tiistaina, elokuuta 21, 2012

Se aika vuodesta kun on täyty vetää verhot ikkunan eteen

Olen sunnuntaista asti majaillut kotikotona Nurmijärven peräkorvessa. Sisko on Italiassa, DI töissä, joten saan pitää koko talon ihan itselläni. Voi tätä siunattua rauhaa! Ei sillä että minulla olisi mitään esimerkiksi siskon seuraa vastaan, päinvastoin, mutta se on sanottava, että siitä puheenpälätyksestä on rauha kaukana.

Kävin eilen sienimetsällä, mutta tuloksena oli vain muutama hirvikärpänen. Kanttarellit, joita tänä vuonna on ollut kovin runsaasti, olivat jo yli-ikäisiä ja lötköjä. Muistilappu itselle: kanttarelleja kannattaa käydä etsimässä myös rajalta. Karvarouskuista ei näkynyt haiventakaan, kangasrouskuja oli vasta muutama pikkuinen alku, mitään tatteja ei ole oikein näkynyt ja kaikkein pahimman kohtasin, kun lähdin rämpimään meidän vanhoille suppilovahveroseuduille. Meidän suppismetsä on kaadettu! Tämä on katastrofia lähentelevä tilanne, koska siinä yhdellä tietyllä metsäalueella oli joka vuosi vähintään kelvollisesti suppilovahveroita, hyvinä vuosina oikein runsaastikin, kunhan ne vain löysi sieltä sammaleen ja lehtien seasta. Ja nyt se on sileänä kuin Seutulan kiitorata. Kyllä nyppii!

Suppilovahvero on vähän vaikea sieni, kun se on niin vaikeasti huomattavissa. Paras keino on etsiä sellaista sopivannäköistä metsää ja sitten alkaa pyllistellä. Sillä keinolla me siskon kanssa löysimme tuon suppilovahveropaikan, mutta nyt on etsittävä uusi. Se tarkoittaa ikävä kyllä sitä, että meidän sieniretket pitenevät, koska tämä oli lähellä kotia. Nyt on lähdettävä pidemmälle taipaleelle naapurien metsiin. Pitäisi ehkä haastatella paria naapuria, jos heillä olisi vinkata suppispaikkoja, ettei tarvitse ihan sokkona lähteä etsimään.

Eräänä iltana myös yhytin hiljaksen liikkuvan auton ja kun lähdin katsomaan, että kuka on ja millä asialla liikkuu, törmäsin nuoreen pariin, joka oli katselemassa tonttia tuosta läheltä. Jo viime kesänä täällä liikkui tontinkatselijoita ja alkuvuodesta tuli kyselyä siitä, että onko naapureilla mitään sanomista, jos tuosta nurkalta lohkotaan tontti ja siihen rakennetaan omakotitalo. Tällä alkuperäisellä hakijapariskunnalla meni huhujen mukaan kuitenkin lusikat jakoon ja nyt tontti on myytävänä. Löysin sen netinkin kautta ja voin sanoa, että vaikka hehtaarin kokoinen onkin, niin hinta on kyllä aika suolainen. Mutta no, mikäpä minä olen sanomaan hinnoista mitään... Joka tapauksessa juttelimme pariskunnan kanssa tovin ja toivotin heidät tervetulleeksi näille nurkille, jos tuohon tonttiin päätyvät.

Tänään lähdin sitten Helsinkiin. Suunnitelmissa oli Sea Life ja sinne suuntasin ensimmäiseksi. Olipa Linnanmäki muuten hiljainen! En tiedä oliko siellä laitteet auki, mutta Sea Life ainakin oli. Se on edelleen hieno paikka.

Sitten tein yllätysvisiitin Ateneumiin. Se on siinä rautatieaseman kupeessa ihan lähellä kulkureittejäni, mutta jotenkin en koskaan huomaa sitä tai muista. Tällä kertaa ajattelin, että käynpä siellä ja hyvä olikin, koska siellä on vielä menossa Helene Schjerbeckin näyttely. Se oli todella hieno. Itselleni tulee Schjerbeckistä mieleen aina ne viimeisten vuosien omakuva-maalaukset, mutta Schjerbeck on näyttelyn perusteella ollut todella tuottelias ja monipuolinenkin taitelija. Itse pidän eniten hänen alkuvuosiensa realistisista töistä. "Toipilas" ja "Haavoittunut soturi hangella" ovat tietysti tuttuja ja loistavia maalauksia, mutta oikeastaan suosikkini oli "Pikkusiskoaan ruokkiva poika".

Kiersin samalla läpi myös Ateneumin tavallisen kokoelman, jossa on paljon vanhoja klassikoita: "Kullervon kirous", Kullervon sotaanlähtö", "Haavoittunut enkeli", "Taistelevat metsot", "Lapsen ruumissaatto" ja monia muita. Muistilappu itselle: käy Ateneumissa useamminkin.

Syksy on iskenyt ihan täydellä voimalla, eilen ja tänään on meidän pelloilta puitu jo syysrukiit ja -vehnät. Tähän viittaa otsikkokin: naapurin vanhan rouvan kuoltua vuosi sitten ei kellään ole edes teoreettista näkyvyyttä meikäläisen makuuhuoneeseen. Ikkunasta näkyy vain tyhjä talo ja paljon peltoa. Niinpä siis ei jaksa ihan aina huolehtia verhoja ikkunan eteen, kun riisuutuu. Nyt se on kuitenkin suotavaa, koska ei voi olla aina varma siitä, meneekö siinä vajaan kymmenen metrin päässä pellolla kohta traktori tai puimuri.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Niin tai katsooko ikkunasta valkohäntäpeura tai myöhemmin syksyllä joulupukki...!
-MUR-MUR-

Anonyymi kirjoitti...

Vai menisikö siellä kenties naapurin karvalakki... vai olikohan se supikoira;) Se nyt ei tosin näe ikkunoista sisälle:)
-M-