perjantaina, huhtikuuta 26, 2013

Kevätsirpaleet

Sen kerran kun ehtii hehkuttaa uutta projektia pääkaupunkiseudulla ja kevättä maaseudulla, se tietenkin peruuntuu. Vittu. Siis edellisestä postauksesta huolimatta olen edelleen Tampereella ja pysynkin täällä. Okei, onhan tässä paljon vähemmän säätämistä kun ei tarvitse muuttaa Nukarille ja venkslata auton ja siskon kanssa, mutta silti vähän pännii. Olis se ollut ihan kiva. Vaihtelua. Uusi projekti, mutta luultavasti ainakin osin vanhat tutut työkaverit Helsingin ajoilta.

No, shit happens and life goes on. DI:nkin sain tuossa keskiviikkona takaisin muilta mailta vierailta. Hän saapui aamukoneella Seutulaan (saatetaan tuntea myös nimellä Helsinki-Vantaa) ja sieltä sitten EB kuljetti Tampereelle. Mukana Australiassa oli työkaveri ja nyt takaisin tullessa myös Australian pään johtaja. Tämä Aussi viettää viikon Suomessa, tekevät töitä, mutta aina sitä vähän jotain muutakin. Keskiviikkona olimme jo lounaalla keskustassa,minulla on auto näet käytössä, pääsee näppärästi toimistolta vähän pidemmällekin lounastamaan ja sinne autoonhan oli hyvä säilöä DI:n ja työkaverinsa matkatavarat siksi aikaa että syömme. Illalla vuorossa oli sitten pari baaria ja syömistä. Eilisiltana sentään ei tarvinnut leikkiä edustusvaimoa, kun firman seurue oli Näsinneulassa syömässä. Vähän sellaistakin uhkailtiin, mutta sitten tuli muu perhe tielle. Olivat kuitenkin kuulemma valinneet parhaan ajankohdan illalliselle, ensin oli vielä valoisaa ja näkivät kaupunkia, sitten laski aurinko ja kaupungin valot alkoivat syttyä.

Se "muu perhe" tarkoitti tässä tilanteessa mummua. Sisko oli Ranskaan saanut puhelun palvelukodilta, että mummulla on ollut kuumetta ja keuhkoputkentulehdus. Suurta hätää kuitenkaan ei sanottu olevan, mutta sen verran kuitenkin se säikäytti, että päätin lähteä mummua katsomaan. Auto kulkee ja bensa on halpaa eiku... Ei siellä tosiaan suurempaa hätää ollut, mummu yski kovasti, mutta muuten oli aika pirteä. Kuumettakaan ei eilen enää kuulemma ollut. Hieman sekava, mutta se nyt ei ole mitään uutta tai ihmeellistä. Antibioottia menee ja keuhkoputkia avaavaa lääkettä myös, aamulla kiertänyt lääkäri ei ollut nähnyt aihetta suurempaan huoleen. Tietenkin aina kun 102-vuotias sairastaa, se on riski.

Muistinkin taas pitkästä aikaa, miten ikävä auto Fusion on ajaa tuulella. Eilen tuuli aika reippaasti, jotenkin sitä ei huomannut Tampereelta lähdettäessä, ehkä nuo parkkipaikan ympärillä olevat rakennukset blokkasivat pahimpia puhureita, mutta sitten moottoritiellä alkoi kiemurtaa. Kävin mielessäni jo läpi kaikki kauhuskenaariot tyhjentyvistä pyöristä pettäviin ripustuksiin, mutta sitten äkkäsin, että tuulihan se tässä heittelee autoa. Talven jäljiltä moottoritie oli mielestäni yllättävänkin hyvässä kunnossa, mitään hirveitä routanotkahduksia en onnistunut bongaamaan. Toisin on sitten Nurmijärven pikkuteillä, tein eilen vähän sightseeingiä kun kävin koti-kotona palvelukodilta lähdettyäni ja onnistuin kai keräämään ne kaikki pahimmat montut.

Kotipuolessakin on asiat taas muuttuneet, tai ainakin maisemat. Muutamia viikkoja sitten tuli vihdoin ne jo viime syksynä tilatut metsäkoneet kaatamaan muita pihapiiristä ja sitten metsuri jatkoi vaikeimpien paikkojen kanssa. Maisema näyttää vaihteeksi tosi villiltä! Mutta ei tämä vielä mitään. Tässä kevään mittaan on nyt vihdoin alettu rakentaa meidän naapuriin taloa. Kaivuri rouhi siellä jo viime viikonloppuna myöhälle iltaan ja eilen olin saada hjärtlaagin, kun isommalta tieltä kääntyessäni vastaan tuleekin kuorma-auto. Tarttee ruveta ihan oikeasti katsomaan vähän sivuilleenkin, kun tulee kotipihasta.

lauantaina, huhtikuuta 06, 2013

Reissaamisia

Meikäläinen saatteli juuri DI:n taksiin.
Taksi ajaa rautatieasemalle, juna vie lentokentälle (tai ainakin lähelle) ja lentokone Hong Kongin kautta Australiaan. DI:llä on nimittäin kahden ja puolen viikon työmatka Australiaan asti, joten minä jään tänne kotipuoleen pitämään taloa pystyssä ja hoitamaan lapsia hamstereita.

Kun DI tulee takaisin joskus 23.-24.4., ei huushollista luultavasti löydy naista eikä hamstereita. Eilen esimies kysyi, jos haluaisin tehdä yhtä työprojektia pääkaupunkiseudulla kesäkuun alkupäiviin asti ja minä menin lupaamaan, varsinkin sen jälkeen kun olin systerin kanssa jutellut auton ja asunnon tilanteesta. En tiedä vielä milloin lähtö sinne tulee, lupasin olevani käytettävissä 15.4. lähtien, joten luultavasti melko pian sen jälkeen.

Kevät maaseudulla, mikä voisi olla parempaa! Jos tarkkaan mietin, niin se tammi-elokuu 2011, jolloin tein töitä Helsingissä ja asuin Nurmijärvellä, oli ehkä parasta aikaa toistaiseksi. Työprojektilla oli toki oma syynsä siinä, se oli hieno projekti ja sitä oli kiva tehdä, mutta kotikotona asuminen oli ihan mahtavaa myös. En ehkä haluaisi asua siellä ihan vakituisesti, ensiksikin DI:n saaminen maaseudulle on tuskan takana eikä hän tule siellä viihtymään, toiseksi sieltä on kyllä pitkä matka töihin ja muualle, tunnin ja kymmenen minuutin työmatkan kestin sillä ajatuksella, että tämä on väliaikaista vain ja kolmanneksi vanhassa talossa on kaikenmoisia pikkujuttuja, jotka saattaisivat alkaa ajan mittaan ärsyttää (kylmät lattiat, vettä saa aina käyttää säästeliäästi, ikkunoista vetää jne), mutta tässä tapauksessa se on mukavaa vaihtelua asua siellä puolisentoista kuukautta.