tiistaina, lokakuuta 02, 2012

Kunnallisvaalivisa

Kunnallisvaalitkin ovat sitten tulossa pikapuolin. Minulle ja DI:llekin tupsahti äänioikeusläystäkkeet vihdoin ja viimein (siskolle Nurmijärvellä tuli jo pari viikkoa sitten, olen odottanut omaani siitä lähtien). Koska minulla tunnetusti ei ole mitään käsitystä siitä, ketä äänestäisin, eksyin Ylen vaalikoneen sivuille. Siellä ehdokkaat ovat saaneet mahdollisuuden listata kolme vaalilupaustaan.

Sitten pannaankin visa pystyyn. Minkä puolueen edustaja lupaa seuraavia asioita:

1. Omakotitontteja tarjolle riittävästi.
2. Toimintaani ohjaa kristillinen maailmankuva.
3. Palvelut pidetään! Ulkoistaminen ylikansallisille yhtiöille lopettava.
4. Halpoja vuokra-asuntoja.
5. Luodaan pakokaasuista ja ostamisesta vapaata toiminnallista kohtaamistilaa, jossa ihmiset voivat tavata toisiaan ja kokea yhteisöllisyyttä.
6. Kehitän kaupunkitilaa ihmisille ja heidän omaehtoiselle toiminnallleen, en citymaastureille.
7. Tampereesta ei tule Suomen Turkua.
8. Tampereen säilyttäminen suomenkielisenä, yhteisenä kommunikointikielenä sekä liike-elämässä vallitsevana kielenä kaikilla aloilla.
9. Suvaitsevaisuuden edistäminen.
10. Välittämistä ei voi ulkoistaa. Heikompiosaisten auttaminen.
11. Byrokratiaa on karsittava.
12. Tietoyhteiskunnan kehitystä pitää parantaa Tampereella.
13. Tampere on työväenkaupunki ja Suomi-rockin kehto, paikallisia pieniä kulttuurintekijöitä on tuettava.
14. Edistän eläinten eettistä kohtelua ja kasvisruuan kulutusta.
15. Lupaan etsiä kunnallispoliittisia ratkaisuja, jotka parantavat nuorten ja opiskelijoiden asemaa ja vähentävät nuorten syrjäytymistä.
16. Yritän parhaani mukaan parantaa lasten ja vanhusten asemaa Tampereella.
17. Lapsille ja vanhuksille vähintään yhtä hyvät olot kuin vangeille.
18. Toimin lasten ja nuorten asioiden edistämiseksi.
19. Huolenpito vauvasta vanhukseen.
20. Vanhuksista on pidettävä huolta.
21. Nuorten syrjäytymisen ehkäisyn parantaminen!
22. Lupaan huomioida lasten ja nuorten näkökulman päätöksenteossa.
23. Kuntapalveluissa etusijalla ovat lapset ja nuoret.
24. Ikääntyvät ihmiset tarvitsevat arvoisensa palvelut.
25. Ikäihmisten hoidon laatua on parannettava.
26. Lapsi perheiden ja nuorten hyvinvointi.
27. Ikääntyneiden, vajaatyökykyisten, mielenterveyspotilaiden ja eläkeläisten perusturva on tärkeysjärjestyksessä ykkösenä.
28. Vanhuksia hoidetaan hyvin kotona ja laitoksissa.
29. Perheiden on tarvittaessa saatava kunnallista kotiapua.
30. Jokainen on joskus sinkku. Sinkut tulee huomioida päätöksenteossa huomattavana ryhmänä kaupunkilaisia, perheitä unohtamatta.
31. Suomi ja Tampere irti EU:sta ja eurosta!
32. Kuntien pakkoliittämisaikeisiin loppu!
33. Tonttitakuu. Kaikille tamperelaisille kunnon rakennuspaikkoja. Haja-asutuksen lisääminen.
34. Paikallisrahan mahdollisuuksia pitää vakavissaan tutkia.
35. Kannatan kaupungin vetovoimaa ylläpitäviä hankkeita. Keskusareena olkoon kärkihanke kaudella 2013-16.
36. Toimeentulotukeen Tampere-lisä +100 euroa.
37. Pien- ja keskisuurilta aloittavilta pienyrittäjiltä alv pois sekä ennakkomaksut.
38. Ei yhtään rahaa kaupallisen urheilun ( areena hössötys yms. ) tukemiseen.
39. Lisää opiskelija-asuntoja.
40. Huolehdin, että TKL:n bussien korjaaminen Virossa ei jatku. Tampereella on ammattitaitoisia asentajia omastakin takaa.
41. Haluan kiinnittää huomiota nuorten naisten ja perheiden tukemiseen yllätysraskaustilanteissa ja lasten kasvattamisessa.
42. Lupaan edistää joukkoliikenteen maksuttomuutta, ensin voidaan luopua esimerkiksi yömaksuista.
43. Ilmainen ja avoin WLAN kaikkialle.
44. Tampere ei tarvitse rantaväylälle tunnelia.
45. Rantaväylän tunnelin rakentamista vastaan!
46. Suuruudenhullun rantatunnelisuunnitelman vastustaminen.
47. Tunnelia ei Tampereelle.
48. Toimiva liikenne ratikalla ja laadukkaalla kävelyn ja pyöräilyn verkostolla.
49. Kehittää ja tukea julkista liikennettä ja saada ratikan Tampereelle.
50. Julkisen liikenteen kehittäminen mm. ratikka.
51. Edistän pikaratikan saamista Tampereelle mahdollisimman pian.
52. Ei tunnelia eikä pikaratikkaa.
53. Naisiin kohdistuvan väkivallan uhrien oikeuksien parantaminen.
54. Pörssiyhtiöiden irtisanomiset kiellettävä lailla.
55. Ikärasismi, niin ikääntyneitä kuin nuoria kohtaan, on kiellettävä lailla.
56. Tampereen tulee sitoutua vuosittaisten kasvihuonekaasupäästöjen määrätietoiseen vähetämiseen, tavoitteena on hiilineutraali Tampere.
57. Ekoenergian tuotantoa on lisättävä.
58. Pitkäaikaistyöttömille laadukkaat kaupungin vuokra-asunnot kaupungin keskustasta.
59. Maahanmuuttajille laadukkampaa koulutusta.
60. Moninaisuutta on vaalittava, vähemmistöjen asemaa on tuettava ja esteettömyyttä on edistettävä.
61. Yrittäjyyden tukemista tulee jatkaa.
62. Pyrkiä lisäämään huomattavasti eläinsuojelun panostuksia Tampereella.
63. Automarketit lisäävät sosiaalista eriarvoistumista ja hajoittavat yhdyskuntarakennetta, sekä edistävät autoistumista. Ei automarketeille!
64. Ympäristöystävällinen kuntapolitiikka.
65. Vastuut tamperelaisia kohtaan hoidettava ennen kansainvälisiä vastuita.


