keskiviikkona, lokakuuta 31, 2012

Lumia 800

Kuten viime postauksessa kerroin, ostin itselleni ihan tuliterän Lumia 800:n. Kävin vaihtamassa simminkin mikrosimmiksi ja otin puhelimen käyttöön ihan kunnolla. Tässä on nyt ensimmäinen viikko elelty uuden puhelimen ja ennen kaikkea uuden alustan kanssa.

Kävi juuri niinkuin pelkäsin. Haluaisin palauttaa sen puhelimen.

Ei siinä mikään varsinaisesti ole rikki, soittaa voi ja tehdä kaikenlaista muutakin ja peruskäyttö on helppoa ja niin edelleen. Ihan kivan näköinenkin se on (tietysti, kun se on sininen). Siinä vain on useampi pikkuasia, jotka häiritsevät minua kovasti.

Ensinnäkin puhelimen käyttöönotto oli ihan työn takana. Kun yritin ensimmäistä kertaa selata nettiä sillä, totesin ettei se toimi. No ei tietenkään, pitää jostain hankkia nettiasetukset siihen. Olin asetuksista löytänyt SIM-sovellusten valikon ja ainakin toisinaan siellä on tarjolla operaattorin yhteysasetusten hakeminen puhelimeen. Niin oli tälläkin kertaa. Jee, onpa helppoa!
Syy lienee ehkä Saunalahden tai sitten ei, mutta ainakaan se asetusten hakeminen ei ollut mitenkään erityisen käyttäjäystävällinen prosessi. Klikkailin itseni valikkoon, valitsin asetusten lähettämisen ja klikkasin "Ok". Sitten ei tapahtunut mitään. Lähtikö mitään viestiä? Onnistuiko haku? Joko ne asetukset tulivat? Pitäisikö minun tehdä jotakin? Toistin haun, odottelin hetkisen, kokeilin nettiä. Ei toimi. Ei mitään viitettä siitä, mitä pitäisi tehdä, oliko tapahtunut mitään ja toimiiko koko asetusten haku edes.
Boottasin puhelimen, hain asetukset vielä kolmannen kerran ja sitten toimi netti. Missään vaiheessa en saanut minkäänlaista palautetta siitä, että pitikö puhelin bootata tai että asetukset ovat tulleet puhelimeen tai yhtään mitään. Sinä ohjelmistosuunnittelija, joka olet tästä vastuussa: tämä on se tapa, millä ohjelmistoja EI tule tehdä!

Yksi suuri huolenaiheeni oli ollut yhteystietojen siirtäminen N900:sta tähäm Lumiaan. Reilu sata puhelinnumeroa ei tietysti ole paljon moniin muihin verrattuna, mutta eipä senkään määrän hakkaaminen käsin puhelimeen juuri houkuttele. Lumia ei käsittääkseni juttele Nokia Suiten kanssa, joten yksinkertainen siirto sen avulla ei onnistuisi.
Kyselin tätä jo liikkeessä, jossa neuvottiin, että Lumian valikosta löytyy osoitekirjan haku, jonka avulla puhelimet voidaan yhdistää Bluetoothilla ja siirtää kontaktit sen avulla puhelimesta toiseen. Yrittämään sitten. Arvata saattaa, ettei Lumia juttele N900:nkaan kanssa, sain vastaukseksi ettei se toinen laite ole tuettu. Sitten kahlaamaan Googlesta apuja. Homma onnistui seuraavalla proseduurilla:
1. Siirrä kontaktit N900:sta tietokoneelle vcf-muodossa.
2. Tee kontakteista yksi csv-tiedosto (Windows 7:ssa ainakin on valmiina toiminto tätä varten).
3. Päivitä yhteystiedot csv-muodossa Windows Live - tilillesi.
4. Synkronoi yhteystiedot Lumian kanssa.
Helppoa kuin heinänteko? Not.

Omien soittoäänien saaminen puhelimen soittoääniksi on luku erikseen. Olisihan se liian helppoa, yksinkertaista ja symbianmaista, että soittoäänen voisi valita kaikista puhelimen muistiin ladatuista musiikkikappaleista! Lumian soittoäänen pitää olla mp3-muodossa (jokin toinenkin mahdollinen tiedostomuoto taisi olla), alle 40 sekuntia pitkä, se pitää Zunessa ensin merkitä kategoriaan "Ringtone", siirtää se sitten puhelimeen ja toivoa parasta.
Onneksi Marketplacesta löytyy kuitenkin ilmaisia softia, joiden kautta voi hakea soittoääniä ja niiden kautta löytyi sellaisiakin, jotka minulle kelpaavat. Tosin eivätpä nekään ihan idioottivarmoja ole, yksi soittoääni vain katosi enkä saanut sitä samaa tallennettua enää uudelleen. En tiedä missä oli vika.

Lisäksi se Zune, jonka kautta Lumiaan saa ainakin musiikkia siirrettyä (sillä onhan jokin muistikorttipaikka ihan liian vanhanaikaista!), on minusta hieman vaikeaselkoinen. Lisäksi en tarvitse mitään kokonaisvaltaista mediatiedostojen hallintaohjelmaa, saati mp3-soitinta vaan keinon siirtää musiikkia tietokoneelta puhelimeen. Zunen käyttö siihen tuntuu vähän siltä kuin hakisi täysperävaunurekalla paketin hammastikkuja.

No, joka tapauksessa sain soittoäänet vain muutaman kirosanan jälkeen hyvälle mallille. Sitten törmäsin maailman ehkä tyhmimpään ominaisuuteen: Lumian kalenteriin ei saa vaihdettua hälytysääntä! En tiedä onko oletushälytysääneksi ihan vittuilun vuoksi valittu se kaikkein surkein ja pienin pim-pim, jota ei kuule jos ei ole ihan vieressä. No, sitä et saakaan sitten vaihdettua! Ja minä kun tarvitsisin kalenteriini sellaisen hälytysäänen, joka suunnilleen lyö vasaralla varpaaseen, sitä varten minulla kännykässä kalenteri on että se muistuttaa asioista. Olennaista on myös se, että minä huomaan ne muistutukset. Olen yrittänyt etsiä jotain toista kalenterisoftaa korjaamaan tuon asian, mutta toistaiseksi en ole vielä löytänyt.

Uusi kalenterisofta olisi muutenkin ihan kiva juttu, koska tuo natiivi on tosi alkeellinen. Siinä on käytännöllisesti katsoen vain päivä- ja kuukausinäyttö, kuukausinäytössä kalenterimerkintöjen teksti on niin pientä ettei sitä huomaa, saati että pystyisi lukemaan. Puhelimen aloitusnäytössä oleva kalenteripalikka näyttää vain saman päivän ja ehkä seuraavan päivän merkinnät eikä koko kalenteriviritys ole muutenkaan oikein mistään kotoisin.
Virkistäkää muistiani, mikä Symbianissa oli niin huonoa, että se piti tällaiseen vaihtaa?

Oikein, oikein hauskaksi asian tekee se, että Lumiassa ei ole minkäänlaista lediä tai muuta, joka vilkkuisi tai millään muulla tavoin indikoisi, että puhelimessa on tapahtunut jotain, mihin käyttäjä ei ole reagoinut. Hukatut puhelut, missatut kalenteri- tai muut hälytykset, tulleet viestit, et tiedä näistä millään tavoin ennen kuin avaat näppäinlukituksen. Ja sitten siinä infonäytössäkin olevat pikkiriikkiset kuvakkeet ovat vähän monitulkintaisia. Ihmettelin toissapäivänä tuntitolkulla, mikä on se pieni kirjekuoren kuva siinä näytössä, kun ei ole uusia maileja Gmailissa eikä tulleita tekstiviestejä eikä mitään muutakaan, mutta yhä vain näkyy, että jossain olisi yksi viesti. Ilmeni vähän niinkuin vahingossa, että se oli Hotmail-tilille tullut maili.

Kun tuo puhelimen aloitusnäyttö tuli mainittua, niin jo N900:ssa oli mahdollisuus jakaa eri ohjelmia ja widgettejä useammalle eri työpöydälle. Lumia 800:ssa ei sellaista featurea ole. Kaikki tärkeät jutut täytyy kiinnittää siihen yhteen ja samaan aloitusnäyttöön, joka on jo nyt pitkä kuin nälkävuosi eikä minulla siinä ole edes vielä kaikkea, mitä pitäisi. Siihen ensimmäiseen näytölliseen mahtuu vain vaivaiset 8 eri palikkaa, 7 jos mukana on se kalenteripalikka, joka vie kahden palikan tilan. Ja niitähän olisi: kalenteri, yhteystiedot, viestit, puhelutiedot, selain, musiikkisoitin, herätykset, Gmail, Gchat, kartat, Facebook, Foursquare, pari peliäkin olisi kiva ettei aina tartte hakea sieltä jostain pelivalikon alta... Siinähän sitten skrollaat.

Selaimestakin olisi purnattavaa, siinä ei vissiin saa järjestettyjä suosikkeja eri kansioihin. Jos WP7:aan saisi Opera Minin, mutta sitä ei ainakaan Marketplacen kautta löydä. Ehkä sen saisi asennettua jotain muuta kautta.

Musiikkisoittimeenkaan en ole ihan 100% tyytyväinen. Piti ihan ohjeet lukea alusta loppuun, että sain luotua soittolistan, mutta se oli jotenkin niin outo prosessi, etten osaa toistaa sitä lukematta taas ohjeita. Ei ole ainakaan liian intuitiivinen se musiikkisoitin. Toiveissa on, että löydän jostain paremman softan siihenkin hommaan.
Intuitiivisuudesta puheenollen, PIN-koodin vaihtaminenkin vaati ihan ohjeiden läpikahlaamista, että selvisi miten se tehdään.

Niin ja ne ohjeet. Niissä ei ole minkäänlaista hakutoimintoa. No, eivät ne erityisen kattavatkaan ole, esimerkiksi tuota soittoäänijuttua siellä ei oltu kerrottu. Koko puhelimen hakutoiminto on kyllä onneton, etsi-näppäin on tuossa paluu- ja päänäyttö-näppäimien vieressä ja mitä se tekee? Hakee netistä! Minä saattaisin kaivata esimerkiksi sitä, että haen jotain sanaa vaikka tekstiviesteitä tai jotain tiettyä termiä sieltä ohjeista. Jos minun pitää hakea netistä jotain, puhelimessa on selain ja Googlekin toimii vielä, kiitosta vain.

Niin ettei liene ihme, jos eilen puolivakavissani sanoin DI:lle, että jos hän ostaisi minulle yhdistetyksi synttäri- ja joululahjaksi uuden puhelimen. Androidin vaikka. Tämä Lumia 800 on nimittäin ensimmäinen Windows Phone ja saattaa olla viimeinen. Kokonaiskuva vehkeestä on se, että onhan se hieno ja näyttävä ja siihen saa paljon kivoja pelejä, mutta tämmöistä arkikäyttöä ei olla ajateltu pätkän vertaa.

2 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Tämän postauksen jälkeen pidän entistä tiukemmin kiinni iankaiken vanhasta Nokian N73:sta. Se toimii riittävän hyvin. Pelottaa, että jos sulla on teknisiä härpäkkeitä runsaasti käyttävänä ongelmia Lumian kanssa, niin mitäs sitten mulla, joka on käyttänyt kohta 5 vuotta samaa luuria? Kännykän vaihdon tuska on suoraan verrannollinen nykyisen kännykän käyttöaikaan.

Anonyymi kirjoitti...

HOH-HOIJAA!!! sanoo meikä-mamma.
Onneksi mun luuri toimii vielä hyvin.
Ja onhan niitä senioripuhelimia, kun tarvii uutta hankkia.
-MUR-MUR-