sunnuntaina, syyskuuta 30, 2012

Ruokaa ja riehumista

Kun mies on ollut ison osan viikkoa poissa kotoa, oli viikonloppuna sopiva tilaisuus viettää vähän laatuaikaa. DI oli saanut H&H Delistä lahjakortin, jolla sai Hella&Huoneesta kolmen lajin yllätysmenun kahdelle hintaan 52€. Kortti piti käyttää syyskuun aikana ja tiukillehan se meinasi mennä, kun vasta viime viikolla huomasin pöydän varata lauantaiksi.

Emme ole käyneet H&H:ssa luultavasti vuoteen, viimeinen varma merkintä löytyy viime vuoden syyskuulta. No, paikka sinänsä ei ole muuttunut edelliskerrasta ja ruoka on edelleen taatusti hyvää. Tällä kertaa yllätysmenun linja oli kyllä minusta vähän laskeva.
Aivan aluksi saimme pienet keittiön tervehdykset, tomaatti-pannacottaa ja basilikalla maustettua smetanaa. Se oli todella, todella hyvää, maut olivat kerrassaan upeita. Alkuruokana oli silliä (muistaakseni marinoitua), kapris-kananmunasalaattia ja olikohan siinä nyt valkosipulilientä vielä. Se tietysti jaksoi ilahduttaa kalan ystävää eli minua.

Minä en pidä herneistä, oluesta enkä yleensä lampaastakaan. Niinpä ilmeeni oli näkemisen arvoinen kun pääruoka kannettiin pöytään: pitkään haudutettua karitsanniskaa, lampaankielestä tehtyä ryynimakkaraa, olutkastiketta ja jäädytettyä hernettä! Näiden lisäksi lautasella oli kyssäkaalia ja ohrattoa. No, sitä hernettä oli niin vähän, että siitä selvisi hengissä ja hyvinhän se sinne sopi muiden juttujen sekaan. Ryynimakkara oli hyvää ja se karitsanniska uskomattoman mureata ja hyvänmakuista. Siinä maistui lammas miedosti, sen verran että tiesi lammasta syövänsä, muttei niin paljon, että minä olisin sille nirpistellyt. Ja olutkastike oli hyvä myös, koska siinä ei maistunut olut lainkaan... Makeahkoa se oli ja tummaa, aivan erilaista kuin DI:n joskus muinoin tekemä vehnäolutkastike, josta en pitänyt. Niin, pääruoka oli siis hyvää, muttei minusta erityisen loistavaa.

Valitettavasti jälkiruoka meni vielä vähän alemmas, se sisälsi ison palan sinihomejuustoa, olisikohan ollut tanskalaista ja samaa juustoa friteerattuna pallona. Pallon kanssa oli vielä ruusunmarjasosetta. Se pallo oli minusta aika yhdentekevä. Juusto sinänsä oli kyllä hyvää, mutta sitä oli aika iso palanen. Ja meikäläinen herkkuperse ottaisi mieluusti jälkiruuaksi jotain makeaa.

Emme ole käyneet H&H:ssa viikonloppuisin ehkä koskaan. Niinpä oli yllätys, että paikka oli kokolailla täynnä. Onneksi se ei juuri näkynyt odotusajoissa, palvelu pelasi moitteettomasti. Silti totesimme kaksin, että ehkä jatkossa on parempi keskittyä viikonloppuisin kokkaamaan itse kotona ja jättää ravintolaillalliset viikolle.

Koska olimme sopivasti kaupungilla ykköset päällä, ajattelimme lähteä vähän bilettämään. Siitäkin on vähän liian pitkä tovi kun olemme viimeksi käyneet missään tanssimassa. Teknoon ja muuhun konemusiikkiin painottunut Volume on lopettanut, samoin Tabu, tosin jälkimmäisen tilalle on tullut toisenniminen yökerho. Valintamme päätyi tällä kertaa kuitenkin muinaisen Nite Trainin tiloissa olevaan Fat Ladyyn. Sehän oli, samoin kuin kai koko talo, pitkän aikaa remontissa alakerran ravintolan tuhopolton jäljiltä.

Minulla oli omat epäilykseni Fat Ladysta ja ne osin toteutuivat. Muu asiakaskunta oli kymmenkunta vuotta meikäläistä nuorempaa, minä jakussa ja DI puvussa erotuimme joukosta kuin piikkisiat lammaslaumasta ja heti puolen yön jälkeen alkoi tanssilattialla olla tungosta ja humalaisia ihmisiä. Uusi sisustus oli kyllä ihan hieno ja musiikkikin tanssittavaa. Tämä olisi ehkä sellainen paikka, johon pitäisi tulla viikolla, jolloin lattialla toivon mukaan olisi tyhjempää. Mitenköhän paljon puhumista vaatisi se, että voisi pitää torstait vapaana ja olla lauantait töissä, että pääsisi viikolla bilettämään ilman että seuraavana aamuna pitäisi mennä töihin...

maanantaina, syyskuuta 24, 2012

Syyskuun sirpaleita, osa 2

1. sienestystä
Viikko sitten viikonloppuna olin koti-kotona Nukarilla ja kävin sienestämässä. Silloin löytyi karvarouskuja sen verran, että niitä päätyi pakkaseen asti, kauden ekat suppilovahverot ja vikat kanttarellit (anteeksi että kirjoitan kanttarellin kahdella t:llä, yrittäkää kestää). Niin, ja onnistuin löytämään yhden herkkutatin, joka ei ollut kauttaaltaan matoinen ja toisen, joka oli vain puoliksi matoinen. Näistä tuli oikein kelvollinen herkkutattimunakas.

Myös viime perjantaina ajoin töistä suoraan kiireellä Nukarille ja painelin heti sieneen, kun lauantain sääennusteet olivat vähän monitulkintaisia. Löytyneet karvarouskut olivat jo ylikasvaneita, sateenhakkaamia ja matoisia. Sen sijaan löysin aimo kasan suppiksia, muutaman mustatorvisienen ja yhden ison lampaankäävän. Torvisienet ja lampaankääpä joutuivat heti parempiin suihin, suppiset perkasin, paistoin ja pakastin. Lampaankääpä oli muuten törkeän hyvää.

Suppiksia näyttää olevan vaikka muille jakaa. Vaikka meidän suppilovahverometsä on kaadettu, niitä löytyy sentään muualtakin. Löysin niitä myös kovin kummallisesta paikasta, nuoresta metsästä tiheän heinikon seasta. Täytyy näyttää paikka siskollekin.

Sen sijaan kangasrouskuja vaivaa joku, sillä olen tänä vuonna löytänyt yhden käden sormilla laskettavan määrän madottomia kangasrouskuja eikä niitä matoisiakaan ole montaa ollut. Ja meillä siellä kallion päällä oli niinkin hyvä paikka olevinaan! Juttelin naapurin kanssa sienistä ja myös he sanoivat ettei heidän kangasrouskupaikassaan ole tänä vuonna ollut yhtään mitään. Perin juurin outoa.

2. Hirvikärpäset
Ja hei, hirvikärpäset ovat melkein loistaneet poissaolollaan! Molemmilla sienireissuilla on takkiin tarttunut vain muutama hirvari, vaikka olen tuntitolkulla mesonut metsässä. Ei sillä että valittaisin asiasta, päinvastoin.

3. Ylinopeudet
En todellakaan väitä, että itse ajaisin aina nopeusrajoitusten mukaan, mutta kyllä se pistää silmään kun ajan sataa kahtakymppiä moottoritiellä ja ohitse painaa Volvo peräkärry perässään. Minä ihan oikeasti kuvittelin (ja niin myös autokoulussa uskoteltiin), että peräkärryn, tyhjän tai täyden kanssa saa ajaa vain 80km/h. Myös moottoritiellä. Vastaantulevien kaistalla osui silmään myös joku auto, joka veti venettä perässään ja oli juuri ohittamassa rekkaa. Rekan nopeudeksi voitaneen olettaa 90km/h, joten kuvion olisi pitänyt minun mielestäni olla päinvastainen: rekka ohittamassa venekuskia.

Tai että edellä ajelee paku, jonka persiissä on satasen lätkä ja kiinni en saa vaikka itsellä on lähes 130km/h lasissa.

4. Niin, ne ylinopeudet
Nurmijärvi-Tampere-välillä säästää vajaan vartin matka-ajassa, jos keli on hyvä, liikennettä vähän ja kaahaa niin että kortti ei lähde, mutta sakot tulisi. Suunnilleen tunti kymmenen minuuttia meni Myllykukon pihasta kotipihaan, mutta sunnuntaina kun sadekelillä ajelin tarkasti rajoitusten mukaan (tai vähän allekin) meni vajaa puolitoista tuntia kotipihasta toiseen kotipihaan. Että eipä sillä juuri elämäänsä tuhlaa, jos ajelee rajoitusten mukaan.

5. Maaseudun antimia
Joka paikassa toitotetaan sitä, että omenoita on kaikki puut pullollaan ja se pitää muuten paikkaansa. Vähempikin riittäisi, sanoo ihminen, jonka pihasta löytyy seitsemän kappaletta isoja, vanhoja omenapuita. Paitsi omenoita, myös luumuja on tullut niin, että puusta oksat repeää. Sekä sisko että minä olemme vieneet luumuja työpaikoillemme ja niiden menekki on omenoita parempi, koska omenapuita melkein jokaisella on, mutta luumuja harvemmalla. Meidän luumupuu teki tänä vuonna todella isoja luumuja.

6. Kunnan tiesuunnitelmat, osa X
Olin keväällä koko lailla tuohduksissani kunnan tiesuunnitelmista, joissa ei oikeasti ole päätä eikä häntää noin kokonaisuutta ajatellen. No, tästä huolimatta sitä uutta tietä ollaan kovasti puuhaamassa ja nyt viimein tipahti postilaatikkoon suunnitelmat uudelle tielle tulevista peltoliittymistä.
Kunnalla tuntuu olevan ylimääräistä rahaa, kun tuo tie pitää välttämättä saada aikaan, mutta peltoliittymistä sitten kitsastellaan! No okei, miltei jokainen lohko sai oman liittymänsä (naapurin yhdestä lohkosta se on jäänyt puuttumaan, milläs sinne mennään sitten? Lentämälläkö?), mutta ne on sijoitettu niin pöljästi, että päästäkseen tien toiselle puolelle, on maatalouskoneilla ajettava tietä pitkin pätkän matkaa. Liittymät eivät ole vastakkain, jolloin traktorilla tai puimurilla pääsisi kätevästi tien ylitse mahdollisimman vähän häiritsemättä muuta liikennettä.
No, maanomistajilta pyydettiin kommenttia suunnitelmista ja niitähän sitten yksissä tuumin mietittiin, että ollaan kaikki vähän samoilla linjoilla.

Tosiasia on, että me siskon kanssa tuskin lähdemme käräjöimään noista maista, pakkolunastukseenhan ne menevät, jos kunta ne kerran väkisin haluaa ja me emme niitä vapaaehtoisesti luovuta. Jää meille luultavasti vielä maksettavaksi oikeudenkäyntikulujakin semmoisesta sirkuksesta. Ja toisaalta, mitäs me niillä pelloilla tehdään, kun ei itse viljellä? Sama sen väliä vaikka tie ne halkaisisikin (no ei se nyt ihan se ja sama ole, mutta viljelyn kannalta meille kyllä on).

Sen kuitenkin lupaan, että ihan ilman pyristelyä kunta ei tästä selviä, sillä onhan se nyt iankaiken typerää rakentaa uusi tie, kun olemassa olevalle tielle voisi tehdä pohjavesisuojauksen. Kukaan ei ole vielä onnistunut kunnasta onkimaan tiehankkeen kustannusarviota, vaikka taatusti sellainen on tehty hyvissä ajoin. Ei tällaista hanketta aleta suunnitella ilman tietoa siitä, mitä se tulee maksamaan.
Maanteiden pohjavesisuojausten hinnoista on vähän vaikea löytää tietoa, mutta yksi ELY-keskuksen dokumentti löytyi, jossa väitettiin että 550 metrin pohjavesisuojauksen rakentaminen maksaisi 260.000€. (lähde, s. 27). Tietenkin kohde on eri ja varmaan erilainen, joten suoraan ihan juuri tuota hintaa tuskin voidaan soveltaa Nukarille, mutta suuntaa-antava se nyt ainakin ensihätään on.
Täällä suojausta tarvitseva matka olisi kilometrin tai puolitoista, joten hinnan voisi kertoa kahdella tai kolmella, mutta silti se jäisi vielä alle miljoonaan euroon. Minulla on sellainen kutina pers'vaossa, että se uusi hieno tie kaikkine töineen, maineen ja muineen ei ihan vielä miljoonalla siunaannu.

Aiomme siskon kanssa tästä vähän kailottaa sopivissa kohdissa, kunnanvaltuustohan se kaiketi viime kädessä päättää tällaisista. Kunnanvaltuustoa ei perinteisesti ole kiinnostanut juuri mikään muu kuin Klaukkala, niin me kätevästi vetoamme tähän: ajatelkaa nyt kun tänne peräkylille (mahdollisimman kauas Klaukkalasta!) ollaan näin hienoa tietä suunnittelemassa ja Klaukkalaan ei jää yhtään rahaa! Saisitte tuolla hinnalla parannettua Klaken liikennejärjestelyjä ja vaikka mitä, että jos nyt vain teettäisitte suojauksen tuohon vanhaan tiehen, kyllä me nukarilaiset ollaan sen tien ja risteyksien kanssa ennenkin selvitty, ei me semmoisia kato tarvita.

Niin että tiedätte siellä kunnassa varoa sitten. Me olemme äänekästä, pahansisuista ja muutenkin ikävää sakkia, kun sille päälle satumme.

Aaa, täytyykin huomauttaa siskolle, että nythän on kunnallisvaalit tulossa ja hän on nurmijärveläinen, niin voisi vähän selvitellä ehdokkaiden kantaa tiehankkeeseen. Voi tosin olla, että suurin osa ehdokkaista, vaikka olisivat vanhoja valtuuston jäseniäkin, eivät tiedä koko suunnitelmista mitään...

7. Vartiointi
Kuten kerrottua, asuntomessuilta tarttui mukaan tarjous vartiointijärjestelmästä Nukarille ja se käytiin kuukausi sitten asentamassakin. Minun täytyy sanoa, että rahankulun lisäksi se on kyllä lisännyt mielenrauhaa. Sitä varten se vähän hankittiinkin. Eihän se tietysti idioottivarma ole, mutta jos kotona jotain tapahtuu, niin nyt on ainakin mahdollisuus, että saamme tietää siitä. Jos mitään järjestelmää ei olisi, emme taatusti tietäisi vaikka talo palaisi maan tasalle. Niin, vartioinnin lisäksi siellä on myös siis palohälyttimet, jotka toimittavat hälytyksen valvomoon.

Järjestelmä on mahdollisimman simppeli käyttää, se kytketään pois päältä joko avaimenperällä tai numerokoodilla ja päälle laitettaessa valitaan otetaanko täysi suojaus vai vain kuorisuojaus ja kytketään se päälle samoin avaimenperällä tai koodilla. Kuorisuojaus tarkoittaa sitä, että järjestelmän voi kytkeä päälle silloinkin kun on itse sisällä. Silloin se nuuskii vain ovien koskettimia, mutta sisällä olevat liiketunnistimet ovat pois päältä. Yleensä se on päällä yöaikaan. Se on omalta osaltaan vähän rauhoittanut meikäläisen hermoja ja toisaalta on se kiva tietää Tampereeltakin käsin, että kotipuolessa on suojaukset kunnossa.

Paljonhan minä ainakin luotan jo ihan niihin tarroihin, jotka kertovat jo postilaatikolta lähtien, että tässä huushollissa on vartiointi. Tarroja on postilaatikossa, ovien pielissä ja muutamassa ikkunassa tai ikkunalaudassa. Pitäisi ehkä pyytää vielä muutama lisää, niin saisimme koko talon kuorrutettua niillä. Ja tietysti voisi hankkia yhden tai vaikka kaksi palohälytintä lisääkin...

8. Vähän ravintola-asiaa
Poikkesin tuossa joku päivä itsekseni syömässä Piemontessa. Tarjolla oli alkuruuaksi artisokkakeittoa ja voi jumaliste kun se oli TAIVAALLISTA. Olin tilannut pääruuaksi kalaa, mutta mielessä kävi keiton syötyäni, että peruutan kala-annoksen ja pyydän tilalle saavillisen tätä keittoa. En sitten kehdannut, en kehdannut edes nuolla lautasta, koska ravintolassa oli muitakin asiakkaita...

keskiviikkona, syyskuuta 12, 2012

Lintuja ja sieniä

Olen aina vähän murehtinut sitä, miten kehnosti tunnen eri lintulajeja. Metsästyskokeen lintujen tunnistusosiotakin jännitin kovasti enkä vieläkään tunnista metsästäjänoppaan kaikkia lintuja lajilleen. En minä nyt miksikään himo-ornitologiksi halua, mutta olisihan se kiva tuntea lintuja vähän paremmin, eikö totta?

Poikkesimme DI:n kanssa joitain viikkoja sitten Vapriikissa, jonka katon alta löytyy tätä nykyä myös Tampereen luonnontieteellisen museon kokoelma. Jossain seinustalla oli kosketusnäyttö, joka lupasi lintuvisaa. Tasoja oli neljä, aloittelija, harrastaja, edistynyt ja mestari, tai jotain sinne päin. Kukin taso esitteli 20 lintua kuvin ja äänin ja ne piti tunnistaa. Aloittelija- ja harrastajatason linnuista tunnistin ylivoimaisesti suurimman osan, edistyneeltä tasoltakin vielä aika monta ja mestaritasoltakin jokusen lajin. Monta lintua tunnistin heimolleen vaikken ihan lajilleen: tämä on jokin lokki, tämä jokin pöllö ja tuo on jokin tikkalaji. Karkea arvio on siis että tunnistan joko ulkonäöstä tai äänestä noin 50 lintulajia!

Minusta se ei ole lainkaan kehno lukema, ottaen huomioon, etten todellakaan kulje työkseni tai edes harrastuksekseni metsissä ja pelloilla kiikarin ja lintukirjan kanssa. Tietenkin se on vaatimaton lukema, Wikipedian mukaan Suomen lintulajistoon kuuluu 461 eri lajia, tosin niistä säännöllisesti pesiviä lajeja on 240.

Linnuista ehdottomia suosikkejani ovat tikat. Käpytikka on yleinen koputtelija kotipuolessa ja sen touhuja pääsee helposti katselemaan suht läheltä ihan vaikka pihapiirissäkin, kun se naputtelee pihan sähkötolpassa. Eikä ole erityisen tavatonta, jos sen onnistuu bongaamaan Hervannan nurkiltakin. Palokärki on harvinaisempi sekä nähdä että kuulla, mutta kyllä niitäkin siellä on liikkunut. Se kuitenkin arvostaa enemmän vanhempaa metsää ja viime vuosina paljon vanhoja metsiä on kaadettu.


Vähän sama juttu on myös ruokasienten kanssa, mutta kun oikein alkaa laskea, niin aika monta ruokasienilajiakin minä tunnen:
- kanttarelli
- suppilovahvero
- karvarousku
- kangasrousku
- herkkutatit
- punikkitatit
- lehtikuusentatti
- korvasieni
- lampaankääpä
- mustatorvisieni
- mustavahakas
- limanuljaska
- mustarousku (ruokasienistatus kyseenalainen, muttei siihen kuitenkaan kuole)

Näiden lisäksi luulisin tunnistavani myös ukonsienen, kehnäsienen, suomumustesienen ja voitatin. Toiveissa olisi opetella myös haaparousku, leppärousku ja sikurirousku.

Ongelmanahan tässä on se, että mistä noita löytää? Kyllähän minä keräisin, mutta kun ei niitä löydy! Tai sitten minulla vain ei ole silmää, mutta oli miten oli, en vain törmää useinkaan näihin sieniin. Mutta kunhan paranen tästä räkätaudista, aion lähteä tepparoitsemaan ämpärin ja veitsen kanssa Hervannan maastoihin. Pitäisi sitä tatintynkää täältäkin löytyä. Harmi ettei DI ole vielä lupautunut lähtemään mukaan suunnistajaksi ja hirvikärpässyötiksi.

tiistaina, syyskuuta 11, 2012

Syyskuun sirpaleita

1. Lentsua pukkaa
Eikös flunssien ynnä muiden räkätautien itämisaika ole viikko tai pari? No, meni sitten ihan kalenterin mukaan tämäkin sairastaminen, palailin lomilta kaksi viikkoa sitten ja nyt on lentsu päällä. Tosin se aloitteli jo perjantaina, oli vähän sellainen nuutunut olo, lauantain ja sunnuntain torkuttelin pääosin vaakatasossa kun olo oli edelleen nuutunut vaikka mitään varsinaista flunssaa iskenyt päälle. Tosin otin flunssantapon tosissani, perjantai-illasta lähtien on mennyt useampi tabletti päivässä sekä C- että D-vitamiinia, valkosipulia, tuoretta inkivääriä ja sitten kaapinpohjalta löytyi edelliseen tautiin määrättyjä Duacteja.

En tiedä, onko se hyvissä ajoin aloitetun Duact-kuurin ansiota, että nuha on ollut erityisen kesy. Itse asiassa nenä on miltei koko ajan auki eikä mitään ärsyttäviä tukkoja tai vuotamista. Hitsi, Duactia pitäisi löytyä kaapista aina näiden varalta. Minusta Duactin teho on ollut välillä vähän kehnonlainen, mutta toisaalta sen syömisen onkin yleensä aloittanut vasta sairastettuaan pari-kolme päivää, kun on vääntäytynyt lekuriin.

Kävin minä eilen lääkärissäkin, en erityisesti flunssan takia vaan siksi, että varsinkin sunnuntaina ja vielä eilisaamunakin nielu oli just sen tuntuinen, että se on taas tulehtunut. Lääkäri sanoi tälläkin kertaa, ettei näytä tulehtuneelta, mutta oli sen verran fiksu, että otatti testit. Viime keväänähän kolme lääkäriä sanoi ettei näytä tulehtuneelta ja vasta viimeinen tajusi testata ja kappas kun sieltä löytyikin tulehdus! Siinä vaiheessa kurkku oli ollut kipeä jo lähemmäs pari viikkoa.

Pikatesti ja tulehdusarvot olivat puhtaat, viljelyn tuloksia odotetaan tässä lähipäivinä. Tosin kurkku on ollut paremman tuntuinen, ei terve vielä, muttei mikään järkyttävän kipeäkään.

2. Lapsenmurha
Minun piti jo aikaisemmin kirjoittaa aiheesta, mutta tekstistä ei olisi jäänyt jäljelle juuri mitään, jos olisin poistanut siitä kirosanat. Mutta joka tapauksessa viime aikoinahan on mediassa kohkattu joka kantilta 8-vuotiaan Eerikan surmaa ja kaikkia siihen liittyviä juonenkäänteitä.

Oikeasti, keltaiselle lehdistöllehän tällainen tapaus on varsinainen kultakaivos. Ensin voivotellaan suureen ääneen lapsiraukan kohtaloa. Sitten haukutaan isä ja äitipuoli ja kaivetaan heidän historiastaan kaikki vähänkin epäilyttävä. Sitten haukutaan lastensuojelu ja lopuksi yhteiskunta. Tästä saadaankin raflaavia otsikoita ainakin kuukaudeksi. Loppua ei siis ole vielä näkyvissä.

Mieleen tulee 90-luvun Bond-leffa "Tomorrow Never Dies", jossa hullu mediamoguli saa päähänsä käynnistää Kiinan ja Japanin välillä sodan, joka eittämättä lisää lehtimyyntiä ja uutisten seuraamista. "There's no news like bad news", toteaa Elliot Carver leffassa ja olisikin onnistunut suunnitelmissaan ilman Bondin väliintuloa. Juu, en minä epäile, että tämä tapauksen takana media olisi, mutta media siitä eniten hyötyy.

Lastensuojelua ja sossutätejä on tietysti aina kiva osoitella sormella ja syyttää, miksi palautitte lapsen isälleen, miksette osanneet ennustaa tulevaisuutta, miksi sitä ja miksi tätä. Tietynlainen onni on kuitenkin se, että samalla on julkisuuteen tullut myös juttua lastensuojelun tilasta, siitä miten yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla kolminkertaisesti se määrä asiakkaita kuin suositellaan, miten henkilökunta ei ole pätevää, koska päteviä hakijoita ei ole ja niin edelleen.

Facebookissa liikkui eräs pitkänlainen tarina siitä, mitä lastensuojelun arki on ainakin kirjoittajan näkökulmasta. Siinä puhuttiin kaiken muun lisäksi siitä, että joka paikasta säästetään: päiväkodeista, kouluista, neuvoloista, kotikäynneistä, mielenterveyshoidosta ja lastensuojelu on se, joka näitä kaikkia säästöjä joutuu paikkaamaan. Sitä paitsi lastensuojelustakin pitäisi säästää! Oman osansa saivat myös manipuloivat vanhemmat ja se, että heti jos sosiaalityöntekijä tekee jotain, mikä ei biologista vanhempaa miellytä, uhkaillaan oikeudella ja oikeudessa ei taas kelpaa todisteiksi muut kuin kylmät, todistettavissa olevat faktat. Näitä ei yleensä ole, tai jos onkin lääkärintodistus esimerkiksi mustelmista, niidenhän voidaan väittää olevan peräisin lapsen kaatumisesta tai leikeistä.

Sitten kun mediassa uutisoitiin siitä, että kuolleen lapsen isä olisi hakattu vankilassa, piti minukin jo klikkailla shokkiotsikoita. Okei, en yleisesti kannata väkivaltaa eikä isän hakkaaminen tuo kuollutta lasta henkiin, sanottakoon se heti, mutta tunnusta kyllä, että minä tulin oikein, oikein iloiseksi tuosta uutisesta.

3. Kunnallisvaalit
Kunnallisvaalit ovat ihan oven takana, joten nyt olisikin puolueilla oivallinen tilaisuus luvata kaikki mahdollinen apu, tuki ja rahoitus lastensuojeluun. Sillä saataisiin ääniä kalasteltua vaikka miten paljon. Ei sillä, että mitään tapahtuisi vaalien jälkeen, en minä sitä usko. Näkeehän sen, kaikissa vaaleissa on toitotettu lapsiperheiden asemaa jo vuosikaudet ja silti lastensuojelun tilanne on aina vain pahempi.

Odotan kiinnostuneena myös persujen vaaliohjelmaa. Haluan löytää sieltä tällä kertaa etukäteen sen vaalikikan, jolla saadaan kalasteltua huomiota ja palstamillimetrejä. Eduskuntavaalien jälkeenhän persut myönsivät suoraan että vaaliohjelmaan kirjattu "postmodernin tekotaiteen tukemisen lopettaminen" oli pelkkä julkisuuskikka. Kikka toimi hyvin, joten olisi sulaa typeryyttä olla käyttämättä sitä toistamiseen. Ikävä kyllä sillä vain purtiin omaan nilkkaan, persujen vaaliohjelmille tullaan tulevaisuudessa aina naureskelemaan ja niistä yritetään etsiä sieltä se kohta, joka on pelkkää paskanjauhantaa ja julkisuuskikkailua.