Vastaukset
1. Jep, Kokoomus.
2. Helppo tämäkin, KD.
3. Kommunistit vai demarit? Demarit.
4. Vihreät.
5. Kommunistit, vaikka pakokaasujen vastustaminen olisi varmasti sopinut vihreillekin.
6. Citymaasturit mainittu! Vihreän suusta tämä on päässyt.
7. En tiedä mitä tämä tarkoittaa, vitsikö? Mähkäisy on peräisin vasurien leiristä.
8. Tällä Muutos 2011 - puolueen ehdokkaalla ei ole mitään käsitystä esimerkiksi ict-alasta, joka on merkittävä tekijä Tampereella ja jossa ei pärjätä suomella vaan englannilla. Huh huh.
9. Tämä maailmoja syleilevä lupaus on peräisin Kokoomus-ehdokkaalta.
10. Ehkä yllättävää, mutta tämä ei tule vasemmalta vaan Kokoomuksen piiristä.
11. Persut.
12. Helppo, Piraattipuolue.
13. Suomi-rock mainittu! Vasemmisto.
14. Ei voi erehtyä: Vihreät.
15. Syrjäytyminen mainittu! Kokoomus.
16. Vanhukset ja lapset mainittu! Vasemmisto.
17. Persut.
18. Keskusta.
19. Kommunistit.
20. KD.
21. SDP.
22. Vihreät.
23. Vasemmisto.
24. Kokoomus.
25. Keskusta.
26. KD.
27. Vihreät.
28. SDP.
29. Keskusta. Vanhuksilla, lapsiperheillä ja syrjäytyneillä koittavat nyt näemmä lihavat ajat, riippumatta siitä, mitkä puolueet pääsevät valtuustoon.
30. Vihreät, ainoa joka mainitsee sanan "sinkku".
31. Toki kuuluukin kaupunginvaltuuston toimenkuvaan päättää kansainvälisestä politiikasta. Suomen Työväen Puolueen loistoajatuksia.
32. Keskusta, miten ennalta-arvattavaa.
33. Keskustalta tämäkin. Unohtivat olevansa kaupungissa, eivätkä maalla.
34. Persut, kuinka yllättävää...
35. Kokoomus. Jääkiekkoa ei tainnut yksikään ehdokas mainita.
36. Aika yllätys, mutta tämä tulee persuilta. Unohtuikohan nyt se, että myös maahanmuuttajat voivat saada toimeentulotukea?
37. Keskusta. Minusta vähän yllätysveto Keskustalta. Mutta toisaalta tämäkään ei taida olla ihan kunnanvaltuuston asioita päättää.
38. Vasemmisto.
39. Piraattipuolue. Tosin opiskelijoiden asemaa muutama muukin ehdokas halusi ajaa.
40. Keskusta.
41. KD. Haiseeko taustalla abortin vastustaminen vai olenko se vain minä?
42. Piraatit.
43. Piraatit? Ei vaan Vihreät!
44. Persut.
45. Kommunistit.
46. SDP.
47. KD. Tunneli on vastatuulessa.
48. Kokoomus.
49. Vihreät.
50. Vasemmisto.
51. Demarit. Ratikka sen sijaan on myötätuulessa.
52. Demarit. Ehkä ainoa joka vastusti ratikkaa. Tiedä sitten miksi.
53. Vasemmisto.
54. Keskusta. Unohtuikohan nyt se, että kunnanvaltuusto ei säädä lakeja?
55. Persut, myös tässä pääsi kai unohtumaan että a. kunnanvaltuusto ei säädä lakeja ja b. syrjintä on jo laissa käsittääkseni kielletty. Ehkä tietysti jos elämme 1800-luvun aatteiden mukaan niin sittenhän tuo olisi uusi juttu...
56. Vihreät, ei uutinen.
57. Keskusta, vaikka voisi kuvitella Vihreiltä tulleeksi.
58. Persut! Tämän on pakko olla se vaalikikka, jota käytetään palstatilan saamiseksi.
59. KD.
60. Vihreät.
61. Vihreät.
62. Keskusta.
63. Persut. Mistä lähtien Persut ovat vastustaneet autoistumista? Sehän haisee suorastaan viherpiiperrykseltä!
64. KD. Kaikki puolueet näemmä vähän vihertää.
65. Helppo, Persujahan nämä.

Ei kommentteja: