perjantaina, marraskuuta 23, 2012

Bertha

Kuten aiemmin vihjaisin, oli keskiviikkoiltana luvassa paljon puhuttu ja kehuttu ravinteli Bertha. DI oli varannut tällä kertaa pöydän hyvissä ajoin (viime vuonna viikkoa ennen syntymäpäivää ei tilaa enää ollut), muttei silti ollut onnistunut osuttamaan sitä oikealle päivälle eli 22.11. Siis päivää ennemmin mentiin syömään pre-synttäri-illallista.

Odotukset olivat siis korkealla. Niihin pääseminen vaati ravintolalta jotakuinkin täydellistä onnistumista ja niiden ylittäminen olisi ollut ehkä jopa mahdotonta. Tältä pohjalta siis sanoisin omana arvosteluna sen, että Bertha on hyvä paikka, saattaa tällä hetkellä olla jopa Tampereen paras fine dining-ravintola, mutta mitään toiveita ylittävää se ei keskiviikkoiltana tarjonnut. BTW, Bertha on rankattu Suomen 10. parhaaksi ravintolaksi ja parhaaksi tamperelaiseksi tavintolaksi Eat & Joyssa. Tampereen kakkossijaa pitää Hella&Huone, kolmantena C, neljäntenä Näsinneula ja viidentenä, koko maan sijalla 49. Tuulensuu. Hyvä Tuulensuu!

Kuten Berthan sivuilta näkee, ruokalistassa on listattu vain annoksen pääraaka-aineet. Niinpä minun alkuruokani koostui suppilovahveroista, pavuista ja durumvehnästä; pääruoka turskasta, kananmunasta ja perunasta; ja jälkiruoka omenasta, kardemummasta ja hasselpähkinöistä. Alku- ja pääruuan väliin otimme pienen tiikerirapurisoton ja pää- ja jälkiruuan väliin juuston. DI:llä oli sama alkuruoka, mutta pääruokana nauta-annos ja jälkiruokana mangoannos sekä viinipaketti. Meikäläinen tyytyi juomaan alkusamppanjan ja juuston kanssa 6cl valkoista portviiniä ja taisin tulla hiprakkaan jo niistä. Turnauskestävyydessä on tekemistä...

Mutta siis palataan ruokiin. Alkuruoka koostui itsetehdystä suppilovahveriraviolista (siis pasta"tyyny", jonka sisällä oli suppista) ja jostain papuhässäkästä, jonka virallinen nimi ei painunut muistiin. Annoksen päällä oli myös kuivattua suppilovahveroa ja pöydässä lautaselle kaadettiin vielä häränhäntälientä. Tämä annos oli se, josta voi sanoa että se oli ihan ok, muttei sen enempää. Suppilovahvero maistui vahvasti, mutta vahvanmakuista oli se liemikin ja minusta aika suolaistakin. Siis ihan ok, muttei mitään erityisemmin ylistettävää.

Tämän jälkeen saimme eteemme sen "väliruuan" eli tiikerirapurisoton. Sitä oli maustettu kevyesti chilillä ja se kyllä ansaitsee kaikki kehut: maistuvaa muttei liian tulista.

Pääruokana oli minulla paistettua turskaa, keitetty kananmuna, sitruunalla maistettua perunasosetta, hieman fenkolia ja kalan päällä jotain juuresta, mahdollisesti retikkaa. DI:n nauta-annoksessa oli nautaa kahdella tavalla, oli pitkään kypsynyttä naudanposkea ja vielä pidempään kypsynyttä naudansydäntä. Poski kirvoitti kehut, sydän ei niinkään. Tämän ruuan kanssa tajottu punaviini oli noin yksikseen juotuna varsin mielenkiintoista, muttei kuulemma annoksen kanssa mikään täydellinen yhdistelmä. Toimi kuulemma kyllä ihan hyvin.
Minun turska oli kuumennettu tiettyyn lämpötilaan (siis asteen tarkkuudella mitattuun) ja kananmuna samoin. Bertha kuulemma hifistelee toisinaan juuri näillä asioilla: vuorokausien kypsytysajoilla tai asteelleen määritellyillä lämpötiloilla.
No, ainakin jälkimmäinen toimi: turska oli mehukasta ja oikeasti maistui jollekin, kananmuna oli juuri täydellinen: keltuainen oli sen verran kova, ettei se valunut, muttei yhtään tästä ylitse. Lisäksi perunasose ja muut annoksen tilpehöörit olivat herkullisia. Jos alkuruuasta jäikin vähän plääh-fiilis, tiikerirapurisotto ja pääruoka paikkailivat tilannetta kiitettävästi.

Sitten oli vuorossa juusto, joka oli ranskalaista Brietä ja sen kanssa valkoista portviiniä, johon ainakin minä tein tuttavuutta ensimmäisen kerran. Se oli minusta aika sopiva viini juuston kanssa, makeata muttei niin voimakasta kuin punainen port. Juusto itsekin oli melko mietia (ainakin jos vertaa niihin DI:n yleensä suosimiin sinihomejuustoihin), mutta minä pidin kyllä varauksetta sekä juustosta että viinistä.

Jälkiruuaksi oli minulla tarjolla uuniomenaa, kardemummavaahtoa, sitruuna-jokin ja paahdettua hasselpähkinämurua. Herkullista, varsinkin se kardemummavaahto, joten myös jälkiruuasta Bertha saa hyvät pisteet. DI:n mangoannos sisälsi mangoa kolmella tavalla eikä ollut kuulemma kovin jännittävä. DI:n jälkkärin kanssa tarjottu itävaltalainen jälkiruokaviini oli hyvää noin pelkältään maisteltuna, siinä tuntui aika selkeästi vadelma.

Tämmöistä siis Berthassa. Kokonaisuutena minun illallinen oli pelottavan lähellä loistavaa, DI sen sijaan jäi vielä vähän odottavalle kannalle. Joskus varmasti menemme sinne uudestaankin, mutta tämän ensimmäisen kerran perusteella meistä ei tullut vielä mitään tosifaneja.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Maistuis varmaan mullekin nää pöperöt!!
-MUR-MUR-