tiistaina, marraskuuta 27, 2012

Sirpaleita

1. Uusi puhelin
Minä siitä Lumiasta kitisin melkein heti kun olin sen saanut ja viikon käyttänyt. Kuukaudessa tuli selväksi, että minun ja Lumian yhteistyö ei vain toimi. Sen kanssa tuli vastaan kaikenlaisia pikkuongelmia, jotka kuitenkin häiritsivät minua, koska puhelin jos mikä on sellainen, jota käytän joka päivä ja paljon ja kaikki hankaluudet ovat pahasta.

DI tuli sitten säälineeksi minua (tai ehkä Lumiaa, koska olin pitänyt tiukkasanaisen palopuheen siitä, miksi se kannattaisi vetää vessasta alas) ja lupasi ostaa yhdistetyksi synttäri- ja joululahjaksi jonkin Android-puhelimen. Valinta päätyi Verkkokaupassa Samsungin Galaxy S2:een. Ostimme sen syntymäpäivänä 22.11. mutta pääsin käyttämään sitä varsinaisesti vasta eilen, kun sain vaihdettua sim-kortin takaisin normaalikokoiseksi. Lumiahan oli vaatinut mikrosimmin.
Kehnoksi pelättyä akunkestoa parantamaan siihen ostettiin myös tehoakku, joka teki puhelimen ehkä 2 milliä paksummaksi eli ei sitä juuri edes huomaa onko puhelimessa tehoakku vai normaali.

Sen verran sydämistynyt olin tuohon WP7-alustaan, että vaihto Androidiin (tai oikeastaan ihan mihin vain) ei voinut olla muuta kuin plussaa. Tähän mennessä Androidin kanssa on tarvittu paljon vähemmän ärräpäitä, vaikkei senkään käyttöönotto ole täysin ongelmatonta ollut.

Lupasin vähänkäytetyn Lumian ensin synttäri- ja joululahjaksi veljelle, mutta tovin mietittyään hän kieltäytyi. Se saattoi olla fiksu veto, koska hänellä on ollut tähän asti Android ja vaihto Androidista Lumiaan ei välttämättä toisi mielikuvaa vaihtamisesta parempaan... Sisko sen sijaan kiinnostui, hänellä on vanha S60-pohjainen N73 ja vaikka se kaiketi edelleen on ihan toimiva puhelin, voisi päivitys tuoreempaan olla paikallaan. Lumiassa vakiona olevasta Sports Trackerista sisko innostui heti. Ja toisaalta, osaan neuvoa siskoa puhelimen käyttöönotossa sen verran, että ehkä pahimmilta ärräpäiltä vältytään.

Mutta DI:tä nauratti kun kannoin Verkkokaupasta ulos kassia, jossa oli uusi puhelin ja olin kuulemma niin onnellisen näköinen.

2. Firman pikkujoulut
Viime viikolla firmamme juhlisti pikkujouluja ravintola Franklyssa. Alunperin minun ei pitänyt pikkujouluihin päästä, kun olin lupautunut hakemaan siskon lentokentältä, mutta suunnitelmat muuttuivat sille mallille, ettei minua tarvittukaan vielä perjantaina. Niinpä pahasti myöhässä kyselin esimieheltä, josko mukaan mahtuisi vielä ja mahtuihan sinne, sain jopa esittää oman pääruokatoiveeni annetuista vaihtoehdoista.

Aivan aluksi meille tarjoiltiin omenatoti, jonka sai myös alkoholittomana. Alkuruoka kaikille oli vihersalaatti, joka oli kohtuullisen kokoinen kulho täynnä salaattia ja kaikenlaista muuta hyvää, aurinkokuivattua tomaattia ainakin oli ja oliiveja, vaikken minä jälkimmäisistä niin piittaakaan.
Minulla pääruokana oli Franklyn härkää punaviinikastikkeen ja tiristettyjen jättikatkarapujen kera. Annos itsessään ei ollut mitenkään erikoinen, mutta lihan kypsyys oli onnistuneen medium ja hyvää se kaikkinensa oli. Lisukkeena tarjoiltiin lohkoperunoita, annokseen olisi oikeasti kuulunut kermaperunat, mutta pöytään kannettiin niin paljon lohkoperunoita, että otin niitä kun kermaperunoita ei kuulunut.
Jälkiruoka oli omakustanteinen ja päätin ottaa sitruunajuustokakun. Se oli ihan ok, muttei erityisen ihmeellinen. Annoskateus iski, kun katselin viereen tuotua lettuannosta ja suklaakakkua, joita molempia olin harkinnut vakavasti itsekin.

Lähdin pikkujouluista kotiin kun olimme saaneet syötyä. Seuraavana päivänä minun piti ajaa Nurmijärvelle, mielellään suht aikaisin ja toisaalta työkavereitakin näkee arkenakin ihan tarpeeksi.

3. Piparkakut
Nukarilla oli viikonloppuna tiedossa piparitalkoot. Olin uhannut tehdä taikinan itse ja niin teinkin. Minä olen kahtena aiempana vuonna tehnyt itsekseni piparitaikinan eikä se koskaan ole onnistunut ihan kohdilleen eikä se onnistunut nytkään. Ensimmäisenä vuonna tein mittavirheen, jonka onneksi huomasin taikinaa sekoittaessani, viime vuonna taikinasta unohtui sooda kokonaan (kyllä niistä silti ihan hyviä tuli) ja tänä vuonna en tiedä mitä tapahtui, mutta taikina oli tavattoman kovaa ja kuivaa. Tuliko mittavirhe jossain vai mikä mätti, en tiedä.

Sellaista taikinaa oli vaikea käsitellä ja kaulita. Onneksi mukana oli veli, jolla on isot kourat ja vähän enemmän voimaakin käpälissä kuin minulla ja veljentytöllä. Ei se paljon tilannetta kyllä helpottanut, kehno sitä oli leipoa ja inspiraatiokatoakin oli havaittavissa, joten pipareita ei kamalan paljon siunaantunut. Periaatteessa tekisi mieli vielä kerran kokeilla tehdä taikina itse, jos neljäs kerta sanoisi toden, mutta voi olla että luovutan ainakin tältä vuodelta ja ostan lisää piparkakkuja...

Ei kommentteja: