maanantaina, maaliskuuta 18, 2013

Postcrossingia

Rekisteröidyin Postcrossing-sivustolle toukokuussa 2007 ja saman vuoden lokakuussa kirjoittelin siitä vähän blogiin. Siitä on nyt yli 5 vuotta ja harrastus on jatkunut jotakuinkin aktiivisena, varsinkin vuoden 2009 syksystä lähtien. Ja kun tuolloin hehkutin, että oli yhtenä päivänä tullut peräti 3 korttia, niin nykyisin se on oikeastaan normaalia. Parhaina päivinä oven takaa on löytynyt toistakymmentä korttia eri puolilta maailmaa. Lähetettyjen korttien määrä onkin jo yli 1100 kappaletta ja vähän vajaa 1100 korttia on löytänyt tiensä tänne Hervannan perukoille. Kyllä, mietin joskus että mitä minun pitäisi tehdä noille korteille, mutten ole vielä keksinyt. Tiedä olisivatko postikorttien keräilijät kiinnostuneita...

Tämä on syy siihen, miksei pysty ikinä kävelemään yhdenkään postikorttitelineen ohitse katsomatta edes vähän. Olen yrittänyt keräillä itselleni mahdollisimman kattavan valikoiman erilaisia kortteja, niin että löytyy aina jokin edes vähän saajan toiveita liippaava kortti.

Erilaiset "turistikortit" menevät aina, kuvat Suomen luonnosta tai Tampereen kaupungista. Myös rakennukset kelpaavat yleensä varsin hyvin (note to self: hankipa jostain niitä Hämeen linna -kortteja). Unescon maailmanperintökohteet ovat myös suosittuja toiveita, harmi vain että näitä on Suomessa kovin vähän. Suomenlinnan kortteja löytyy Helsingin rautatieasemalta. Tarttis varmaan tehdä taas asiaa Hesaan, alkavat käydä vähiin.

Luontokortit noin yleensäkin ovat aika kysyttyjä, samoin eläinkortit, sekä villieläimet että lemmikit (hevoset, koirat, kissat). Hevosaiheisia kortteja yritän metsästellä erilaisista tapahtumista, missä suomalaiset rotuyhdistykset sun muut esittelevät omaa toimintaansa. Useilla on myynnissä oman rotunsa postikortteja ja näissä on lähestulkoon aina suomalaisen kuvaajan ottama kuva Suomessa asustelevasta hevosesta. Ei siis mitään yleismaailmallista Vavraa tai Slawikia! Suomenhevoskortteja lähettelen erityisen mielelläni. Itse asiassa ainakin joillain suomalaisilla rotukissayhdistyksilläkin näyttää olevan myynnissä oman rotunsa postikortteja, niin että pitänee varmaan tilailla niitäkin joskus. Myös suomalaisia koirarotu-kortteja lähettelisin mielelläni, toistaiseksi on löytynyt vain suomenpystykorva-kortteja.

Suomalaiset lumimaisemat ja revontulikortit saavat yleensä paljon kiitosta. Muista suomalaisista aiheista Inge Löökin kortit ovat tällä hetkellä huudossa. Muumit ja Kaj Stenvallin kortit olivat muutama vuosi sitten kovasti in, nykyisin Muumeja kysellään vielä jonkin verran, mutta Stenvallia vähemmän. Ja Angry Birds -boomi ei ole vielä löytänyt tietään ainakaan täysimääräisesti Postcrossingiin, itse asiassa olen törmännyt vain kerran toiveeseen saada AB-kortti.

Kukka-aiheitakin toivotaan aika paljon, samoin ruoka-aiheisia kortteja. Ensimmäisiä löytää helposti ja niitä minulla iso valikoima onkin, mutta suomalaisia ruokakortteja ei kyllä ole tullut vastaan.

Niin ja taidekortteja yleisesti kysytään paljon. Viime kesänä sorruin muutamaan (köh... kymmeneen...) nykytaidekorttiin Sara Hildenin taidemuseossa ja toisaalta hyvin varustetuissa kirjakaupoissa, museokaupoissa ja vastaavissa on ollut aika kirjavaa valikoimaa vanhempien taiteilijoiden kortteja, mm. Edelfeltiä, Schjerfbeckiä, Simbergiä ja vastaavia.

Varastossa on myös kortteja Nurmijärveltä, ilmakuvaa kirkonkylästä (näitä lähettelin paljon silloin kun asuin Nukarilla), muutamia Aleksis Kivi- tai Seitsemän Veljestä -aiheisia kortteja, Kiven syntymämökin kuvaa ja sen sellaista. Oikein erikoistapauksia varten (lähinnä niille, jotka kertovat olevansa vakavastiotettavia postikorttikeräilijöitä) on varattuna muutama kortti, jossa on Nukarin koulumuseo. Niitä meinaan on taatusti vähän liikenteessä! Voi voi, tarvitsisi ottaa varmaan kylätoimikuntaan yhteyttä ja kysellä, jos saisi jotain kautta täydennystä. Alkavat käydä vähiin.

Mutta muutama asia Postcrossingissa ärsyttää:
1. Venäjän postilaitos. Ja vähän Kiinankin.
Jossain vaiheessa sain jatkuvasti osoitteita Venäjälle ja itse asiassa tällä hetkellä olen lähettänyt eniten kortteja juuri Venäjälle (194 kappaletta, USAan 193). Muuten ihan jees, mutta kun niissä korteissa kestää aina se kolme viikkoa, ennen kuin menevät edes Pietariin asti, vaikka se on käytännössä aivan naurettavan paljon lähempänä Tamperetta kuin Saksa tai Hollantim, joihin keskiverto-postikortti matkaa viikossa. Venäjälle lähetetty kortti matkustaa keskimäärin 22 päivää ja Venäjältä tuleva kortti 19 päivää (kyllä, Postcrossing-sivusto tarjoilee tilastotietoja). Valitettavasti tilastot eivät kerro miten paljon kokonaan kadonneita kortteja mihinkin maahan on lähtenyt, mutta jotenkin minusta tuntuu, että Venäjä ja Kiina pitelevät kärkisijaa tässäkin asiassa...

2. Elämäntarina ja Suomen historia
Jotkut postcrossaajat pyytävät profiileissaan kortinlähettäjiä kirjoittamaan korttiin itsestään, kaupungistaan, tavallisesta päivästään, maansa kulttuurista, harrastuksista ja sen semmoisesta. Haloo, se on postikortti. Siihen mahtuu pari kolme lyhyttä lausetta, ei koko hemmetin elämänkerta. Ja mitä hittoa voi yhdellä lauseella kertoa suomalaisesta kulttuurista? Saunotaan paljon? Niin no, jotkut saunoo, jotkut ei ja olet varmaan kuullut tämän saman jo moneen kertaan. Suomen media on täynnä idiootteja ja politiikka samoin? Ei varmaan poikkea hirveästi muista maista tämä... Sen verran, mitä haluan kertoa itsestäni tai harrastuksistani, on jo profiilissani, käy sieltä katsomassa. Olisi vain niin helppoa kirjoittaa korttiin ID, päivämäärä ja "Greetings from Tampere!".
Välillä tulee runoiltua kyllä vähän enemmänkin, mutta saavat vastaanottajat syyttää siitä itseään. Meikäläisen käsiala ei ole sieltä parhaasta päästä muutenkaan ja sitten kun pitäisi pieneen tilaan mahduttaa paljon tekstiä, ei se ainakaan parane. Onnea tulkintaan.

3. Ei kissa kiitoksella elä, vai?
Kun saapuneen postikortin rekisteröi, voi siinä samalla laittaa lähettäjälle omat terveisensä, ne tulevat lähettäjän sähköpostiin. Monet esittävätkin tässä kohdassa kiitoksensa ja se on aina kiva juttu. Joskus tulee sitten niitä, ettei vastaanottaja ole sanonut mitään. Tulee vähän tyhmä olo: mikä on kun ei jaksa kirjoittaa edes "Thank you"? Ei minusta siihen sen enempää tarvitse runoilla, tiedän sen itse, että kun tulee joskus hyvinkin se 10 korttia päivässä, niin ei jokaiselle viitsi kirjoittaa jotain todella yksilöllistä, mutta kiitos on aina kova sana.

Mutta kaikkein parasta siinä on se, kun löytää omista varastoistaan juuri sellaisen kortin, mitä vastaanottaja on toivonutkin. Ja tietenkin myös se, että toisinaan saan aivan mielettömän kiinnostavia ja kauniita kortteja, joskus juuri niistä aihepiireistä, mistä olen itse kortteja toivonut, joskus jotain sellaista, jota en osannut ajatellakaan.

Ei kommentteja: