan siis häränkielellä täytettyjä ravioleja alkuun ja pääruuaksi maksaa venetsialaisittain ja polentaa. Minullahan on jo hyviä muistoja Piemonten maksasta.
Häränkieli oli suussasulavan pehmeätä. Seuralaiset kehuivat myös omia alkuruokiaan, tryffelirisottoa ja niitä gnoccheja ja rapuja. Pääruoka oli aivan täydellistä, se maksa oli niin herkullista, että kieli oli mennä mukana. Voi nami! Muut söivät pääruuaksi sitä nieriää, joka oli kaunis annos ja kuulemma oikein hyvää sekin.

Jälkiruuaksi otin paikan juustotarjottimen, jonka kanssa harvoin voi mennä ainakaan ihan täydellisen pieleen eikä mennyt nytkään.

DI huokasi ruuan jälkeen, että olipas pitkästä aikaa todella herkullinen ateria. Muistutin häntä siitä, että sitäkös käymme Piemontessa niin harvoin.

Tänään kokkailimme sitten itse. Olin saanut naapurista (Nukarilta) mukaani spagettikurpitsan, heillä nimittäin kasvoi sellaisia kasvimaalla ja olivat jo yhden syöneet itse. Olin kyllä kuullut spagettikurpitsasta, mutten koskaan maistanut sitä itse, joten emäntä lykkäsi kainalooni yhden kurpitsan kokeiltavaksi.
Kypsensin kurpitsan siten, että halkaisin sen pituussuunnassa kahtia, kaavin siemenet ja siementen ympärillä olevan pehmeän aineksen pois, voitelin leikkuupinnat ja sisuksen ruokaöljyllä ja ripottelin päälle vähän suolaa ja aika reilusti yrttisekoitusta. Sitten uunivuokaan ja uuniin 250 astetta, siinä ensin 20 minuuttia, sen jälkeen laskin lämpötilan 200 asteeseen ja toiset 20 minuuttia. Sitten käänsin lämmöt kokonaan pois ja annoin olla vielä vähän aikaa.
Jännitti kovasti, että miten kurpitsa oikeasti käyttäytyy kun otin sen uunista pois. Ja totta vieköön: sisuksen sai kaiverrettua helposti irti ja se irtosi sellaisina spagettimaisina soiroina. Helppoa!
Ja myös hyvää. DI oli tehnyt pastakastikkeen sen "kurpitsaspagetin" lisäksi ja ne maistuivat loistavalta yhdessä. Todennäköisesti tuota spagettikurpitsaa voi varmasti käyttää ihan yhtä monen erilaisen kastikkeen kanssa kuin ehtaa pastaakin. Se on maultaan mietoa, selkeästi kurpitsanmakuista, hieman makeahkoa.

DI totesi, että jos noita vain löytyy kaupasta lisää, niin spagettikurpitsa taisi tulla jäädäkseen meidän ruokalistalle.

Ei kommentteja: