perjantaina, lokakuuta 12, 2012

Sirpaleista vanhustenhoitoa

Minun on pitänyt kirjoittaa tästä jo kauan, mutten ole saanut aikaiseksi. Nyt kuitenkin yritän raapustaa jotakin.

Kuten vakilukijat tietävät, meikäläisen isänäiti on jo kunnioitettavassa 101 vuoden iässä ja viime lokakuuhun asti hän asui kotona, siellä Nukarin peräkorvessa. Perusasiat elämisessä onnistuivat kodin sisäpuolella, mutta paljon apua kyllä tarvittiin.

Yritin useammin kuin kerran kysellä kunnan puolesta kotiapua. Mielessäni siinteli sellainen vanhanaikainen kodinhoitaja, joka tulisi kerran tai pari viikossa käymään, mahdollisesti sama ihminen joka kerta, olisi ehkä puolen päivää, kävisi sovitusti kaupassa, laittaisi ruokaa, huolehtisi pesemisestä ja vaikka siivoaisi. Sellainen, joita meillä kävi joskus kun olin lapsi.

Mutta kun ei sellaisia enää Nurmijärven kunnassa taida olla! Sairaanhoitaja käy kerran viikossa tai parissa, jakaa lääkkeet dosetteihin, ottaa tarvittavat näytteet, jos on tarvetta ja hoitaa lääkäriasioitakin jonkin verran. Ruokaa ei laita kukaan, mutta kunnalta voi tilata ateriapalvelun toimittamaan vaikka joka päivä ruuan kotiovelle. Joku lähihoitaja olisi voinut käydä suihkuttamassa. Siivous olisi pitänyt tilata yksityiseltä, kaupassa käynnistä ei kukaan tainnut olla vastuussa, saati sitten pankkiasioista. Joku olisi voinut käydä auttamassa aamulla ylös sängystä ja vaatteet päälle, joku toinen auttamassa illalla takaisin sänkyyn. Vammaiskyydillä olisi päässyt asioitaan hoitamaan kirkonkylälle.

Rehellisesti sanoen en tiedä, olisiko kunnallisen avun saaminen ollut helpompaa, jos mummu olisi asunut kirkonkylällä eikä 10 kilometrin päässä maaseudulla, josta kauppaankin on hyvin se 7 kilometriä, pankkiin ja terveyskeskukseen kymmenenkunta. Minulle jäi muutamasta puhelusta sellainen kutina, että noin kaukana asuvaa vanhusta ei oikein edes haluttu ottaa palvelujen piiriin. Tottahan tietysti on että bensa maksaa, matka on pitkä ja siihen kuluu aikaa. Siksi juuri sellainen puoli päivää oleva kodinhoitaja olisikin ollut täydellinen: ei tarvitse ajaa monta kertaa sitä kirkonkylä-Nukari - väliä. Mutta kun tämmöistä vain ei ollut.

Yhden päivän aikana olisi voinut ovella käydä hyvinkin 3-4 eri ihmistä, joista kellään ei kuitenkaan olisi ollut kunnollista kokonaiskuvaa mummun tilanteesta. Jokainen olisi hoitanut sen oman lokosensa. Mummun olisi pitänyt päästää sisään laumoittain tuntemattomia ihmisiä, huonokuuloisena ja -näköisenä ei edes tuttujen ihmisten tunnistaminen ollut aina niin helppoa. Ja sitten saadaan harva se viikko lukea uutisista, että jossain päin maata joku vanhus oli päästänyt sisään ihmisiä, jotka olivat sitten varastaneet koruja ja rahaa. Minä en edes ihmettele, että tällaisia sattuu, sehän on tässä tilanteessa täysin oletettavaa!

Arvata saattaa, että tällaista rumbaa mummu ei halunnut ja järjetöntä se olisi ollut meidänkin mielestä. Mummun asioiden hoitamisesta vastasikin pääasiassa kaksi naapuria: lähimmän naapurin emäntä hoiti raha-asiat ja osan kuljetuksista, isäntä taas piti kunnossa taloa ja pihaa; toinen naapuri hoiti kaupassakäynnit, siivouksen ja pesun sekä osan kyydityksistä. Minä ja sisko hoidimme yhtä ja toista sekalaista milloin suinkin ehdimme: kaupassakäyntiä, ruuanlaittoa, siivoustakin toisinaan, virallisia talon ja tilan asioita, pihaa. Tosiasia kuitenkin oli, että ilman näitä kahta naapuria olisimme olleet kaikki pulassa. Ainoa mitä kunnalta lopulta pyydettiin, oli lääkkeiden jako.

Hyvä näin, mummun luona kävi lähestulkoon vain tuttuja ihmisiä ja käytännössä vain kaksi tai kolme. Heillä oli avaimet sisälle ja he tiesivät mummun kokonaistilanteen. Heillä oli puhelinnumerot minulle ja siskolle hätätilanteiden varalta, mutta vaikkeivät mitään hoiva-alan ammattilaisia olleetkaan, he osasivat selvittää monta asiaa ihan omine nokkineenkin. Mikään määrä kiitollisuutta ei koskaan riitä korvaamaan heidän apuaan.

Mutta mutta... Kaikilla ei ole tällaisia naapureita. Silloin he ovat sen varassa mitä kunta tarjoaa. Oma kuvani kunnan tarjonnasta on se, että yhtä ja toista on tarjolla, itse kuitenkin pitää osata pyytää ja vaatia eikä se sittenkään ole toteutettu niin, että vanhuksella olisi kotona oikeasti hyvä ja turvallinen olla. Luultavasti lapsiperheiden kohdalla tilanne on tismalleen sama, on kymmenen eri tahoa, joihin täytyy ottaa yhteyttä, että saa yhden auttamaan yhden asian kanssa ja toisen tekemään toisen homman, joihin itse ei pysty. Jos asiat ovat muutenkin jo kehnosti, ei tällaista jaksa! Sitten ihmetellään lapsiperheiden ongelmia, huostaanottoja ja ties mitä muuta.

Näin kunnallisvaalien alla minulta äänen saisi se ehdokas, jonka vaaliteema kuuluisi yksinkertaisuudessaan näin: "Kodinhoitajat takaisin!"

4 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Tismalleen samaa mieltä!

Anonyymi kirjoitti...

Ihan varmaan ymmärrettävää ettei yhteiskunnalla olisi millään varaa palkata jokaiselle kotona asuvalle vanhukselle puolipäiväistä hoitajaa. Kustannukset olisivat valtavat. Avustajan voi palkata itsekin jos kunnan palvelut eivät "kelpaa". Jos kustannukset tuntuvat liian kalliilta voi miettiä miten kunnalla siihen olisi varaa joka vanhuksen osalta...

Sirpale kirjoitti...

Voi hyvänen aika, ei tietenkään kaikille vanhuksille tällaista tarvitsisi, vain heille, joille tällainen palvelu olisi se järkevin vaihtoehto! Eikä ilmaiseksi, kyllähän niistä kunnan palveluista asiakas maksaa jokaisesta, ei se ollut ilmaista sekään, kun mummulle käytiin lääkkeet jakamassa. Vanhuksia, kuten lapsiperheitäkään, ei voida niputtaa yhteen. Yksi selviää sillä että joku hoitaa kauppa- ja pankkiasiat, toiselle paras olisi auttaminen pesulla käymisessä. Mutta yksi jos toinen hyötyisi siitä, jos olisi se yksi tuttu hoitaja, joka tekisi vähän sitä sun tätä, ettei tarvitsisi olla erikseen ruuantuojaa, taksikuskia, pesettäjää ja pukijaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä 80-luvulla oli kunnalla varaa antaa puolipäiväistä kodinhoitoapua pari kertaa viikossa lapsiperheelle viisikin viikkoa yhteenmenoon, on kokemusta henkilökohtaisesti ja samassa kunnassa kuin on tämäkin "tapaus".
Vanha mummo hoiti muina päivinä neljää lasta ikäjakauma vuosi+9kk - viisi vuotta+10kk ja kaksi muuta lasta siitä välistä.
Viikon toisena kodinhoitajapäivänä kodinhoitaja leipoi hiivaleipää ja pullaa ja teki ruokaa ja toisena päivänä siivosi koko huushollin ja teki ruokaa. Mummo komennettiin niinä päivinä pötkölleen huoneeseensa huilaamaan.
Näin silloin,mutta entäs nyt...?
-MUR-MUR-