torstaina, joulukuuta 20, 2012

Joulunalussirpaleita

1. Teatteri #1
Olimme viime perjantaina Tukkateatterissa katsomassa Synkkää ja ikävää, kolme alkuperäisiin Grimmin satuihin perustuvaa lyhyttä näytelmää. Eivät ne nyt niin pelottavia olleet ainakaan minusta kuin esittelyssä annetaan ymmärtää, mutta eivät nyt mitään varsinaista lastenviihdettäkään, sanottakoon se. Tukkateatteri on amatööriteatteri ja lavastus oli hyvin yksinkertaistettua ja niukkaa, mutta se toimi hyvin.
Aiemminhan olemme käyneet katsomassa tuolla Mortin.

2. Teatteri #2
Heti seuraavana päivänä oli luvassa sitten Saiturin Joulu Tampereen Teatterin isolla näyttämöllä. Aivan toisentyyppinen näytelmä, lapsille sopiva ja kaikin puolin opettavainen, lavastus ja vaatetus hienoja, visuaalisesti aivan toisenlaista. Minulla oli aiemmin Saiturin mentävä aukko yleissivistyksessä, olen kyllä joskus lukenut siitä jonkin Roope Ankka-version muistaakseni että ihan outo ei tarinan juoni ollut, mutta nyt tuli nähtyä sitten koko näytelmä. Ilkka Heiskanen Ebenezer Scroogena oli loistava roolissaan.

3. Roba
Robankin viimeinen (toistaiseksi) jakso tuli katsottua eilisiltana. En yleensä katso telkkaria, vielä vähemmän mitään suomalaisia sarjoja, mutta Roba piti otteessaan alusta loppuun. Kerrankin oikeasti hyvä suomalainen tv-sarja ja vielä niin kliseisestä aiheesta kuin poliisin työ. Toivon oikein kovasti, että sarja jatkuisi vielä, ettei se jäisi tähän yhteen kauteen.

4. Mainoskieltäytyjä
Aivan totta, katsoimme sen Roban eilen vaikka se tuli telkkarista jo maanantaina. Me olemme DI:n kanssa niitä paskiaisia, jotka mieluummin tallentavat ohjelman digiboksilleen ja katsovat sen sitten myöhemmin vain siitä ilosta, että saa pikakelata mainokset ohi. Telkkarimainoksissa on aina kestämistä.
Osallistun toisinaan joihinkin kuluttajakyselyihin ja joskus siellä kysellään myös mielipiteitä jostain mainonnasta. Aina tällöin annan kuulua mielipiteeni hyvin huolellisesti ja varsin selkein sanakääntein: haukun jokaisen mainoksen aivan lyttyyn ja kun kysytään, että miksi valitsit sen ja tämän vaihtoehdon, kirjoitan siihen että mainonta oletusarvoisesti on perseestä, mainokset kamalia eikä äsken esitetty tehnyt poikkeusta. Sorry vain, minulle ei ole olemassa hyvää mainosta. Koska hyvää mainosta ei ole, ne ärsyttävät aina.

5. Joulu
"Joulu tos,
taikina täs,
kirkkoon kans olis mentävä", sanoi mummu joskus. Jotain vanhan kansan sananparsi, mutta ihan ajankohtainen ja osuva (jätetään se kirkko kuitenkin välistä).
Että joo, joulu tulla jollottaa ja lähden huomenna sen viettoon Nukarille. Meidän joulu muotoutui sellaiseksi, että sisko sanoi lähtevänsä poikaystävänsä vanhempien luo ja minä ajattelin sitten mennä Nukarille yksikseni, mummua pitää jonkun käydä katsomassa ja jouluna erityisesti. DI menee omien vanhempiensa luokse, joten ajattelin että olen joulun sitten yksikseni.
Syksyllä tuli veljen kanssa joulusuunnitelmista puhe ja hän sanoi etteivät he ole jouluna mihinkään menossa. No mutta jos tulisitte minun kanssa Nukarille, talossa on kyllä tilaa? Sopihan se.
Sitten äiti kyseli joulusuunnitelmia ja totesi, että voi voi kun te kaikki taas olette siellä ettekä heidän luokseen tule. No mutta tulkaa TE tänne! Kyllä Nukarille mahtuu! Nyt on sitten äiti miehineen tulossa myös eli meille tulee ihan perhejoulu.
Tarjoilut sujuvat vähän nyyttikestiperiaatteella, yksi tekee yhtä ja tuo mukanaan, toinen tekee toista ja tuo mukanaan. Pakastimessa odottaa kinkku, jonka sisko osti meille kaikille yhteiseksi joululahjaksi.

6. Joulushoppailut
Minun pitäisi tänään mennä vielä tekemään viimeiset jouluostokset täällä Tampereella. Punajuuria Kauppahallista, juustoja Stockmannilta, viimeiset lahjat ja katsoo nyt sitten mitä muuta keksin.

7. Lumian seikkailut
Lumian tarina ei ole loppunut vielä siihenkään, että onnistuin muiluttamaan sen siskolle. Siskon kanssa soiteltiin viikonloppuna ja hän alkoi kysellä, että onkos sitä puhelimen kuittia missään, pitäisi viedä huoltoon, kun hänen äänensä kuulemma kuulostaa siltä kuin kellarista puhuisi. No vähän kyllä kuulosti minunkin korvaan tukkoiselta ääni, joten onko siitä Lumiasta mennyt kahden kuukauden jälkeen sitten mikrofoni paskaksi vai mitä. Lujaa laatua Nokia tai jotain sinne päin. Saa nähdä jos sitä hankkii heti ensi vuoden puolella siskolle tosi etukäteen kolmikymppislahjan ja ostaa jonkin hyvän Android-puhelimen... Vaikka muuten sisko kyllä sanoi, että tulee hyvin toimeen Lumian kanssa, se äänenlaatu muille puhuttaessa vain haittaa.

8. Viherkasvin hankintaa
Sain eilen töistä vähän poikkeavan työtehtävän: eräs kollega on lähdössä firmasta ja eilen oli viimeinen päinä ja läksiäiset. Lahjan hankkiminen oli jäänyt vähän viime tinkaan ja minä sain sen sitten hoitaakseni. Lahjaksi piti hankkia viherkasvi.
Tämä on ehkä vuoden huonoin aika hankkia viherkasvia, koska jok'ikinen kukkakauppa on täynnä joulukukkia ja -asetelmia. Tosin ajattelin kyllä, että jouluasetelmakin voisi olla kiva, sellainen jossa on jouluruusu. Nimittäin jouluruusun voi istuttaa puutarhaan keväällä, jos sen saa selviämään hengissä siihen asti ja kyseinen työkaveri asuu omakotitalossa, jossa on pihaakin. Muistissa kuitenkin oli oman jouluruusun kohtalo vuosi sitten (se kuivui Nukarilla kasaan, kun sisko oli Ranskassa ja minä pääsin käymään vain ehkä joka toinen viikonloppu), joten päätin unohtaa sen ja ostin viherkasvin sitten. Valinnanvaraa ei paikallisessa liikkeessä ollut juuri lainkaan, mutta oli nyt sentään jotain.

Ei kommentteja: