Sirpaleita elämästäni

Haaste

2012-01-25T19:33:00.007+02:00

Sain hamsteriblogiin haasteen, mutta koska se ei liity erityisesti hamstereihin, päätin nyysiä sen tänne henkilökohtaiseen blogiini. Haastajana on Karvakorvat-blogi.

Haaste kuuluu näin:
"Kerro (ilman materiasyyllisyyttä), mitkä viisi tavaraa ostaisit jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa."

Haasteen saavat minulta seuraavat viisi blogia:
Karkkipäivä
Leena
Kotikissa
Tyyliä metsästämässä
Business Woman

Ohhoh. Miksi vain viisi? No, säännöt on säännöt, joten katsotaanpas mitä keksin.

1. Auto
En voi kieltää etteikö Fuusioni olisi vielä ihan ok, kulkee paikasta A paikkaan B jumpittelematta, mutta silti tuommoinen tuliterä Mondeo olisi tosi-tosi kiva.
© Stuart Axe/Flickr.com (lisenssi)

2. Talo
Tämä toive on oikeastaan kaksiosainen. Ensin puskutraktori... (sitä näytetään vanhalle talolle)
© IITA Image Library / Flickr.com (lisenssi)
... ja sitten sen jälkeen vähän isompaa pytinkiä pystyyn. Unohtamatta tietenkään suurta puutarhaa. Tähän luonnollisesti lukeutuu mukaan kaikki mahdollinen sisustus ja kodintekniikka, mitä ikinä voi keksiä.

3. Kirjat
Sitten ostaisin about maailman kaikki kirjat. Tai ainakin ne joiden kieltä osaan sen verran että pystyn ymmärtämään jotakin tai joissa on paljon kauniita kuvia.
© Emily Carlin / Flickr (lisenssi)

4. Aateekoo
Ei elämää ilman tietokonetta. Aateekoohon luetaan myös state-of-the-art-digikamerat, -äänentoisto, -kännykät ja sun muu sälä.
© Pablo Ruiz Múzquiz/Flickr (lisenssi)

5. talvimuna
Maailman ehkä kaunein esine.

Vaalivalvojaiset

2012-01-22T21:52:00.004+02:00

Suomen kansa on puhunut: mieluummin vihreä homoseksuaali kuin punaniskajuntti. Jesh!
Kakkoskierroksesta tulee jännä, Niinistö ei voi jatkaa enää "en ole puolesta enkä vastaan, pikemminkin päinvastoin"-linjaansa, kun vastassa on paha haastaja.
Toivon vain, että kakkoskierroksen kamppanja pysyy siinä mielessä siistinä, ettei Niinistön kenttä ala vetää Haaviston perhesuhteita mukaan kuvioon. Koska rehellisesti: Niinistöllä ei ole varaa lällätellä kenenkään parisuhteesta, kun oma vaimo 30 vuotta nuorempi...

5v!

2012-01-21T22:27:00.002+02:00

Tänään on kulunut tasan puoli vuosikymmentä siitä, kun treffattiin DI:n kanssa ensimmäisen kerran ja oikeastaan voidaan katsoa myös seurustelun alkaneen. Tänään ei ole pidetty mitään suuria juhlallisuuksia, koska lähdin Tampereelta Nurmijärvelle ennen puoltapäivää ja DI jäi kaupunkiin. Varsinaisesti juhlimme jonkin ajan päästä laivalla, olemme taas näet suuntaamassa Tukholmaan.

Viisi vuotta eikä kumpikaan ole löytänyt toisesta vielä vakavaa vikaa. Ei hassummin.

Päivän poliittinen päätelmä

2012-01-19T17:22:00.004+02:00

Presidenttipeli käy kuumimmillaan, mutta minua se ei suuremmin innosta, koska olen käynyt jo äänestämässä hyvissä ajoin ennakkoon. Tietenkin seurailen uutisointia vaalien tiimoilta.

Pääkysymys kuuluu: Miksei Soinia tunnu kiinnostavan koko presidenttipeli? Soini on ollut vaisu ja pliisu, ei ole viitsinyt juuri seksielämäänsä lukuunottamatta järjestää edes iltapäivälehdistölle kirjoiteltavaa. Aivan toista maata kuin eduskuntavaalien aikaan, jolloin moottoriturpa sutkautteli nokkelia yksinkertaistuksia kannattajiensa toisteltaviksi. Lomaillut kun muut ehdokkaat jo käynnistelivät kiertuebussejaan. Ja muutenkin, taisi olla viimeisten joukossa kertomassa siitä, että ylipäänsä lähtee puolueensa ehdokkaaksi. Minä veikkasin jo, ettei Soini lähtisikään pressanvaaleihin, kun ehdokkaaksi asettautumista pantattiin niin pitkään.

Koko homma on siis hoidettu vähän niinkuin vasemmalla kädellä. Taisin keksiä sille selityksen. Soini ei edes yritä ja se on tietoinen valinta.
Mitä karseammiksi gallup-luvut käyvät, sitä vähemmän Soini esittää kiinnostunutta. Tällä hetkellähän Soinin edellä on Niinistö, Väyrynen ja Haavisto. Nimenomaan Pekka Haavisto, joka lähes kaikessa on täysin vastakkainen voima Soinille, edustaa juuri niitä asioita joita persut vihaavat. Nyt Haaviston kannatuslukemat ovat korkeammalla kuin Soinin ja sekös on karvasta kalkkia nieltäväksi.
Sen sijaan, että Soini tunnustaisi rehellisesti tappionsa nimenomaan Haavistolle (okei, mitäänhän ei ole vielä tapahtunut, mutta uskon ja toivon Haaviston äänisaaliin pörräävän kaukana Soinin yläpuolella), hän voi vähätellä koko asiaa: "No kai se nyt voitti, kun enhän mä edes yrittänyt tosissani. Mutta JOS MINÄ olisin lähtenyt alusta lähtien kamppanjoimaan ihan kunnolla, niin SILLOIN MINUSTA olisi varmasti tullut pressa". Tällä tavalla hän kätevästi mitätöi omalta osaltaan koko presidentinvaalit ja niiden tuloksen, jos se ei ole mieluisa.

Tämähän ei olisi edes ensimmäinen kerta kun persut sortuisivat tällaiseen "Öhhöhhöö, ei me oikeastaan oltukaan tosissamme, heti luuli kumihuuli, päässäs kasvaa punajuuri"-taktikointiin. Vastikäänhän puolue on myöntänyt, että eduskuntavaalien ohjelmassa esiintynyt "postmodernin tekotaiteen tukemisen lopettaminen" oli pelkkä vaalikikka, jolla saatiin kätevästi huomiota, hälyä ja palstamillimetrejä.

Todennäköisesti Soini tiesi alusta asti, että realistiset mahdollisuudet presidentin virkaan ovat aika pienet, Niinistö on ollut niin selkeä ennakkosuosikki ja pahoja haastajia on laumoittain. Ja vaikka persut kuinka uhoavat, että puolue jatkaisi porskuttamista ja riveistä löytyisi valovoimaisia johtohahmoja vaikka Soinista tulisi presidentti, niin ainakin Soini tietää, että se tuskin on totta. Keitä siellä muka olisi? Se nainen ehkä, Leena Ruohonen-jotakin, jonka nimeä ei kukaan muista ihan tarkalleen, mutta joka on selitellyt puolueen muiden edustajien vähintäänkin kyseenalaisia lausuntoja parhain päin. Kunnallisvaalit ovat tulossa ja mitä luultavimmin niistä tulisi pahasti takkiin ilman puolueen johtotähteä. Pressanvaaleihin oli kuitenkin pakko lähteä, puolueelta menisi uskottavuus ja arvokkaita palstamillimetrejä, jos ei lähdettäisi. Ja eihän persuissa oikeasti ole Soinin lisäksi ketään, jota olisi voinut edes harkita presidenttiehdokkaaksi.

Niin, en äänestänyt Soinia, jos joku sitä ei osannut edellisestä päätellä.

Voi pyhä yksinkertaisuus

2012-01-16T12:14:00.004+02:00

Miten matkustat Tampereelta Jokelaan junalla (IC/Pendolino)?
1. surffaa VR:n sivuille katsomaan aikataulut, valitse sopiva juna. Osta lippu mahdollisimman paljon etukäteen (kuitenkin maks. 2kk).
2a. osta lippu netin kautta, se vaatii joko tulostimen tai älypuhelimen, jossa on internetyhteys, joka toimii lipuntarkistushetkellä
TAI
2b. osta lippu rautatieasemalta ennen junan lähtöä
TAI
2c. osta lippu junasta konduktööriltä, tällöin maksat enemmän etkä saa 100% varmuudella istumapaikkaa
3. mene junaan, etsit oman paikkasi. Jännitä tuleeko joku väittämään sinun istuvan hänen paikallaan. Yleensä joko sinä olet väärällä paikalla tai kyselijä ei ole löytänyt omaa paikkaansa.
4. odota konduktööriä, joka leimaa lipun. Esitä mahdolliset alennuskortit.
5. jos lipuntarkastaja tulee ennen konduktööriä, olet liemessä, koska lippu, niin ostettu ja maksettu kuin se onkin, ei ole lippu ilman konduktöörin leimaa. miten menetellään näiden e-lippujen yms. kanssa, en todellakaan tiedä.
6. vaihda Riihimäessä paikallisjunaan
7a. jos on tiskiltä ostettu paperilippu, leimaa se leimauslaitteessa
TAI
7b. jos on e-lippu, etsi lipunmyyntivaunu ja näytä lippu konnarille. Kts. kohta 5.
8. toivo että junat kulkevat ajoissa ja että ehdit paikallisjunaan Riihimäessä tai jos kaukojuna on myöhässä, toivo että paikallisjuna odottaa sitä (yleensä odottaa, muttei aina). Toivo että asioista kuulutetaan selkeästi.

Miten matkustat Tampereelta Jokelaan junalla (paikallisjuna)?
1. surffaa VR:n sivuille katsomaan aikataulut, valitse sopiva juna
2a. osta lippu netin kautta, se vaatii joko tulostimen tai älypuhelimen, jossa on internetyhteys, joka toimii lipuntarkistushetkellä
TAI
2b. osta lippu rautatieasemalta ennen junan lähtöä. Esitä mahdolliset alennuskortit.
TAI
2c. osta lippu junasta konduktööriltä. Esitä mahdolliset alennuskortit.
3. mene junaan, istu ensimmäiselle vapaalle paikalle. Jos olet valinnut vaihtoehdon 2c tai 2a, etsi lipunmyyntivaunu tai yritä muuten pyydystää konnari myymään lipun tai leimaamaan e-lippusi.
4. jos lipunmyyjää ei näy, mutta lipuntarkastaja tulee, olet liemessä
5. toivo ettei paikallisjuna joudu odottelemaan kovin montaa myöhässä olevaa kaukojunaa, joiden pitää päästä edelle

Miten matkustat Tampereelta Nurmijärvelle bussilla?
1. surffaa Matkahuollon sivuille katsomaan aikataulut, valitse sopiva bussiyhteys
2. mene linja-autoasemalle oikealle laiturille odottamaan bussia
3. nouse bussiin, osta kuljettajalta lippu, esitä tarvittavat alennuskortit
4. mene istumaan ensimmäiselle vapaalle paikalle
5. muista painaa stop-nappia ajoissa, ainakin jos jäät pois pysäkillä, jossa matkustajat vain jätetään pois

(luonnollisesti bussin kanssa joutuu pahimmassa mahdollisessa tapauksessa kestämään sellaiset epäkohdat kuin tekninen vika, kolari tiellä, liikenneruuhka, täysi bussi, mutta tällä kertaa haluan olla korostetun puolueellinen)

Epäonnenpäivä etuajassa

2012-01-13T08:00:00.004+02:00

Perinteisestihän perjantai 13. päivä on mainittu epäonnen päiväksi. Minä puolestani voin kyllä sanoa, että jos perjantai 13. on pahempi kuin torstai 12., niin minä kyllä en ala mitään.

Minulla on majaillut vasemmassa ranteessa kultainen ketju jo kohta vuosikymmenen (lisää tarinaa aiheesta). Ensimmäinen ketju katosi viitisen vuotta sitten, mutta onneksi minulla oli varastoissani silloin toinen. Nyt eilen, lounaalla huomasin yhtäkkiä, että ketjua ei ole! Se toinenkin on kadonnut! Ikävintä asiassa on se, että tuo ketjukin on sellainen, ettei siihen kiinnitä huomiota, kun se on aina ollut ranteessa. Niinpä se on voinut kadota jo vaikka viikko sitten. Tosin epäilen kyllä että ei se välttämättä kovin kauaa ole voinut olla pois, kai minä siihen sentään jotenkin olisin reagoinut, sen verran alastomalta tuo käsi näyttää nyt.
Epäilen kovasti, että ketju olisi voinut kadota tänne työpaikalle, joten kävin eilen kyselemässä sitä jo respasta, mutta kehnoin tuloksin. Jos se löytyisi, sen voisi ehkä viedä kultasepälle korjattavaksi tai jotain. Tai sitten minun pitää ostaa uusi ranneketju.

(paitsi että DI viestitti tuossa löytäneensä ketjun yöllä kotoa, kun astui sen päälle. Jippii!)

Kadonnut ketju on ikävä asia, mutta kun samalle päivälle osuu sitten vielä lemmikin lopetus, niin päivän kokonaissaldo jää pahasti miinukselle. Tälle päivälle ei kaivata enää yhtään vastoinkäymistä.

Ilotulitusta

2012-01-04T10:52:00.001+02:00

Heti kun joulusta oli selvitty, alkoi Facebookissa ja netin keskustelufoorumeilla näkyä jokavuotisia kommentteja siitä, miten kaikenlainen ilotulitteiden (hyi!) käyttö olisi kiellettävä ja että ihan turhaa sellainen paukuttelu ja kaikki siitä metelistä ja roskasta kärsivät. Puhumattakaan nyt lapsista, sairaista ja vanhuksista, joilta viedään kädestä viimeinen leipäpalanen kun pitää järjestää ilotulitus. Lisäksi kaikki lemmikit, kotieläimet, alle 18-vuotiaat ja yli 45-vuotiaat pelkäävät pauketta kuollakseen. Eikä saa nukuttua, nii. Ja ihan turhaakin se on ja sivulliset saa vammoja, ei tarvitse kuin yksi ilotulite nähdä puolen kilometrin päästä, kun on sokea lopun ikäänsä.

Sama porina jatkuu vielä muutaman päivän yli uudenvuoden ja sitten se rauhoittuu, luojan kiitos. Tänä vuonna kaikkein surkuhupaisinta oli Aamulehden yleisönosastopalstojen kirjoittelu Ratinanrannan ilotulituksesta ja erityisesti siitä, miten nekin rahat olisi voinut käyttää vaikka vanhustenhoitoon. Ihanasti jäi kuspokommentoijilta huomaamatta se, että kysehän ei ollut kaupungin järjestämästä ilotulituksesta vaan paikallisten ravintolayrittäjien. Niin no, tietysti olisi voinut antaa nekin rahat hyväntekeväisyyteen, mutta yritysten tarkoitus on tehdä voittoa, ei jalosti lahjoittaa rahaa sitä tarvitseville. Erittäin todennäköisesti ilotulituksen järjestäneillä yrityksillä oli ihan markkinointi mielessä: kun ilotulitus järjestetään klo 22, tulevat ihmiset kaupunkiin jo aikaisemmin ja varsin todennäköisesti viettävät aikaansa enemmän ravintolassa. Ylipäänsä useampi ihminen tulee lähiöistä keskustaan kun tiedossa on ilotulitus, muuten olisi varsin houkutteleva vaihtoehto jäädä omille kämpilleen ja välttää sillä tavoin ruuhkabussit ja taksijonot.

Minä en jaksa ymmärtää, siis sitä valitusta ja kitinää.
Okei, en pidä siitä, että satunnainen pauke alkaa heti kun rakettien myynti yksityisille alkaa ja loppuu vasta muutama päivä uuden vuoden jälkeen, vaikka se sallittu ampumisaika on hyvin tarkkaan määritelty. Todennäköisesti teinit ja muut henkisesti epäkypsät peelot ovat asialla. En ymmärrä sitäkään, että raketteja ammutaan a. miten sattuu, b. väärään suuntaan (varsinkaan kohti ihmisiä, autoja tai rakennuksia), c. humalapäissään, d. ilman suojalaseja. Toisaalta minä en ymmärrä sitäkään, että liikenteessä tehdään älyvapaita ohituksia, ajetaan hullua ylinopeutta, hypätään rattiin kännissä tai muutenkaan peeloillaan. En minä silti ole kieltämässä yksityisautoilua, mutta moni haluaisi kovasti kieltää yksityisten käyttämät ilotulitteet, jos nyt ei suorastaan ilotulitteita kokonaan.

Minä pidän ilotulituksista, varsinkin jos ne on hienosti toteutettuja kokonaisuuksia, kuten esimerkiksi Ratinanrannan ilotulitus oli. Olisi kyllä ollut vielä hienompi, jos Laukontorin rannastakin olisi sammutettu valot ja äänentoisto (oletettavasti show'hun kuului musiikkikin, mutta sitä ei kuulunut) olisi voinut olla parempi. Mutta kuitenkin. Henkilökohtaisesti en näe että ilotulituksen kiistattomat haitat olisivat niin mittavia, että niiden takia pitäisi suurimman osan ihmisistä luopua tuosta kivasta uudenvuoden perinteestä.

Kyllä kyllä, onhan se turhaa. Ja potentiaalisesti vaarallistakin. Mutta jos ne olisivat riittäviä perusteita asioiden kieltämiseen, minä aloittaisin kieltämisen ihan toisesta päästä.
No se autoilu nyt ainakin on turhaa, kun ihan hyvin voi kävellä. Jos on pitkä matka, niin varaa enemmän aikaa, niin yksinkertaista. Jos on huonojalkainen ettei voi kävellä, pysyy sitten kotona. Ja liikenteessä nyt ainakin kuolee ja loukkaantuu enemmän ihmisiä kuin ilotulitteiden takia.
Entäs sitten alkoholi? Se se vasta turhaa onkin! Ja se on syypää aikamoiseen osaan ilotulitevahingoista, samoin kuin pahoinpitelyistä ja henkirikoksistakin. Kielletään hei viina. Ai niin, sitä taidettiin 20-luvulla yrittää. Mut kielletään silti.
Internet, ihan turha ja vaarallinen. Viruksia tulee ja lapsipornoa ja pommiohjeita ja houkutellaan terrorismiin viattomat piltit.
Televisio, ei ehkä yhtä vaarallinen kuin internet, mutta huonoja vaikutteita sieltäkin voi saada. Ja turha, ehdottoman turha.
Sähkö. Siihenkin voi kuolla, moni kuoleekin ja kun ennenkin ollaan tultu toimeen ilman, niin tämä voidaan katsoa turhaksi nykyajan hapatukseksi. Kielletään.

Joo, huonoa sarkasmia. Lisäksi luulen, että ilotulitteiden myynnin salliminen yksityisille on kokolailla se pienimmän vahingon tie. Jos kaupoista ei saisi raketteja, niitä rakenneltaisiin sitten itse ties mistä aineksista ja ties millaisilla ohjeilla ja jälki olisi luultavasti todella paljon karumpaa kuin nykyisten ostoilotulitteiden kanssa.

Sähköistä

2012-01-03T10:35:00.004+02:00

Mainitsin ohimennen, että Nukarilta oli sähköt poikki Tapanina, mutta kuitenkin alle pari tuntia ja senkin ajan olimme pois kotoa. Eilen naapurin kanssa jutellessa selvisi, että sähkökatko oli kestänyt vaivaiset puoli tuntia. Naapurista sen sijaan oli mennyt puhelinlinja, oli sen verran puutavaraa tullut langoille ja yhteys oli saatu vasta perjantaina toimimaan. Onneksi on kännykät. Ja meiltä ei ollut puhelinkaan katki, koska puut olivat kaatuneet linjoille vasta meidän "jälkeen".

Joo, ei voi muuta todeta kuin että sopivaan tuulirakoon kyllä osuttiin, näin mäkihyppytermein. Puolen tunnin katkos on aika siedettävä siihen nähden, että jotkut ovat olleet viikon ilman sähköjä ja että kilometrin päässä kotoa oli sähköt pois 14 tuntia. Olivat sattuneet toisen sähkölinjan varteen. Ei voi kuin lyödä tassut ristiin ja kiittää onneaan.

Mietin tässä juuri, että mitähän sitä itse tekisi, jos kohdalle osuisi pidempi sähkökatko. Minkäänlainen varautuminen on aika vähissä, jos ihan rehellisiä ollaan. Hyvään onneen on tietysti perusteltua luottaa, koska näiltä nurkilta ei ole ainakaan pariinkymmeneen vuoteen sähköt olleet pois muutamaa tuntia kauempaa kerrallaan. Mutta sopii koputtaa puuta.
No, on siellä aina taskulamppu sängyn vieressä. Varaparistoja siihen saattaa löytyä myös tai saatta olla löytymättä. Kynttilöitä on jossakin kaapinperillä, tulitikkuja on aina pesuhuoneessa.
Pakastinta ei suositella avattavaksi sähkökatkon aikana, koska se pitää kylmän sisällään ainakin vuorokauden availematta. Jääkaappiinkaan ei liene asiaa, tosin siellä on vähemmän selkeästi säilytettävää ja pilaantuvaa tavaraa. Kaikenlaista kuivatavaraa löytyy kaapeista kyllä, muttei välttämättä mitään helposti syötävää, säilykkeitä, näkkäriä tms.
Lämmitys voisi osoittautua pakkaskeleillä haastavaksi, koska vanha puuhella on ajat sitten siirretty muuhun käyttöön enkä uskaltaisi alkaa viritellä pesään valkeata. Takkaa ei ole käytetty kai ikinä tai ainakaan niin että minä muistaisin ja sama juttu sen kanssa: en uskaltaisi sytyttää sinne tulta. Saunan puukiuas voisi osoittautua parhaaksi ratkaisuksi tai itse asiassa ainoaksikin, tässä tapauksessa. Kiukaan päällä voisi ehkä jotain ruokaakin lämmittää, jos ei muuta niin folioon makkaraa ja kiville. Yöksi patja lauteille, unta palloon ja toivoo ettei putoa.
Vesi taas on huonompi homma, tosin jotain juotavaa yleensä löytyy jääkaapista. Vessankäyttö olisi haastavahkoa, mutta talvella voisi sulattaa ämpärissä lunta pöntön huuhteluun (se saunankiuas!) ja kesällä vettä yleensä on pihan altaassa. Tai sitten sitä ainakin saisi ämpäri-köysi-menetelmällä suoraan kaivosta.
Autossa pitäisi olla autolaturi kännykälle, mutta oliko siinä adapteria usb-lataukseen, en osaa sanoa. Voisi olla ihan asiaa sellainen.
Ehkä siitä selvittäisiin hengissä.

Kynsikollaasi

2012-01-01T15:03:00.002+02:00

En ole hetkeen muistanut esitellä kynsiäni täällä (tosin se johtuu osin siitä, että niiden kuvaaminen on niin helkkarin vaikeata). Tässä ovat edelliset ja tässä alla sitä seuranneet kynnet.
Ylimmässä on tummanruskeaa, punaista, oranssia ja kultaa eli hieman kuin ruskan värit. Sitten on hieno kultainen look, sopiva pikkujoulukaudelle, jos sellaisia olisi ollut. Sinne on Suomen lippu tahi vhohtavat hanget eli hopeaa ja vaaleansinistä itsenäisyyspäivän kunniaksi. Ja tuorein on sitten jouluversio kynsistä.

Uutta vuotta 2012

2012-01-01T14:00:00.002+02:00

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille, vakituisille ja satunnaisille!
Tässä vaiheessa on jo (melkein) perinteistä tehdä vilkaisu viime vuoteen, että mitä sitä tulikaan puuhattua.
- suoritin metsästäjän tutkinnon
- asuin elokuun loppuun asti Nukarilla
- murehdin Harmattanin alasajoa
- kävin syömässä Helsingissäkin
- kävin Hämeenlinnassa ja hevosmessuilla Helsingissä
- etäsuhde todettiin toimivaksi
- kävin kotikirjastossa (itse asiassa sen verran usein että kirjastontädit alkoivat moikata)
- perustin puutarhablogin
- Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden ja totesin autoilusta kadonneen suurimman hohdon
- suoritin autokoulun kakkosvaiheen
- nautiskelin helteistä
- käytiin työporukalla Suomenlinnan panimossa syömässä
- sain vakityöpaikan ja roborovskin ja mykoplasman
- käytiin katsomassa siskon kanssa Seitsemän veljestä ja DI:n kanssa Rauta-aika
- tuskailin Nurmijärven kampaamoiden naurettavien aukioloaikojen kanssa
- käytiin DI:n kanssa Tukholmassa
- lopetin e-pillerit (tosin loppuvuodesta jatkoin minipillereillä)
- palasin takaisin Tampereelle...
- ... vain palatakseni Nukarille/Helsinkiin säännöllisin väliajoin
- laitatin taas rakennekynnet
- kävin ammuskelemassa käsiaseilla
- löytyi melkein tuskaton keino kulmakarvonen nyppimiseen
- totesin kärsiväni kolmikymppisen ruuhkavuosista
- mummu joutui terveyskeskuksen vuodeosastolle
- vietettiin siskon kanssa joulua

Mietoja huumeita

2011-12-30T20:54:00.002+02:00

Loikoilin sängyllä ja tuijottelin kattoa. DI kysyi, mitä mietin.
Minä: "Niin MITÄ sä kysyit?"
DI: "Että mitä mietit."
Minä: "Migreenilääkkeen, pikku tuhmuuksien ja nokosien jäljiltä mun päässä ei liiku mitään. Siis todellakaan mitään. Mun on täysin mahdotonta vastata tohon kysymykseen."
DI: "Jahah, sitä ollaan sitten niinkuin pöllyssä..."
Minä: "Joo."

Muistilappu: tankkaa auto ennen myrskyä

2011-12-26T18:10:00.002+02:00

Jos sääennusteet lupailevat myrskyä, tankkaa auton tankki täyteen hyvissä ajoin, maksoi mitä maksoi.

Kuten ennustettua, viime yönä ja tänään on myrskynnyt ainakin länsirannikolla ja täällä Uudellamaalla, kuten myös Pirkanmaalla ja keski-Suomenkin suunnassa. Me säästyimme jotakuinkin kokonaan pahimmalta, mitään ei ole kaatunut talon päälle eikä mistään ole (tiettävästi) lähtenyt katto tai hajonnut mitään. Pitkin päivää sähköt kyllä vilkkuivat silloin tällöin, mutta varsinaisesti ne katkesivat vasta kolmen jälkeen, jolloin olimme siskon kanssa jo lähdössä taipaleelle ja ehkä pahimmat tuuletkin olivat jo taittumassa. En tiedä miten kauan sähköt olivat pois, mutta tullessani takaisin ennen kuutta, ne olivat jo palanneet.
Mutta muualla on kyllä pimeätä. En tiedä mistä johtuu, mutta Hyrylän pohjoispuolella, Tuusulantiellä (45) ei palaneet katuvalot missään muualla paitsi Pertussa. Luulen, että vielä tuossa viiden jälkeen oli Nukarin kylältäkin sähköt poikki, oli sen verran pimeännäköistä joka talossa.

No, se ei ollut jutun juoni vaan se, että Novalta tuli liikennetiedotteiden seassa tietoja siitä, mitkä huoltoasemat ovat toiminnassa ja mitkä eivät. Niin aivan, milläs tankkaat autoon bensaa, kun pumput toimivat sähköllä ja sähköt ovat poikki? Ja tänään on vielä joulun paluuliikennepäivä! Onneksi ei minun itseni ole tarvinnut olla tienpäällä pidempiä matkoja.

Joulunviettoa

2011-12-24T18:18:00.002+02:00

Sitä sitten vaan jouluntoivotuksia kaikille lukijoille!
Tämä on vähän tällainen lyhykäinen postaus, meillä joulu on alkanut juuri oikeissa merkeissä. Ainakin jos ei katso ikkunasta ulos. Aamuyöstä asti on loikottanut vettä enemmän tai vähemmän kohisemalla ja lämmistä oli tuossa päivälläkin +4 astetta. Ei tartte pelätä että olisi teillä liukasta eikä toisaalta öljyäkään kulu niin julmasti kuin jos olisi -20 astetta pakkasella, mutta on tämä nyt silti vähän... mustaa?
Joulu tulee joka tapauksessa säästä ja lumenpuutteesta huolimatta. Me olemme olleet siskon kanssa ihan kahdestaan täällä Nukarilla ja tehty joulusta ihan just sen näköinen kuin itse haluamme. Aika perinteinen se silti on. Eilen kiersimme jakelemassa naapureille kortteja ja hoitamassa joulupukin asioita (aka viemässä lahjoja veljelle ja muutamille naapureille). Luonnollisesti ohjelmaan kuului myös käynti terveyskeskuksessa mummua katsomassa ja isän kuoleman nelivuotispäivän takia veimme haudalle ensimmäisen kynttilän.

Tänään on keitelty riisipuuroa ja katsottu joulurauhan julistus, haettu saunapuita ja kuusenoksia sisälle, käyty taas mummua katsomassa ja veimme pikkuisen joulukukkasenkin. Harmi vain ettei terveyskeskukseen voi viedä mummun suosikkikukkia hyasintteja, mutta tuoksuton, punainen minitulilatva ajaa asiansa. Sitten kävimme taas haudoilla, isän haudan lisäksi veimme muutamalle muullekin haudalle kynttilät. Ulkona oli pimeätä jo heti neljän jälkeen ja hautausmaalla ei ollut vielä ruuhkaa, mutta kynttilöitä oli jo kovasti.
Ja sitten syötiin. Meidän joulupöydässä oli kaikkea tarvittavaa, muttei mitään ylimääräistä: kinkkua, graavilohta, silliä, rosollia ja sille kastiketta, siskon tekemää sinappia, lanttu- ja porkkanalaatikkoa ja siinä se. Näilläkin saa mahan jo hyvin täyteen. Nyt sisko on saunassa ja minä menen sinne sitten kun se vapautuu ja sitten katsotaan Samu Sirkka ja avataan lahjat.

Uneton maaseudulla

2011-12-15T09:34:00.004+02:00

Kuten aiemmin kirjoitin, mummu on ollut jo jonkin aikaa terveyskeskuksessa ja talo tyhjillään, mitä nyt sisko tai minä siellä olemme ajoittain. Tänä syksynä onkin ollut ensimmäinen kerta ikinä, että olen nukkunut talossa aivan yksin. Todellakin, siellä on aina aikaisemmin ollut joku muu kotona. Lapsena oli yleensä molemmat vanhemmat, myöhemmin isä ja mummu tai sitten vain pelkästään mummu. Mutta nyt siis: yksin.

Kehuskelin tuossa keväällä, miten nukun kotona aivan äärettömän hyvin. Kaiketi siihen vaikuttaa hiljaisuus ja pimeys, jälkimmäinen varsinkin talvisaikaan. Hiljaista ja pimeätä siellä on edelleen, nyt siis vieläkin hiljaisempaa kun ei mummukaan ole paikalla. Mutta minä en saa unta.

Vanha talo pitää kaikenlaista möykkää, patterit napsahtelee, seinät narisee, varmaan hiiriäkin rapistelee. Ulkona tuuli paukuttaa peltikattoa ja ujeltaa ikkunanpielissä, tuulen mukana lentelee huoneeni ikkunaan kuivia neulasia hopeakuusista. Joskus saattaa joku eläinkin pitää ääntä. Nämä kaikki ovatn ihan niitä samoja ääniä mitä siellä on aina kuulunut. Aiemmin olen vain aina todennut jotain tyyliin: "Mummu se varmaan kolaa jotain" enkä edes lotkauttanut korvaanikaan.

Nyt hypin jatkuvasti pystyssä silmät suurina: "Mikä se oli? Kuka siellä on? Ajoiko joku pihaan?" "Ei kai vaan joku yritä murtautua tänne?". Korvatulppia luonnollisesti ei voi harkitakaan, koska sitten ei kuule, jos vaikka katto romahtaa niskaan. Ei sillä että moista vaaraa suuremmin olisi, mutta koskaanhan ei voi olla varma. Ja korvatulppienkin läpi kuuluu osa äänistä, joten niitä on sitten aina kaivamassa pois kuunnellakseen, että mitä kuului vai oliko se oman pään sisällä. Harkitsin jo melkein vakavissani viritteleväni jonkun radion puhekanavan hiljaiselle huoneeseeni, jos se blokkaisi pois enimmät rapinat.

Lohdullista kuitenkin, etten ole ainoa. Sisko kärsii ihan samasta tyhjän talon oireyhtymästä. Naurettavintahan asiassa on se, että sitten jos olemme molemmat paikalla, kumpikin vetää hyvillä mielin sikeitä niin ettei tiedettäisi vaikka vieressä tykillä ammuttaisiin.

Sukunimi, tilan nimi ja miten niitä (maalla) käytetään

2011-12-14T19:53:00.003+02:00

Historian hämärissä talot tunnettiin nimellä ja isäntäväki talon nimellä. Sittemmin sukunimi saattoi olla eri kuin talon nimi, joka pysyi, mutta sukunimi saattoi vaihtua. Nykyinen kaupunkilaissukupolvi ei tunnu tietävän enää mitään talonnimistä tai siitä, miten niitä voidaan käyttää melkein kuin sukunimiä epävirallisemmissa yhteyksissä.

Minulla on mm. kotona yksi tällainen.
DI on jäänyt näiden nimiasioiden kanssa ainakin kahteen otteeseen vähän ymmälleen ja vaatinut selitystä. Ensimmäinen kerta oli silloin muinoin, kun hän tuli ensimmäistä kertaa käymään täällä Nukarilla, meikäläisen lapsuudenkodissa. Tilan nimi on Annala*, joka on aivan eri kuin meidän sukunimemme. Isä sai aikoinaan syntymäpäivälahjaksi ison tienviitan, jossa lukee tilan nimi ja se on koreillut jo muutaman vuosikymmenen meidän tienristeyksessä osoittaen suunnan meidän pihaan. DI oli ihmetellyt ensimmäistä kertaa siitä tullessaan, että mikä tuo nyt muka on, minne häntä ollaan oikein viemässä. Selityksellä siitä sitten selvittiin.

Toinen kerta oli viime tammikuussa, kun oli paikkakunnan hirvipeijaiset. Meidän naapuritalo on Korpela* ja Pekka*-isäntä on ollut paikallisen metsästysseuran puheenjohtaja iät ja ajat. Perheen sukunimi ei kuitenkaan ole Korpela vaan Leppänen*. No, kyse on ehkä läheisimmästä ja tutuimmasta naapurista ja sukuakin vähän ovat, kun talon emäntä on isän serkku. Ja onhan DI nähnyt tuon naapurin isännän useasti ja tuntee ja tietää, kun sanotaan että Korpelan Pekka. Ja tiesi myös että on metsästysseuran pj.
Muutenkin kun näistä naapureista puhutaan, käytetään poikkeuksetta talon nimeä: "Korpelat kävivät", "Poikkesin Korpelassa", jopa meidän antamassa joulukortissa taitaa lukea "Korpela".
Peijaisissa sitten kuulutettiin, että väistyvä puheenjohtaja Pekka Leppänen pitää läksiäispuheen. Vieressäni istui elävä kysymysmerkki: jaa että kuka? No mut, mut... kyllähän sää ny tiärät Korpelan Pekan? Monta kertaa nähnytkin! Ai, eeii, ei niiden sukunimi Korpela ole, vaan Leppänen, Korpela on kato talonnimi. Niin joo, meillä nyt vaan käytetään sitä talonnimeä.

DI kysyi sitten myöhemmin, että mahdetaankohan minusta ja siskosta puhua sitten Annalan tyttöinä. Ei ainakaan naamaa päin sanota, mutta harvemminhan puhutaan kolmannessa persoonassa, jos toinen on vieressä kuuntelemassa. Ihan mahdollista, että sanotaan. Itse asiassa, eiköhän se liene varsin todennäköistäkin.

Vähän niinkuin vahingossa olen tässä itsekin alkanut käyttää tuota Annala-nimeä. Kun joku soittaa ja kysyy, että missä olen ja vastaan: "Kotona", ei varsinkaan tutut tiedä missä minä olen. Kas kun minulla on koti Tampereella ja koti Nukarilla. Tosin aika usein tulee sanottua kyllä, että olen Nukarilla, jälleen ne tutuimmat tietävät mistä on kyse. Mutta joskus on parempi käyttää spesifimpää termiä Annala, kun Nukari on vähän laaja käsite ja jos ihan tarkkoja ollaan, niin eihän tämä Nukarin kylää ole, vaan Raalaa.

* kaikki nimet ovat muutettuja yksilönsuojan ja anonymiteetin jonkinasteisen säilyttämisen vuoksi.

Akateemisessa maailmassa

2011-12-13T20:11:00.003+02:00

Viime perjantaina olin yleisönä väitöstilaisuudessa elämäni ensimmäistä kertaa. Tämä akateeminen show (näin sitä kuvaili vastaväittäjä karonkassa sitten myöhemmin) oli minulle siis aikaisemmin tuntematon juttu, ei käsitteenä, muttei non käytännössä ollut lainkaan selvää, mitä siellä tapahtuu. DI:n hyvä ystävä väitteli tekniikan tohtoriksi ja sitten illalla meidät oli kutsuttu vielä Suomenlinnan Panimolla pidettävään karonkkaan.
No juu, yllätys oli se, että minä jopa ymmärsin siitä jotakin, vaikka olenkin siis vain melkein valmis AMK-insinööri. Väitöstilaisuus pidettiin suomeksi, mikä tietysti saattoi helpottaa asiaa entisestään, mutta ihan oikeasti ymmärsin mistä puhuttiin. Enkä sitten tiedä että oliko tällä kertaa vastaväittäjä poikkeuksellisen kiltti, koska väitöstilaisuudessa ei tapahtunut mitään hirvittävää väittelijän teurastusta.

Väitöstilaisuus alkoi puolilta päivin Otaniemessä, kesti kolmisen tuntia ja sen jälkeen juotiin vielä kakkukahvit. Sitten pitkin lähteä jo kohti Helsinkiä ja sieltä varattua hotellihuonetta, meikkaamaan, jättämään turhat tavarat matkasta ja muutenkin valmistautumaan karonkkaa varten. Lautan Suomenlinnaan oli ilmoitettu lähtevän 17.20.
Aikatauluissa kävi sellainen pkkuinen moka, että kun soittelimme klo 15.45 taksia, saimme ensin jonottaa keskukseen ja sitten odotella taksia reilun puoli tuntia. Luonnollisesti Helsingin pää oli myös aika tukossa liikennettä ja kun pääsimme hotellille Ruoholahteen joskus vähän ennen viittä, niin kiire oli aivan julmettu. Tein maailman nopeimman pikameikin ja jollain ihme tuurilla matkassa ollut kaveri onnistui pyydystämään meille taksin hotellin ovelta suoraan, muutenhan ei olisi ollut mitään saumaa päästä vartissa hotellilta kauppatorin rantaan.
Taksikin taisi laskuttaa meidän vielä ajaessaan, kun ei kellään tietysti ollut käteistä mukana ja niin juoksimme Suomenlinnan lautalle klo 17.19,38.
Ja ihan turhaan. Muillakin osanottajilla oli ongelmia kelin, taksien ja liikenteen kanssa ja esimerkiksi vastaväittäjä ja kustos tulivat vasta myöhemmin. Karonkka näet on järjestetty vastaväittäjän kunniaksi ja ilman itse juhlakalua ei juhlista oikein tule mitään.

Karonkka oli pienimuotoinen, parisen kymmentä henkeä vain, mutta tarjoilu pelasi vaikka ravintolan toisessa salissa oli 70 hengen karonkka samaan aikaan. Alkuruokana oli blinejä, siianmätiä, smetanaa ja sipulia. Pääruoka koostui porosta, siinä oli jotain filettä sekä "friteerattua porohaggista", herkkusienimuhennosta ja viskikastiketta. Haggishan on vanha skottilainen/kelttiläinen/whatever ruoka, joka valmistetaan sisäelimistä. Tarinat kertovat siihen käytetyn pötsiä, utareita ja vaikka mitä. Tällä kertaa ei ollut ihan tarkkaa tietoa, mitä haggis piti sisällään, muta mausta päätellen ainakin maksaa. Ihan tuskaton ensikokeilu haggiksesta. Sen jälkeen oli tarjolla juustoa ja jälkiruuaksi oli superherkullinen creme brulee.

Huolimatta kaiketi myrskylukemiin yltäneestä tuulesta Suomenlinnan lautat käyttäytyivät merenkäynnissä yllättävän vakaasti. Aallokko oli kova, mutta lautta ei keinunut kuin vähän laituriin hidastaessa. Pohjaa pitkinkö se oikein meni, en tiedä?

Joka tapauksessa nyt on treenailtu siskon keväällä 13 tapahtuvaa väitöstilaisuutta varten.

Kitinää öljystä

2011-12-08T08:39:00.002+02:00

Olen tuijottanut Nukarilla käydessäni lämmitysöljysäiliöiden alaspäin vajuvaa pintaa puoliksi paniikissa, puoliksi hokien itselleni: "Kyllä se vielä tämän viikonlopun riittää". Paha vain että säiliöt ovat vieläkin sen verran hankalasti, että mittailu on haastavaa ja tulokset sitä epäluotettavampia, mitä vähemmän öljyä on. Niin että jos sinne eilen mahtui hieman yli 3500 litraa, olisi siellä ollut vielä muutama sata litra tähteellä.

Olen napissut erinnäisiä kertoja öljyn tilauksesta ja sen toimittamisen epätarkkuudesta. Minä, sen paremmin kuin siskonikaan emme ihan ymmärrä, että miksi ei ole mahdollista antaa tarkempaa tietoa etukäteen öljyn toimittamisajankohdasta ja miksi se soittaminen etukäteen on niin vaikeata. Hei pliis, me elämme 2010-lukua ja edelleen tilattu öljy toimitetaan periaatteella 3-5 päivää (lauantait saatetaan laskea mukaan tai olla laskematta, mutta lauantaisin voi tilata öljyä).

Tälläkin kertaa öljyn tilaus oli suunnilleen minuuttipeliä, se tilattiin torstai-iltana viime viikolla, koska siskolla on ollut tämä viikko lomaa ja hän on voinut päivystää paikan päällä. Aina sitä soveliasta lomaviikkoa ei kuitenkaan tarjolla ja toisaalta lomallakin olisi kiva tehdä jotain muuta kuin päivystää kotosalla useampi päivä öljyä odottamassa.

Öljy-yhtiöillehän tämä ei ole ongelma lainkaan. He sanovat kirkkain silmin että kyllä sitä öljyä voidaan tuoda vaikkei kukaan olisi kotona, säiliöt kun eivät ole meillä ainakaan lukkojen takana. Ja joo, ei sitä öljypoltinta tarvitse sammuttaa täytön ajaksi, eijei. Tuo öljypolttimen sammuttaminen on kyllä sellainen juttu, että ainoastaan öljy-yhtiöt väittävät, ettei sitä tarvitse sammuttaa. Kaikki muut, maallikot ja asiantuntevammat tahot sanovat että se ehdottomasti pitää sammuttaa tai että se on ainakin ihan hyvä että sammuttaa, varmuuden vuoksi. Joten, koska poltin on meidän ja mahdolliset fyysiset vahingot koituvat meidän kukkaron menoksi, se sammutetaan aina ennen säiliöiden täyttöä. Piste.
Lisäksi meillä on vielä sellainen pieni lisähaaste että säiliörakennuksen seinässä on kyllä täyttöputket, mutta isältä perinnöksi jääneen lapun mukaan putki vuotaa ja täyttö on tehtävä pistoolilla suoraan tankkeihin kansien kautta. Emme ole itse tietoisia, mikä vika täyttöputkissa on, mutta sen tiedän, ettei isää parane uhmata tällaisissa asioissa. Asiasta on kyllä lappunen säiliörakennuksessa, mutta ei silti huvita testata, miten käy jos kuljettaja ei jostain syystä huomaa sitä...

Tähän sitten yhdistetään vielä se seikka, että talo on pääosin tyhjänä ja vaikka siellä jompikumpi meistä asuisikin, töissähän me olisimme päivät. Iltatoimitus ei onnistu, yritetty on sitäkin. Lisäksi työpaikatkin ovat sen verran kaukana, että paikan päälle ei pääse, jos soitetaan 10 minuuttia ennen kuin auto ajaa pihaan. Jos siis soitetaan lainkaan, niinkin on käynyt.

Myönnän että olemme siskon kanssa kumpikin vain pieniä insinöörejä, joilla ei ole mitään käsitystä kuljetusalasta tahi öljystä, mutta miten sanoinkuvaamattoman vaikeata olisi tehdä palvelu, johon voisi soittaa ja sanoa: "Hei, haluaisin X määrän öljyä osoitteeseen Y kolmen viikon kuluttua torstaina, pystyn näet silloin pitämään vapaapäivän töistä".
Okei, ehkä se on liikaa vaadittu, mutta meille riittäisi ihan hyvin sellainenkin vaihtoehto, että tilauksen yhteydessä kerrottaisiin, että öljy tulee reilun viikon päästä tiistaina aamupäivällä. Ja että se todellakin tulisi sitten silloin, jolloin voisi sanoa töissä hyvissä ajoin etukäteen, että olen poissa/etänä tuon tietyn tiistaiaamun.
Hätätilanteessa riittäisi ihan sekin, että soitettaisiin ihan oikeasti edellisenä päivänä.

Maalämpö kutsuu...

Arvokas aika

2011-11-30T14:51:00.002+02:00

Kuten aiemmin kirjoitin, mummu on nyt terveyskeskuksessa ja siis periaatteessa ei yksin vaan hoidossa ja valvonnan alaisena, mikä siis on jonkinasteinen parannus siihen nähden, että hän yksikseen asui kotona. Mutta siitä huolimatta käymme siskon kanssa nyt useammin katsomassa mummua.

Minä olen ollut tässä parina viikonloppuna Nukarilla niin että viikonlopun lisäksi olen myös pari päivää töissä Helsingissä, kun kerran sellainen mahdollisuus on ainakin toistaiseksi. Viikonlopun lisäksi ehdin käydä siis katsomassa mummua vielä maanantainakin. Tampereelle lähtiessäni jätän auton siskolle ja hän on käynyt katsomassa kertaalleen viikolla ja sitten taas viikonloppuna, jos minä en pääse mukaan tai minun kanssa kahdestaan.

Jotenkin se mummun kanssa vietetty aika tuntuu nyt paljon arvokkaammalta, kun huomasikin, että sitä aikaa ei välttämättä liiemmin enää ole. Tietysti sen on tiennyt jo monta vuotta, että yli ysikymppinen, nyt siis jo satavuotias voi kuolla hetkenä minä hyvänsä, mutta nyt sen vasta jotenkin on tajunnut.
Ja onhan se totta, että mummulla ei siellä vuodeosastolla ole liikaa aktiviteettia, niin vieraat ovat aina tervetulleita. Sinänsä siellä on mukava käydäkin, kun huolimatta siitä, että mummu on ihan vuodepotilas, pää pelaa edelleen ja tuntuu olevan jopa pirteäkin. Olisi huomattavan paljon raskaampaa, jos mummu olisi pitkälle dementoitunut niin ettei tunnistaisi edes läheisiään.

Haaveilen siitä, että jonain kertana vien mummulle silmälasit ja vanhoja valokuva-albumeja (jos vain löydän ne, täytyy mummulta kysyä että missä mahtavat olla) ja pyydän häntä kertomaan kaikista kuvista, että milloin se on otettu, missä ja keitä kuvissa on. Joskus aikaisemmin katselimme mummun albumeja läpi ja silloin jo sanoin ääneen, että pitäisi kirjata johonkin ylös nuo kaikki tiedot, koska emmehän me siskon kanssa tiedä emmekä tunne ihmisiä tai paikkoja ja mummu nyt muutenkin on jotakuinkin ainoa, joka tietää niistä mitään.

(on muuten mielettömän loistava asia, että autolle on kaksi avainta. Auton "vaihto" olisi paljon hankalampaa, jos joutuisimme siskon kanssa aina näkemään, että luovuttaja voisi antaa avaimen toiselle. Esimerkiksi tiistaiaamuna aikaisin ajoin Nukarila siskon luo, missä hänellä on parkkipaikka. Jätin auton sinne, panin avaimen taskuuni ja lähdin niine hyvineni metrolle mennäkseni töihin ja sieltä Tampereelle. Ei tarvinnut herätellä siskoa ennen aikojaan, että hei, mä oon täällä parkkipaikalla, tuletko hakemaan avaimen, kun hänellä on avain jo itselläänkin.)

Syntymäpäiväillallinen Perlassa

2011-11-24T08:53:00.002+02:00

Minä tuossa jo aiemmin mietin niitä ravintoloita, mihin olisi kiva mennä syömään syntymäpäiväillallinen. Koska en osannut päättää itse, DI ehdotti paljon kehuttua ja vielä kokeilematonta Berthaa. Maanantaina DI soitteli Berthaan ja seuraavan kerran pöytää olisi saanut vasta lauantaiksi, mutta minä olen taas lauantaina poissa Tampereelta, se ei ollut vaihtoehto.
Niinpä arpova sormi päätyi osoittamaan Perlaa, virallisemmin Ristorante La Perla. DI on itse käynyt siellä joskus aikaisemmin (luultavasti aikana ennen minua), kun se oli vielä Rautatienkadun varressa, missä nykyisin on C. Sittemmin Perla on siirtynyt Aleksanterinkadulle.

Sinne siis suuntasimme tiistai-iltana. Päätimme jättää antipasto-osuuden sikseen ja otimme vain alkupalaksi pastaa, pääruuan ja jälkiruuan. Me molemmat valitsimme pasta-annokseksi "Chitarrine di rucola con gamberi e pomodoro fresco":n eli rucolalla maustettua chitarrine-pastaa, merirapuja ja tomaattia. Se oli minusta aivan huippuhyvää, pasta oli herkullista ja erityisesti ne ravut.

Pääruuaksi valitsin annoksen nimeltä "Trancio di merluzzo fritto con pomodorini, olive e patate", siinä oli paistettua turskaa, kirsikkatomaatteja, perunaa ja oliiveja. Pastan jälkeen tuo oli jonkinasteinen pettymys. No, eihän turska ole mikään erityisen maukas kala, mutta siitä huolimatta annos ei olisi maistunut oikein miltään ilman niitä kirsikkatomaatteja.
DI:n valinta pääruuaksi oli "Coscia d'oca arrosto con patate e cavolini di Bruxelles", paahdettua hanhea, perunaa ja ruusukaaleja. Hanhi oli kuulemma kotimaista. Ihmettelin sitä ääneen tarjoilijallekin, minulla on nimittäin kotimaisen hanhen mentävä aukko sivistyksessä, mutta Suomessa on kuin onkin yksi yksityinen tila, joka kasvattaa hanhia. Tuoretta on saatavana vain näin syksyllä jonkin aikaa, muuten saa pakastettua lihaa ja Perlassa käytetään kuulemma vain tuoretta, joten hanhea on tarjolla aniharvoin. DI kehui omaa annostaan.

Jälkiruuassa sen sijaan ei ole moitteen sijaa, nimittäin juustoissa ja niiden kanssa tarjoilluissa hilloissa. Lautaselta löytyi kolmea juustoa, kovaa lehmänmaitojuustoa, vuohenmaitojuustoa ja piemontelaista homejuustoa. Kaikille oli seurana sopiva hillo (ensimmäiselle kylläkin hunaja) ja ne olivat kaikkinensa todella hyviä. Illallisen viimeisteli kupillinen paksua italialaista kaakaota.

Kaikenkaikkiaan Perlasta jäi siis suht positiivinen mielikuva, mutta halpa se ei ole, jos tosin ei mikään järjettömän kalliskaan verrattuna muihin Tampereen fine dining-paikkoihin.

Ruuhkavuodet

2011-11-23T11:23:00.003+02:00

Alan vähitellen ymmärtää käsitettä "elämän ruuhkavuodet". Vaivihkaa olen itse ajautunut sellaiseen tilanteeseen, että ihan hirveästi ei ole luppoaikaa. No, koulu ja työ, siinä on jo kohtuullisesti juttuja hoidettavana ja ensi kevät saattaa olla vielä hullumpi: enemmän ja työläämpiä kursseja koulussa, insinöörityötä ja sen sellaista.

Eihän se mitään vielä olisi, mutta sitten on tämä nk. henkilökohtainen elämä. Satavuotias mummuni on joutunut terveyskeskuksen vuodeosastolle ja vaikka hän nyt onkin siellä valvottuna ja hoidettuna, tykkää hän silti että käydään katsomassa. Ja luonnollisesti talo seisoo tyhjänä keskellä korpea, joten sielläkin olisi hyvä viettää aikaansa, jos ei muuten niin vaikka siksi että näyttää asutulta.
Niinpä auto on nyt siskolla pääsääntöisesti, että hän pääsee viikolla katsomaan mummua, kun asuu lähempänä. Viikonloppuisin sitten minä nappaan auton itselleni jostain ja asustelen Nukarilla ja koska pystyn tekemään töitä Tampereen toimiston lisäksi myös pääkaupunkiseudulla, olen esimerkiksi tällä viikolla ollut maanantain ja tiistain Helsingissä töissä. Nyt sitten eilen piti palata takaisin Tampereelle, koska koulu ja luennot kutsuivat tänä aamuna.

Että siinäpä sitä on ollut reissaamista ja aikataulujen säätöä. Kyllä tässä nyt vielä selviää, mutta jos yksikään palikka tästä tornista alkaa osoittaa rapistumisen merkkejä, on koko hieno rakennelma vakavassa sortumavaarassa. DI:lle tai siskolle käy jotain? Auts. DI alkaa ehdotella eroa, syystä tai toisesta (esimerkiksi siksi, etten minä ole koskaan kotona)? Katastrofi! Yt-neuvottelut ja saan kenkää? Työkiireet tietysti loppuvat, mutta tervetuloa rahahuolet. Auto sanoo yya-sopimuksen yksipuolisesti irti? Aaargh! Koulun kanssa tulee jotain byrokratiasäätöä? Voi paska...

Tässä tilanteessa en ihan oikeasti ota vastuuta teoistani, jos joku päättää kysellä, että millois minä niitä lapsia teen. (vastaus: sitten kun niitä saa tilattuna netistä valmiiksi kasvatettuina 18-vuotiaina)

Asioita, joita et olisi halunnut tietää työkaveristasi

2011-11-14T15:07:00.002+02:00

Facebook on sitten jännä paikka.
Tässä joitain aikoja sitten sain kaveripyynnön eräältä työkaverilta, jonka kanssa en nyt enää ole samoissa hommissa. Hyväksyin sen, on minulla muitakin työkavereita FB:ssä kavereina ja varsinkin juuri sellaisia, joita en enää työpaikalla tapaa.

Sattui sitten peräti niin, että meillä on yksi yhteinen miespuolinen tuttu FB:ssä. Siinä yksityisesti kuulumisia vaihdellessa tuli ilmi, että myös tämä työkaverini (nainen siis) on huomannut asian. Hän kysyi ihan noin ohimennen, että mistä yhteyksistä tunnen herra X:n.
Vastasin että olemme olleet samassa koulussa, mikä tosin oli vain puolet totuudesta, mutta tähän tilanteeseen riittävä, todenmukainen ja sovelias. Heitin vastakysymystä, koska pintapuolisesti en pystynyt yhdistämään neiti A:ta ja herra X:ää mitenkään. Eri ala, eri koulut, eri työpaikat.

Neiti A vastasi herra X:n olevan vanha vakipanonsa.
Riiight....

No, aikuisiahan tässä tietysti ollaan, että sen puoleen ei pitäisi mitään ongelmaa olla. Olisi tietysti voinut työkaverin naama venähtää, jos olisin vastannut siihen: "No niin se oli minunkin..." Ei tosin mikään vakituinen, kertapano ja muuten vain juttukaveri, mutta kuitenkin. Maailma on pieni, todella pieni!

Vielä sen nyt ymmärtäisi, jos minulla olisi FB:ssä kaverina suurikin lauma ex-panoja sun muita, mutta kun ei ole. Siellä on itse asiassa tasan kolme miestä, joiden kanssa olen ollut sängyssä: entinen, nykyinen ja sitten tämä yhden kerran kaveri. Niin että kun tähän otokseen osuu yksi yhteinen aivan toisella paikkakunnalla asuvan työkaverin kanssa, niin sanoisinpa "Oho".

Tarinan opetus: älä kysy, jos et oikeasti halua tietää.

Valinnan vaikeutta

2011-11-13T12:43:00.002+02:00

DI lähti käymään kotonaan isänpäivää juhlistamassa ja antoi minulle viikonlopun tehtäväksi valita sopivan ravintolan, jonne voisimme mennä syömään syntymäpäiväni kunniaksi reilun viikon kuluttua. Vaihtoehtoja on ainakin seitsemän:
- C
- Bertha
- Masuuni
- Näsinneula
- Hella & Huone
- Heinätori
- Perla
- Tiiliholvi
- Henriks

C:ssä on käyty kertaalleen, Hella&Huone on vanha tuttu paikka, Tiiliholvikin on tuttu ainakin parilta kerralta, Henriksissäkin on pari kertaa käyty, samoin Näsinneulassa, jossa bonuksena on näköala. Berthaa on monilta tahoilta kehuttuaivan ylitsevuotavasti, Masuunin ruokalista on ehdottoman vakuuttava, samoin kuin Heinätorin ja Perlankin.
Olen tässä selaillut noita menuja läpi ja todennut, että kaikista löytyisi ihan varmasti ainakin minulle sopiva ateriakokonaisuus. Ehkä tässä pitää konsultoida DI:n mielipidettä...

Hanabin pettymys

2011-11-10T09:28:00.002+02:00

Tuossa vuosi, puolitoista sitten kehuin Tammelassa sijaitsevaa ramen-ravintola Hanabia vuolain sanoin ja se oli tuolloin kaikkien niiden kehujen arvoinen. No, viime kevät ja kesä menivät Helsingin nurkilla, joten Hanabissa ei tullut käytyä, koska se ei kuulu minun ja DI:n "kantapaikkoihin". Kävin siellä tässä alkusyksystä kertaalleen, mutta tilasin nuudelien sijasta sushia, joka oli kyllä ihan ok.

Eilen poikkesin Hanabissa lounaalla ja ajattelin ottaa sen normaalin, M-kokoisen tofu-ramenin maustetun munan kera. En ole hetkeen kokenut sen pahempaa pettymystä. Se oli mautonta, liemi, nuudeli, tofu ja muna. Tai ei oikeastaan mautonta, mutta kuitenkin vain kalpea aavistus siitä, mitä se oli aikaisemmin. Ja tarjottu tofukin oli rakenteeltaan epämääräistä, en muista että se olisi ollut noin sienimäistä.

Voi tietysti olla että aika kultaa muistoja, mutten pysty kuvittelemaan, että olisin mitenkään voinut pitää tuollaisesta ruuasta edes vuosi sitten. Tämä on kyllä masentavaa.

Sinkkuelämää

2011-11-02T15:28:00.002+02:00

Telkkarista tuli taas jossain vaiheessa koko Sinkkuelämää-sarja ja fiksuna miehenä DI otti sen talteen. Sitä on nyt tullut katseltua jakso tai pari illassa (parastahan näissä tallenteissa on se, että mainokset saa kelattua ohitse). Taidamme olla menossa kolmannessa kaudessa tai jossain niillä main. En ole koskaan profiloitunut minään sarjan superfanina, mutta myönnettävä on, että kyseinen sarja on niitä harvoja, mitä ylipäänsä viitsin seurata ja se on jo paljon se.

Siinä saattaa kieltämättä olla etunsa, että katsoo tuota sarjaa ahkerammin läpi vasta näin kolmikymppisenä, ettei nuorempana ja ala kuvitella, että hommat toimisivat oikeassa elämässä edes lähellekään noin. Pahin ärsytys on Carrien ja Bigin suhde, joka on sarjan ns. "true love". Huokaus. Mies käyttäytyy kuin varsinainen kusipää, menee naimisiinkin välillä toisen kanssa, mutta haikailee edelleen Carrien perään, varsinkin heti kun alkaa siinä omassa avioliitossa asiat rakoilla. Sitten taas soudetaan ja huovataan ja vaikka mitä. Juu, on komea mies ja rikaskin vielä päälle päätteeksi, mutta joku raja sentään pitäisi olla.
Jos todellisen rakkauden pitäisi olla samanlaista vänkäämistä, en ole koskaan sitä kokenut itse enkä toden totta haluakaan, ikinä. Lähes joka jakson jälkeen tekee mieli halata DI:tä ihan vaan sen takia, että se on kunnon mies, jonka kanssa on helppo olla. Ja joka toisen jakson jälkeen tekisi mieli hivauttaa Carrieta avokämmenellä ja todeta: "Nyt vittu nainen, sulla on aivotkin, joten käytä niitä".

Toinen muutamaan kertaan läimäyteltävä hahmo on Charlotte. Vähemmälläkin romantiikalla elämä kulkee eteenpäin eikä se rouvan titteli nyt oikeasti ole niin tavoiteltava. Yleisestikään pieni selkärangan ja ei-aina-niin-tunnepitoisen ajattelukyvyn kasvattaminen ei olisi pahitteeksi, olisivat voineet Carrien kanssa ottaa siitä yhteisen projektin.

Mitä se siis kertoo minusta, jos pidän eniten sarjan kyynisemmästä puolesta, Samanthasta ja Mirandasta? Pitäisikö huolestua? Samanthalla on asenne kohdillaan ja jopa ihailtavan maanläheinen suhtautuminen miehiin ja ihmissuhteisiin. Puhumattakaan suorapuheisuudesta. Miranda puolestaan on toisinaan pikkuisen turhan pessimistinen, mutta molempien hahmojen "minun silmille ei hypitä"-asennetta sopii tavoitella.

Yksi vakava vika tuossa sarjassa kyllä on (löytyy myös ainakin ensimmäisestä Sinkkuelämää-leffasta): alkaa tehdä julmetusti mieli korkokenkiä.

Matalalentoa

2011-10-27T15:34:00.002+03:00

On taas tuntunut siltä, että tässä viimeisen viikon sisään on saanut painaltaa kuin aropiru. Viikonloppu meni Nukarilla sekalaisissa ulkotöissä, sitten oli pari rauhallisempaa päivää, eilen oli koulua, lääkäriä ja romunkeräystä, tänään... no, ensin yhteen paikkaan, sitten toiseen, sitten kolmanteen ja niin edelleen. Ehkä sitä vielä tämän vuorokauden puolella selviää Nukarillekin.

Viime perjantaina oli Tampereen tiimin aamupala ja toisin kuin viime kerralla, se ei ollut Hervannassa vaan keskustassa. Paikka oli aika paljon parempi ja tarjontakin kattavampi kuin ensimmäisellä kerralla. Espoossa oli tapana pitää kirjoittajien kesken kerran kuussa brunssi, jossa oli tarjolla ihan perinteinen hotelliaamiainen pekoneineen, nakkeineen ja puuroineen. Niinpä oli aika karu mahalasku todeta että Tampereella oli tarjolla lähinnä leipää ja jotain purkkijogurtteja. Nurisin asiasta vähän esimiehelleni enkä ollut ainoa, koska tosiaan tässä kuussa oli parempi paikka. Toivottavasti linja jatkuu.

Viikonloppu lähti käyntiin perinteisellä tavalla eli hyppäsin autoon ja karautin kohti Nurmijärveä. Kävin Hervannassa tankilla ja valtaväylällä sain perääni poliisiauton. Siinä sitten ajettiin tasan tarkkaan rajoitusten mukaan Ruskontietä kohti moottoritietä. Katselin peilistä, että poliisiautossa oli merkintä K-U. Mahtaisikohan se tarkoittaa keski-Uusimaata? Taisi mennä arvaus oikeaan, koska ajoin poliisien perässä käytännössä koko matkan. Poliisit kääntyivät moottoritieltä pois Tuusulan rampista eli siitä samasta, mistä minäkin olisin mennyt, jos en olisi luvannut hakea siskoa kirkolta.
Ja oli muuten harvinaisen ärsyttävää ajella poliisiauton perässä moottoritiellä! Poliisi itse ajeli sellaisen tasaisen 130 km/h ja minä katsoin asiakseni tulla samaa tahtia perässä sopivan matkan päässä. Ihan kiva, joo, mutta sitten vasenta kaistaa tulee näitä raskaamman kaasujalan kuljettajia kovempaa. He paahtavat sitä miljoonaansa minun rinnalle ja sitten vedetäänkin liinat kiinni kun huomataan että hei, siinähän onkin poliisi. Ja tiputetaan ihan minun nokan eteen samalle kaistalle. Tai perseen taakse takapuskuriin kiinni. Ei kiva! Siinä syntyi vähän tilanteita.

Viikonloppuna oli tarjolla syystöitä, pihaa haravoitiin, autoon vaihdettiin kitkat alle, räystäskourut puhdistettiin ja myyriä yritettiin vähän häätää kanankakan avulla. Menossa mukana oli veli perheineen ja isommalla porukalla tulikin valmista niin nopeasti ettei ehtinyt kunnolla edes huomata.

Tänään on ollut tosiaan se virallinen matalalentopäivä. Ensin aamulla aikaisin ylös, kamat kasaan, autoon, hakemaan työpaikalta vielä sinne unohtunut työläppärin laturi, koululle, koululta tuntien jälkeen taas suunta kohti etelää, Vantaankoskelle, sieltä töihin ja täällä nyt ollaan. Täältä pitäisi kohta puolin lähteä Merimakasiini-ravintolaan työporukan kanssa. Sieltä sitten taas Vantaankoskelle ja kaupan kautta Nukarille yöksi.
Huomenna lähtö ei ole ihan niin aikaisin kuin tänään, vähän ennen kymmentä pitäisi olla hakemassa siskoa poikakavereineen Helsingistä ja sitten lähdemme környyttämään kohti Ruokolahtea. Siellä ollaan viikonloppu ja sunnuntaina suunnataan takaisin päin, en tosin tiedä vielä että millaisella reittivalinnalla.

Raha vs. luonto

2011-10-21T09:00:00.000+03:00

Meidän taloyhtiössä nähtiin ihan vaivaa, että vaihdettiin kaikkien asuntojen suihkusuuttimet uusiin vettäsäästäviin malleihin. Katsos kun pitää olla ekologinen ja säästää vettä. Pattereitakin on käyty säätämässä ja laittamassa parikin kertaa. On niin paljon ympäristöystävällisempää kun patterit eivät huuda punaisina heti kun ulkolämpötila laskee alle 15 asteen.

Meiltä hajosi jääkaappi alkuviikosta. Kompressori entinen, ei lähdetty korjaamaan, joten uusi kaappi saapui tänään. Se kuuluu taloyhtiön vastuisiin, joten meidän ei tarvinnut kuin katsoa vierestä, pakasteet veimme DI:n veljelle evakkoon jo etukäteen. Eikä pakasteitakaan paljon ollut. Uusi kaappi on ihan hieno, mutta yksi asia närästää.
Sen energiankulutusluokka on A.

No mutta sehän on hyvä, A-luokkaa. Luokathan alkavat jostain D:stä tai E:stä A:han ja A:ta parempia ovat vielä A+, A++ ja A+++. Käytännössä A-luokka on kuitenkin kaikkein huonoin. Menkää katsomaan minkä tahansa kodinkonekaupan sivuille ja yrittäkää etsiä jostain jääkaappi tai jää-pakastinkaappi, jonka energialuokka olisi huonompi kuin A. Saatte ihan kaivaa, yhden löysin, Gigantissa myydään yhtä laatikkojääkaappia, joka on B-luokkaa, mutta se oli ainoa poikkeus. Muut olivat järjestään A-luokkaa tai parempaa.

Mites nyt näin ympäristöstä piittaava taloyhtiö menee tällaisen jääkaapin hankkimaan? Mietitäänpä hetkinen. Vesi kuuluu asunnon hintaan, me emme siis maksa erillistä vesimaksua. Lämpö kuuluu asunnon hintaan, me emme maksa lämmöstäkään käytön mukaan.
Sähkön me kuitenkin maksamme itse, joten mitä sitä nyt suotta hankkimaan A-luokkaa vähemmän kuluttavaa? Eihän se rokota taloyhtiön kukkaroa.

Piemonte

2011-10-20T10:23:00.002+03:00

Viimeksi kirjoittaessani ravintola Vinoteca del Piemontesta oli sävy jokseenkin moittiva ja koko keikasta jäi vähän huono fiilis. Kevään tai kesän aikana ei siellä tullut käytyä toistamiseen, mutta palattuani Tampereelle olen uskaltautunut koestamaan Piemonten uudelleen muutamaankin kertaan.

Ja voin kertoa ettei tarvitse Piemontea vältellä, jos joku erehtyi niin luulemaan. Näinä kolmena kertana kun siellä on tullut nyt syksyllä käytyä, on ruoka ollut joka kerta hyvää, joskus jopa loistavaa. Mieleen on erityisesti jäänyt kuukauden takainen ankanmaksa-annos, jonka syötyäni oli aivan hilkulla etten pyytänyt santsiannosta... Mieli ainakin teki. Tiistainen kuha-annos ansaitsee myös loistavat pisteet minun asteikolla.

Suosikkialkupalakseni on yllättäen noussut antipastolautanen, joka löytyy listalta miltei joka päivä, luulisin, mutta sisältö voi hieman vaihdella. Yleensä se koostuu grissinistä, parista eri leikkeleestä ja muutamista marinoiduista kasviksista. Erityisesti marinoidut sipulit ovat tavanneet olla hyviä.

Suosittelen!

Melkein tuskaton kulmien siistiminen

2011-10-18T18:32:00.003+03:00

Kulmakarvat ja pinsetit. Jo pelkkä ajatus saa veden valumaan silmistä ja meikäläisen hyppimään seinille, jos karkuun ei pääse. Ammattilaisenkaan tekemänä se on kidutusta. Eli ei, pinsetit kauas minun silmistäni.

Kävin tänään laitattamassa kynnet. Samaisella studiolla tehdään nykyisin paljon muutakin kuin vain rakennekynsiä. Tänään Helena ehdotti minulle kulmien siistimistä vahalla, hänellä kun sattui olemaan vähän vapaata kynsiaikani jälkeen ennen seuraavaa asiakasta. Ja meikäläisen kulmakarvat nyt muutenkin ovat aika villit.
Suhtauduin aluksi epäilevästi moiseen, mutta Helena vakuutti, että se vahaus on huomattavasti pienempi paha kuin yksitellen pinseteillä nyppiminen. Koska hinta ei ollut lainkaan hirveä, ajattelin että kerran se vain kirpaisee per kulma, joten rohkea rotan syö ja ei kun vahaa kulmien alle. Olin silti skeptinen.

Ja ihan totta. Yhden karvan nyppääminen pinseteillä on paha juttu tuohon vahaukseen verrattuna. Vahanpoisto oli niin nopea nappaus, että kyllä sen huomasi, muttei ehtinyt edes "au" sanoa. Tähän loppui meikäläisen kulmakarvojen holtiton rehottaminen!

Muutama linkkivinkki

2011-10-17T09:06:00.002+03:00

Kirje suomalaiselle naiselle
Vuoden luontokuva, kaikki palkitut
Kusipää-narsisti-kotitesti
Kopiosuojaus lisää piratismia, ei vähennä sitä
Suvaitsevaisuus on vastenmielistä
ZooBorns

Hienoa olla vanha ja varattu

2011-10-16T20:47:00.002+03:00

Vaihteeksi olen ollut viikonlopun täällä Tampereella ja tietysti suunnitelmissa oli DI:n kanssa lähteä vähän viihteelle eilisiltana. Ensin Tuulensuuhun syömään, siellä on menossa juustoviikot, mutta varsinaisesti juustoja kävimme maistelemassa tänään. Sitten leffaan katsomaan uusi Johnny English. Sen jälkeen parille Minibaariin ja lopuksi Volumeen bailaamaan. Siellä olikin alkuillasta aika rauhallista ja tanssilattialla oli hyvin tilaa, koska muita ei ollut tanssimassa kuin minä ja DI.
Siihen viittaakin otsikko: on hienoa olla vanha ja varattu. Vanha siksi että kehtaa lähteä tanssilattialle kahdestaan DI:n kanssa eikä ajattele "emmää kehtaa..." Ja varattu siksi että voi keskittyä siihen bilestämiseen eikä tarvitse scoutata miesvalikoimaa. Jälkimmäiseen puuhaan Volume olisikin ihan väärä paikka meikäläiselle, jo pelkästään siksi että suurin osa porukasta on ainakin 10 vuotta nuorempaa. Ja vähän muutenkin, not my style. Vaan siitä huolimatta oli hauskaa!

Johnny English oli tapansa mukaan aika hauska, sillä oli kieltämättä hetkensä, vaikka osa vitseistä olikin vähän väsyneitä. Tällä kertaa se oli melkein 100% Bond-parodia ja se toimi loistavasti. Rosamund Pike on nähty Miranda Frostina "Die Another Day"-Bondissa, joten hänen päätyminen "English-tytöksi" oli kieltämättä hauska veto.

Tämän päivän ohjelma koostui chili con carnen syömisen lisäksi juustopyhiinvaelluksesta Tuulensuuhun. Siellä on todellakin menossa juustoviikot ja tarjolla on parikymmentä erilaista juustoa, joista saa valita omansa. Päädyimme DI:n kanssa taktisesti valitsemaan viisi yhdessä syötäviksi. Listalle kuului Brie de Meaux, Coeur Gourmand Figue, Crottin de Chavignol, Gruyere ja Roquefort le Petit Cave. Lisäksi oli viikunahilloa ja pähkinöitä sekä jotain jälkiruokaviiniä lasilliset. Ei voi kuin suositella!

Ammuskelemassa

2011-10-12T10:50:00.005+03:00

Innostukseni haulikkoammuntaan ja metsästykseen lienee jo vakilukijoilla tiedossa, mutta eihän se ampumisinnostus siihen lopu. Mukaan täytyy luonnollisesti sotkea myös käsiaseet, nuo kukkahattutätien ja -setien kammoksumat murhavälineet, joiden ainoa käyttötarkoitus on ihmisten tappaminen. Voin kertoa, että niillä voi ampua myös tauluihin, sikäli jos se tuli jollekulle yllätyksenä.

Taisin jättää mainitsematta että kävin kesällä kertaalleen veljen kanssa Sipoon radalla ampumassa veljen pistoolilla. Veljellä näet on löysempien aselakien ajoilta muistona ja satunnaisena harrastusaseena ysimillinen pistooli, Glock, jos nyt oikein muistan (kyllä, jokaisen kouluampujan vakiovaruste!). Minä tarjosin auton, jolla syrjässä sijaitsevalle radalle pääsee ja veli tarjosi aseen ja patruunat. Parisataa patia tuli mäiskittyä tauluihin kahdestaan ja silti tuntui ihan että kesken loppuivat. Se oli hauskaa vaikka osumatarkkuudessa olikin toivomisen varaa (rutkasti!). Mutta sehän on vain keskittymis- ja harjoittelukysymys.

DI:llä on luonnollisesti hyvä käsitys meikäläisen yhteiskuntakelvottomista kiinnostuksen kohteista ja niinpä tuo laittoi heti tiedotusta, kun kuuli että TaKoRu (Tampereen korkeakoulujen reserviupseerit ry) järjestää tiistaina 11.10. pienoispistoolin tutustumisammunnat Osmonkallion sisäradalla. Ei muuta kuin menoksi siis!
Pienoispistooli ei sinänsä eronnut isommista serkuistaan, kaliiperi vain oli pienempi, käytössä oli siis .22-kaliiperi. Ase tietysti oli sirompi ja kevyempi sekä potkaisi vähän vähemmän kuin ysimillinen (no ei se ysimillisenkään potku ollenkaan paha ollut). Tauluun osuminen ei ollut yhtään sen helpompaa silläkään.
Kiintoisinta asiassa on se, että TaKoRulla on jäsenilleen oma ampumavuoronsa tuolla radalla säännöllisesti ja kerholla on omia pistooleita. Koska liittyminen ei vaadi armeijan käymistä eikä maksa hirveästi ja kerhon aseilla ampuminenkin maksaa vain patruunat (3€/50kpl), niin alan harkita liittymistä TaKoRuun hyvin, hyvin vakavasti.

Ja sitten loppuun vähän sitä harvoin kuultua järjen ja tiedon ääntä aselain ja yleisen asekeskustelun tiimoilta: Aselain hiplaajat.

Viikon kuulumiset

2011-10-10T09:41:00.002+03:00

Mennyt viikko oli taas täynnä kaikenmoista lentelyä sinne tänne. Maanantai meni torkkuessa, tiistaina kiertelin kaupungilla töiden jälkeen ja kävimme DI:n kanssa pitkästä aikaa Inezissä, paikan juustolautanen oli muuten aivan suositeltava.

Keskiviikkona vein Fusionin katsastettavaksi ja kävelin tyrmistyneenä ulos sieltä. Hylsy! Etujarruissa tehoeroa ja vasemmasta etulaakerista kuuluu ääntä. En minä itse ole mitään huomannut, mutta laakeriremppa siis tulossa. Vitutti jo etukäteen se, että miten monen tonnin lasku siitäkin tulee, isovelikin sanoi että laakeri itsessään ei ole kallis osa, mutta työt kustantaa. No, ei kuitenkaan konkurssiin asti tällä kertaa, eräs paikallinen lupasi alle 200 eurolla sekä laakerin että vaihdon, tunti vaihdossa kuulemma menee ammattilaisella, joten ei se todellakaan ole paha nakki. Huh helpotusta! Mitä jarrujen laitto sitten maksaa, se täytyy vielä selvittää.
Systerin kanssa todettiin kuitenkin, että jospa hoidetaan Fusion nyt katsastuksesta läpi ja sen jälkeen alamme ihan tosissaan katsella uutta koslaa. Näen jo automyyjien tuskaantumisen: me kuitenkin nypimme kaikki pienetkin yksityiskohdat, toivottujen asioiden lista on pitkänpitkä ja luonnollisesti me molemmat haluamme koeajaa auton eikä se ole mikään pikkulenkki, kun pitäisi päästä moottoritielle ja kaupunkiin ja parkkeerata ja ties mitä muuta. No, siitä heille maksetaan...

Torstai-iltapäiväksi ja perjantaiksi oli lupailtu myrskyä ja mytyriä, jonkin hurrikaanin jäänteet. Olin luvannut perjantaiksi mennä Helsinkiin töihin ja viikonlopuksi Nukarille, mutta koska inhoan ajaa vesisateessa ja/tai tuulessa, aloin vilkuilla ke-iltana säätiedotuksia sillä silmällä, että löytäisin sopivan raon ajaa etelä-Suomeen. Torstaiaamuna ei ollut luentoja, joten päätin lähteä Helsingin suuntaan aikaisin torstaiaamusta. Minulla oli varattuna torstai-iltapäiväksi kampaaja Tampereelle, mutta peruin sen ja jollain onnenkantamoisella sain varattua kampaajan Nurmijärvelle.
Torstaiaamun aikainen herätys kannatti: sain ajaa koko matkan suorastaan mainiossa kelissä, varsinkin sitten kun aamukin alkoi valjeta seiskan aikoihin. Taivaalta ei tullut tippaakaan vettä ja asvaltti oli ylivoimaisesti suurimman ajan kuiva. Huolimatta ajankohdasta, liikennettäkään ei ollut ihan mahdottomasti kuin vain paikoin. Ajoinkin moottoritietä Klaukkalan ramppiin asti ja siitä vanhalle tielle ja kohti Vantaankoskea. Olin töissä hyvissä ajoin.

Perjantaina oli kaunis, mutta tuulinen ilma päivällä kun sisko tuli suoraan töistä Nukarille myös. Meillä oli illalla tee-ilta Raalan koululla, paikallisen ruokapiirin järjestämä. Esittelijänä oli intohimoinen teeharrastaja, mutta Forsmanin Tee oli sponssannut jotain ja kyseisen puljun tuotteita oli myynnissä siellä. Ihan just nyt ei tullut minusta vihreän teen ystävää, mutta ehkäpä vielä joskus. Sorruin ostamaan (siskorahoituksella, en ollut muistanut varata käteistä mukaan) pari pussillista, toinen joulumaustettua vihreätä teetä, joka tuoksui suunnattoman hyvältä sekä veriappelsiinilla maustettua rooibosta. Katsotaan miten käy. Jos se joulutee ei maistu, niin siitä saa ainakin tolkuttoman hyväntuoksuisia tuoksupusseja.

Lauantaina luvassa oli kaikkea mahdollista pihatyötä: tasoitimme ruusuaitaa, leikkasimme toisen ruusupensaan, leikkasimme angervot, tattaren, tuoksuvatukan ja tiikerinliljat, typistimme syreenipensasta, poistimme luumupuun juurivesoja, tsekkasimme luumun talvisuojauksen ja teimme syyslannoituksen. Illalla sisko leipoi sienipiirakkaa ja minä joulutorttuja pakastimeen. Niin ja olihan lauantaina ollut muutakin häpeninkiä, paikallinen sähkölaitos järjesti jonkinlaisen asiakaspäivän, tarjolla oli tietoa, hernesoppaa, munkkeja ja paloautokin oli esitteillä. Mainoksen mukaan piti olla myös ulkovalaisimien esittely ja myynti, mutta siellä oli hurjat kolme ulkovalaisinta eikä niistäkään juuri mitään muuta infoa tarjolla kuin hinta. Ja minulla oli matkassa valaistustekniikkaan perehtynyt diplomi-insinööri, jota valikoima tai informaatio ei todellakaan vakuuttanut.

Sunnuntaina otimme löysemmin, sisko valitteli flunssaista oloa ja pysytteli kiltisti sisällä. Itse kävin hakemassa havuja, joita veimme haudoille iltapäivällä. Sitten heitin siskon Vantaankoskelle ja lähdin itse siitä ajamaan Tamperetta kohti.

Hyvää Ada Lovelace-päivää!

2011-10-07T14:37:00.001+03:00

Muistutuksena kaikille, että tänään on tällainenkin

Liskojen päivä

2011-10-03T18:14:00.002+03:00

Vaikka mainostinkin aiemmin migreenini melkein kadonneen e-pillerien myötä, on syytä huomata tuo sana "melkein" ja lisätä siihen se seikka, että kyllä se migreenikin iskee edelleen ihan täydellä teholla, jos sitä ei lääkitse pois heti kun mahdollista. Koska osaan yleensä kuitenkin varautua migreeniin niin että lääkkeitä on aina saatavilla, ei mokoma vaiva ole päässyt niskan päälle pitkiin aikoihin.

Kuitenkin nyt viikonloppuna kävi käpy. Minulta oli käyttämäni särkylääke jotakuinkin vähissä ja kävin lääkärissä uusimassa reseptin jo hyvissä ajoin. No, resepti minulla oli, mutten ollut saanut vielä muutettua sitä pillereiksi apteekissa. Viikonloppuna minulla siis oli matkassa vain kaksi tablettia särkylääkettä ja ne molemmat menivätkin silloin. Resepti luonnollisesti oli Tampereella. No, sunnuntaiaamuna otin viimeisen särkylääkkeen ja kaikki kipu katosi sille tielleen, joten sunnuntai-iltana ei sitten tullut enää mieleen, että pitäisi hakea lääkkeitä. Etsin resepti kuitenkin käsiini ja ajattelin käydä tänään hakemassa täydennystä.

Tänä aamuna ei sitten ollut kiva herätä ja todeta, että päässä muuten tuntuu siltä, että kaikki ei todellakaan ole ookoo. Minusta on tullut lepsu migreenin suhteen, ennen ei olisi tullut mieleenkään ajatella: "No, ehkä se menee siitä ohitse itsekseen tai ei ainakaan muutu kovin pahaksi. Käynpä lounastunnilla vasta apteekissa." Tänään kuitenkin ajattelin näin ja marssin töihin. Karkea virhe!

Kävin lounastunnilla apteekissa, mutta siinä vaiheessa särky oli jo sellaista, että nappasin varsinaisen myrkyn eli kohtauslääkkeen. Sitten sainkin omakohtaisesti seurata koetta, jossa viattomalle koe-eläimelle syötetään Relert monen kuukauden tauon jälkeen ja katsotaan miten se reagoi siihen. Särky kyllä katosi, se ei kovin kauaa katsellut yhdistelmää Relert+Diclomex, mutta ne sivuvaikutukset! Ensin alkaa puuduttaa, sitten väsyttää, sitten tuntuu siltä ettei jaksaisi mitenkään liikuttaa raajojaan saati ajatella, tuolista ylösnouseminen on mahdottomalta tuntuva operaatio, haukottelen kuin alligaattori ja aivojen tilalla on jotain pumpulihöttöä. Siis kertakaikkisen tuntuva muistutus Relert-koomasta.

Tässä vaiheessa totesin, että töissä minusta on enemmän haittaa kuin hyötyä, joten ilmoitin olevani loppupäivän sairaslomalla. Oikeastaan sitä olisi pitänyt nimittää ehkä toipumisvapaaksi, koska päätä ei enää särkenyt, joten teknisesti en ollut sairas, pikku-lääketokkurassa vain. Kävely kotiin tuntui ylivoimaiselta suoritukselta, mutta menihän se kun ei kiirettä pitänyt eikä jäänyt matkan varrelle torkkumaan. Kotiin päästyäni vetelin reilun kolmen tunnin päikkärit.

Hulluintahan tässä on se, että jos joudun huomenna ottamaan Relertiä uudestaan, todennäköisesti se ei tunnu missään. Korkeintaan vähän väsyttää, muttei voida puhua tällaisesta koomasta. Mutta pidän silti jatkosa Diclomexit käden ulottuvilla, koska luultavasti tämänkin olisi voinut estää aamulla otetulla särkylääkkeellä eikä minun olisi tarvinnut koskea Relertiin lainkaan.

Vielä joku sitkeä yrittää

2011-09-30T09:43:00.003+03:00

Aamun ensimmäinen puhelu meni jotakuinkin näin:

*tilulilu*
Minä: Sirpale
Vastapuoli: No tässä joku jostain terve. Tuota Erkkiä tässä tavoittelen, onkohan hän saapuvilla?
Minä: Hän ei ole tavoitettavissa.
Vastapuoli: Okei, onko tämä väärä numero vai...
Minä: Eeei, numero on ihan oikea, mutta hän on kuollut kolme vuotta sitten.
* syvä hiljaisuus*
Vastapuoli: Jahas... No ehkä mä sitten poistan tämän numeron täältä...
Minä: Juu, kannattaa. Ja hyvää päivänjatkoa.
Vastapuoli: Samoin... *tuut tuut tuut*

Täällä päässä hymyilytti kovin toisen täydellinen häkeltyminen kesken myyntipuheen, vaikka asia luonnollisesti oli mitä vakavin. Tai no, en ole ihan varma siitä vakavasta, luulen että isää olisi naurattanut myös.

Aamun uutissilput

2011-09-29T10:12:00.002+03:00

IL: Kansanedustajan erikoinen vaatimus: Suuntautuminen kerrottava
Joku vanha kääpä on nähtävästi heittänyt ilmoille aivopersun (aivopierun poliittinen versio): työnantajan pitäisi saada tietä rekrytoitavan seksuaalinen suuntaus. Onpa hyvä idea! Mielestäni sitä ei kannattaisi jättää tähän vaan jatkaa vähän pidemmälle. Myös poliittinen suuntaus tulisi kertoa! Ja jos vahinko on jo tapahtunut ja persu on palkattu, pitäisi muilla ihmisillä olla oikeus kieltäytyä työskentelemästä sellaisen ihmisen kanssa, jonka arvot ja vakaumus poikkeavat omista radikaalisti.

HS: Maria Veitola toi ruutuun kouluampujien ihailijan: "Toivat maailmaan vipinää ja actionia"
Minua ei niinkään kiinnosta Maria Veitola vaan tuon kouluampujafanin möläytykset. Että ovat jännittäviä ja tuovat vipinää elämään. Noh, ei auta kuin toivoa menestystä ja kouluampujan luotia omaan päähän. Se se vasta jännää olisi.

Ei voi pieni ihminen ymmärtää, ei...

Kynnet

2011-09-28T19:16:00.002+03:00

Meikäläinen on taas sortunut rakennekynsiin. En ollut kunnolla päässyt Tampereelle asti elokuussa kun jo varasin aikaa.

Tässä olivat ekat kynteni. Violettia ja valkoista.

Ja tässä nykyiset, mustaa ja sinistä.

Tällä kertaa kynnen malli on kokonaan toisenlainen kuin silloin aluksi. Pidän tästä kapeakärkisestä mallista oikeastaan enemmän, mutta toisaalta tuo tasakärkinen malli on rouheampi. Niihin saattoi valita väriksi hempeän vaaleanpunaisenkin eivätkä ne näyttäneet silloinkaan liian tyttökynsiltä. Näihin jos laittaa vaaleanpunaisen, niin huh huh...

Lauantain kiirehiä

2011-09-25T13:10:00.002+03:00

Eilen oli vähän sellainen päivä että sai mennä tuli persiin alla sinne ja tänne, kun kaikki kiinnosti ja loppuihin oli tullut luvattua mennä muuten vain.
Ennen puolta päivä suuntasin kulkuni koululleni katsomaan mitä mielenkiintoista syysmetsäpäivä tarjoilee tällaiselle pienmetsänomistajalle. No olihan siellä vaikka mitä, moneen paikkaan tuli jätettyä yhteystiedotkin jatkoa varten, katsotaan sitten että mitä sanovat kun paukautan ääneen että joo, metsää on hurjat 3 hehtaaria ja sekään ei Pirkanmaalla. Mutta joo, minulla on vähän sellainen kutina, että sillä pienelläkin pläntillä kannattaisi ehkä jonkun asiantuntijan käydä katsomassa, että onko metsittyminen lähtenyt alkuun vai pitäisikö tehdä jotakin.

Kahden aikaan kurvasin sitten tuohon lähistölle, olin bongannut jostain tiedon, että Kulutusjuhla ry järjestää sieniretken Tampereella ja vieläpä niin sopivasti kuin täällä Hervannan nurkilla. Keli oli suotuisa ja sieniä löytyi, kotiin oli tuomisina muutama myöhäinen kanttarelli, suppiksia ja uutena tai siis ainakin varmasti tunnistettuna myös lampaankääpä. Uusia sieniä ei hirveästi oppinut, muutaman tatin (voitatti, nummitatti ja sitten se yksi, jonka nimi ehti jo taas kadotakin) ja sen lampaankäävän.

Metsästä suihkun ja vaatteidenvaihdon kautta suuntasin DI:n kanssa kohti keskustaa, syömään ja sitten tuttujen luo viettämään tupari-iltaa. Emme viipyneet siellä kuitenkaan kovin kauaa vaan lähdimme uudestaan kohti keskustaa. Alkuperäisiin suunnitelmiin oli kuulunut ankara biletys jossain yökerhossa, mutta huolimatta kaikesta juodusta kolasta ainakin minä aloin sammahtaa jo puolen yön tienoilla.
Ensimmäinen kohde oli Ilona, joka on mainostanut itseään rankasti ja odotukset olivat kohtuullisen korkealla. Samoin oli pääsylipun hinta. Viihdyimme kyseisessä paikassa ehkä vartin ja totesimme, että opetus tuli kalliiksi, mutta täältä on päästävä pois eikä tartte enää toiste tulla. Hirveän oloinen paikka, oikein kunnon pintaliito-lihatiski eikä edes musiikki pelastanut.
Seuraava yritys oli Sohoa vastapäätä viime aikoina avautunut Volume, jota on mainostettu tekno-yökerhona, joten ainakin musiikin suhteen ei voisi mennä kovin paljon pieleen. Paikka oli suht vaatimattoman näköinen, miltei tyhjä vielä puolen yön aikaan, mutta musiikki oli hyvää ja juomat edullisia. Emme olleet uskaltautuneet testaamaan Ilonan baaritiskien hintatasoa, mutta perstuntumalta voisi sanoa että siellä olisi saanut pulittaa juomistaan luultavasti tuplasti enemmän kuin Volumessa. Volumessa täytyy käydä useamminkin, mutta mielellään niin ettei ole aiemmin päivällä juossut koko kaupunkia läpi ilman että olisi ehtinyt ottaa edes päivätorkkuja. Kyllä, alan käydä vanhaksi...

Autopaikka-ahdistus ja kuinka se hoidetaan

2011-09-19T15:30:00.004+03:00

Oma parkkipaikka, tuo hemmetin riivinrauta.
Tai ei siinä mitään, oma parkkipaikka on kiva juttu, varsinkin jos siinä ei loju joku vieras auto, kuten muutaman kerran on sattunut. Mutta että sen pitää olla rivin päässä! Siitä nimittäin seuraa erinnäisiä ongelmia.
No ensinnäkin ne aurausongelmat, joita valitin viime talvena ja edellisenä talvena.

Tämä kuva kuitenkin kertoo, että lumen lisäksi on muitakin ongelmia. Fusion (siis tuo kuranruskea kääryle tuossa vasemmassa reunassa) on omalla paikallaan, samoin aivan oikeassa reunassa näkyvä punainen auto. Punainen auto on minun parkkipaikaltani kulmittain lähtevän rivin ensimmäisellä paikalla ja pysäköity aivan oikein, toivottavasti myös omalle paikalleen.
Mutta mitä tuo sininen auto tuossa välissä tekee? No ainakin se yrittää käydä minun hermoille, koska Fusionin pujottaminen pois tuolta omalta paikalta tulee kaksin verroin hankalammaksi, kun viereiseen riviin on tullut yksi ylimääräinen auto lisää. Kyllä sen saa peruutettua pois sieltä, vaikka heti Fusionin takana on kesäisin rotvalli ja talvisin (kuten tässä kuvassa) hirmuinen lumikasa.
Tuohon paikkaan parkkeerataan autoja vähän turhan usein siihen nähden, että arvostan suunnattomasti sitä, ettei tarvitse peruutella ahtaissa paikoissa. Olen vain tyytynyt tähän asti kiristelemään hampaitani ja antamaan kunnollisen suusanallisen läksytyksen, jos olen jonkun bongannut tuomassa tai viemässä autoaan tuohon.

Nyt viikonloppuna tuli kuitenkin viimeinen pisara. Olin viikonlopun siis poissa ja tuohon ei-paikalle on ilmestynyt vihoviimeinen pommi: vanha lommoinen Opel, jossa on toisen puolen renkaatkin aivan tyhjät, joten se ei liiku siitä varmastikaan mihinkään omin voimin. Sitä pitää siis avittaa ja katsoin sen olevan nyt tällä kertaa minun nakkini. Soittelin aamusella läpi poliisin, pysäköinninvalvonnan ja isännöitsijän.
Poliisia ei kiinnosta, vaikka koslan ajoneuvovero on maksamatta.
Pysäköinninvalvonta lupasi käydä raapustamassa virhemaksulappusen autolle, mutta kertoi että siirtopyyntöjen on tultava isännöitsijän kautta. Mietin vain että vievätköhän parkkipirkot autosta kilvet, viitaten siihen verorästiin? No, iltapäivään mennessä ei pikavoittolappusta ollut rotiskon ikkunalasiin eksynyt.
Isännöitsijälle pyydettiin jättämään soittopyyntö mailitse, joten tein sen, mutta mitään ei ole kuulunut.

Jos naiselle ei edes oma auto ja oma parkkipaikka saa olla koskematon pyhä lehmä, niin mikä sitten??!!

Niinpä otin nyt kotiin päästyäni jälleen puhelimen kauniiseen käteen ja soitin taloyhtiön asiakaspalveluun. Asiani oli tällä kertaa kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä: "Hei, haluan vaihtaa autopaikkani johonkin toiseen". Asia onnistuu, käy vielä tsekkaamassa tarjotut paikat ja vaihtamassa tolpan avaimen, mutta sitten tämä parkkipaikkaepisodi saa minun osaltani viimeisen pisteen. Toivottavasti.

Lähitöitä ja sienestystä

2011-09-17T22:51:00.002+03:00

Eilinen etätyöpäivä meni meikäläiseltä aika vastakkaisissa merkeissä, sillä olin aamulla aikaisin hypännyt auton rattiin ja karauttanut Helsinkiin. Tarkemmin ottaen kuitenkin vain Vantaankoskelle, josta olin jatkanut junalla Helsinkiin.
Kas kun muu tiimi on edelleen siellä.
Siellä on ylimääräisiä työpisteitä.
Minulla on toistaiseksi kulkuoikeudet sinne.
Työläppärin kuljettamisessa toimiston ulkopuolella ei ole ongelmaa.
Onhan se kiva nähdä työkavereitakin joskus ihan naamatusten, telcoilu on aina enemmän tai vähemmän tuskaa, erityisesti jos konffapuhelin ei ole ihan kunnossa.
Ja koska olin joka tapauksessa menossa Nukarille viikonlopuksi, on se ihan sama lähdenkö ajamaan Tampereelta etelää kohti kenties torstai-iltana tai perjantaina töiden jälkeen. Alunperin minun piti lähteä Tampereelta jo siis torstaina, mutta sääennusteet lupasivat sadetta ja tuulta enkä pidä sanottavasti kummastakaan, joten jätin menomatkan taktisesti perjantaiaamuksi. Kannatti, keli oli ihan jees.

Tänään olen sitten rämpinyt alkuillasta metikössä. Aiemmin päivällä sää oli hieman epävakaista, väliin satoi, väliin paistoi eikä oikein tahtonut lähteä yhtään kauemmas, koska olisi kuitenkin saanut niskaansa vettä. Kun keli alkoi näyttää edes jossain määrin vakaalta, hipsaisin kiiruusti korin ja sieniveitsen kanssa metsään. Voin väittää että kannatti. Löysin kanttarelleja, karvarouskuja ja punikkitatteja. Muutama suppilovahverokin tuli bongattua. Tuntuu olevan hyvä sienivuosi menossa!
Hirvikärpäsiä varten olen kehittänyt yhden melko toimivan noitakonstin: vaaleansininen huppari. Hirvikärpäsen sanotaan suosivan tummaa väriä, joten vaaleat vaatteet ovat tiettävästi parempi valinta muutenkin. Hupparista saa vielä hupun päähän, joka blokkaa ainakin osan sinne niskaan ja hiuksiin yrittävistä hirvareista. Fleecehuppu ei edes kahise häiritsevästi, kuten monien ulkoilutakkien huput, joten sitä voi oikeasti pitääkin päässään. Konsti joko toimii tai sitten hirvareita ei ollut maisemissa kovinkaan paljon, koska missään vaiheessa ei alkanut tuskastuttaa. Olihan niitä, mutta suurimman osan sain nypittyä vaaleasta hupparistani pois, vain aniharva pääsi hiuksiin tai edes kasvoille asti.

Sushitaivas

2011-09-15T13:54:00.002+03:00

Ah Maruseki ja sen perinteiset sushit!
Olimme eilisiltana DI:n kanssa Marusekissa syömässä ennen leffaan menoa. Viimeksi kun kävin kyseissä paikassa tässä joskus vähän aikaisemmin, olin valinnut jotain listan moderneja susheja. Valinta saattoi tuolloin osua California makiin, joka oli kyllä ihan ok, muttei pärjää perinteisille makeille ja nigireille.
Eilen ymmärsin sitten pysytellä tiukasti vanhoissa, tutuissa ja hyviksi havaituissa nigireissä. Settiini kuului lohta, jättikatkarapua, tonnikalaa, munakasta ja avokadoa, joista viimeksi mainittu on uusin suursuosikkini. Kyllä kannatti.

Sirpaleita

2011-09-12T16:32:00.002+03:00

Mennyt taas pari viikkoa kirjoittamatta vaikka tässä onkin kaikenlaista tapahtunut. Ei kuitenkaan mitään maata mullistavaa. Tässä vähän listattuna juttuja, ei mitenkään aika- tai tärkeysjärjestyksessä.

1. Syysretki Nuuksioon
Kuten viime vuonnakin, tänä vuonna DI:n kummipojan synttäreitä juhlittiin Nuuksion maisemissa. Säät oli tilattu just kohdilleen, oli aurinkoinen syysilma. Porukkaakin oli siellä suunnassa liikkeellä melkoisesti enkä yhtään ihmettele, eräs meidänkin seurueen pariskunnista oli käynyt vähän metsällä ja tuomisina oli mustatorvisieniä ja kangasrouskuja ihan mukavat määrät.
Erona viime vuoden postaukseen voitaneen sanoa se, että kun viimeksi olin kovin innoissani että pääsen ajamaan tauon jälkeen, tänä vuonna kävimme DI:n kanssa seuraavanlaisen keskustelun:
Minä: "Ajaisitsä huomenna sinne Espooseen?"
DI: "Äääh, onks pakko?"
Minä: "No on kun mä en viitsisi millään."
DI: "No etkö sä nyt vois?"
Minä: "Kumpi meistä on tänä vuonna vääntänyt rattia jumankeuta reippaasti toistakymmentä tuhatta kilometriä? Mä olen ihan tarpeeksi kypsä ajamiseen!"

Riita poikki ja voita väliin, DI ajoi Espooseen ja minä takaisin. Joo, ajamisesta on kadonnut suurin osa kaikesta hohdosta sen jälkeen kun on joutunut yli puoli vuotta ajamaan 60km joka pahuksen arkipäivä.

2. Siivousta ja syömistä
Olin kutsunut erään tuttavapariskunnan käymään meillä sunnuntaina. DI hoiti luonnollisesti ruokapuolen, jos tosin minäkin loihdin jälkiruuaksi omenapiirakan. Mutta ei siinä tarpeeksi, vieraiden tulo vaatii myös siivoamista ja sitä harrastettiin aktiivisesti sunnuntaiaamuna. Vitsit, tämäkin läävä näyttää siivottuna ihan ihmisasunnolta!
Pitänee ottaa jälleen kerran puheeksi se, että jos tänne tilaisi siivousfirman edes vaikka kerran kuussa tai jotain, koska se on fakta että itse ei viitsi, en minä eikä näemmä DI:kään. Minun jäljiltäni olohuone on täynnä vaatekasoja ja työhuone kuin pyörremyrskyn jäljiltä. DI:n jäljiltä olohuoneen pöytä notkuu papereita ja atk:ta ja keittiö on karmeassa kuosissa. Hamsterien jäljiltä joka paikasta löytyy sekä purua että pahvisilppua (ne kulkeutuvat meidän sukissa joka puolelle). Matot ovat myös yliarvostettuja ja epäkäytännöllisiä kapistuksia.
Vaan olipa kiva nähdä vanhoja kavereita (liian) pitkästä aikaa!

3. Hervannan vainaja
Viikko sitten tapettiin lounastauoltaan työpaikalleen palaava kiinalaisnainen Hervannassa, lähellä Nokian Hermian konttoreita. Itse asun Hervannassa myös ja nimenomaan täällä etelä-suunnassa sekä käyn töissä tässä lähellä, ei tapaus naurata, ei niin tippaakaan. Aivan erityisesti ei siksi, että tekijää ei olla vielä saatu kiinni ja motiivista ei ole tietoa.
Voinen paljastaa sen verran, että työmatkani (se oikoreitti) kulkee nimenomaan Nokian parkkipaikkojen läpi, ei siis heitä tapon tekopaikasta kovinkaan monella sadalla metrillä. Turvatoimet ovat selkeästi kiristyneet, tapauksen jälkeen harva se päivä on parkkiksilla tullut vastaan vartijoita. Herää kuitenkin kysymys, ovatko he vain vartiointitehtävissä vai hätistelemässä pois reporttereita, koska kyseinen tapaus kiinnosti kovasti myös tiedotusvälineitä ja ainakin yksi uutisryhmä oli kyselemässä viattomilta sivullisilta kommentteja asiasta.
Seuraavana päivän sitten oli kyselyjen tulokset nähtävillä iltapäivälehtien lööpeissä: "Nokialaisia piinaa pelko!" Lievää ylireagointia, sanoisin.

4. Räjähdys Ranskassa
Eteläranskalaisessa ydinjätteen käsittelylaitoksessa on tapahtunut räjähdys, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole julkisuuteen kerrottu, että siitä olisi koitunut säteilyvuotoa. Seuraan tapausta kyllä jatkuvasti netin kautta, sisko kun sattuu juuri olemaan vähän samoilla seuduilla...

Hullulla on halvat huvit...

2011-08-30T07:39:00.010+03:00

... idiootilla ilmaiset.
Alustukseksi yksi Jupun sarjakuva. (Ei muuten kannata lukea tuota blogia kertaistumalta läpi. Siinä saattaa olla naurulihakset kovilla. Jupulta on muuten ilmestynyt muutama vuosi sitten albumi "Baarien nainen" ja tänä syksynä on tulossa "Koirapuistojen nainen".)

Eli rekisterinumeroiden keräily numerojärjestyksessä. Samana päivänä luettuani tuon sarjakuvan, näin numeron 999 ja ajattelin sen olevan enne: minun tulee kerätä kaikki numerot 999:stä 1:seen (ei siis toisin päin, keräilyn aloittaminen on helpompaa näin, mutta se loppuosa on sitten taatusti hankalaa).

Päätin pari perussääntöä:
1. Jos olen menossa numerossa X ja näen aamulla numeron X-2 ja myöhemmin saman päivän aikana X-1, voin ottaa listalleni molemmat numerot eli X-1 ja X-2, jos muistan ja olen varma, että olen todellakin nähnyt samana päivänä numeron X-2. Eli näin listan numerot voi yhden päivän aikana bongata väärässä järjestyksessä.

2. Ulkomaalaisten autojen rekisterinumerot hyväksyn vain, jos ne ovat selkeästi kolminumeroisia tai esimerkiksi nelinumeroisessa kilvessä yksi numero on erotettu joko välillä tai viivalla muusta sarjasta TAI neli- tai suurempinumeroisen hyväksyn silloin jos sen ensimmäinen tai ensimmäiset ovat nollia. Esimerkiksi 0989 olisi hyväksyttävä bongaus 990:n jälkeen.

3. Oman auton rekisterinumeron (alkaa 8:lla) aion ottaa mukaan vaikka tuolloin se ehkä ei olekaan enää oma enkä näe sitä missään.

Keräily onkin lähtenyt alkukankeuden jälkeen hyvin käyntiin. Se 999 oli tosiaan yksi auto Nurmijärven kirjaston parkkipaikalla, muistaakseni Saab. Sen jälkeen jouduinkin vartomaan 998:ia jonkin aikaa, vaikka ympärillä kierteli kaikki numerot 990:sta ylöspäin. 998:n bongasin kuitenkin työmatkalla, se oli jokin pääkaupunkiseudun liikenteen bussi, joka oli nousemassa kolmostieltä Martinkyläntielle.
997 oli vihreä auto, joka ajeli ainakin parina aamuna pitkin Raalantietä ja vanhaa kolmostietä. Ajoin eräänä aamuna sen perässä siihen asti kunnes se kääntyi kolmostieltä pois kirkonkylän kohdalla ja sekös syletti, kun silloin vielä pyydystin sitä 998:ia.
996 tuli vastaan Vantaankoskella myös, liikennevaloissa eräänä iltapäivänä.
995 oli autokoulun musta Ford, joka seisoi Jokelassa parkissa.
994:n bongasin myös Raalantiellä jonain iltapäivänä.
993 oli taksi Tikkurilan rautatieasemalla viime keskiviikkona.
992 oli muistaakseni Volvo, joka kääntyi eteen Imatralla viime perjantaina.
991 löytyi eilen työpaikan parkkipaikalta.
990 oli Hermia 11:n eteen parkkeerattu Volvo eilen puolen päivän jälkeen.
989 tuli vastaan myös eilen Turtolankadulla.

Kuten näkyy, eilen oli hedelmällinen päivä, bongasin peräti kolme autoa samana päivänä ja vielä kaikki numerojärjestyksessä. Arvata saattaa, että 988:ia saan odottaa taas hamaan ikuisuuteen asti tai ainakin siltä se tuntuu.

*edit*
Kirjoituspäivänä bongailin runsaasti 988-numeroita, ennustuksestani huolimatta. Ensimmäinen oli punainen auto, parkissa Insinöörinkadun varrella. Toinen oli harmaa auto, samoin parkkeerattuna lähitienoille.

2.9.2011 987 ja 986 bongattu Hyvinkään alueella vanhalla kolmotiellä (130).
3.9.2011 985 bongattu Hyrylässä.
10.9.2011 984 moottoritiellä
18.9.2011 983 Raalantiellä
24.9.2011 982 parkissa Teekkarinkadun varressa
26.9.2011 981 parkissa työpaikan pihalla
2.10.2011 980 tuli vastaan Tuusulan moottoritien pohjoispäässä
4.10.2011 979 oli parkissa Hämeenkadun varrella
7.10.2011 978 tuli vastaan vanhalla kolmostiellä
11.10.11 977 tuli vastaan Hermiankadulla
967 Tampereella
975 Tampereella, naapuritalon ovella
974 Tampereella
973 Tampereella
972 Tampereella
971 Tampereella, työpaikan parkkipaikalla
970 Tampereella, työpaikan parkkipaikalla
969 Tampereella, Hervannan valtaväylällä
968 Vantaankosken parkkipaikalla
967 Nurmijärvellä

Tamperelainen nääs!

2011-08-29T14:25:00.002+03:00

Kah niin, hurja neljän päivän loma on ohitse ja olen - ei voi sanoa että palannut - päätynyt sorvin ääreen. Sorvi on kuitenkin siirtynyt Ruoholahdesta Hervantaan. Koska jatkan toistaiseksi samassa projektissa, sain ottaa työläppärini (2 kpl) mukaani, täällä Hervannassa oli odottamassa jo valmiina työpiste ja vierailulla respassa hoituivat myös kulkukorttiasiani sille mallille, että pääsen kulkemaan. Helppoa kuin heinänteko. Tosin uudelta työpisteeltä puuttuvat vielä telakka, näyttö ja näppis, mutta selviäähän tällä pelkällä läppärilläkin.

Kävin tässä iltapäivällä myös työnantajan toimistolla, sain sinne avaimen ja saan uuden badgenkin kun käyn hakemassa, joten paperiasiat alkavat olla silläkin suunnalla kunnossa. Yllättävän kivuttomasti, sanoisin!

Viime viikon olin tosiaan maanantaina lukuunottamatta lomalla. Maanantaina oli vielä viimeinen rypistys Ruoholahdessa. Työkaverit olivat hankkineet suklaata ja kukkakimpun "jäähyväislahjaksi", voin väittää että se oli sentään yllätys, koska enhän minä ole vaihtamassa projektia, saati sitten firmaa, istumapaikkaani vain eikä Tamperekaan missään maan äärissä ole.

Tiistain olin vielä pääasiassa Nukarilla, siellä tuli poikkeamaan mummun veli vaimoineen. Ovat kahdeksanpäisen sisaruskatraan viimeiset kun nuorin sisko kuoli tässä kesällä. Hurjaa kyllä, toinen on satavuotias ja toinen kymmenen vuotta nuorempi. Tiistai-iltana suuntasin sitten Tampereelle, keskiviikkona oli yksi testausseminaari Hermiassa ja sen loputtua lähdin suoraan junalle ja kohti Imatraa.
Vietin Ruokolahdella äidin ja hänen miehensä luona muutaman päivän. Torstaina käytiin vähän kiertelemässä Mustaniemessä ja Kyläniemessä ja missä nyt sitten kierreltiinkään. Perjantaina poikkesimme nopeasti Imatralla ja iltapäivällä lähdimme veneilemään. Keli oli mitä mahtavin, aurinko paistoi ja lämpötila ainakin lähellä hellelukemia, jos ei peräti mennyt ylikin. Oli hieno päivä ja kyllä kelpasi kirjoittaa Facebookiin että täällä sitä vain lillutellaan Saimaalla auringonpaisteessa kun muut kaverit pääsääntöisesti paiskivat töitä.

No, lauantaina oli kuitenkin suunta taas kohti Tamperetta ja tänään sitten töihin.

Kesäkissa palaa

2011-08-18T19:34:00.002+03:00

Tiättekste ku tarttis pakata?
Meikäläisen reilun 8 kuukauden työkeikka Helsinkiin/Espooseen alkaa olla viimeisiä itkuja vaille valmis. Olen Helsingissä töissä enää huomisen ja maanantain, ensi viikosta olen lomalla loput päivät ja sitten 29.8. pitäisi aloittaa jo Tampereella. Mihin tämä aika oikein on mennyt?

Suoraan sanoen minua hirvittää ihan pikkuisen, että miten sopeudun taas kaupunkielämään DI:n kanssa. Olen tottunut siihen, että on hiljaista, rauhallista ja yksinäistä ja viihdyn hyvin täällä. Olen saanut mennä ja tulla miten huvittaa. Ainoat äänet ovat satunnaiset lentokoneet ja peltikatolla rymistelevä orava. Telkkari ei ole ollut päällä kuukausiin (tai no oli, mutta sitä katsoi sisko).

Mutta on siinä hyvätkin puolensa. 45 kilometrin ja 1 tunnin 10 minuutin työmatka kutistuu 450 metriin ja kymmeneen minuuttiin. Vettä saa lutrata ihan niin paljon kuin haluaa. Kauppa on kävelymatkan päässä. Stockmann ja Sokos ovat inhimillisen kokoisia, lähellä, tiedän mistä mitäkin löytyy eivätkä ihan niin julmetun täynnä porukkaa. Kaikki tutut ravintolat, olen tässä kevään ja kesän aikana väittänyt kärsiväni vieroitusoireita ainakin Tuulensuun ja Marusekin ruuista.

Lauantaina sitten liikkuu. Pitäisi oikeasti pakata, mutta kun laiskottaa.

Pari huomiota

2011-08-16T18:27:00.008+03:00

Huomio 1
Minä en ymmärrä metrojen liukuportaita tai oikeastaan ihmisten käyttäytymistä niissä. Tai ymmärrän, mutta muutamia tyyppejä haluaisin roimia pitkin korvia.
Kello on puoli 4, Ruoholahden suunnasta tulee rautatieasemalle metro ja samaan aikaan toinen juna tulee idästä päin. Rautatieasemalla jää hulluna porukkaa pois kummastakin junasta. Ei mitään hätää, meneehän sieltä peräti kolmet rullaportaat ylöspäin.
Mutta mitä?! Ihmiset seisovat yhtenä kapeana rivinä jokaisten portaiden oikeassa reunassa. Siihen viereen mahtuisi ihan hyvin seisomaan toinen ihminen. Mikä hiton idea on käyttää vain puolet portaiden kapasiteetista?

No kun se "kiihdytyskaista" on varattu niille valitettavan kovaäänisille urpoille, joita on ehkä 15% kaikista matkustajista ja jotka haluavat päästä kulkemaan ylöspäin portaissa. On niin helvetin kiire olevinaan joka paikkaan että sitä varten tarvitaan puolet rullaportaistakin että päästään ainakin 10 sekuntia nopeammin sinne ylös. Voi huoh ja hyvä jysäys.

Tunnustan: olin tänään paha ihminen ja seisoin siinä vasemmalla puolella. No, ei siitä ollut mitään iloa, ne rullaporraskaaharit olivat ryysineet tietysti jo ennen minua sinne portaille eikä enää ollut ketään tulossa ylöspäin. Niin turhauttavaa kun ei oikeasti ollut kenenkään tiellä.
Minulla olisi ollut vastarepliikkikin valmiina: "No voe tokkiisa ko ehä mie tienny. Mie ko iha luulin et täsä saa ihimisekki olla ko on niim palio kulkijaa menoos. Voe anteeks ny kauhiast, myöhästykkönää ny linikast miun takkii?" (inspired by Jupu)

Huomio 2
Rakkaat naispuoliset kanssaeläjäni. Jos haluatte käyttää korkeita stilettikorkoja ja legginssejä tai muita tiukkoja housuja yhdessä, opetelkaa kulta-pienet-rakkaat kävelemään niillä kengillänne ennen kuin lähdette ihmisten ilmoille. Ihan oikeasti. Se kuolevan kamelin viimeinen marssi lievässä etukenossa ja polvet koukussa ei imartele ketään.
Jos ette ole idiootteja, älkää näyttäkö idiootilta. Jos olette idiootteja, ei sitä tarvitse kaikille näyttää.

Että mulla särkee silmiä vieläkin...

Huomio 3
Ekaluokkalaisia on taas tiet täynnään. Onnekseni liikun kuitenkin pääasiassa niihin aikoihin kun he ovat vielä turvallisesti sängyssä tai päässeet kotiin jo aikoja sitten. Ekaluokkalaisista varoitellaan kovasti liikenteessä, mutta ne pikkuiset reppuselät, jotka minun reitilleni ovat osuneet, eivät ole olleet ongelma. He sentään kulkevat kiltisti niin kuin äiti ja opettajat ovat neuvoneet, tien reunassa ja noudattavat liikennevaloja ja käyttävät suojateitä ja katsovat tuleeko autoja. Mistä lähtien tällainen jalankulkija on muka ongelma ollut?! No tietysti se ekaluokkalainen on kovasti pieni eikä näe esimerkiksi parkkeerattujen autojen yli ja niin edelleen, mutta silti.

Sen sijaan ne isommat koululaiset, varsinkin arviolta yläasteikäiset. Ne jotka maleksivat kadun yli mistä sattuu katsomatta sivuilleen, jotka ajavat pyörillään kuin Euroopan omistajat, luonnollisesti keskellä katua. Ne joille torvea soittaessaan saa vain keskisormen ja räkäistä naurua. Ne ovat ongelma!

Joka puolella on näitä kylttejä, joissa lukee: "Älä aja päälle, t. ekaluokkalaiset". Tarkoittaako tämä sitä, että niiden vanhempien päälle saisi ajaa, kun ei sitä erikseen kielletäkään? Eikö? Mutta jos ihan vain pikkuisen? Sairaalareissu, ei ruumishuoneelle asti? Jooko? Jos jättäisi vielä sen pyörän sinne pientareelle, niin ei tulis Fusioniin naarmuja? Plii-iiis.

Mä niin haluaisin.

Tieto lisää tuskaa...

2011-08-15T18:38:00.003+03:00

... toisen ihmisen ilmeinen tiedonpuute puolestaan lisää ärsytystä!

Kirjastosta nappasin kassiini kirjan, joka esittelee hevosta historiassa, taiteessa ja runoudessa. Kuulosti todella hyvältä ja näytti myös, mutta tekstiin paneutuminen aiheutti tykytystä otsasuonistossa. Harmaa! Pähkinä! Englantilaisella täysiverisellä muka lyhyempi pää kuin arabilla! Ja muitakin pikkujuttuja, erityisesti väritermit olivat todella, todella pahasti hakusessa.

Jos kirjoittaa kirjan hevosista, voisi kuvitella että ottaisi selvää edes hevossanaston perusjutuista eikä kääntäisi termejä suoraan englannista. Sillä väritermeinä kirjassa käytetyt "harmaa" ja "pähkinä" ovat suoria käännöksiä englanninkielisistä termeistä "gray" ja "chestnut", jotka hevoskielessä tarkoittavat - eivät harmaata ja pähkinää - vaan kimoa ja rautiasta.

Paljastan asiaa tuntemattomille lukijoille salaisuuden: ylläpidän yhtä suurehkoa hevossivustoa (joka kylläkin on ollut vuosikaudet vähän telakalla, kun en minä tiedä mitä minä sille tekisin) ja olen näiden kymmenen vuoden aikana vastaillut mailitse sekä kerran puhelimitsekin erinnäisiin hevosia koskeviin kysymyksiin. Moni on ollut juuri erilaisten termien kääntämisestä: mitä tämä englanninkielinen termi tarkoittaa ja miten se sanotaan suomeksi. Ei olisi varmaan ollut iso vaiva?

Liikenteessä sattunutta

2011-08-09T08:58:00.002+03:00

Ajelin eilen kotia kohti tavalliseen tapaan vanhaa kolmostietä pitkin. Olin jo lähestymässä Nurmijärveä, kun vastaan tulee auto alamäkeen. Se näytti vilkauttavan valoja edelläni ajavalle rekalle. Tjaa, mietin, valot unohtuneet vai oliko tiessä vain sopiva notkahdus?
Sitten samainen auto vilkauttaa valoja minullekin. Mitähän se yrittää sanoa? Valot on päällä, muttei pitkät. Katos, tuolla mäen päällä seisoo joku auto tienreunassa. Onkohan siellä tutka? Nopeusmittarin tsekkaus, joo ei ylinopeutta ja matka jatkuu silmät auki.

Ei ollut tutkaa, siellä oli kuorma-auto kyljellään ojassa. Toisella puolella tietä eli etelään päin oli ollut menossa. Onnettomuuspaikalle oli pysähtynyt muutamia henkilöautoja, poliiseja ei vielä näkynyt. Vaatteista ja naarmuuntuneesta naamasta päätellen onnettomuusrekan kuljettaja istui autonsa vieressä tienpientareella. Siinä oli jo auttajia sen verran että katsoin parhaaksi vain ajaa ohitse, tilanne näytti olevan hallussa.

Kiitos kuitenkin valojen väläyttäjälle, herätti tarkkaavaisuuden ja olisihan siihen ollut ikävä täräyttää täyttä vauhtia, niiden parkkeerattujen autojen takia joutui hidastamaan kohdalla aika lailla. Jatkoin matkaa ja vilkautin vastaantulijoille valoja, että tietävät hekin vähän ennakoida jotain tavallisuudesta poikkeavaa olevan edessä.

Sitten osui eilen ensimmäistä kertaa liikenteessä hevonen vastaan, ratsukko kulki tienpiennarta pitkin, kun lähdin ajamaan kotiin päin vähän pienempää kinttupolkua. No, tiedänhän minä toki, miten hevosten vastaantullessa käyttäydytään auton ratissa. Tämä polle taisi olla vanha tekijä autojen kanssa, se ei edes katsonut kun menin autolla ohitse.

Hevosten kanssa on muistettava kaksi seikkaa:
1. se on saaliseläin eli se pakenee pelästyessään.
2. iso hevonen painaa 500 kiloa ja on jotakuinkin hirven kokoinen.

Ynnäämällä nämä kaksi asiaa yhteen saadaan tulokseksi se, että ratsastaja/taluttaja/ajaja ei pysty hevosta pitelemään voimalla. Jos hevonen säikähtää jotain, se lähtee. Kuka pystyy pitelemään millään keinolla 500 kilon riehuvaa lihaskönttiä paikoillaan? Lisäksi 500 kiloa hevosta auton konepellillä tai tuulilasilla tuskin kuuluu kenenkään autoilijan top 10-toivelistalle. Vaikkei hevosista tai ratsastajista niin välittäisikään, niin siinä käy pahasti autolle ja ehkä itselleenkin.
Ratsastajat eivät tieten tahtoen lähde autoja pelkäävillä hevosilla liikenteeseen, sen verran heilläkin on itsesuojeluvaistoa. Joskus vaan voi tulla pakkotilanne ja toisaalta se rauhallisinkin ja liikenteeseen tottuneinkin hevonen voi säikähtää jotain, mitä ihminen ei pidä pelottavana tai ehkä edes huomaa. Se on kuitenkin saaliseläin. Lisäksi ratsastajat ovat usein maastossa liikkuessaan maanomistajien hyvän- tai pahantahtoisuuden armoilla eikä sopivia maastoreittejä lähde joka tallin pihasta. Reiteille päästäkseen voi olla pakko kulkea pätkän matkaa maanteillä.

Niinpä ratsukko/valjakko ohitetaan autolla hyvän matkan päästä, ei läheltä. Jos ratsastaja näyttää pysähtymismerkkiä, pysähdytään. Ehkä sammutetaan autokin, varsinkin jos hevonen vaikuttaa vauhkolta. Liikkeelle lähdetään taas kun ratsukko on päässyt riittävän kauas. Varmaan harvoin tarvitsee edes pysähtyä, varsinkin jos pitää kunnon etäisyyden hevoseen ja vauhdin maltillisena.

Hormonitonta elämää

2011-08-04T10:23:00.004+03:00

K-18 tai ainakin kielletty niiltä, joiden mielestä kuukautisista puhuminen julkisesti ei ole sopivaa.

Taisin siitä ohimennen mainitakin aikaisemmin, että nyt kun lähdin kevääksi ja kesäksi tänne Nurmijärvelle pysyvämmän luonteisesti, lopetin kokeeksi myös e-pillerit. Olen tässä nyt puolisen vuotta ollut ilman, joten lienee syytä tehdä katsaus siihen, mitä kuuluu.

Korvien välissä en ole huomannut muutosta suuntaan enkä toiseen. Ei kiristä yhtään vähempää/enempää/useammin/harvemmin kuin ennenkään. Haluissa ei ole tapahtunut sellaista muutosta toistaiseksi, joka ei olisi selitettävissä erossa asumisella. Vauvakuume ei ole iskenyt eikä mitään muitakaan outoja oireita.

Kierto on ollut suht säännöllinen, mikä on hyvä juttu, koska silloin aikanaan ennen pillerien aloittamista minulla oli melkoista epäsäännöllisyyttä kuukautisissa, mm. vaatimaton puolen vuoden tauko abikeväänä. Lääkäri varoittelikin ensimmäistä pillerireseptiä kirjoittaessaan, että pillereillä kierto on kyllä säännöllinen ja ennustettava, mutta kun lopetan ne, kierto voi palata samaan epätahtiseen malliin mitä se olikin. No, ei ainakaan toistaiseksi ole osoittanut oireita sekoilusta, mutta onhan siitä jo 12 vuotta.

Kuukautiset eivät ole toistaiseksi muuttuneet mihinkään. Vuoto ei ole pidentynyt tai lyhentynyt, vuodon määrä ei ole lisääntynyt eikä vähentynyt. Kipuja ei ole ollut eikä PMS-oireita.

Yksi haittapuoli asiassa kuitenkin on: naama kukkii pahemmin kuin edes teini-iässä ikinä. Leuka ja otsa ovat täynnä pientä ryhelmää ja näppyä, ihomatoa ja finniä. Olen toistaiseksi luopunut meikkaamisesta kokonaan, kun ei sitä saa siistiksi sitten millään. Yritän kuoria ihoa pari kertaa viikossa, kun sen jälkeen se on yleensä hetken paremman oloinen, mutta muuten olen yrittänyt olla tekemättä iholle erityisesti mitään.
Toistaiseksi en ole ottanut suurempaa stressiä asiasta, sanovatten että pillerien lopettamisen jälkeen voi kulua jopa vuosi ennen kuin hormonitasapaino on lähelläkään normaalia. Herää vain kysymys, että mitä hemmetin myrkkyjä ne pillerit oikeasti ovat kun niiden lopettaminen saa tällaista aikaan muuten niin hyväihoiselle ihmiselle?

Tämä haittapuoli on kuitenkin vaatimaton lopettamisen plussapuolen rinnalla. Migreenini on lähestulkoon kadonnut! Menkkojen aikaan saattaa ohimossa vähän kokeilla jonkinlainen nipistys, josta saattaisi kehittyä migreeni, mutta yleensä tässä vaiheessa nappaan särkylääkkeen ja se on hoitunut sillä. Olen puolen vuoden aikana joutunut ottamaan ehkä kolme varsinaista kohtauslääkettä (vrt. aiemmin saattoi yhden kohtauksen aikana kulua 3-6 kohtauslääkettä), muuten olen pärjännyt pelkällä särkylääkkeellä.
Tämä on hirveän kivaa jo ihan siksi, että rahanmenoa on paljon vähemmän vaikkei tuo nykyinen kohtauslääke ole sieltä kalleimmasta päästä ollutkaan. Erityisen positiivista on kuitenkin se, että särkylääkkeessä ei ole kolmiota, mutta kohtauslääkkeessä on. Uskallan siis särkylääkkeen jälkeen rattiin vallan mainiosti, mutta joskus kohtauslääke tekee sen verran huteran olon, että varoisin itseäni, jos lähtisin autoilemaan siinä kunnossa. Koska kuitenkin olen täysin riippuvainen autosta täällä asuessani, ei vaihtoehtoja ajamiselle oikein ole.

Ehkäisy on hoidettu kondomien kanssa tässä keväällä ja kesällä, mutta siihen täytyy keksiä jokin muu ratkaisu. Näet tässä puolen vuoden aikana on kerran jo tullut tilanne että varmuuden vuoksi laukkasin apteekkiin hakemaan jälkiehkäisypilleriä, kun kumi jäikin kesken puuhien sille tielleen. Kaiken huipuksi tämä sattui tietysti siellä Ruotsissa, mutta onneksi Ruotsi kuuluu niihin käsittääkseni harvoihin maihin, joista saa jälkiehkäisypillerin ilman reseptiä, samoin kuin Suomesta. Jälkiehkäisypilleri on muuten ruotsiksi akut-p-piller. Mitään sivuvaikutuksia pilleristä ei minulle tullut, mutta ei niitä nyt suositella kovin usein napsittavaksi siltikään.

Sekalaisia sirpaleita

2011-07-28T11:18:00.004+03:00

1. Avara luonto
Jo kolmena iltana peräkkäin on metsäkauriita näkynyt takapihalla säntillisesti yhdeksän ja puoli kymmenen välissä illalla. Maanantai-iltana näin emon ja kaksi vasaa. Sisko oli viikonloppuna nähnyt varmaan samat eläimet, metsäkauris kun on melkoisen reviiritietoinen. Tiistai-iltana meni ensin naaras yksikseen pihan poikki, muutama minuutti sen jälkeen meni sarvekas pukki. Myöhemmin illalla ne telmivät kahden siinä takapihalla, ihan minun silmien alla. Ja eilen, vähän ennen puolta kymmentä pukki lorvi jälleen samoilla paikoilla.
Niillä on lisääntymisaika menossa näin loppukesästä, tiesi kertoa wikipedia. Sama lähde kertoo myös metsäkauriiden, jopa naaraiden valtaavan itselleen reviirin. Pukki erityisesti on tarkka alueestaan, mutta naaraat siellä luonnollisesti suvaitaan. Selkeästi meidän takapiha on jonkun reviiriä.

2. Juopot junassa
En tiedä olenko se vain minä vai ajattelevatko muutkin näin. Kuvitellaan tilanne että istutaan junassa yksikseen, menossa töistä kotiin päin. Samaan vaunuun (no pakko, kun on vain yksi vaunuyksikkö junassa) tulee meluisa tai ainakin nyt kovaan ääneen jutteleva joukko juopuneita ihmisiä.
Ensimmäinen ajatus: Voi vittu.
Toinen ajatus: Älkää vaan tulko tähän lähelle istumaan.
Kolmas ajatus: Hyppäisiköhän pois seuraavalla asemalla ja tulisi toisella junalla?

Harva jos mikään asia on yhtä vastenmielinen kuin lauma juoppoja. Ääni on kova, räkä lentää kun oikein nauretaan kaverin jutuille siitä, että on ollut viimeiset kaksi viikkoa joka päivä kännissä. Heilutaan penkissä niin että ollaan sen ikkunan vieressä istuvan sylissä puoliksi, pyydellään isoon ääneen anteeksi, kai rouva ymmärtää että ollaan vähän otettu, kato nou haard viilings juu nou. Selitetään kauhean innoissaan maailmanfilosofiaa tälle rouva-paralle ja tarrataan olkapäästä kiinni kun on niin hieno juttu. Yrittää vielä pummata röökiä. Yksinäinen, mutta puhelias juoppo on oikeasti vielä laumaa pahempi, koska se kiusaa selviä kanssamatkustajia, lauma tyytyy melskaamaan keskenään, tosin kärsii sivulliset siitäkin.

Minä pelkään näitä juoppoja. En nyt henkeni edestä, mutta pelkään kuitenkin ja inhoan. Niille ei voi sanoa mitään, koska ne eivät tajua mitään. Jos sanoo ystävällisesti, että voisiko herra painua helvettiin ja pysyä siellä, joku saa tästä lisää vettä myllyynsä eikä ainakaan lähde mihinkään. Toinen tyyppi lähtee suurieleisesti anteeksi pyydellen pois, että kun häiritsi rouvaa ja menee vähän matkan päähän istumaan ja tuhisee harmissaan, mutisee itsekseen mutta niin että kaikki varmasti kuulevat jotain tiukkapipoisista niuhottajista, varmaan on toikin vaan miehen puutteessa, ihan varmaan on.

Ne haisevat pahalle, niistä ei koskaan tiedä oksentavatko ne seuraavalla pysäkillä vai kaatuvatko syliin lähtiessään junasta. Käyvätkö ne kiinni selittäessään jotain, eivät ehkä pahantahtoisesti, mutta mieluummin pitäisin niihin hajuraon (mielellään n. 3 km) enkä siedä että joku käy lääppimään, vaikka vain siksi ettei pysy pystyssä ilman että nojaa johonkin. Turpiinkaan ei oikein viitsi antaa, kun siitä voi tulla jälkiseuraamuksia itselle ja toisaalta se juoppo pitäisi saada pudotettua kertaiskulla, niin se ei käy päälle.

Kukaan ei tee mitään, kaikki katselevat ulos ja yrittävät olla niinkuin mitään outoa ei olisikaan. Suomalaisten kyky paeta todellisuudesta on uskomaton. Toisaalta, mitäpä sivullinen voisi tehdä? Ei juoppoon saa käydä kiinni ja heivata junasta seuraavalla asemalla, jos se nyt ei ole ihan kenenkään päälle hyökännyt. Konnaria ei luonnollisesti näy mailla halmeilla ja eipä sekään, yksinäinen mies juopporetkueelle mitään mahda. Ei kai ketään voida heittää junasta ulos siksi, että 99% muista matkustajista nyt ei vain satu pitämään. Juoppo on pyhä, koskematon. Sillä on oikeus matkustaa ja tehdä ihan mitä haluaa. Humalatila on lieventävä asianhaara.

Missä on yksinäisten naisten oikeus matkustaa päiväsaikaan (ilta-aikaan en edes kuvittele meneväni junalla mihinkään) julkisissa liikennevälineissä pelkäämättä?

3. Kolmas asia.
Unohdin sen jo. Täällä ainakin ukkostaa. Toivottavasti ei mene Nukarille.

Rauta-aika

2011-07-25T11:14:00.003+03:00

Saimme vähän yllättäen liput viime perjantaiksi Pyynikin kesäteatterissa esitettyyn Rauta-aikaan. En ole lukenut Haavikon kirjaa enkä nähnyt sitä tv-sarjaa, joten en tiennyt lainkaan mitä odottaa.

Mutta suosittelen, lämpimästi. Kalevalan teemat ja hahmot sopivat loistavasti nykypäiväänkin, kuka tahansa tunnistaa Ilmarisen, miehen niin naisenkipeän että takoo sammonkin suit sain, kun tarjolla on nainen tai Kullervon, jonka elämä on alusta asti mennyt joko oikeasti tai kuvitteelisesti niin pieleen, ettei siitä pääse kuin tappamalla ensin muut ja sitten itsensä. Ironista kyllä, juuri samana iltana tapahtui Norjassa tämä joukkomurha, tosin sen tekijähän oli kaukana naisettomasta luuserista, mihin muottiin häntä Aamulehti yritti työntää ja siten kasata syyn tästäkin teosta naisten niskoille. Mutta siitä joskus myöhemmin. Ehkä.

Näytelmä meni eteenpäin kuin juna, siinä ei vitseille jääty naureskelemaan. Se oli paikoin hullun hauska, paikoin koskettava. En osaa analysoida sitä muuten kuin sanomalla, että pidin siitä ja se herätti ajatuksia, jotka ikävä kyllä hautautuivat vähän liiaksi tämän Norja-kohun alle.
Suosikkini oli kuitenkin Anneli Saulin esittämä Louhi pohjan akka: "Tosi herkut ovat raakoja: osterit, lohi ja valta!"

Matematiikasta

2011-07-23T14:43:00.002+03:00

Jostain hieman vaikeasti käsitettävästä syystä kaupungilla käviessäni pulpahti mieleen lukioajat ja matematiikka. Suoritin ja kirjoitin lukiossa pitkän matematiikan, mutta rehellisyyden nimissä se ei sujunut ihan maailman parhaiten. Kurssien numerot vaihtelivat 5:n ja 9:n välissä. Tähän väliin on myös todettava, että ehkä meidän koulun pitkän matikan opettaja ei välttämättä ollut paras mahdollinen...
Abivuonna löysin jostain esitteen Helsingissä pidettävästä matikan preppauskurssista ja se kuulosti erittäin hyvältä idealta. Se pidettiin muistaakseni Ressun lukion tiloissa, viitenä tai kuutena viikonloppuna kerran kuussa eli ensimmäinen kerta oli joskus syksyllä, viimeinen helmikuussa ennen kirjoituksia.

Viisi viikonloppua ei kuulosta kovin paljolta, vaikka päivät olivatkin aika pitkiä, lauantaina ehkä yhdeksästä neljään, sunnuntai oli lyhyempi. Välissä oli muutama lyhyt tauko ja pidempi lounastauko. Muistan ihmetelleeni kovasti sitä, että kolme ensimmäistä kertaa keskityttiin ihan vain muutaman ensimmäisen kurssin asioihin, perus-yhtälön ratkaisuun, trigonometriaan ja sen sellaiseen. Ajattelin ettemmehän me ehdi mitenkään käydä koko lukion oppimäärää läpi, jos niin suuri osa ajasta turhautuu perusjuttuihin.
Olisi pitänyt käsittää jo tuolloin paremmin. Matematiikasta ei tule mitään, jos ei ole varmuutta niissä perusasioissa eli yhtälöiden pyörittämisessä. Ja mistä sitä varmuutta saa ellei tekemällä ja opettelemalla? Kurssin pitäjän opetusmetodi oli muutenkin simppeli: laske, laske ja laske. Teimme paljon harjoituksia tunneilla ja kotiinkin jäi vielä tekemistä. Pari viimeistä kertaa sitten käytettiin hienouksien hiomiseen, kun perusteet olivat kunnossa.

Niinpä sitten sain pitkästä matikasta M:n, tietääkseni kolmanneksi parhailla pisteillä sinä keväänä meidän koulussa, mikä kertonee ehkä jotain lukion opetuksen tasosta, meitä kuitenkin kymmenkunta pitkän matikan kirjoittajaa oli ja ne kaksi parasta saivat molemmat L:t luultavasti melkein täysillä pisteillä, voisi ehkä sanoa että opetuksesta huolimatta.
Myöhemmin AMK:ssakin huomasi miten paljon apua oli siitä, että osasi ne perusasiat, siitä oli apua matematiikan kurssien lisäksi myös fysiikassa ja sähköteknillisillä kursseilla.

Maailmassa monta ihmeellistä asiaa...

2011-07-20T20:04:00.002+03:00

... se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.

1. Kunta joka menee kuudelta kiinni
Sivusin aihetta jo aiemmin kampaamojen osalta, mutta eipä se näemmä pelkkiin kampaamoihin jää. Ruokakauppoja, Alkoa, kirjastoa ja sitä yhtä kampaamoa lukuunottamatta Nurmijärven kirkonkylä menee kuudelta kiinni. Tiimari, kirjakauppa, lemmikkieläinliike, kukkakauppa, Matkahuolto, kaikki menevät arkisin viimeistään kuudelta kiinni. Tätä ei voi pieni ihminen käsittää tai sitten minusta vain on tullut liian kaupunkilainen.

2. Asennetta
Sattuipa niin harvinainen tapaus että ilta-aikaan soi täällä kotona lankapuhelin. Soiteltiin sellaisella asialla, että Asennetta - kampanjan bussille etsitään vapaaehtoisia lahjoittajia. Kyseinen bussi kiertää kouluilla tekemässä päihdevalistusta. Kuulostaa hyvältä, mutta koska en ole aiemmin kyseisestä bussista tai kampanjasta kuullut, en halunnut suin päin lähteä syytämään rahaa mihinkään vaan kyselin mistä saisi lisätietoa. Tuon nettiosoitteen sain.
Kysyin, voiko netin kautta lahjoittaa rahaa kampanjalle. Ei kuulemma voi, vain puhelinkeräyksellä sitä kerätään. Jahas, vai niin. Ikävä kyllä asia nyt vain on niin, että minä halun rauhassa kaivella tietoa tahoista, jotka minulta pyytävät rahaa ja sen jälkeen tehdä päätöksen ihan itse, vähän harkitakin asiaa. Tuollainen puhelinmarkkinointi on aika hyökkäävää: "Moi, meillon tällanen kampanja, annatko rahaa heti? No soitanko mä huomenna uudestaan? Joo ei, sä et voi netin kautta tehdä lahjoitusta, kun sun pitäis nyt ehdottomasti tehdä se puhelimitse." Taitaa siis jäädä lahjoittamatta, mutta tietysti kyseisen puljun nettikaupasta voisi tilata jotain.
Vaikka suhtaudun minä silti epäluuloisesti tuohon koko kampanjaan. Katsokaa nyt noita nettisivuja: todella huonoa suomenkieltä, kielioppivirheitä ja puhekielisyyksiä löytyy vaikken minä edes tunne kaikkia pilkkusääntöjä. Ei anna ammattimaista kuvaa, ei.

Ruuat ja niiden nimet

2011-07-18T11:36:00.003+03:00

Julkisuudessa on pitkän aikaa pyörinyt erilaisia juttuja siitä, miten elintarvikkeiden nimet hämäävät. Lihapullassa on pääasiassa kanannahkaa, päärynämehu ei ole päärynää nähnytkään vaan se on lähinnä sokeria ja keinotekoisia aromeja, mansikkapiirakassa on punaiseksi värjättyä omenaa ja mansikka-aromeja, Chevre-tuorejuustossa on 1,2% vuohenjuustojauhetta, perinteisessä isoäidin pullapitkossa on 12 erilaista E-koodia, savustettuina myytävät tuotteet eivät ole savua nähneetkään, savuaromipullon vain ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa varmaan loputtomiin.

No mitä tekee EU? No se vaati vuonna 2005 Valion vaihtamaan Voimariinin nimen joksikin toiseksi, koska voi-nimitystä ei saa käyttää tuotteessa, jossa ei ole voita ja vain voita eli on jotain muutakin kuin maitoperäistä rasvaa (lähde). Voimariinista tuli Oivariini. Samoin kävi Voileville, jota nykyisin myydään KevytLevinä (lähde).
Miksi ihmeessä samanlainen ajattelu ja samanlaiset vaatimukset eivät ole levinneet muihinkin tuotteisiin? Lihapulliin vain lihaa, muuten niitä saa myydä ainoastaan nimellä "lihapullankaltainen valmiste". Perinteinen-sanaa saisi käyttää vain niissä tuotteissa, joiden valmistusprosessin ja raaka-aineiden perinteellisyys voitaisiin aukottomasti todistaa. E-koodi-päärynämehusta voisi tulla "keinotekoisesti päärynänmakuinen juomavalmiste".

Ei, tätä ei ole tällä kertaa tarkoitettu ironiaksi eikä sarkasmiksi. Ihan oikeasti kysyn, että miksi Voimariinia ei saa myydä Voimariinina, mutta 25% lihaa sisältävää mössöä saa myydä kinkkuna? Mikä on se ratkaiseva ero? En minä halua, että ruokaa ostaessani joudun syynäämään jokaikisen tuoteselosteen läpi tietääkseni mitä ylipäänsä syön. Koska en itse hallitse ruuanlaittoa enkä yleensä viitsikään, saati että ehtisin/jaksaisin juosta pitkin Uuttamaata lähi- ja/tai luomuruuan perässä, tyydyn yleensä syödessäni sulkemaan silmät ja ajattelemaan että kuollaan sitä kuitenkin, ennemmin tai myöhemmin.

Hautausmaa-ajatuksia

2011-07-15T07:26:00.002+03:00

Sattuneesta syystä tänä kesänä on tullut ravattua hautausmaalla usein, kastelemassa haudoille istutettuja kukkia ja muutenkin pitämässä haudoista huolta. Vaikka isän ja vaarin sekä Anni-tädin että hänen poikansa haudat ovat suht lähekkäin, tulee siinä silti nähtyä kaikenlaisia hautoja.

Välillä näkee hautoja, joihin viimeisimpänä on haudattu joku 90-luvulla tai jopa 2000-luvun puolella ja silti hauta on aivan hoitamaton: ei kukkia, ei mitään muutakaan. Ja sitten on sellaisia hautoja, joihin on haudattu viimeksi ehkä joskus sota-aikaan tai jopa sitä ennen, vainajakin on saattanut olla hyvin nuori, teini-ikäinen, niin ettei ole varmaan jälkikasvuakaan ollut ja silti hauta on kauniisti laitettu ja hoidettu.

Tai no, ei tuo jälkimmäinen varmaan mikään ihmeellinen juttu ole. Näyttää vähän siltä, että tässä itsekin päätyy ihan huomaamattaan huolehtimaan isän serkun (joka ei oikeasti mitään verisukua ollut, mutta serkku yhtä kaikki) haudasta, vaikka hän kuoli 15-vuotiaana 50-luvulla eikä meistä taatusti kumpikaan, minä tai sisko olla häntä ikinä nähty. Mutta kun hänen hautansa on siinä isän tädin haudan vieressä eikä siinä tänäkään kesänä ollut kuin yksi pieni orvokki, joka sekin on sittemmin kadonnut, liekö mennyt haravan mukana. Samalla vaivallahan minä siihen istuttaisin kukkasen tai pari kun kerran viereisellekin haudalle.

Muistilappu: pumpun varokytkin

2011-07-12T18:02:00.003+03:00

Siinä pumppuhuoneen seinässä on sellainen kytkin, missä on musta ja punainen nappula. Jos musta on ylhäällä ja pumppu ei toimi, on varokytkin syystä tai toisesta paukauttanut virrat pois päältä. Paina se alas, niin jo toimii taas.

Tulin tänään kotiin töistä ja mummun kanssa siinä vaihdettiin pari sanaa ennen kuin mummu kömpi yöpuulle. Kertoi että päivällä oli tunnin verran sähköt poikki. Ukkostanut kuulemma ei ollut, oli vain tullut läpilyönti läheisessä muuntajassa. No, ei siinä mitään, sähkökatkot kuuluvat maaseudulla kesään. Ja talveen. Syksyynkin. Kevääseenkin joskus.
Menin sitten pesemään käteni ja ihmettelin kun on hanassa paineet aivan olemattomat ja pumppu ei käynnisty. Pumppuhuoneesta ei löytynyt karrelle kärähtänyttä pumppua, joten en osannut tehdä asialle mitään (en olisi osannut kärähtäneelle pumpullekaan mitään osannut tehdä, mutta vian syy olisi ollut aika selvä). Soittelin sitten naapuriin ja kysyin hyviä vinkkejä. Noo, naapuri on saman sähköpiuhan päässä eli sähköt olivat olleet poikki sieltäkin, mutta kyseessä ei ollut kuulemma ihan normaali sähkökatko.
Normaalistihan menee kaikki virta kerralla pois, nyt oli lähtenyt vain yksi vaihe. Kolmivaihetta käyttävä pumppu oli yrittänyt aikansa murista kahdella vaiheella, mutta sitten oli varokytkin puuttunut asiaan ja lyönyt virrat poikki kokonaan, ettei tule mitään vahinkoja. Enpä ollut tällaisestakaan varokytkimestä ollut tietoinen aiemmin, mutta kytkintä painaessani lähti pumppukin heti käyntiin, niin että se oli siinä.

Tämä se on omassa talossa asumisessa ehkä se huonoin puoli: jos jotain menee rikki tai jokin ei toimi, huoltoyhtiö ei löydy puhelinsoiton päästä vaan peilistä. Jos ei ole käryäkään siitä, mikä mahtaa olla vialla, otetaan puhelin kauniiseen käteen, soitellaan veli ja naapurit läpi ja toivotaan parasta.

Autoilua ja ekoilua

2011-07-11T14:03:00.004+03:00

Seuraan satunnaisesti eräitä ns. "tiedostavia" lifestyle-blogeja, joissa vältellään kemikaaleja, lihaa, hiilidioksidia, turhaa kulutusta, yksityisautoilua, maalla asumista, ilmastonmuutosta ja toisaalta taas käydään kirppareilla, juomassa ekolattea ja syömässä hiilidioksidineutraalia tofua (se, että seuraan näitä lähinnä huumorimielessä, ei nyt kuulu tähän). Näissä piireissä yksityisauto ja erityisesti auton omistaminen on maailman pahin rikos. Yllättävää kyllä, aika monelta bloggaajalta auto löytyy. Miten tämä on mahdollista? No, perusteluita löytyy joka lähtöön.

Ensinnäkin sitä autoa hävetään ja piilotellaan. Eräs bloggaaja mietti likimain vuoden, paljastaako blogissaan häpeällisen tilansa eli sen, että vauvan synnyttyä perheeseen, autokin katsottiin tarpeelliseksi. Viis siitä, että kyseinen perhe asuu radan varressa ja paikallisjuniin pääsee nykyisin useimmiten rattaiden kanssa suoraan. Mutta kun piti päästä mummolaan kesällä! Se, että kyseinen bloggaaja oli aiemmin kirjoittanut järkevän asuinpaikan valinnan ja neliöistä tinkimisen sekä omien elämäntapavalintojen vaikuttavan auton tarpeettomuuteen, ei nyt juuri tullut mieleen.
Toiset perustelevat auton omistamista sillä, että sitä lainaavat kaveritkin, että se on vähän niinkuin kimppa-auto. Ja vanhakin se on, kato sen tekemiseen ei ole käytetty arvokkaita luonnonvaroja (jep, vielä 90-luvulla autot tiettävästi valmistettiin pyhästä hengestä) ja että sillä ajetaan ihan vain vähän ja ihan vain välttämättömät ajot.

Lapsi, tuo ihana tekosyy. Ei riitä, että tänne maailmaan lykätään itsekkäästi omaa jälkikasvua tuottamaan hiilidioksidipäästöjä ja kuluttamaan arvokkaita luonnonvaroja, mutta sillä voidaan perustella yksityisautoilu. No kato ku ilpo-anneli pitää hakea tarhasta ja työpaikka on niin kaukana (mihin unohtui puhe siitä, että olisi ekologisesti tehokkainta asua lähellä työpaikkaa?) ja keijo-nannan pitää päästä ratsastustunnille ja sen jälkeen satujumppaan.

Mutta hei, lukuunottamatta sitä, että sen paremmin minulla kuin systerilläkään ei ole tätä kaiken anteeksi antavaa jälkikasvua, mehän olemme todellisia ekoautoilijoita! Meillä on ollut kimppa-auto yli kolme vuotta, olemme siis todellisia edelläkävijöitä. Kaksi ihmistä, yksi auto, yleensä auto on toisella käytössä ja lainaamisesta on aina voitu sopia. Ja me hoidamme sillä autolla jonkin verran myös DI:n ja mummun juttuja.
Kimppakyyti nyt muutenkin on päivän sana ja kovasti in. Sitäkin on tullut harrastettua. Minä olen kyytinyt hamsteriporukkaa näyttelyihin pari kertaa ja viikonloppuna Tampereen reissulle mukaan tulee siskon kämppäkaveri kissansa kanssa.

Niin ja onhan Fusion vanhakin, vuosimallia 2004 ja mittarissakin toista sataa tuhatta jo hyvän matkaa. Ei ole tarvinnut ostaa uutta autoa (vaikka ne kuluttaisivat vähemmän ja hiilidioksidipäästöt olisivat pienemmät).

Ja sitten paras juttu: olemme pystyneet auton avulla elämään Nukarilla, siellä Uudenmaan viimeisessä peräkorvessa, missä julkinen liikenne on outo ajatus vain ja aina vain oudommaksi muuttuu vuosi vuodelta. Jutun pointti onkin se, että meidän takia ei ole tarvinnut rakentaa uusia asuntoja radanvarteen, kun me pystymme hyödyntämään jo olemassaolevaa.

Tästä päästäänkin näppärästi seuraavaan aiheeseen. Monet city-vihreät haluaisivat kaikki ihmiset kehäkolmosen sisäpuolelle asumaan, niin ettei yksityisautoilua tarvittaisi lainkaan. On kuulemma tyhmää, itsekästä ja epäekologista asua maaseudulla tai yhtään missään kauempana, kun voisi asua lähempänäkin. Asuinpaikkansa voi kuulemma valita järkevästi! Arvoisat hipit vain eivät ole tulleet ajatelleeksi sitä, että mihin nämä uudet kaupunkiasukkaat pantaisiin asumaan. Niinpä niin, ei koko Suomen väestölle ole omaa kerrostaloyksiötä jo valmiina vaan niitä pitää rakentaa! Ja rakentamisen sekä rakennustarvikkeiden ympäristövaikutukset eivät nyt ole ihan mitättömiä.
No, kuvitellaan että kaikki haluavat tai joutuvat kaupunkiin julkisten kulkuyhteyksien päähän. Koska Suomi kuitenkin on jota kuinkin täynnä maaseutuasuntoja, jäisi maaseudulle mätänemään pystyyn suuri määrä täysin käyttökelpoisia asuinneliöitä. Miten fiksua niitä sitten on jättää käyttämättä, kun ne siellä kerran jo ovat? Lisäksi jokainen talo on jonkun omistama ja mahdollisesti jonkun tunnearvoltaan suuri lapsuudenkoti, jota voi kätevästi käyttää vapaa-ajan asuntona. Sinne sitten ajetaan viikonloppuisin sillä omalla autolla, koska maaseudun julkinen liikenne on rapautunut tästäkin vähästä, mitä se nykyisin on. Ja pakkohan siellä asunnossa on talvisinkin olla peruslämpö päällä, ettei se homehdu käsiin.
Niin että miten sen ekologisuuden laita nyt sitten oikein oli?

Rakkaani Tukholma

2011-07-10T13:36:00.005+03:00

Rakastuin Tukholmaan jo vuosituhannen alussa, kun erään Tekniska Mässan-risteilyn yhteydessä (Tampereen Insinöörit on ainakin aikaisemmin tavannut järjestää risteilymatkan Tukholmassa pidettäville tekniikan messuille. Legendaarisia reissuja...) järjestettiin opastettu kiertoajelu Tukholmassa. Miten kaunis kaupunki se onkaan! Rakkaus ei ole ruostunut, vaikka Tukholmassa ei ole liian usein tullutkaan käytyä. Edellinen laivareissukin oli vuonna 2005.
Joten kun keväällä DI alkoi suunnitella, että jos viettäisimme kaksin pitkän viikonlopun laivalla ja Tukholmassa, hypin ympäri huushollia ja hihkuin "Joo joo joo!". Kaikki muut ehdotukset lennoista Dubliniin, Lontooseen, Wieniin tai muualle tyrmättiin ehdottomasti, kun ensin oli mainittu taikasana Tukholma.

Suunnitelma muotoutui sellaiseksi, että lähtö oli torstai-iltana Silja Serenadella, perjantaiaamuna olimme Tukholmassa ja siellä oli varattuna yhdeksi yöksi huone Rica Hotell Kungsgatanista, lauantai-iltana taas laivalle, tällä kertaa Symphonylle ja sunnuntaiaamuna takaisin. Pieni luksus piristää, joten olimme varanneet laivalta tavallisen hytin sijaan DeLuxe-hytin, jossa oli kerrossänkyjen sijaan parisänky, jääkaapissa ilmaista kuoharia ja muita juomia ja hintaan kuului vielä erikoisaamiainen Bistro Maximessa. Hotellihuoneessa sen sijaan ei ollut mitään kummoista, perussiisti ja aamiainen kuului hintaan. Plussana toki ilmastointi ja ilmainen WLAN (ai mekö muka nörttejä?).

Minä en tosiaan ole ollut laivalla viiteen vuoteen enkä ikinä Siljalla, kaikki reissut on aina osuneet Vikingin laivoille, jostain syystä. Tykästyin kyllä noihin Siljan laivoihin, laivan keskellä oleva Promenade, jonka varrella oikeastaan kaikki tarvittava on, on selkeä juttu. Ei tartte lähteä arpomaan, että missäs nyt oli mitäkin vaan kaikki löytyy sieltä ja jos ei löydy, niin info ainakin löytyy.

Emme halunneet tehdä mitään "juostaan kieli vyön alla nähtävyydeltä toiselle"-reissua Tukholman päässä, olimme vain miettineet muutaman kiinnostavan kohteen, jotka sijaitsivat sopivasti lähellä toisiaan. Perjantain ohjelmassa oli keskiaikamuseo Norrbrolla (Medeltidsmuseum) ja kuninkaanlinna (Kungliga slottet) vanhan kaupungin puolella. Kuninkaanlinnassa kävimme katsomassa kruununjalokivet (skattkammaren), kuninkaalliset edustushuoneistot ja Livrustkammarenin, miksi sitä nyt suomeksi sanoisi, varustusmuseo?
Lauantaina suuntasimme länsipuolelle kaupunkia, kävimme Kaknäsin tornissa (Kaknästornet) ja sen vieressä sijaitsevassa teknillisessä museossa (Tekniska museet). Bussilinja 69 vei siihen suuntaan ja 69K:n päätepysäkki on Kaknärtornetin luona.
Tornista oli mahtavat näköalat ja voin vain todeta toistamiseen, että Tukholma on kaunis kaupunki, todella kaunis. Teknisen museon suurin houkutus oli NASAn näyttely "A Human Adventure", jossa oli esillä kaikkea avaruuslentoihin yms. liittyvää. Nähtävää oli paljon ja kuvatakin sai, joten DI napsi kuvia sieltä vaikka kuinka paljon.

Kunnon lomaan kuuluu tietysti myös kunnon ruoka. Torstai-illaksi laivalla meillä ei ollut mitään varausta, päätimme mennä sen mukaan, mikä kiinnostaa. Pitkälti minun avustuksella päädyimme Happy Lobsteriin, laivan kalaan ja äyriäisiin erikoistuneeseen ravintolaan. Ruuaksi valikoitui yhteinen äyriäisvati, jossa oli vaikka mitä: puolikas hummeri per naama, ostereita, merirapuja, tiikeriravun pyrstöjä, jättikatkarapuja, kampasimpukoita, jokirapu-skagenia, taskuravun saksia, sinisimpukoita, vihersimpukoita ja tavallisia katkarapuja savustettuna että ilman. Tulipahan ainakin syötyä sellaisia juttuja, mihin ei ole aiemmin törmännyt (hummeri, merirapu, taskurapu), mutta paljon näperrettävää noissa oli ja kun lähdimme pois, totesimme että onpas tullut syötyä äyriäisiä kerrakseen.
Tukholmassa meitä opasti erään tutun vinkit ravintoloiden suhteen ja vaikka Den Gyldene Freden houkuttelikin kovasti, ei meillä ollut sinne pöytävarausta eikä kovin erikoisen hienoja vaatteita sen jälkeen kun olimme kierrelleet vanhaa kaupunkia, joten päädyimme Monks Caféehen Munkbrolle, jossa tarjolla oli kelpo ruokaa ja DI:lle kelpo olutta. Mukava paikka, ei voi muuta väittää.
Lauantai-illaksi meillä oli sitten pöytävaraus Symphonyn hienoimpaan ravintolaan, Bon Vivantiin. Minä suhtaudun laivaruokailuun aina vähän kyynisesti, muistissa on ne buffettien mättöpöydät (tosin olisin halunnut kokeilemaan edes kerran Siljan buffetin, mutta ehkä joskus toisella kertaa sitten). Minkäänlainen fine dining laivamatkalla, joka tunnetaan lähinnä lapsiperheiden vähän parempana puuhamaana ja keski-ikäisten ördäys-paikkana sekä halvimman mahdollisen kaljan tukkuliikkeenä kuulosti vähintäänkin oudolta. Mutta kyllä voi sanoa, että eilen meille tarjottu ruoka oli kaiken hintansa väärti eikä joutunut häpeään esimerkiksi Tampereen parhaiden paikkojen kanssa.
Meidän molempien valinta oli Bon Vivantin Seasons menu, joka koostui seuraavista annoksista:
- graavisiikatartar, siianmätiä ja smetanaa
- kampasimpukkamoussea ja hiillostettuja kampasimpukoita, hollandaise-kastiketta, haudutettua endiiviä ja paistettuja perunoita
- kaniwallenberg, haudutettua kaninseläkettä, amarone-luumukastiketta, salottisipulipyrettä ja bataattisipsejä
- juustoja
- vadelmajogurttivanukas, passionkastiketta ja vesimelonisalaattia

Näistä ainoastaan tuo alkuruoka eli siikatartar oli vähän sellainen pliisuhko. Ihan hyvä, en minä sillä, mutta selvästi kuitenkin kokonaisuuden heikoin lenkki. Kampasimpukka-annos oli herkkunamia, samoin kani. Juustotkin olivat ok ja jälkiruoka herkullinen. Kyllä, laivalla voi oikeasti syödä myös hyvin, ei vain paljon.

Hyttiluokkaan kuuluva aamiainen bistro Maximessa oli molempina laiva-aamuina vallan mainio. Heti ensimmäisenä sai niin halutessaan kuohuviiniä, aamiaispöydästä löytyi perinteisten pekonien, leipien ja munien lisäksi hyvä kalaosasto, oli mätiä ja kaikkea. Tämän aamun pettymys oli se, ettei ollut täytekakkua! Perjantaiaamuna oli sitäkin. Tosin tänään oli tarjolla kaikkea muuta makeaa, kroissantteja, korvapuusteja yms. mutta ei ne täytekakkua korvaa.

Siinä ensivaikutelmia meidän Tukholmanreissulta, ensimmäiseltä yhteiseltä ulkomaanmatkalta ikinä. Ei voi moittia, DI on aina hyvää matkaseuraa.

Painovoiman uhmaamista

2011-07-07T12:33:00.002+03:00

Tämä on muuten sitten K18 eikä muutenkaan suositella erityisen herkille ja herkästi pahastuville lukijoille, jos täällä nyt muutenkaan sellaisia on ollut. Luvassa siis tissitalkia.

Tulipa eilen tehtyä vaihteeksi jotain "en ole koskaan ennen..."-kategorian juttua. Aiemmin mainitsemani Ruotsin reissu alkaa uhkaavasti painaa päälle ja laivalle olisi kiva saada jotain uutta päälle. Jos ei muuten, niin vaikka ihan vain DI:tä ilahduttaakseni. Alkuperäinen suunnitelma oli nätti korsetti, joka ei ollut niin paljastava ja porno etteikö se olisi sopinut jakun alle, mutta postitus Ruotsista Suomeen ei sujunut ihan siinä aikataulussa kuin olin optimistisimmissa toiveissani kuvitellut. Käyttöön siis suunnitelma B ja työpäivän jälkeen Sokokselle pankkikortti tanassa.

Sokoksen vaateosaston ale-rekkien seasta nappasin kiinni myyjän ennen kuin ehti epätoivo iskeä ja latelin hänelle toiveita: yläosa, sopiva koko, iltamenoihin tarkoitettu eli ei trikoota tällä kertaa eikä musta, tosin mustallekin annoin varovaisen hyväksynnän, voisihan jakun jättää pois. Valikoimaa ei ihan hirveästi ollut, kesä kun on trikoon ja kukkamekkojen aikaa Sokoksellakin, mutta jotain sentään löytyi. Sopiva, kivannäköinen ja vieläpä niin halpa, että olin tuolilta pudota.

Tässä uudessa paidassa on yksi juju: siinä on vain yksi hiha. Kaula-aukko kulkee oikealta olkapäältä vasemman kainalon alle. Eli sellainen toispuoleinen. Se vaatii sitten alusvaatteilta jo jotain eli käytännössä olkaimettomia liivejä, joihin en ole koskaan aiemmin tutustunut. Erinnäisistä blogeista olen lukenut nykyisten olkaimettomien liivien olevan käytössä tosi hyviä, tukevia vaikka kuppikoko olisikin huomattavasti minun kokoa suurempi. Eri asia sitten oli, että löytäisinkö juuri Sokokselta sopivia olkaimettomia liivejä, sillä vaikka meikäläisen kuppikoko on hyvin maltillinen, ympärysmittaa riittää. Se on muuten aika vaikea yhtälö, suurin osa liiveistä, joiden ympärysmitta on 90-95 tai vieläkin isompi, ovat kuppikooltaan jotain DD:tä tai vielä pahempaa. Välillä kummastuttaa, kun eivät kai kaikki punkerot ole pameloita ja 95B:stä saa aika monessa paikassa vain haaveilla.

Tähdet olivat kuitenkin oikeissa asennoissa ja tuulen suunta suotuisa, kun valikoimasta löytyi kuin löytyikin sopivat olkaimettomat liivit ja jopa niiden hintalapussa komeili ihan siedettävä summa. Ja voin sanoa, että ovat kyllä tukevat sekä mukavat päällä. Eikä enää alas valuvia olkaimia! Vapautta hartioille! Ah, näitä täytyy alkaa suosia enemmänkin.

Kampaamon löytämisen sietämätön tuska

2011-07-05T09:50:00.004+03:00

Näissä kampaamoasioissa olen toivottoman epäkäytännöllinen. Ei tule kysymykseenkään, että soittaisin hyvissä ajoin kampaajalle, varaisin ajan ehkä viikon tai parin päähän. Kun saan päähäni, että tukka alkaa olla taas ylipitkä, on kampaajalle päästävä luonnollisesti heti. Tampereella päiväsaikaan tämä ei ole yleensä sietämätön ongelma ja ilta-aikaankin (klo 17 jälkeen) se vielä saattaa onnistua. Hintana on tietysti se, että voi osua siihen paikkakunnan kalleimpaan puljuun tietämättään (siinä vaiheessa kun on kiertänyt puoli tusinaa kampaamoa läpi ja kaikissa tarjotaan aikaa korkeintaan seuraavalle viikolle, ei tule mieleen kysellä hinnastoa, jos jostain löytyykin vapaata heti).

No, muutinpa sitten Nurmijärvelle, tosin olen tässä kevään aikana poikennut pariin otteeseen kampaajalla Tampereella. Nyt kuitenkin Ruotsinreissu painaa päälle ja hiukset huutavat siistimistä, joten kampaajalle olisi päästävä mieluummin eilen. Eilen kävinkin surffailemassa pitkin kirkonkylää.
Samikan ovessa ei ollut mitään tietoa aukioloajoista ja pulju oli pimeänä klo 17.20, joten ei voittoa. Salon Rinan ovella sanottiin heti että suljetaan klo 17. Sitten bongasin lähistöltä erään kampaamoliikkeen, jonka nimi meni täysin ohi, mutta sen sanottiin olevan auki klo 20 asti. Suurta! Olin ehtinyt jo ihmetellä, että miten voi olla kampaamoilla varaa sulkea ovensa viideltä kunnassa, jonka asukkaista kohtuullinen prosentti käy pääkaupunkiseudulla töissä eikä todennäköisesti ehdi töistä kuin nipin napin puoli viideksi paikalliseen kampaamoon. No, marssin tähän auki olevaan liikkeeseen ja kysyin aikaa: "Ensi viikolla olisi..." "No, unohdetaan koko juttu". Osuuspankin talon yläkerrasta löytyi kampaamo Merelle, mutta kiinni sekin, ilman mitään tietoa aukioloajoista. Ei sit väkisin.

Google luonnollisesti auttaa hädässä ja tämän aamun ensimmäinen projekti olikin kirjoittaa hakukenttään kampaamo + Nurmijärvi - Klaukkala. Tarjolle tuli vaikka mitä, ensimmäisenä kuitenkin Laidunalueella oleva kampaamo Sim, joka tarjosi joustavia aikoja ja mitä kaikkea. Nettisivutkin olivat luottamusta herättävät, löytyi hinnastot ja kaikki. Vaikutti todella lupaavalta, joten ei kun soittamaan. Linjan päässä vastataan kuitenkin, että hän on kesälomalla ja palaa sorvin ääreen vasta loppukuusta. No voi kun kiva, varsinkin kun nettisivuilla ei ollut tästä kesälomasta mainittu sanaakaan. Pidä tunkkis.

Samikaan soittaessani teki mieli varmistaa, ettei sielläkin kaikki ole kesälomalla, mutta aikaa luvattiin heti täksi illaksi. Lottovoitto!
Pakko on kuitenkin Samikastakin narista, että puhelimeen vastannut henkilö sopisi panna jollekin "Asiakaspalvelu puhelimessa"-alkeiskurssille. Kysyin leikkauksen hintaa ja sain vastaukseksi jotain, mikä kuulosti tältä: "Mmmhh..." ja sitten pitkä hiljaisuus. Öööh, kuulikohan se mitä kysyin? Etsiikö vastausta? Katkesiko puhelu? Mitä olisi maksanut sanoa: "Pieni hetki, tarkistan sen tästä"? Tilanne kuitenkin näyttää siltä, että jos aikoo Nurmijärvellä päästä tällaisella varoitusajalla kampaajalle, ei auta olla turhan ronkeli.

Seitsemän veljestä

2011-07-04T11:46:00.004+03:00

Taaborinvuorella esitetään tänä kesänä Seitsemän veljestä Kai Lehtisen ohjaamana. Ensimmäiset esitykset olivat viime viikonloppuna ja olimme siskon kanssa suunnitelleet menevämme sitä katsomaan sunnuntaina. Koska paikallisissa lehdissä oli edeltävällä viikolla isot artikkelit näytelmästä, ajattelimme olevan sittenkin viisainta hommata liput etukäteen ja sehän onnistui netin kautta vielä perjantainakin. Se taisi olla ihan hyvä valinta, koska perjantain parhaat paikat olivat keskikatsomon toiseksi viimeisessä rivissä ja muutenkin porukkaa oli paikalla paljon.

Sää oli vähän pelottanut etukäteen, koska vielä sunnuntaiaamuna Nurmijärvelle luvattiin sekä sadetta että ukkosta. Vielä se sade menisikin, varsinkin kun paikan päältä sai ostaa sadetakkeja, mutta ukkonen suht aukealla näyttämöllä korkean mäen päällä ei kuulostanut houkuttelevalta. Sunnuntaiaamuna ilma oli painostava ja pohjoisesta kuului kaukaista ukkosenjyrinää, mutta mentävä oli, kun oli kerran liputkin hankittu.
Ukkostutkien mukaan sateet ja ukkoset jäivät pyörimään Hyvinkään korkeudelle, joten Palojoella ei tullut pisaraakaan vettä, ukkosesta ei ollut haisuakaan. Taivas oli kyllä pilvessä, mikä oli ihan hyvä asia, siellä oli sen verran lämmintä muutenkin ettei siihen enää olisi tarvittu auringonkäristystä.

Ennen näytöstä poikkesimme nopeasti Kiven syntymämökillä, mutta emme siellä sen enempää jääneet aikaa viettämään, tuttu paikka molemmille jo entuudestaan. Samoin Taaborin muut museomökit ja keskityimmekin enimmäkseen jäätelönsyöntiin. Väliajalla nuuskimme läpi Saviklaneetin ja Tarinakorun tuotteita. Naapureiden keskuudessa alkaa Tarinakorun kivikkoalvejuuri-sarjaa olla melkein joka naisella joko kaulalla tai korvissa (minullakin on kaulakoru!), mutta onkos se ihme lainkaan, kun kivikkoalvejuuri on Nurmijärven kunnan nimikkokasvi ja sillä on oma osuutensa Nurmijärven historiassa. Ja kun nuo korut ovat vielä kauniita, luontoaiheet tehoavat aina ainakin minuun. povaan seuraavan hitin olevan Tarinakorun koivunlehti-sarja.

Näytelmä itse oli pitkänlainen, reilut kolme tuntia (note to self: istuintyynyt mukaan seuraavalla kerralla). Varsin perinteiseen malliin se oli tehty, Lehtinen ei ollut lähtenyt sitä uudistamaan juuri millään tavoin. Ehkä hyvä niin, tällaisen klassikon uudistamisyritykset voisivat helposti mennä liian pitkälle. Kiven isän rooli kertojana oli varsin näppärä ja toimiva veto.
Mutta päivän tähti oli Tytön Siro, lautamiehen (?) ratsuna esiintynyt muhkea suomenhevostamma. Mistä olivatkin niin kauniin hevosen löytäneetkin?

Urbaani legenda

2011-06-27T19:46:00.004+03:00

On nähtävästi vain pelkkää tarua ja isoäidin tarinoita se, että ihmiset jäävät juhannukselta kesälomille.

Ei näyttänyt siltä eilen kolmostiellä Helsinkiin päin mennessä vaan oli sen verran porukkaa liikenteessä, että Janakkalan rampista päätin lähteä seikkailemaan vanhalle kolmostielle. Taktinen veto, siellä ei ollut ketään! Eihän tuo moottoritiekään pahasti sakannut ennen neljää iltapäivällä, mutta joka tapauksessa porukkaa oli sen verran liikkeellä, että sujuvasta ajosta sai vain haaveilla. Hämeenlinnaan asti oli vielä mennytkin suht hyvin, mutta Hämeenlinnan eteläpuoli on perinteisesti ruuhkaisempi kuin pohjoispuoli. Niin eilenkin.

Mutta se oli vasta ensimmäinen todiste. Toinen todiste on tältä aamulta: moottoritie klo 7.30 Klaukkalan liittymän eteläpuolella oli ruuhkainen, jos nyt ei ihan sataprosenttisen jumissa. Populaa oli niin kuin ei olisi kesää ja juhannusta ja lomia lainkaan.

Kolmas todiste: myös Vantaankosken aseman parkkipaikka oli ihan yhtä täynnä kuin aiemminkin...

Neljäs todiste: ... kuten myös aamujuna Vantaankoskelta Helsinkiin...

Viides todiste: ... ja metro.

Minua on siis huijattu!

"Nörttinainen, mikä se on?" "Minä..."

2011-06-24T17:22:00.004+03:00

Juhannusta ollaan taas viettämässä täällä Modeemin setäporukan kanssa Kangasalan korvessa grillaillen ja rantasaunakin on lämpenemässä. Muutoksena aiempiin vuosiin, talon isäntä seurustelee ja luonnollisesti tyttöystävä on täällä myös kavereineen. Miten poikkeuksellista, minä en siis ole ainoa nainen.

No mikäpä siinä. Istuskelin terassilla, miehet olivat siinä vieressä grilliä vahtimassa ja puhuivat tietotekniikasta. Tämä tyttökaveri istui toisella puolella pöytää ja minä lueskelin kirjaa. Yritti raukka jonkinlaista kontaktia meikäläiseen, mutta täysin väärällä lausahduksella:
- Ymmärtsä mitään tosta koodikielestä?

Jos ne miehet puhuvat iPhonesta ja sen oletettavasti olemattomasta ipv6-tuesta, niin totta hemmetissä olen ihan kartalla. Koska yritän olla suht rehellinen ihminen, oli minun pakko vastata, että kyllä minä tuosta tajuan itse asiassa aika paljonkin... Se siitä.

Myöhemmin tämä isännän tyttöystävä kysyi, että olenko minäkin tietotekniikka-alalla. Pakkohan siihen oli myöntävästi vastata, joten sekin juttu jäi sitten siihen.

Sitten alkoivat muut naispuoliset puuhata saunaan menoa. Tätä minä olin pelännytkin, kohta ne ajavat minutkin samaan saunaan niiden naisten kanssa! Yksi mikä on rasittavaa, on naistensauna. Ensinnäkin siellä ei saa olla kauaa, koska miestenkin pitää päästä. Löylyä ei saa heittää kunnolla tai lainkaan ja jos humalaisten miesten jutut eivät ole sen porukan kuskin mielestä kovin järkeviä, niin ei ole humalaisten naistenkaan! Suomeksi: vanha vihtahousu saattaisi niitä jaksaa, mutten minä. Ja muutenkin, niin monta kertaa olen avannut suuni väärässä paikassa väärästä asiasta, että naiset katsovat pitkään. Pakko se kai on tunnustaa, etten oikein osaa olla naisten kanssa. Tai riippuu tietysti naisista, muutaman kaverin kanssa tulen toimeen oikeinkin hyvin. Kas kummaa, että molemmat ovat kyllä nörteiksi luettavissa...

Mikä siis neuvoksi? Nainen joka haluaa välttämättä miesten saunaan? No yrittääkö se iskeä miehiä sieltä vai mitä varten sinne alastomien äijien kanssa sitten samaan aikaan haluaa? Ja halveksiiko se nyt sitten naisia kun saunaseura ei kelpaa? Yritän jo katsoa DI:tä rukoilevasti, että pelastaisi minut jollain konstilla tästä tilanteesta, mutta ehkä olisi kannattanut ottaa aurinkolasit pois. Onneksi saatoin vedota siihen, että olen ihan täynnä enkä jaksa nyt juuri lähteä saunaan ja uiminen ei olisi maha täynnä mitenkään terveellistä, päinvastoin. Niin että kiitos kutsusta, mutta katson sitä saunomista vähän myöhemmin, jos sopii... Huh!

Ja sitä paitsi noista miehistä suurin osa on selvin päin, koska pihassa on autoa kuin pipoa. Että minä äänestän miesten vuoroa.

Ohjeet juhannusruuhkiin

2011-06-22T15:59:00.003+03:00

Koska olen autokoulun, myös kakkosvaiheen käynyt, olen tietenkin 110% pätevä antamaan ohjeita muille autoilijoille, koska olenhan luonnollisesti parempi kuski kuin 80% muista autoilijoista keskimäärin. Tässä Sirpaleen kootut ohjeet juhannusruuhkia varten.

1. Kannattaa lähteä matkaan torstaina klo 15 tienoilla. Poliisin arvion mukaan torstai-iltapäivä ja ilta ovat kaikkein ruuhkaisinta aikaa, joten sinne sekaan vain. Ei edes kannata miettiä, että lähtisi esmes. perjantaiaamuna, koska onhan se nyt ihan nynnyä. Älä missään nimessä harkitse vaihtoehtoisia reittejä.

2. Sen sijaan autoa ei kannata tsekata mitenkään. Ei se nyt voi olla paha juttu ajaa 600 km suuntaansa vesisateessa, jos renkaissa on väärät paineet, pyyhkijän sulat ovat niin kuluneet etteivät ne pyyhi enää mitään ja kone leikkaa kiinni, kun öljyt on vähän vuotaneet. Eikä se mitään haittaa, jos autokin olisi pitänyt huoltaa pari tuhatta kilometriä sitten. Jotta juhannusmieli olisi täydellinen, ei kannata tallettaa kännykkäänsä esimerkiksi Autoliiton puhelinnumeroa saati tsekata ennen matkaa, että matkapuhelimessa on virtaa.

3. Kiire, kiire! Kaasu pohjaan ja vasemmalle kaistalle! Pitää päästä mökille ennen kuin muut. Ohittele, kiilaa, tööttäile. Kanssa-autoilijoita voi myös kiittää näyttämällä keskisormea, ne kaikki on kuitenkin ihan idiootteja. Maltti on mammanpojille ja kohteliaisuus muuten vain kehittymättömille.
Tavoitenopeus on vähintään 30 km/h yli nopeusrajoituksen. Myös hirvivaara-alueilla. Ruuhkista huolimatta tähän nopeuteen tulee pyrkiä milloin vain suinkin pystyy. Turvavälit on ylimainostettuja, ihan hyvin voi ajaa sataa neljääkymppiä 3 metrin päässä toisen auton takapuskurista.
Ja taukoja ei sitten kannata pitää, varsinkaan pidemmällä matkalla. Kyllä tosimies ajaa Hesasta Lappiin yhdellä istumalla. Kuskiakaan ei vaihdeta kesken. Ni.

4. Viinaa kannattaa naukkailla varmuuden vuoksi torstaina jo lounasaikaan eikä jättää hyvää känniä kesken, vaan varaa autoon litra kossua tai vastaavaa ja naukkaile siitä pitkin matkaa. Jos löytyy kolmiolääkkeitä tai huumeita, aina paranee. Jatka samaa rataa sunnuntai-iltaan asti, kunnes olet taas kotona.

Näitä ohjeita noudattamalla on hyvät mahdollisuudet tappaa myös itsensä liikenteessä, joka voidaan katsoa darwinistisena idioottigeenien eliminointina. Haittapuoli asiassa on kuitenkin se, että mukana voi mennä sivullisia.

Taas sirpaleita

2011-06-21T10:52:00.003+03:00

1. Mykoplasma-epäily
Kävin joitain aikoja sitten lekurissa valittamassa flunssasta jäänyttä yskääni. Sain ensin kokeiltavaksi yskänlääkettä, mutta jos se ei tehoaisi ja kuiva yskä jatkuisi, olisi syytä epäillä mykoplasmaa. No, ei se köhä mihinkään hävinnyt, jos tosin helpotti hieman hetkellisesti, joten tässä nyt sitten ollaan antibioottikuurilla. Jotain erikoisantibioottia, kun kaikki eivät siihen mykoplasma-bakteeriin tehoa. Kymmenen päivän kuuri, veljättä päivää menossa, yskä ei ole hellittänyt, mutta toisaalta ei ole vielä tullut mitään inhoja sivuvaikutuksia, kuten ripulia tahi hiivatulehdusta. Jälkimmäiseen on reseptilääkkeet varmuuden vuoksi.

Lueskelin jo netistä erinnäisiä kauhutarinoita pitkällisistä mykoplasma-sairasteluista, joillain on kaikenlaisia inhottavia oireita, kuten päänsärkyä, kuumeilua, keuhkokuumetta ja mitä kaikkea. Että kun niitä lukee, voi olla ihan tyytyväinen siihen, että itseä vaan yskittää. Mitään kovin fyysistä ei oikein viitsi tehdä, kun alkaa yskittää. Jos koko päivän lorvii vain neljän seinän sisällä, ei ole suurempia ongelmia, tuli viikonloppuna huomattua. Ikävä kyllä, työpaikalle pääseminen vaatii ajamisen ja junassa/metrossa istumisen lisäksi myös kävelyä ja portaiden kiipeämistä...

2. MeeGo
Nokia on nyt sitten vihdoin ja viimein julkaissut sen kauan odotetun ja spekuloidun Meego-puhelimensa, N9:n ja developer-version siitä, N950:n. Verkkokauppa.comissa N9:ä on mahdollista jo ennakkotilata vaikka toimituspäivämääristä ei ole vielä muuta tietoa kuin että (toivottavasti) tämän vuoden puolella. Hintaa kaunokaisella (se sininen varsinkin on aika söötti) on kuitenkin huikeat 999.90€. Päätin niin vakaasti että tuon hankin, mutta hinnan kuultuani päätän himmailla sen verran, että hinta tulee vähän järjellisemmälle tasolle. No, ennakkotilaus ja niin edelleen, ymmärtäähän sen. Ehkä.

3. Systeri
Tässä sen huomaa, miten tolkuttoman nopeasti aika nykyään menee: vastahan sisko sinne Ranskaan lähti, tammikuun alkupuolella. Ja nyt jo ensi viikolla on tulossa takaisin! Alanko tulla vanhaksi, vai mistä voi johtua, että vuoden seinäkalentereita joutuu vaihtamaan melkein nopeammin kuin sukkiaan? Enkä nyt tarkoita, että henkilökohtaisessa hygieniassa olisi erityisempiä puutteita.
Ensimmäiselle viikonlopulle paluun jälkeen onkin jo kaavailtu Taaborinvuorella esitettävää Seitsemää Veljestä. Se yhdistettynä Riihimäki Rockiin palauttanee systerin tukevasti takaisin suomalaiseen elämänmenoon.

4. Juhannus
Juhannus tulee, pois alta! Ja perinteisesti ei ole vielä mitään käryä siitä mitä pitäisi tehdä. No, suunta on todennäköisesti Tampereelle, mutta kysymys kuuluukin että milloin, jos haluaisi välttää suurimman osan juhannusruuhkista. Ei ainakaan torstai-iltana, se on varma. Perjantaiaamua voisi harkitakin, jos yrittäisi suht aikaisin lähteä. Sen näkee sitten. Säistä riippuen suunnitelmissa voi olla Särkänniemeä ja grillausta tai sitten ihan perinteinen kaupunkijuhannus.

5. Ruotsiin
Heinäkuussa pidämme DI:n kanssa miniloman ja lähdemme Tukholmaan. Illalla lähtö Helsingin satamasta, yö laivalla, aamulla Tukholmaan, päivä siellä, illalla hotelliin Tukholmassa ja seuraavan päivän iltana paluu laivalla taas Helsinkiin. Oujee, en ole ollut Tukholmassa vuoden 2005 jälkeen enkä ikinä Siljalla enkä yötä Tukholmassa enkä paljon mitään muutakaan.

6. Fusion
Kauhistuin aivan kun huomasin Fusionin mittarilukeman lähentelevän jo 120 tuhatta. 120 tuhatta taitaa mennä rikki viimeistään juhannuksen aikana. Sinänsä aikamoista, koska huollossahan auto oli tasan 3kk sitten ja silloin mittarissa oli jotain 112-113 tuhatta. Kolmessa kuukaudessa seitsemän tuhatta kilometriä ja ajajana tasan minä (okei, DI ajoi tuosta jonkun parisataa kilometriä, välillä Tre-Jämsänkoski).
Lisäksi minulla on hataransorttinen mielikuva siitä, että isän kuollessa jouluna 2007 oli mittarissa vain reilu 30 tuhatta. Tässä kolmen ja puolen vuoden aikana on siis veivattu 90 tuhatta kilometriä, että auto on ollut kyllä ihan käytössä. Muttei ole valittamista, hyvinhän se on pelannut, mitään ongelmia ei ole ollut.
Silti vähän polttelisi uusi Mondeo tai Focus (viitaten ed. postauksessa hehkutettuun vakityöpaikkaan).

Sirpaleita

2011-06-16T12:08:00.002+03:00

1. Töitä on jatkossakin
Tunnen suorastaan olevani ammatillisen urani huipulla, koska allekirjoitin tänään uuden työsopimuksen jatkumaan heti nykyisen perään eli 1.9. alkaen. Parasta sopimuksessa ei suinkaan ole melkein 20% noussut palkka vaan se, että sopimus on vakinainen! Enpä olisi uskonut tätä tapahtuvaksi, opinnot kesken ja kaikkea.
Sen kunniaksi onkin siis hyvä alkaa suunnitella perheenlisäystä. Luonnollisesti perheenlisäys on aika karvainen ja nelijalkainen, siis roborovski-poika Opossums Bertil. Mutta sen vaiheista enemmän tuolla hamsteriblogin puolella sitten.

2. Hiippareita
Unohdin melkein jo koko episodin, mutta viime lauantaina iltapäivästä soi ovikello ja oven takana oli ulkomaalainen nainen, todennäköisesti itä-Euroopan romaneita. Hän tarjosi lappusta, jossa kerrottiin olevan työtön ja rahaton ja myyvän jotakin. Kieltäydyin ostamasta, mutta kävin hakemassa hänelle vettä. Missään vaiheessa hän ei edes yrittänyt pyrkiä sisälle, joten en kantanut sen enempää huolta asiasta.
Tänäänä juttu sitten pulpahti mieleen ja ajattelin, että lienee syytä ottaa yhteyttä viranomaisiin, tiedä vaikka heitä kiinnostaisi. Kaivelin aikani poliisin sivuja, mutten löytänyt mitään selkeää "näin otat yhteyttä poliisiin tällaisissa tapauksissa"-ohjetta, joten päätin sitten kirjoittaa sähköpostia lähipoliisille.

Melkein välittömästi tämän jälkeen soikin puhelin, poliisista päivää. Näitä kuulemma liikkuu, käyvät tsekkaamassa paikkoja siltä varalta, että jos löytyisi jotain viemisen arvoista. Jos jatkossa näitä näkyy, tuntomerkit, mahdolliset rekisterikilvet, lähtösuunta jne muistiin ja soitto hätänumeroon. Että silleen.

Suomenlinnan panimo

2011-06-12T20:48:00.003+03:00

Meillä oli perjantai-iltapäivänä työporukan kanssa pöytä varattuna Suomenlinnan panimon ravintolasta. Itse en ole käynyt Suomenlinnassa vuosiin, todennäköisesti edellinen kerta oli kesällä 2002, mutta voi olla että sen jälkeen on jonain kesänä käyty. Enkä toden totta tiennyt mitään Suomenlinnan ravintoloista. Niin että olin innoissani, kun joku työkavereista ehdotti tuota panimoravintolaa.
Panimoravintolaan on helppo mennä: se on aivan heti siitä lauttarannan vieressä. Kivinen sali oli mukavan vilpoinen, seikka mitä noin +30 asteen helteellä arvostaa kovin.

Minun alkuruokani oli panimon kalazakuska, joka saa minulta kymmenen pistettä ja papukaijamerkin. Se oli aivan loistava annos, hyvä ettei mennyt kieli perässä!
Pääruuaksi suurin osa seurueestamme valitsi ruisleivitetyn kuhan rapukastikkeella. Se kuulosti kovin hyvältä listalla, mutta kaikki olimme sitä mieltä että se oli jonkinlainen pettymys. Kyllähän sitä söi, ei se pahaa ollut, mutta ei kuitenkaan sellaista, että siitä voisi mitään ylisanoja kirjoittaa. Jäi aika lailla pliisu maku suuhun, kirjaimellisesti. Kyse on lisäksi listan kalleimpiin kuuluvista annoksista, joten olisin todellakin odottanut siltä enemmän.
Jälkiruoka taas saa varauksettomat kehuni, otin näet talon juustokakkua tuoreiden marjojen kera. Kaiken lisäksi juustokakkua oli reilun kokoinen pala, ei loppunut kesken.

Ihan voin suositella tätäkin ravintolaa ja aion viedä DI:n sinne joskus syömään, kun satumme samaan aikaan Helsinkiin.

Helle hellii

2011-06-11T21:25:00.002+03:00

Kun varjossa oleva lämpömittari näyttää lukemia +31.2, on syytä olla tyytyväinen siihen, että ulkosalla ei ole mitään ihan pakosti just nyt tehtäviä ruumiillisia töitä. Ja että talo on pysynyt inhimillisen viileänä. Kävin aamulla kaupassa (auton ilmastointi on pop!), sitten välttelin iltapäivään asti ulkoilmaa ja vasta kolmen jälkeen uskaltauduin ulos aurinkotuoliin, kunhan olin ensin marinoinut itseni aurinkorasvalla, jonka suojakerroin on vaivaiset 50. Siinä olikin hyvä lorvia, erityisesti sitten kun aurinko oli siirtynyt sen verran, että puut vähän varjostivat.

Auvoisa olotila päättyi kuuden aikoihin kertarytinällä, kun yhtäkkiä kuului pohjoisen suunnasta terhakka burum-burum. Ukkospilvi oli sinne tullut ihan hissukseen. Koska aurinko kuitenkin paistoi eikä muuta kuulunut kuin jyrinää, kanniskelin tavarani sisälle ja lähdin vielä tienhaaraan katsomaan, että mitä sieltä on tulossa. Kas kun juuri pohjoisen suuntaan ei meidän pihasta ole minkäänlaista näkyvyyttä, niin sieltä suunnasta voi yllättää vaikka millainen pilvimassa.
No, ei se ukkospilvi kovin kummoiselta näyttänyt. Yhden salaman näin ja laskin jotakuinkin 7 kilometriä etäisyydeksi. Eikä se koskaan tullut edes niin lähelle, että auringon olisi peittänyt. Niinköhän siinä mahtaa olla perää, mitä Jalmari-vaari on kuulemma joskus sanonut, että jos kesän ensimmäinen ukkonen kiertää, ei ukkoset sinä kesänä juuri tule päälle? Ensimmäinen ukkonen oli tuossa joitain viikkoja sitten, kun Helsingissä ja vielä kai Vantaallakin asti ukkosti, mutta Nurmijärvelle se ei koskaan jaksanut tulla.

Päivän sarkasmipläjäys

2011-06-10T13:36:00.003+03:00

Naisten asioita?
Seurailen paljon uutisia Ampparit - sivuston kautta. Sieltä pääsee kätevästi näkemään eri aihepiirien uutisotsikot kerralla. Yleensä tsekkaan vain kotimaan, ulkomaan ja it-uutiset, joskus myös tiede- ja luontoaiheiset.
Eksyinpä sitten katsomaan naiset - aiheisia uutisia enkä voi olla ihmettelemättä, että millä hiivatin perusteella noita uutisia oikein rankataan tuon otsakkeen alle.

Juuri tällä hetkellä siellä on ensimmäisenä otsikko "Optinen illuusio: Saatko kissan vaihtamaan suuntaa?". Ja mitenköhän tämä liittyy naisiin? Eikö miehillä oleteta olevan silmiä?
Tai entäs sitten "Orpo elefantti oppi itsekseen tanssimaan, katso video"? Pitäisikö naisten siis vaihtaa tanssitaidottomat miehensä orpoihin elefantteihin?
Uutisotsikot "CMT Music Awards: Paramoren laulaja paljasteli punaisella matolla", "Pikku pikku bikineissä aina 1950-luvulta asti: Katso hemaiseva kuvagalleria!" ja "Nämä ovat Hollywoodin kuumimmat bikinikohtaukset!" ovat kyllä suunnattu 100% miehille tai ehkä lesbonaisillekin (Paramoren laulaja on nainen).
Sitten kun uutisotsikko huutaa "Mies, näin pukeudut arkeen", olen varma, että tämä naiset-palsta on pelkkää kusetusta.

Hallitsematon ydinreaktio
Päivä tai pari sitten vauhkottiin suuresti auringossa tapahtuneesta suuresta räjähdyksestä, jonka pelättiin aiheuttavan ongelmia sähkö- ja matkapuhelinverkoissa. Niin, tämän siitä saa, kun meidän taivaalla helottaa päivästä ja vuodesta toiseen hallitsematon ydinreaktio. Kyllä, aurinko on yksi suuri, jatkuva ydinräjähdys, jota ihminen ei pysty hallitsemaan. Yleensä kuvitellaan, että aurinko on tarpeeksi kaukana, ettei se voi aiheuttaa maapallolle ongelmia, mutta tässä taas nähtiin, että kylläpäs voi. (Ilmeisesti mitään vakavampaa ei räjähdyksen seurauksena kuitenkaan tapahtunut. Vielä.)
Missä viipyy siis ituhippien kannanotto aurinkoa vastaan, kun ydinvoimahan on pahasta ja aurinko on miljoonakertaisesti pahempi kuin Tshernobyl tai Fukushima? Tai ehkä persut haluavat olla ensimmäinen aurinkovastaisena profiloituva puolue. Tosin aurinko pahentaa myös kasvihuoneilmiötä, joten sen vastustaminen olisi ehkä sittenkin vihreiden hommia.

Pojat ei pärjää koulussa
Eilen uutisoitiin myös siitä, että kolmasosa pojista saa erityisopetusta koulussa. Uutisen kommentteihin alkoi taas tulla nettipoikien tuttua pirinää siitä, että kun koulu on suunniteltu kilttejä tyttöjä varten eikä pojat voi mitenkään pärjätä tytöille.

Paksumpaa valetta ei ole taas aikoihin kuultu. Ettäkö koululaitos olisi suunniteltu suosimaan tyttöjä? Höpö höpö ja haistakaa nyt jo (painokelvotonta sadattelua). Miettikää mistä koululaitos alkoi ja keille se oli suunnattu. Jep. Pojathan ne ensimmäisenä kouluun pääsivät. Milloinkas esimerkiksi Suomessa valmistuivat ensimmäiset naisylioppilaat ja milloin naiset pääsivät ilman erikoislupia yliopistoon? Vuosikymmeniä tai -satoja miesten jälkeen.
Koulujärjestelmä on siis tehty vain ja ainoastaan poikia varten. Tosin sitä on muutettu aika paljonkin tässä vuosikymmenien saatossa, mutta perusidea on edelleen sama: opettajat opettavat ja oppilaat kuuntelevat. Se, että enää ei opettaja saa antaa keppiä eikä tukkapöllyä varmasti ilahduttaa myös poikia, ei vain tyttöjä.

No, pojat eivät siis pärjää tytöille, vaikka järjestelmä onkin poikia varten alunperin luotu. Mitähän tästä voisi päätellä? Tytöt vaan ovat parempia, fiksumpia, älykkäämpiä, sopeutuvaisempia?

Vai oliko se sittenkään niin?
Edellä mainittu uutinen kertoo tilastoja, joiden mukaan 11% pojista saa jatkuvaa erikoisopetusta ja tytöistä vain 5,5% eli puolet. Onko tytöt siis oikeasti parempia vai saavatko tytöt vain vähemmän tukiopetusta? Ajatellaanko edelleen, että joo, toi tyttö ei oikein pärjää, mutta se on niin kiltti ja hiljainen, että kyllä se voi mukana roikkua. Tai ehkä tyttö on niin kiltti ja hiljainen, ettei kukaan huomaa tarvetta erikoisopetukseen, kun samalla häiritsevä pojanjulli vie opettajien kaiken huomion ja pääsee erikoisopetukseen.
Tai ehkä ajatellaan, että ei tyttöjen tarvitse osata niin paljon kuin poikien, tärkeintähän on näyttää nätiltä. Silloin tytöstä voi tulla vaikka malli eivätkä mallit mitään koulutusta tarvitse. Ai mitä? Jokaisen tytön haaveenahan on tulla malliksi tai missiksi.

Tilannekatsaus

2011-06-05T18:04:00.003+03:00

Melkein kaksi viikkoahan tässä onkin mennyt ilman postausta, joten lienee aika tehdä jonkinlainen lyhyt selonteko siitä, miten olen selvinnyt hengissä.
No, edellinen viikonloppu alkoi sillä, että olin perjantai-iltapäivänä suorittamassa autokoulun kakkosvaihetta, arvioiva ajohan oli tehty jo, samoin pimeällä ajo, joten perjantaina oli luvassa harjoittelu liukkaan kelin radalla ja muutama teoriatunti vielä. Ei siitä sen enempää, paitsi etten ikinä halua autoa, jossa ei ole ABSia. Enkä Toyota Yarista, mutta se nyt ei ole mikään uutinen.
Lauantaina suunta oli sitten Tampereelle, josta DI tuli mukaan ja lähdimme kohti Jämsänkoskea. Lauantai-iltana kävimme Jämsänkosken peränurkilla erään tuttavapariskunnan mökillä. Siellä taisin sitten vilustua, kun terassille tuuli osui vähän ikävästi, koska jo heti sunnuntaiaamuna oli kurkku kipeä.
Sunnuntaina en kuitenkaan ehtinyt potea sen enempää, koska Jämsänkoskella oli DI:n veljen lapsen ristiäiset. Sieltä suuntasimme vesisateessa ensin Tampereelle ja minä omine nokkineni Nukarille. Keli oli tosiaan märkä, jossain Oriveden tienoilla DI kaipasi Fusionin pyyhkijöihin vielä yhtä lisäpykälää, kun ei tahtonut vauhti riittää sen vesisateen kanssa. Onneksi sitä vettä ei tullut kaatamalla kauaa. Moottoritiellä lisähaasteena olivat urat ja pyöristä nouseva vesisumu, mutta selvisin ehjin nahoin kotiin.

Maanantaina olisi sitten pitänyt töihin mennä, mutta totesin aamulla, että olo on sen verran flunssainen, että olen aivan suosiolla pois sen päivän. Ja sitten tiistain. Ja vielä keskiviikonkin, jolloin tosin alkoi olla vähän parempi olo, mutta lääkärissä kävin yhtä kaikki hakemassa lääkärintodistuksen sitä päivää varten. Ja hei, tämä oli ensimmäinen kunnollinen flunssa sen viimesyksyisen poskionteloleikkauksen ja lääkäri sanoi, että nenä ja poskiontelot on niin siistit, että mitään tulehdukseen viittaavaa ei ole. Jippii!
Helatorstaina olin suunnitellut leikkaavani nurmikon, mutta koska olo ei ollut edelleenkään maailman tervein, päätin jättää sen kylmästi seuraavaan viikkoon.

Perjantaina jaksoin sitten jo töihinkin ja töistä Tampereelle. Lauantaina oli luvassa illallinen Inezissä ja uusin Pirates of Caribbean. Tänään intouduimme kauniin ilman houkuttelemana grillaamaan Kirskaanniemeen, ennen kuin lähdin taas ajamaan kohti kotia. Ja täällä sitä nyt ollaan.

Jotkut ei vaan opi!

2011-05-24T12:18:00.003+03:00

Eilen huomasin, että yläleuassa taaimmaisten poskihampaiden tienoilla on ien vähän aran sorttinen. Ei mitään niin kovin ihmeellistä, ne joskus ottavat nokkiinsa jostain kovasta ruuasta tms. Ei siis paniikkia.
Paniikki alkoi sitten, kun huomasin, että samalla puolella, mutta hammasrivistön ulkopuolella on ien turvoksissa. No hei jee, hammasongelmia taas kaivattiinkin. Katselin sitä eilisen päivän eikä se turvotus mihinkään kadonnut. Ajattelin mennä tänään hammaslääkäriin, jos vain onnistuisin jostain pyydystämään sopivan lääkäriaseman.
Yötä vasten otin särkylääkkeen, kun se vähän jomottelikin. Nukuin yön kuitenkin hyvin ja aamulla olivat ikenet ihan tuskattomat. Ei hammaslääkärikeikkaa, jee! Kuitenkin liikkeelle lähdettyäni turvotus tuli taas maisemiin ja ensimmäinen asia työpaikalle päästyäni olikin googlettaa "hammaslääkäri Ruoholahti" ja alkaa soitella listaa läpi. Kahdesta ensimmäisestä tarjottiin ei-oota, kolmannesta sain ajan puolille päivin.

Selvitin lääkärille murheeni ja ei kun katsomaan, mikä ientä risoo.
Hah ja hah, lekuri kaiveli ientaskusta pienen kuorenpalasen, todennäköisesti popkornin kuorta. Erittäin todennäköinen tulehduksen aiheuttaja, olihan se muhistellut siellä lauantai-illasta alkaen. Joo, 19€ käynnistä, kiitos ja näkemiin. Tuli hinnakkaaksi ja tuskalliseksi se popkorni.

Kaikkein naurettavinta tässä on se, että tämä ei ole edes ensimmäinen kerta. Siitä taitaa olla vuosikymmen tai vähän vajaa, kun olin viikonloppua tai lomaa viettämässä Nukarilla ja eräänä aamuna herätessäni huomaan, että kitalaki on turvonnut. Isän saattelemana ja maksamana painelin paikkakunnan yksityiselle, joka tutki ja tutki -- ja löysi ientaskusta pähkinän kalvon palasen!

Note to self: älä syö pähkinää äläkä popkornia.
2nd note to self: muista hakata päätäsi seinään säännöllisin väliajoin.

Täydellinen kuski!

2011-05-24T09:09:00.002+03:00

Eilen oli autokoulun kakkosvaiheen arvioivan ajon osio. Kävin suorittamassa sen Hyvinkäällä, sieltä sen oli saanut edullisemmin kuin paikallisesta (jossa kylläkin kävin ajamassa sen pimeänajon). Eilisen ohjelmaan kuului vuorovaikutuskoe ja sitten taloudellisen/turvallisen/ennakoivan ajon harjoittelu.
Vuorovaikutuskokeen mukaan olen pääasiassa sosiaalinen ja joustava sekä arka ja epävarma kuljettaja, vain vähän dominoiva enkä lainkaan aggressiivinen. Ajotuntien jälkeen opettaja kyllä piirsi sen aran ja epävarman kohdalle ison kysymysmerkin, ei minun ajamiseni nyt niin arkaa tai epävarmaa kuulemma ollut. Siinä kokeessa oli tiettyjä epätarkkuustekijöitä, koska monessa kohdassa olisi ollut useampi kuin yksi minulle sopiva vastausvaihtoehto.

Ajo-osiossa ajettiin autokoulun autolla tietty lenkki, ensin noin kylmiltään, sen jälkeen opettaja kertoi, mikä oli hyvää ja mikä vaatisi parantamista ja sitten lähdettiin uusien oppien kanssa kiertämään sama lenkki uudelleen.
Olin tietysti pökertyä heti ensimmäisenä sen autokoulun auton takia, kun enhän minä hyvänen aika ole ajanut kahteen vuoteen muuta kuin Fusionia! Sitten joudun kolmossarjalaisen Bemarin rattiin. Se on matala, sieltä ei näe, tuntuu kuin persus viistäisi maata. Vilkku oli ihan outo, jarru oli tosi nopea ottamaan kiinni, tehoja taisi olla myös Fusionia enemmän, pakki oli väärässä paikassa, nokkaa on vaikka muille jakaa ja niin on perääkin ja mitä kaikkea. Mutta hei, se ei sammunut kertaakaan tahattomasti! Ja muutenkin selviydyin jopa ekasta kierroksesta aivan kunnialla, vaikka se Bemari olikin Fusionia selkeästi äksympi.

Parasta ajamisessani on kuulemma turvallisuus. Turvaväliä löytyy, ennakointi onnistuu, muiden liikkujien huomioonottaminen ja niin edelleen. Se ei sinänsä ole yllätys eikä uutinen minulle itselleni.
Taloudellisuudesta löytyi parannettavaa, mutta se taas korjautui sillä, että opettaja kertoi autosta mm. sellaisia asioita, että siinä on ihan oikeasti kuudes vaihde (minä olin äimistellyt sitä pakin paikkaa vaihdekaaviossa vain enkä ollenkaan huomannut että myös kutonen löytyy) ja uudessa autossa on myös sellainen hienous, että kun jättää vaihteen vapaalle ja nostaa kytkimen, se sammuttaa moottorin esimerkiksi liikennevaloissa. Moottori käynnistyy uudestaan kun painaa kytkimen pohjaan. Kun sitten toisella kierroksella osasin käyttää näitä tällaisia kikkoja, niin tietysti kulutuslukemat tipahtivat ihan selkeästi. Sisänsä tietysti hölmöä, koska eihän Fusionissa tuollaisia hienouksia ole...

Paljon parannettavaa ei siis jäänyt. Otsikko on tietysti rankkaa liioittelua, mutta ihan hyvällä mallilla ollaan siis.

Työmatka-äri-äri

2011-05-17T10:46:00.003+03:00

Vaikka ilma onkin taas suorastaan hyytävän kylmä +8 astetta kera tuulen (ja eilen sateen), ei voi olla huomaamatta kesän saapumista. Joo, onhan puissakin toki lehdet jo isot, tuomi kukkii, luumupuut samoin ja pellotkin ovat oraalla, mutta kaikkein varmin kesänmerkki ovat tietyöt. Noo, onhan tässä tietöitä ollut pitkin talvea, mutta nyt ne ovat alkaneet lisääntyä huomattavissa määrin. Kohta alkaa olla suorastaan yhdentekevää, ajaako vanhaa kolmostietä (tietöitä) vai moottoritietä (tietöitä) pitkin Vantaankoskelle.

Yksi kevään tietyöprojekti on saatu selkeästi jo loppuun. Menivät sitten kaksinkertaistamaan liikennevalojen määrän työmatkani varrella. Aiemmin on valot olleet vain Vantaankosken rautatieaseman kupeessa, nyt tuli toiset valot vanhan Nurmijärventien ja Martinkyläntien risteykseen. Ne olivat eilen iltapäivällä ekaa kertaa toiminnassa, tänä aamuna siinä oli jo ensimmäinen ruuhka ja jonomuodostelma. Ei ollut kiva todeta puoli kasin aikaan aamusta, että jonon pää löytyy kehä kolmosen kohdalta. Aikaisemmin tie yleensä veti vallan mainiosti tuohon aikaan vuorokaudesta.

Sitten tuli mieleen oikeasti pelottava painajainen: vihreät hallituksessa liikenneministerin paikalla. Ruuhka on saatu aikaiseksi, sitten voikin kätevästi alkaa periä ruuhkamaksuja. Bensa maksaa, vakuutukset maksaa, autovero maksaa, renkaat maksaa, huollot maksaa, autopaikka maksaa ja kun ei tarpeeksi ole autoilijaa vielä rokotettu, maksatetaanpas heillä vielä ruuhkamaksutkin. Voi perkele ja jumalauta! (Anteeksi kielenkäyttöni, mutta tästä ei nyt ilman ärräpäitä selviä. Eikä tämä ole aiemminkaan ollut mikään lapsille sopiva blogi)

Viikonlopun sirpaleet

2011-05-16T11:18:00.003+03:00

Sirpale nro 1: ei varmaan tartte kertoa?
Lätkän MM-kulta on nyt sitten tosiasia, vaikken jaksanut siihen aluksi uskoa, kas kun ei ole ollut tarvetta juuri äänijänteitään revitellä 16 vuoteen. Finaalipaikka oli tietysti hieno juttu, mutta Ruotsi on ollut vastassa niin monta kertaa aikaisemminkin tunnetuin tuloksin, etten uskaltanut vielä edes toisen erän jälkeenkään toivoa edes hiljaa mielessäni.

Olin yksikseni kotona katsomassa matsia, mikä oli hyvä, koska siellä sai kiljua ja hyppiä niin paljon kuin sielu sieti ilman että häiritsi naapureita. Mummu oli jo nukkumassa, mutta onneksi hän kuulee kovin huonosti. Grenoblelaisen hotellin aulassa matsia netin kautta seuranneen siskon kanssa kävimme FB:ssä melkein reaaliaikaista chattia statuspäivityksien kautta. Jopa DI, vannoutunut jääkiekon vastustaja seurasi matsia ihan oma-aloitteisesti, vaikka valittelikin tylsyyttä ensimmäiset puolitoista erää.

Olisi ollut kyllä kuoharin paikka illalla, mutta meidän kaapista ei löytynyt muuta kuohuvaa kuin Spritea ja venäläistä skumppaa jostain aikojen alusta. Olisi ollut varmasti aika jännittävää juotavaa. Ja toisaalta minun piti ajaa taas maanantaiaamuna töihin, joten se kuohari ei olisi ollut hyvä idea lainkaan.

Sirpale nro 2: euroviisut
Ja taas oli Suomen edustaja niin ennakkosuosikki, niin ennakkosuosikki että! Ja miten kävikään? Sija 21 on aika normaali näille "ennakkosuosikeille", tosin semin kolmas sija oli jonkinasteinen yllätys. Toisin kuin viime vuonna, tänä vuonna jaksoin katsoa viisut telkkarista, mutta en viitsinyt tehdä mitään kirjanpitoa kappaleista, saati että olisin äänestänyt mitään maata. Se vain jäi mieleen, että voittaja-Azerbaidzanin kappale ei jäänyt mieleen, Ruotsilla oli tosi tarttuva kappale ja joukossa oli parikin hyvää korvamato-ehdokasta.
Ehkä se levy tarttee hankkia.

Sirpale nro 3: autoilua
Inhoan kahta asiaa: tuulta ja uria, pärkkele! Ei oo kivaa ajaa moottoritietä kun auto kiemurtelee jatkuvasti. En tykkää.

Perjantai-iltana minulla oli DI kyydissä, hän oli ollut Otaniemessä ystävänsä väitöstilaisuudessa ja lähdimme Helsingistä yhdessä kohti Tamperetta. Eipä silti, mies nukkui osan matkaa joten ei siitä paljon seuraa ollut. Kateellinen vain olen, nimittäin tuo Nurmijärvi/Vantaa-Tampere-väli on erinomainen matka pitkästyä perusteellisesti.

En olisi koskaan kuvitellut tätä sanovani, mutta kaipaan oikeastaan niitä aikoja, kun kuljin junalla. Junassa voi kuunnella musiikkia, lukea, käyttää tietokonetta tai katsella maisemia. Auton ratissapa sitä et voi tehdä. Se puolen toista tunnin ajomatka on pahemman kerran hukkaan heitettyä aikaa ja rasittavaksikin se käy. Perjantai-iltaisin Tampereelle päästyäni olen yleensä tolkuttoman nälkäinen ja väsynyt. Tällä kertaa en ollut sanottavan nälkäinen, koska olimme DI:n kanssa käyneet Stonesissa syömässä ennen lähtöä.

Sunnuntaina ajelin muuten hyvässä seurassa. Jo jossain Lempäälän kohdilla minut ohitti musta Mersu, joka jäi kuitenkin eteeni sopivan matkan päähän. Ajoimme suunnilleen samaa tahtia, joten roikuin pitkän matkaa Mersun perässä. Tällainen samaa vauhtia ja suunnilleen samalla tavoin ajava "tuulenhalkoja" on moottoritienopeuksissa ihan kiva juttu, se auttaa omalta osaltaan ennakoimaan liikennettä paremmin. Kun näkee edellämenevän lähtevän ohittamaan, sitä tietää jo itsekin alkaa vähän katsella sopivaa ohituspaikkaa. Jos taas vilahtaa jarruvalot, tietää heti että kaveri ei jarruttele sen takia, että olisi painanut päättömästi miljoonaa ja joutuu nyt vetämään vähän liinoja kiinni, ei sen takia että muu liikenne tökkisi vaan sen takia, että itsellä on aivan liikaa nopeutta. Siinä kohtaa on hyvä höllätä itsekin kaasua ja tsekata tilannetta vähän kauempaa.

Hämeenlinnan kohdilla Mersu jäi kuitenkin oikealle kaistalle ja minä menin ohitse. Ajattelin, että se lienee jäänyt jälkeen tai kääntynyt jopa pois, mutta kissan villat: jonkin verran Hämeenlinnan eteläpuolella peräpeilissä näkyi tutunoloinen maski. Mersu tuli ohitustilanteessa sen verran lähelle, että näin rekisterin kirjaimet. Sama auto! Ajoimme taas pitkän matkaa peräkkäin, tällä kertaa minä edellä ja Mersu perässä, pitäen koko ajan fiksun välimatkan vaikka muuta liikennettä olikin jonkin verran. Ennen Tuusulan ramppia aloin himmailla enkä lähtenyt enää ohittamaan hitaampia, joten Mersu nikkasi minusta ohitse. En huomannut morjestaa.

Tarinan opetus: fiksusti ajavat kanssa-autoilijat ovat aina tosi jees.

Sirpale nro 4: miekkakalaa
Nygrenin kalatiski kauppahallissa tarjosi pettymyksen, kun tiskistä ei löytynyt tuoretta tonnikalaa. Sen tilalle DI otti kuitenkin samantapaista miekkakalaa ja sitten sunnuntaina alkoi pohtia, miten miekkakalaa voisi valmistaa. Netistä löytyi ohje miekkakalapastasta, tosin meillä ei ollut pastaa vaan salaattia, mutta ei sen väliä. Oli oikein hyvää tuo sunnuntain ateria.

Tikkakosken mannekiini

2011-05-12T08:00:00.001+03:00

Kun minä hetki sitten napisin miesten pukeutumisesta, niin eilen tuli puhelimessa juteltua samasta aiheesta DI:n kanssa. Hän näet soitteli iltasella, oli juuri kotiin menossa edustuspäivän jälkeen. Ja edustuspäivään kuuluu tietysti edustusvaatteet eli suorien houdujen ja kauluspaidan lisäksi pikkutakki ja kravatti. DI murehti vähän sitä, että aamukiireessä solmi kravatista liian lyhyen eikä ehtinyt sitä korjaamaan päivän aikana.

Kas kun hän on jo armeijassa oppinut kravattisolmun ja sen, että kravatin tulee yltää vyönsolkeen asti. DI kertoi, että iltalomille lähdettiin puku päällä, kravatti kaulassa ja kengät kiiltäväksi lankattuina eli lyhyesti sanoen: moitteettomasti pukeutuneena (tarina kertoo myös iltalomavarustukseen kuuluneen tulitikut, kynä ja muistivihko, voi näet tarjota naisille tulta ja kirjoittaa puhelinnumerot muistiin). Termi "Tikkakosken mannekiini" joutuukin hieman uuteen valoon, DI nimittäin kävi armeijan Tikkakoskella.

Pitäisi kai raapustaa Suomen puolustusvoimille kiitoskirje siitä, että ovat ainakin tämän yksilön opettaneet pukeutumaan niin että näyttää hyvältä.

(Meikäläisen tiedot armeijasta ja kaikesta siihen liittyvästä ovat erinomaisen hatarat. Vuosia, vuosia sitten eräs mies oli menossa kertausharjoituksiin ja näin hänen sotilaspassinsa. Sotilasarvon kohdalla luki lntstm. Päättelin että lnt on varmaan jokin luutnanttiin viittaava. Ihmettelin tietysti, että hei, mikset ole kertonut että olen luutnantti-jotakin sotilasarvoltasi, kun tässä niin lukee. No, kyllä se on vaan ihan lentosotamies, totesi mies lakonisesti.)

Sirpaleita taas

2011-05-10T18:13:00.003+03:00

1. auton ilmastointi
Aijettä, kun auto seisoo auringonpaahteessa koko päivän, varjottomalla parkkipaikalla ja sitten pitäisi iltapäivästä lähteä sillä ajamaan, niin onpa kiva napsauttaa ilmastointi päälle ja odotella viilenevää keliä. Ilmastointi, twelve points!

2. maalaismuijan munariisi
Kylmäkomeron jätteistä syntyy nopeasti välipala, kun ottaa kaapista vähän voita/öljyä ja ammoin keitettyä riisi-ohraa, lyö voin pannulle sulamaan ja heittää riisit perässä. Vähän päästä samaan pannuun lykätään pari kananmunaa, joiden rakenne on voitu rikkoa tai sitten ei, mutta rippunen suolaa tekee gutaa.
Paistellaan pannulla puuhaarukalla tai vastaavalla kihvelillä sekoitellen. Heitetään sekaan tuoretta persiljaa ja lipstikkaa. Valmista tulee heti kun kananmuna on jähmettynyt. Voi maustaa vielä valkosipulipippurilla ja kaikella mitä kaapista löytyy.
Syödään ja nuuskitaan koko loppuilta sormia, kun ne tuoksuvat sen lipstikan käsittelyn jälkeen niin hyviltä (eikä se tuoksu lähde pois millään).
Paistettu riisi, ten points!

3. lastenvihaaja
Tällä kertaa vihaan aivan erityisesti sitä suunnilleen ala-asteikäistä tyttöä, joka pyöräili ilman kypärää melkein autoni alle. Onneksi ei ollut juuri vauhtia kun olin juuri kääntynyt valoista ja toisaalta näin, että siellä jalkakäytävällä menee holtittoman näköisesti kaksi tyttöä. Toinen pyöräili sivuilleen vilkaisematta suojatien yli.
Älkääkä yrittäkö sanoa, että lapset on lapsia ja että ole itse varovainen. Tämän hulttioneitokaisen suunnilleen samanikäinen kaveri pystyi niinkin vaativaan suoritukseen kuin nousemaan pois pyöränsä selästä ylittäessään suojatietä sekä odottamaan tiensivussa kunnes auto menee ohitse tai antaa tietä.
Ja tämä siis sattui Nurmijärven kirkonkylässä, harmi etten painanut sen tarkemmin tyttöjen tuntomerkkejä. Pyöränsä tien yli taluttaneelle tytölle kahdeksan pistettä ja papukaija merkki. Toiselta pois viikkorahat, karkkipäivät ja polkupyörä ainakin kolmeksikymmeneksi vuodeksi.
Nii perkele.

Kuva vielä selvennykseksi, minä kuljen sinistä, tyttönen punaista linjaa. Minä EN siis ollut kääntyvä osapuoli.

Minä vaadin!

2011-05-06T08:54:00.003+03:00

Naisilta vaaditaan pukeutumista ja muita ulkoisia seikkoja korjattavaksi harva se viikko milloin missäkin mediassa, milloin kenenkin toimesta. Miehiltä ei koskaan, mutta se on loppu nyt. Minä esitän vaatimuksen (nyt harmittaa etten ole julkkis, haluaisin niin saada tämän sanoman iltapäivälehtien lööppeihin).

PUKU.
Melkein mies kuin mies muuttuu epäsiististä massaansekoittujasta tai neitimäisestä fruittarista MIEHEKSI, kun vetää puvun päälleen. Ei siihen tarvita kuin siistit suorat housut, rypytön paita (hyvälaatuisia kauluspaitoja ei tarvitse silittää, tietää DI, eikä käytä silitysrautaa about ikinä mutta silti on aina siisti), hyvin istuva pikkutakki ja suoraan solmittu kravatti (ei pakollinen, mutta suotava). Lisäksi siistit kengät, siisti tukka ja hyvä ryhti, niin avot! Siinä ei kuulkaa haittaa edes kehittyvä elintasokumpu, koska hyvin pukeutuva mies nyt vain on nam. Naisillakin pitää olla oikeus silmänruokaan!

Joo, joku nyt napisee, ettei puku miestä tee. Samanlainen muinaissuomalainen kateussanonta kuin "Rumat ne vaatteilla koreilee". Älä erotu joukosta, älä näytä hyvältä, älä ainakaan paremmalta kuin naapurisi ja jos vahingossakin on ylimääräistä rahaa, piilota se olkipatjaan. Puku tekee miehen siinä mielessä, että se saa vähän onnettomammankin tapauksen näyttämään mieheltä. Kuka muuta väittää, on väärässä! (ainakin tässä blogissa)

Näin kirjoittaa nainen, jonka avomies ei edes omista farkkuja.
(DI oli eilen Hesassa työkaverinsa kanssa ja olimme sopineet näkevämme työpäivän jälkeen. Saatoin vain huokaista ihastuksesta kun bongasin DI:n kavereineen Pullmanin pöydästä: kaksi miestä puvut päällä. Luulen että siihen pöytään olisi varmasti moni muukin nainen mielellään istunut. Mutta lällällää, toinen on naimisissa ja toinen on minun.)

Sirpaleita

2011-05-03T19:30:00.002+03:00

Sirpale 1: mikä se oli?
Kukapa meistä ornitologi olisi? Paitsi tietysti ne ornitologit. Ylen nettisivuilta löytyy kokoelma lintujen ja muiden eläimien äänitallenteita siltä varalta, että omasta levyhyllystyä ei löydy mitään lintujen ääni-cd:tä. Ja kyllä se on muuten töyhtöhyyppä, joka tuolla meidän peltoaukeilla lentelee ja naukuu.

Sirpale 2: kesäkissa
Kai jossain laissa tai asetuksessa pitäisi määrätä yhden ihmisen pitämien blogienmäärä johonkin rajalliseen ja järkevään lukemaan. Minä nimittäin väkersin itselleni kesäkissan, puutarhablogin.
Itse pidän yleensä blogeista, joiden aihealue on rajattu, oli se sitten puutarha, eläimet, muoti, meikit, ruoka tai jokin muu vastaava. Useita eri aiheita satunnaisesti käsittelevistä päiväkirjablogeista innostun harvoin (ja sitten pidän sellaista itse, har har), mutta ajattelin nyt pitää nuo puutarhajutut omassa blogissaan.

Sirpale 3: kuvablogikin saattaa päivittyä
Siinä vaiheessa kun vaihdoin pöytäkoneesta ja XP:stä läppäriin ja Win 7:aan, jouduin luopumaan vanhasta Photoshopistani, joka ei halunnut lähteä asentumaan uudelle läppärille. Jouduin siis tyytymään vaihtoehtoisiin kuvankäsittelyohjelmiin ja koneelta löytyykin sekä Gimp että Paint.net. Olin perin juurin kyllästynyt ja tympiintynyt kumpaankin ja päätin vielä kerran kokeilla sitä Photarin asennusta. Ja jotenkin ihmeellisesti se onnistui! Ilman mitään venklaamisia! Vähänkö olen onnellinen! Nyt kelpaa taas editoida kuviakin.

Oli minulla muutakin, mutta unohdin ne jo ja saunaankin pitäisi tästä mennä kohta.

Stefan's Steakhouse

2011-05-02T08:44:00.004+03:00

Tampereellehan on laitettu kauhealla metelillä pystyyn Stefan's Steakhouse entisen Fallsin tiloihin. Paikan omistajan, Stefan Richterin suurimmat saavutukset ovat amerikansuomalaisuus ja pärjääminen USA:n Top chef-kisassa jollain tuotantokaudella, menikö jopa voittamaan, en tiedä. Kyseinen kaveri oli myös tuomarina jommassakummassa suomalaisessa kokkikisassa, mitä tässä keväällä nähtiin.

Meidän oli pitänyt kaveriporukalla mennä käymään tuolla jo aikaisemmin tässä keväällä, mutta mikään ehdotettu päivämäärä ei sopinut kaikille. Minä tietysti olen varsinainen murheenkryyni, kun olen viikot kaikki poissa, perjantai-iltaisin ei jaksa ja sunnuntaisinkaan ei oikein ehdi ainakaan kovin myöhään. No, päätimme sitten syödä vappulounaamme täällä ja pöytä oli varattuna klo 15 eteenpäin.

Vapunpäivänä oli tarjolla rajoitettu menu ja oma ateriani koostui rapukakusta, koivunpäreellä savupaahdetusta lohesta vihreän parsan, parmesan-ranskalaisten ja hollandaise-kastikkeen kera ja jälkiruuaksi olin valinnut kirsikka-suklaajäätelöä.
Pääpiirteissään ruuista voi käyttää arviota "ihan ookoo".
Rapukakku oli rakenteeltaan pehmeätä, mutta itse jäin kaipaamaan siihen jotain makua, se jäi vähän pliisuksi vaikka olikin tosiaan "ihan ookoo".
Vähän sama juttu lohen kanssa ja minua tietysti närästää se, että rajoitetun listan ainoa kala-annos oli lohta. Kaikista maailman kaloista juuri lohta! Jos mikään kala on ikinä kokenut inflaation, niin se on lohi. Lohta on joka puolella, joka paikassa ja sitä alkaa tulla jo korvistakin ulos. Ranskalaiset sen sijaan olivat todella onnistuneita ja hollandaise-kastike myös. Uuniperunan valinneet kaverit kehuivat sitä kovin.
Päivän parasta oli siis jälkiruoka, valitsin tarjolla olleista jäätelovaihtoehdoista cherry manian eli kirsikkajäätelön, jossa oli suklaata ja keksinmuruja. Kirsikoissa eikä suklaassa oltu pihistelty, joten sitä voin suositella erittäin lämpimästi.

Jälkiruuan ohella parasta oli se, että aluksi kysyttiin haluaisimmeko lasilliset cavaa vapun kunniaksi. Muut ottivat, minä kieltäydyin ja tarjoilija ihan oma-aloitteisesti kysyi, että tekisikö hän minulle jonkin alkoholittoman drinkin. No mutta totta kai! Se oli positiivinen juttu, koska toisinaan ihan minkä tahansa alkoholittoman juoman (poislukien vesi ja kahvi) saaminen tuntuu olevan liian vaikeata.
Muutenkin tarjoilu pelasi sutjakkaasti, vaikka porukkaa oli aika lailla. En tiedä oliko tupa täynnä, muttei se tyhjäkään ollut. Meille ainakin osui ystävällinen ja mukava tarjoilija.

DI oli valinnut suunnilleen samat ruuat, mutta pääruokana oli australialaisesta anguksen ulkofileestä valmistettu pihvi. Kuulemma sekin oli samaa linjaa eli ihan ookoo, mutta samalla hinnalla saisi kauppahallista jo useammankin pihvin tarpeisiin lihaa ja väitän, että DI osaa tehdä aivan ravintolatasoisia pihvejä kotonakin. Eikä DI:n tekemät lisukkeetkaan yleensä mitään pahoja ole...
Senpä takia nämä pihvipaikat eivät oikein jaksa kiinnostaa enää. Ne on niin nähty jo ja kun kotona saa vähintään yhtä hyviä pihvejä puoleen hintaan, ei ole suuresti järkeä lähteä syömään samaa tavaraa johonkin ravintolaan. No, Stefan's Steakhousen onneksi siellä tarjotaan kyllä muutakin kuin vain pihvejä, joten mieli tekisi käydä siellä joskus syömässä niin että tarjolla on koko menu. Esimerkiksi kuha-annos ja kobe-tyylinen härän sisäfile kuulostaisivat kokeilemisen arvoisilta ja on siellä muutama muukin annos, jota kiinnostaisi maistaa.

Pimeällä ajamista

2011-04-29T08:36:00.002+03:00

Kävin eilen paikallisessa autokoulussa suorittamassa pimeänajon osuuden. Koska tähän vuodenaikaan pimeää on ehkä joskus puolen yön jälkeen, tapahtui ajo simulaattorilla. En viitsinyt jännittää sitä kovasti etukäteen, onhan tässä tullut ajeltua erinnäisiäkin kilometrejä pimeällä ja pikkuisen turhan usein bonuksena on ollut pimeän lisäksi vesi- tai lumisade tai muuten vain kelju keli.

Tuli siinä opittua kyllä jotain uuttakin, kuten vaikkapa sen, että jos auton joutuu parkkeeraamaan pimeälle tielle, päälle parkit ja hätävilkut ja kolmio tienvarteen. Ja tietysti muistinvirkistystä siitä, missä kohtaa vaihdetaan pitkiä ja lyhyitä kohtaamis- tai ohitustilanteissa. Koska ajoin autokoulun valoisana aikana, ei tätä tullut siellä käytännössä treenattua lainkaan, joten oppi on tullut kantapään kautta liikenteessä.

Simulaattorilla ajaminen ei ollut maailman helpointa. Ensinnäkin ohjattavuus oli aivan kamala, ratti ei palautunut kääntämisen jälkeen itsekseen takaisin suoraan ja niinpä sitten kiemurtelin tiellä kuin viskipullon juonut kyykäärme. Tuli mieleen ihan autopelit, joissa on sama ominaisuus. Luulenkin, että olisin pärjännyt simulaattorin kanssa paremmin, jos olisin voinut ohjata sitä näppäimistöllä tai Xboxin ohjaimella, kun niihin olen tottunut pelatessa...
Toinen murheenaihe oli se tärkein eli kauko- ja lähivalojen vaihtaminen oli just päinvastoin kuin Fusionissa. Kun Fusionissa napataan vasenta viikseä itseen päin, se vaihtaa kaukovaloille ja kojelautaan päin lähivaloille. Simulaattorissa oli just päinvastoin eli pitkät sai päälle tökkäämällä viikseä kojelautaan päin. Lisäksi simulaattorissa ei ollut niin selkeä pitkien ja lyhyiden ero, niin tuli vaihdettua valoja ihan päin mäntyä. Sain kyllä ajon kerrasta läpi, mutta päällimmäiseksi jäi tunne, että kylläpä oli sähläämistä. Ja sitä helpotuksen tunnetta, kun testin jälkeen sai istahtaa taas Fusionin rattiin: vihdoin auto, joka käyttäytyy järkevästi!

Tässä talven ja kevään aikana on karttunut aika tavalla jo ajokokemusta ja onko se mikään ihmekään, kun pelkästään töiden takia ajaa 300 kilometriä viikossa? Siihen päälle tulee sitten kauppa-ajot ja viikonloppuiset Tampereen reissut, niin kyllä sitä on saanut auton rattia vääntää. Täytyy vain pitää tarkkaan mielessä, ettei heittäydy huolimattomaksi, kun tuntee jo osaavansa suunnilleen kaiken, koska sitten todennäköisesti rysähtää.
Ehkä se reilun vuoden takainen Fusionin kolhaiseminen saattoi lopulta olla ihan terveellinen kokemus. Sen nimittäin huomaa edelleen, että parkkeerauksen ja yleisesti peruuttelemisen kanssa olen aivan ekstra-varovainen. Kuulen edelleen korvissani sen rusauksen, mikä puskurista kuului kun se otti osumaa siihen tolppaan. Ei koskaan enää, jos se minusta on kiinni.

Nettideittailua

2011-04-23T16:06:00.002+03:00

Joo, ei pelkoa, että olisin lempannut DI:n ja lähtenyt taas nettideittailun uljaaseen maailmaan. Päinvastoin, katselin tuossa joutessani, millaista tarjontaa nykypäivänä netissä on miesten saralla ja totesin, että DI:stä on pidettävä kaksin käsin kiinni, mielellään vielä hampaillakin. DI:llä oli hauskaa, kun se kuunteli minun mutinaa sohvalla.

"... kirjoitusvirheitä..."
"... kirjoitusvirheitä..."
"... omia lapsia..."
"... tää haluaa omia lapsia..."
"... tupakoi, joo..."
"... tarttis olla nätti ja naisellinen, voi juma..."
"... juo olutta, kiitos mutta mulla on jo tuommoinen..."
"... ei halua muuttaa Hesan ydinkeskustasta mihinkään, pysy siellä sitten ni et häiritte mua..."
"... väittää itseään kolmikutoseksi, mutta kuvassa näyttää mun faijalta sen jälkeen kun on maannut kolme vuotta haudassa..."
"... ja lisää kirjoitusvirheitä..."
"... urheilullista naista, just joo..."
"... vittu kasvissyöjä ja ekologiset elämänarvot..."
"... käy kolme kertaa viikossa salilla, ihan kiva kroppa varmaan, mutta eipä sitä taida kotona juuri näkyä..."
"... huumorintajuinen, kiva ja romanttinen, mitähän mä noista olisin? Huumorintajuinen ehkä, mutta sitä huumoriakaan ei turhan moni ymmärrä..."
"... ja taas joku yh-iskä..."

Että silleen. Jos minä ja DI eroaisimme ja alkaisimme taas metsästää seuraa netistä, päätyisimme todennäköisesti vastailemaan toistemme ilmoituksiin: "Lihava liikemies etsii fiksua naista" "Pulska nörttinainen etsii miestä, jolla on oma tietokone, joka kokkaa, pesee omat pyykkinsä, siivoaa eikä yritä pihistää autoa."
Parempi ehkä vain pysytellä yksissä.

Sirpaleita

2011-04-18T18:50:00.003+03:00

Sirpale 1
Kevät sitten tuli viime viikonlopun aikana tännekin ihan kunnolla. Lumet olivat kadonneet ja nurmikkoa näkyy jo enemmän kuin mitä on lumen alla. Naapureissa on aloitettu jo haravointi, meillä lunta on vielä sen verran, että lykkään haravointia myöhemmäksi.

Sirpale 2
Lumen sulaminen ei ole pelkästään iloinen asia, sillä se paljasti talven myyräkeot ja niitähän piisaa! Ovat tonkineet keittiön edustan ja aina aidalle asti eli asiaa tietämättömille suuren alueen just näkyvimmältä paikalta. Ja jälki on kuin kynnöspeltoa, muttei niin siistiä. Tuossa soittelin naapurille muista asioista ja tuli asia puheeksi. Myyriä ei saa enää myrkyttää, hän itse oli joskus kokeillut loukkua laihoin tai suorastaan olemattomin tuloksin, mutta myyränkarkotteita on myynnissä.
Kuuleman mukaan kalliit karkoitteet voi korvata ujuttamalla käytäviin kanankakkaa. Ajattelin, että teen oman karkoiteseokseni: kanankakkaa, valkosipulia, pikiöljyä, kahvinporoja (voi kun meillä ei kukaan juo kahvia), sitruunankuoria ja fundeerasin tässä, että mahtoikohan Tampereella olla jotain huonoksi mennyttä hajuvettä, jota voisi lotrata vaikka johonkin paperiin ja tunkea sitä käytäviin?
Myyrien juhlat loppuivat tähän, prkl.

Sirpale 3
Seuraava auto on mahdollisimman matala ja mielellään painavakin. Tässä parina päivänä on ollut kova tuuli, eilen ajoin Tampereelta Nukarille ja tänään työajot ja korkea Fusion vemputtaa jatkuvasti johonkin suuntaan tuulen takia. Ei kiva.

Sirpale 4
Autokoulun kakkosvaihekin on sitten varattu. Ei mennyt kuin myöhään, kortti loppuu 11.6. Kannattaa muuten vertailla ja kysellä hintoja, taisin säästää melkein satkun, kun en mennytkään paikalliseen.

Sirpale 5
Verottaja muisti taas ja saisi lähettää useamminkin sellaisia kirjeitä, joissa kerrotaan minulle maksettavan toista tonnia palautuksia. Sellaisista kirjeistä minä tykkään!

Puutarhapuheita

2011-04-13T10:00:00.001+03:00

Kevät on sitten virallisesti tullut Nukarillekin. Vielä perjantaina, kun töihin lähdin, oli ajotiellä sohjoa ja lunta. Sunnuntaina, kun tulin Tampereelta takaisin, oli sulaa ja pääosin jo kuivaakin. Lumi on vajunut siihen malliin, että kompostorille pääsee ilman lumilapiota ja omenapuiden leikkaustakin voisi jo ihan vakavasti suunnitella.

Maanantain ohjelmaan kuuluikin talvella täyteen tulleen ja umpeen jäätyneen kompostorin herättely. Ilmeisesti boksi ei ollut ihan niin jäässä ja kuollut kuin minä kuvittelin, koska tavara siellä oli vajunut hieman alaspäin siitä, mitä se vuodenvaihteessa oli. Lämpötilamittari kyllä näytti nollaa ja kippasinkin netin ohjeiden mukaan sinne limsapullollisen lämmintä vettä, kuiviketta ja vähän herätettä. Sen lisäksi möyhentelin sitä, koska se tosiaan ei tuntunut olevan jäässä. Katsotaan, mitä lämpötilalle on tapahtunut.

Mietiskelin tuossa viikonloppuna, että mahtaisikohan hamstereille käytetty puru (eli noin 4*4*1mm haapahake) kelvata kompostin kuivikkeeksi. Sahanpurua käytetään kuivikkeena myös, mutta sen sanotaan olevan vähän huonoa, koska se tiivistyy helposti. Mörtti olisi rakenteeltaan vähän toisenlaista ja siinä olisi se plussapuoli, että sitä ei tarvitsisi erikseen ostaa, kun hamsulle kuitenkin jo tuota omaa purua ostetaan. Se huono puoli siinä kyllä on, että hamsteri ja purut ovat Tampereella ja komposti Nurmijärvellä, mutta tuleehan tässä muutenkin sitä väliä kuljettua.

Omenapuiden leikkausta ollaan naapurin kanssa suunniteltu jo jonkin aikaa. Ensin esteenä olivat lumikinokset, nyt sitten näyttää vähän siltä, että loppuu viikonloput kesken. Ensi viikonloppuna on vaalit ja Tampereella MeeGo Summit, sitten onkin jo pääsiäinen, sitten vappu ja sitten liian myöhäistä, luulen. Ehkä jonain arki-iltana täytyy alkaa hommiin, kun valoisaa riittää kuitenkin pitkään.

Luumupuusta kävin muodon vuoksi muutaman oksan napsimassa jo pois. En voi väittää olevani mikään hedelmäpuiden leikkauksen asiantuntija, kirjoista olen jotain tietysti lukenut ja kuvia katsellut, mutta olkoon tuo luumupuu vähän sellainen kokeilukappale. Koska sitä kuitenkin leikataan varovaisemmin kuin omenapuita, en usko että muutaman oksan leikkaamisella mitään suoranaista vahinkoa tulee.

Samalla tuli sitten haettua pajunkissojakin pääsiäistä varten. Suureksi ilokseni meidän pihaan on kasvanut pieni pajupuska, jossa tänä vuonna kissoja jo oli. Pajunkissat säilyvät pitkän aikaa maljakossa, jos niille ei anna vettä lainkaan. Tällä vältetään myös kissojen kukinta ja sen aiheuttamat mahdolliset sotkut. Pääsiäinen kun on tänä vuonna niin myöhään, niin parhaassa tapauksessa pajut ehtivät jo hiirenkorvalle ennen pääsiäistä, niin piti hakea kissat jo nyt.

Home, sweet home!

2011-04-12T10:00:00.003+03:00

Olipas eilen mukava käydä pitkästä, pitkästä aikaa Nurmijärven pääkirjastossa. Ihan kuin olisi tullut kotiin. Kuin itsestään jalat kulkivat kohti sitä tiettyä hyllyväliä, vaikken ihan tarkkaan enää edes muistanut, mitä sieltä löytyi.
Kävin kirjastossa äänestämässä, ennakkoon näet voi äänestää minkä tahansa vaalipiirin alueella ja kirjastollakin oli tietysti tarjolla myös Pirkanmaan ehdokaslistat. Samalla ajattelin, että voisin katsoa, toimiiko vanha kirjastokorttini vielä ja etsiskellä kenties jotain lukemistakin. No, vanha kirjastokortti oli niin vanha, että se oli suljettu kertakaikkiaan eikä enää edes minun tietojani löytynyt kirjaston tietokannasta. Sain toki uuden kortin, joka kelpaa Nurmijärven lisäksi Hyvinkäällä, Riihimäellä ja muistaakseni Hausjärvelläkin. Eikä kukaan kysynyt asuinkuntaani, osoitteekseni ilmoitin kotiosoitteeni tänne Nukarille.

Muistin taas monta hyvää syytä, miksi Tampereen kirjastoja pitää vihata. Ne ovat niin ahtaita! Sokkeloisia! Matalia! Sinne ahdistuu. Olen aina pitänyt Nurmijärven pääkirjaston korkeasta rakennuksesta, siellä on ihan oma tunnelmansa.

Ja lisäksi sieltä tutusta hyllyvälistä löytyi yksi tuttu kirja, jota olin jo yläaste- ja lukioaikoina kahlannut läpi moneen kertaan. Kyseistä teosta ei ole Tampereen kirjastoissa lainkaan saatavilla.

Killerileipä

2011-04-11T08:15:00.002+03:00

Kenen sairas mielikuvitus on pystynyt keksimään kidutuskeinon nimeltä "rapeakuorinen leipä"?
En tiedä muista, mutta joka kerta kun syön (yritän syödä) vaikkapa jotain patonkia, jossa on kova kuori, yläetuhampaiden takaa kitalaki tulee kipeäksi. Pystyn melkein näkemään, miten kitalaki-parkani on ruhjeilla. Vartin patongista tulee vähintään puolen päivän tuska.

En muutenkaan ymmärrä tätä rapeuden käsitettä, koska rapea = murusteleva. Ostin siis taas matkalla olevasta lounas-ravintola-kahvilasta itselleni patongin syödäkseni sen aamupalaksi, mutta puolet siitä leivästä mureni tuohon työpöydälle, vaatteilleni ja lattialle. Ja kitalaki on siis kipeä. Tästä ilosta vielä maksoin melkein vitosen. Olisi pitänyt jo oppia, että niitä patonkeja ei syödä, ei ikinä.
Harmi kyllä, kyseinen kahvila tarjoaa kovakuoristen tappajapatonkien lisäksi vain yhtälailla kovakuorisia tappajasämpylöitä. Olisi edes kolmioleipiä. Kun seuraavan kerran käyn siellä, taidan pyytää mukaan vain smoothien tai jonkin tämmöisen. Niistä sentään voi olla kohtuullisen varma, etteivät ne nylje kitalakea.

Moottoritie on kuuma

2011-04-10T21:03:00.002+03:00

Perjantai-iltapäivänä lähdin taas huristelemaan Vantaankoskelta suoraan Tampereelle. Moottoritielle oli saatu jo kesänopeusrajoitukset. Jee, ajattelin ja olisin painanut tallan pohjaan ellen olisi rampista päätynyt rekan perään ja vasemmalla kaistalla oli jatkuva jono. Ja muistin taas, että pahimmillaan moottoritiellä ajaminen on hermoja raastavaa.

Kun on talvisin satasen nopeusrajoitus ja oletetaan että varsinkin näin keväällä ei keli ole mikään ihan hirveä, liikenne sujuu moottoritiellä kaikin puolin sutjakkaasti vaikka porukkaa olisi liikkeellä runsaamminkin. Kuten nyt vaikka perjantai-iltapäivänä. Rekat ajavat yhdeksääkymppiä, pikavuorobussit ja jotkut muut satasta ja kevyempi liikenne usein sitä sataakymmentä. Jos joku tällainen satasen ajelija, kuten vaikkapa bussi lähtee ohittamaan rekkaa, ei se ole katastrofi eikä aiheuta mitään ihmeempiä ryysiksiä. Kaikki on oikein hienosti.

Sitten tulee kesärajoitukset ja jengi ajaa sen 120 plus prosentit eli matkanopeus on hyvinkin 130km/h ja kaikille sekään ei riitä. Kuitenkin ne rekat ajavat edelleen sitä yhdeksääkymppiään ja bussit satasta. No, bussi haluavat edelleen ohitse siitä rekasta ja lähtevätkin vasemmalle kaistalle. Koska vasemman kaistan keskinopeus hipoo sitä sataakolmeakymppiä, aiheuttaa bussi vasemmalla kaistalla hidastusta, jarruvaloja ja ainakin minulle hiljaisia rukouksia siitä, että kukaan kokovartaloidiootti ei survo autoaan puolta metriä Fusionin takaluukkuun vaikka nyt körötän siinä vasemmalla kaistalla satasta jonon jatkona.
Ei siinä muuten tosiaan mitään, ymmärränhän minä toki että matkaa niiden bussienkin on tehtävä, mutta kun muuhun liikenteeseen ei aina ole niin luottamista. Peräänajo ei kuulu toivelistalleni, ei niin että itse turauttaisin kanssa-autoilijan ahteriin saati että Fusionin persiiseen joku tekisi lähempää tuttavuutta.

Joo, perjantaina varsinkin Hämeenlinnan eteläpuolella oli kovasti autoja liikkeellä ja edellämainitun kaltaisia tilanteita syntyi vähän turhan usein, jos minulta kysytään. Onneksi sain pitkän matkaa "vetoapua" yhdeltä Audi A3:lta, joka ajoi suunnilleen samaa tahtia kuin minäkin ja sen perässä oli helppo ennakoida liikennettä jo vähän kauempaakin. Harmi kyllä, tämä poistui jo Tiiriön rampista pois.

Etäsuhde

2011-04-03T18:34:00.003+03:00

Tässäon elelty nyt reilu 3 kuukautta etäsuhteessa DI:n kanssa. Näemmehän me yleensä viikonloppuisin, vaikka aina joskus on jotain menoja, että viikonloppu jää väliin. Tosin DI piipahtelee toisinaan viikollakin täällä Helsingin suunnassa ja yöpaikkaa tarvitessaan kääntyy meikäläisen puoleen välttääkseen törkeän aikaiset herätykset. Nytkin se istuu tuossa nojatuolissa ja nörttäilee, tulimme hetki sitten Tampereelta ja lähdemme huomisaamuna täältä Helsingin suuntaan. DI säästi kätevästi junalipun hinnan siinä kun tuli minun kanssa samalla kyydillä tänne jo tänään.

Jossain vaiheessa ennen työsuhteen alkua olin jo kovasti huolissani, että miten meidän suhteelle käy, kun yli puoli vuotta joudutaan olemaan erillään viikot. Mitä jos sitä vain huomaa, että hei, tullaanhan tässä toimeen yksikseenkin ja että se on aika ok? DI ei jakanut lainkaan minun huoltani tässä asiassa vaan uskoi alusta asti, ettei tämä ole katastrofi. Sai sitten minutkin uskomaan.

Ja oikeassahan DI on toistaiseksi ollut, tosin minäkin siinä mielessä, että kyllä, me tulemme toimeen yksiksemmekin, ilman toista. Vaan kivempi on olla toisen kanssa, niin että viikonloppuja odottaa ihan innolla. Emme me välttämättä viikonloppuisin tee mitään ihmeellistä keskenämme, kunhan vain olemme kotona tai ehkä käymme jossain. Viikolla tulee soiteltua ja viestiteltyä netin kautta.

Minulle tämä on ollut ehkä helpompaa siinä mielessä, että se olen minä, jonka kuviot ovat muuttuneet täysin. Uusi työ, uus-vanha koti, kokonaan uudet kuviot. DI sen sijaan on siellä vanhassa asunnossa, samoiss ympyröissä, mutta ilman minua. On kuulemma vaikuttanut vähän siihen, että ei tule iltaisin enää niin halukkaasti suoraan kotiin, kun tietää ettei siellä ole muita odottamassa kuin nukkuva hamsteri. Tulee vietettyä enemmän aikaa kaupungilla tai kavereiden kanssa.

Lisää sirpaleita

2011-03-31T19:09:00.004+03:00

Sirpale 1: keskiviikko 30.3. kello kuusitoista-nolla-jotakin Martinkyläntie siinä Vantaankosken rautatieaseman kohdilla. Hei sinä tummansinistä Nissania ajanut henkilö (rekisterin numerot 512), oli kiva juttu kun päästit minut kääntymään edellesi. Minä olin se harmaa Fusion sieltä parkkipaikalta tulossa. Eihän minulla mikään erityinen kiire olisi ollut, mutta olisin tovin jos toisenkin joutunut odottelemaan omaa vuoroani ilman sinua. Kiitos!

Sirpale 2: sen sijaan paikallinen bussifirma ei juuri saa kiitosta. Sisko siirsi Ranskaan lähtiessään osoitteensa myös tänne Nukarille ja nyt sitten Korsisaari lähetti hänelle "tervetuloa Nurmijärvelle"-kirjeen, jossa oli tietoa mm. Korsisaaren bussiaikatauluista ja reiteistä sekä Nurmijärvi-lipusta. No paljonpa siitä onkin apua kun piimä-Eemelit ajavat mahdollisimman kaukaa tästä osoitteesta... Joku voisi laskea tuollaisen mainoskirjeen jo puhtaaksi vittuiluksi, kun kuitenkin näkivät mikä on osoite.

Sirpale 3: paikalliset tikat ovat villiintyneet kevään tultua. Harva se aamu pihan sähkötolpassa pärryyttää tikka. Eikä suinkaan mitään hissuksiin nakuttelua tai kävyn teurastusta vaan nyt ilmoitetaan koko lähiseudulle, että herra (?) käpytikka on täällä. Tikka ei välitä tippaakaan siitä, että tulen ulos, avaan autotallin ja peruutan auton sieltä pois. Kun ajan tolpan ohitse, tikka siirtyy vain tolpan toiselle puolelle piiloon pelottavaa autoa, muttei yleensä lennä pois.
Tänä aamuna jäin tapani mukaan vähäksi aikaa seurailemaan tikkaa ja totesin, että kilpalaulantaahan siinä harrastetaan. Ensin meidän tikka nakuttaa: "Tärrr". Hetken hiljaisuus ja kauempaa kuuluu vaimea "tärrr". Sitten taas meidän tikka "Tärrr!" ja kilpakosija vastaa, liekö naapurin pihan tolpassa vai jossain muualla.

Muutenkin tikat ovat olleet ahkeria. Kävin tuossa kävelemässä naapurin suunnalla jonain iltana ja kun näin läjän käpyjä sähkötolpan juurella luulin näkeväni ensin harhoja. Ei ole vielä se päivä tullut, että sähkötolpista käpyjä putoilisi. Katse ylöspäin ja siellä se oli, tikan paja, sopiva kolo johon voi kävyn kiilata ja kaivella suomut auki ja siemenet parempiin suihin. Tien varrella oli puolen tusinaa tolppaa ja liki jokaisen juurella oli vähintään muutama käpy. Vaihtelu ilmeisesti virkistää ruokapaikankin suhteen tai sitten täällä on tikka joka tolpassa.

Äitiysmekko ja muita sirpaleita

2011-03-28T09:00:00.002+03:00

1. Oman nimensä googlaaminen silloin tällöin tuo mielenkiintoisia tuloksia, erityisesti kun sukunimi on sen verran harvinainen kuin se on (3 henkilöä tällä hetkellä). Eilinen surffailu tuotti oudon tuloksen: eräs vaateliike myy äitiysmekkoa, joka on katsottu sopivaksi nimetä meikäläisen sukunimellä. Olisi nyt ollut vaikka edes joku tyylikäs jakku tai kauniit korkokengät, systeri olisi voinut sulattaa goottihenkisen korsetinkin, mutta että kaikista maailman vaatekappaleista ÄITIYSMEKKO. Äygh. Menisikö tämä oikeudessa läpi kunnianloukkauksena?

Lisäksi minun on hieman vaikea kuvitella, että mekon suunnittelija olisi ihan tuosta noin vain keksinyt tuon nimen, se ei ole niin itsestäänselvä sana+pääte - yhdistelmä. Että onkohan käynyt niin että jostain netistä on sitten löytänyt meidän sukunimen ja todennut että olkoon tuo sitten.

2. Viikonloppuna tuli käytyä lähellä Turkua Littoisissa. Siellä oli hamsterinäyttelyt, joista on enemmän kirjoitettu hamsteriblogissa. Ensimmäistä kertaa ikinä kuitenkin ajoin Helsingistä Turun suuntaan, ei tuolla päin Suomea ole tullut käytyä kuin äärimmäisen harvoin, itse ajaen ei koskaan.
No, olin kartasta katsonut että koko matka on moottoritietä, jee. Olin kuitenkin ällistynyt siitä moottoritiestä, joka oli kovin mäkinen ja mutkainen. Ei ollenkaan sellaista suht tasaista tietä kuten koko matka Nurmijärveltä Tampereelle. Muutamissa mutkissa tuntui, että se 110 km/h oli jopa hieman liikaa, mahdetaankohan sitä tietä ajaa kesärajoituksilla 120 km/h? En kyllä halua.
Kaikesta huolimatta matka meni hyvin molempiin suuntiin ja kyytiläiset pääsivät illalla jatkamaan kukin omaan suuntaansa.

Siskon kanssa eilen juteltiin Skypessä ja hän totesi, ettei pelkästään moottoritie Turkuun ole mutkainen vaan kuulemma myös junarata! Kuulemma kallistelevassa Pendolinossa tulee helposti jopa paha olo, kun se kiemurtelee niin. Tamperelaisina tietysti keksimme tälle selityksen: tietä ja rataa rakennettaessa on haluttu mennä ihan mihin tahansa muuhun suuntaan kuin Turkuun. Siksi niin paljon on tehty mutkia.

3. Kristillisten yhdistysten homovastainen kamppanja on taas saanut julkisuutta, siinähän on yritetty ajaa sitä ajatusta, ettei kaikkeen ole pakko alistua eikä kaikkea ole pakko kokeilla. No, kauniita ajatuksia tietysti noin teoriatasolla, mutta miksi soveltaa sitä vain homoihin? Eikö sitä voitaisi soveltaa muihinkin synteihin, kuten esimerkiksi avioliiton ulkopuoliseen seksiin ja, mikä pahinta, avoliittoihin? Missä viipyy kristillisten järjestöjen avoliittojen vastainen kamppanja? Missä vaaditaan ja suositellaan pidättäytymistä seksistä avioliittoon asti?

Ai niin, mutta sehän olisi itsemurha. Parempi siis iskeä vyön alle homoseksuaaleja, joka on pienempi ja yhteiskunnassa muutenkin syrjitympi ryhmä kuin avoliitossa asuvat ja muut, jotka harrastavat seksiä ilman papin aamenta. Tätäkö on nk. kristillinen armeliaisuus? Isoa syntisten laumaa vastaan ei uskalleta hyökätä, niin kiusataan sitten pienempiä ryhmiä.

4. Vaalit alkavat toden totta lähestyä ja teiden varsille on alkanut tulla erinäköisiä mainosplakaatteja. Mietin vain, että mitä sillä tienposkessa seisovalla naamankuvalla on oikeastaan tekoa nykypäivänä? Ei se kerro mitään muuta kuin naaman, nimen, numeron ja puolueen, joita ei ehdi huomata ohi ajaessa. Ei kai pelkän pärstäkertoimen perusteella kukaan äänestä? Tai no, en ole niinkään varma...

Mutta nauruntyrskähdyksen aiheutti Antti Kaikkosen vaalimainos: "Kaikkonen - mainettaan parempi". On niillä sentään itseironian tajua.

Sirpaleita

2011-03-15T09:07:00.004+02:00

Sirpale 1: häät Hämeen linnassa
Olin viikonloppuna DI:n ystävän häissä Hämeen linnassa. Siis ihan linnassa. Vihkiminen tapahtui linnan kappelissa ja juhla jatkui linnansalissa. Ohjelmaan kuului myös pieni opastettu kierros linnan tiloissa, lähinnä siellä mihin nyt pääsi sisäkautta kulkemaan, kun kaikki olivat juhlahepenissään ja naisilla korkokengät jalassa.
Minähän en ole linnassa koskaan käynyt ja Hämeenlinnassakin vain parina kurssi viikonloppuna joskus vuosikymmen sitten enkä muista niistäkään reissuista mitään. Sitä paitsi suurin osa ajasta vietettiin hotellissa ja illalla jossain yökerhossa, joten se minun Hämeenlinnan tuntemuksesta. Linna on kuitenkin aina kiinnostanut, joka kerta junamatkalla tulee Hämeenlinnan kohdilla mieleen, että tuolla linnassakin pitäisi käydä. Nyt DI:n kanssa puhuttiin että kunhan kesä tulee, voisi Hämeenlinnassa viettää vaikka kokonaisen viikonlopun, tutustua linnaan ja kaupunkiin muutenkin. Kuulemma Aulangolla on ainakin hienoja maisemia, jos ei muuta.
Hääjuhla oli varsin kansainvälinen, sillä sekä sulhanen että morsian olivat syntyjään virolaisia. Ilmeisesti kuitenkin venäjänkieliseltä alueelta, sillä häissä puhuttiin pääasiassa suomea ja venäjää; viro, englanti ja saksa olivat vähemmistössä. Tilaisuus oli pieni, vain kolmisenkymmentä henkeä, mutta kivaa oli.

Sirpale 2: hevos- ja metsästysmessut
Kun lauantai-iltana olin selvinnyt Hämeenlinnasta takaisin Nukarille, oli sunnuntaina vuorossa messukeskuksessa pidetty Helsinki Horse Fair ja GoExpo-messut. Hevospuolella oli tarjolla kaikennäköistä esitystä ja muuta sekä lukematon määrä yhdistyksiä ja hevostarvikeliikkeiden ständejä.

GoExpo-messuilla piti olla golfin, retkeilyn, pyörien, retkeilyn ja kalastuksen lisäksi myös metsästys-osio, mutta oli varsin vaatimaton edustus varsinaisella metsästysasialla. Lähinnä siellä oli yksi aseliikkeen ständi, Metsästäs & Kalastus-lehden ständi ja sitten jotain Varustelekaa ja jokin toinenkin armeijatavaraa myyvä ständi ja sen sellaista. Ei siis sanottavasti metsästykseen liittyvää asiaa juuri lainkaan.
No, ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin, urheiluampujien ständillä oli ampumasimulaattoreita. Tarjolla oli laser-pistoolia ja -kivääriä sekä laserhaulikolla sai räiskiä videoseinällä lenteleviä savikiekkoja. Olin saanut houkuteltua veljen tyttönsä kanssa mukaan ja vietimme hyvän tovin tällä ständillä. Pikku-Annan (ikää 10 vuotta) piti tietysti päästä kokeilemaan myös ja paukuttikin hyviä tuloksia varsinkin kun ottaa huomioon sen, että neiti piteli asetta, edes leikkiasetta kädessään ensimmäistä kertaa elämässään.

Sirpale 3: ydinkatastrofi? Not.
Japanin Fukushimassa on tapahtunut tai tapahtumassa Tshernobyliin verrattavissa oleva tai ehkä kymmenen kertaa pahempikin ydinonnettomuus kun maanjäristyksessä ja tsunamissa vaurioituneen ydinreaktorin ydin sulaa ja räjähtää ja kaikki kuolee, apuaaa! Näin ainakin, jos on uskominen eri nettifoorumien tunteen ja paniikin täyttämiä viestiketjuja, joissa tietoa on vähän tai ei lainkaan. Apteekista on joditabletit loppuneet ja hätäisimmät ovat varmasti jo saaneet yliannostuksenkin otettuaan jodia omine nokkineen.
Eivätkä tiedotusvälineet sen parempia ole, artikkeleissa vilisee asiavirheitä ja tietämättömyys ihan yksinkertaisista ydinfysiikan tai ydinvoimalarakentamisen perusseikoista on suorastaan hälyyttävää. Luonnollisesti se on omiaan lisäämään myös yleisön paniikkia. Ja eikä auta tippaakaan se, että esimerkiksi STUK on toistaiseksi ilmoittanut ettei Suomessa ole mitään hätää eikä oikeastaan muuallakaan maailmassa, ei edes siellä Japanissa ole mitään järkyttävän vaarallista tapahtunut. Mutta ei, ihmiset kuvittelevat olevansa viisaampia kuin viranomaiset.
Jokaisen kannattaisi kuitenkin lukea nyt jo MITin sivuilta löytyvä artikkeli perusasioista ja siitä, mitä Fukushimassa oikeasti tapahtui: http://mitnse.com/2011/03/13/why-i-am-not-worried-about-japans-nuclear-reactors/.

No, kun tässä on eduskuntavaalit lähestymässä, saavat kansanedustajaehdokkaat ja puolueet tietysti tästä uutta vettä vaalikampanjointiinsa. Maanjäristys ja tsunami ovat osoitus jumalan vihasta. Eipäs kun ne johtuvat ilmastonmuutoksesta ja yksityisautoilusta ja nimenomaan siitä että suomalaiset ajavat niin paljon katumaastureilla eivätkä lopeta turkistarhausta. Ydinvoimaa ei saa rakentaa enää ikinä ja kaikki nykyisetkin reaktorit on suljettava heti. Saahan sähköä pistorasioista, siihen mitään ydinvoimaa tarvita, ihan tyhmää sellainen ydinvoima. Odotan vain sitä että yksi nimeltämainitsematon sutkauspuolue lupaa, ettei heidän hallituskaudellaan Suomessa satu maanjäristyksiä tai tsunameja.

Hiilijalanjälki ja epäreilut syytteet

2011-03-10T10:29:00.004+02:00

Teinpä joutessani Hesarin sivuilla olevan hiilijalanjälkitestin. No, tietäähän sen mitä siitä tulee, kun asuu mummun kanssa kaksin 60-luvulla rakennetussa, parisataa-neliöisessä omakotitalossa, joka lämpenee öljyllä ja viikossa tulee helposti ajettua 500-600 kilometriä, joista noin 300 on pelkkää työmatka-ajoa (kun ajan Vantaankosken rautatieasemalle 30km suuntaansa).

Isohan se lukema oli, mutta koko juttu meni ihan leikiksi kun tietysti sain kovasti ripitystä elämäntavastani. Näin luki saamassani kommentissa:

Jättämäsi hiilijalanjälki on aivan liian suuri. Lentokonematkat ja isot autot ovat sinulle arkipäivää, etkä muutenkaan vaali luonnonarvoja kulutuksessasi. Liikut moottorivoimalla paikasta toiseen kuin viimeistä päivää, etkä ehdi pysähtyä. Hiljennä vauhtia ja voit itsekin pian paremmin. Puhumattakaan luonnosta!

Just niin metsään kuin vain voi mennä. Minua syytetään siis lentämisestä vaikken ole lentänyt kilometriäkään vuoden 2008 jälkeen. Ja että 1,6-litraista Fusionia sanotaan isoksi autoksi? Ei millään pahalla, rakas Fusion, mutta et kyllä iso ole, et moottoriltasi, ei kulutukseltasi etkä kooltasi. Mitä tulee vauhdin hiljentämiseen noin yleisesti, niin väittäisin eleleväni varsin rauhallisesti noin muuten.
Tiedän että näihin kysely"vastauksiin" täytyy jotain yleistä raapustella, mutta voisi sitä nyt kuitenkin olla suoraan syyttämättä ihmisiä asioista, jotka ovat ehkä kaukana totuudesta ja myös kaukana vastauksista.

Leikki kuitenkin sikseen. Mitä voisin tehdä pienentääkseni hiilijalanjälkeäni? Rehellisesti sanoen en kovin paljon mitään. Talo vaatisi remppaa eikä öljylämmitys tosiaan ole se paras vaihtoehto, ei edes meidän oman kukkaron kannalta. Maalämpö ei olisi yhtään hassumpi juttu, luulisin. Jutussa vain on se mutta, että sekä maalämpö että muu remontointi vaatisivat sellaisia summia rahaa, jota meillä nyt vain ei ole ainakaan tällä hetkellä. Sori. Kyllä me vaikka heti rakennetaan uusi talokin, jos vain joku lahjoittaa rahat siihen.

Mitä työmatka-ajoihin tulee, voisin tietysti käyttää enemmän Jokelan asemaa, jonne on vain 7 kilometriä matkaa. Jokelasta vain kulkee junia niin paljon harvemmin kuin Vantaankoskelta ja jos onnistuu yhdestä junasta myöhästymään, se tietää heti puolen tunnin odottelua (mikä tietysti on puoli tuntia pois työpäivästä).

Etätöitä olisi kiva tehdä, mutta tämä projekti on sellainen, että se ei taida onnistua. Tarvittavat henkilöt istuvat täällä Helsingissä. Huolimatta kaikista hienoista sähköisistä viestimistä joskus on vain helpompaa kaartaa itse sähköpostiin ja kommunikaattoriin vastaamattoman ihmisen pöydän viereen ihan henkilökohtaisesti kysymään jotain tiukkaa kysymystä, johon tarvitsee vastauksen eilen. Puhumattakaan kaikista salassapitomääräyksistä, minähän en nykyisessä projektissa saa viedä edes työläppäriäni toimiston ulkopuolelle.

Naistenpäivän kunniaksi

2011-03-08T19:59:00.002+02:00

Olen aikani ihmetellyt sitä, miten töissä tuntuu vähän ihmeelliseltä. Ei mitenkään pahalta, mutta oudolta. Eihän se tietysti ole ihme siinä mielessä, että teen nyt ihan uutta ja toisenlaista työtä kuin aikaisemmin, mutta siihenkin alkaa vähitellen tottua. Ajattelin että ehkä kyse on siitä, että olen vähän porukan outo lintu. Tiimin neljä muuta ovat humanisteja, kieliä yliopistossa lukeneita, jotka osaavat ne kaikki kielioppijipot, mutta tekniikasta ei ole sen kummempaa taustaa toisin kuin minulla.

Muuten hyvä teoria, mutta toisaalta minä olen työelämässä ja koulussakin ollut aina se outo lintu, se porukan ainoa nainen. Ja siihen on tottunut jo aikoja sitten. Tästäpä pääsinkin jäljille: meitä on neljän hengen porukka, joista neljä on naisia. Se jos mikä on outoa! Ei sillä, mukavia nuo kaikki työkaverit ovat ja varsinkin projektipäällikkö on mahtava tyyppi. He ovat tainneet tottua minun "erilaisuuteen", koska heti kun tulee vastaan yhtään mitään teknisempää, he ovat minun kimpussa. Kuten minäkin heidän kimpussa heti kun tulee jokin kielellinen tenkkapoo.

Vaan kun on oikeasti tottunut siihen, että porukassa on suurin osa, ellei peräti kaikki miehiä ja yleensä sakkiin on osunut joku salskeampikin tapaus. Kaikella ystävällisyydellä, sitä yhtä ainoata miespuolista tiimikaveria on täysin mahdotonta kuvata sanalla "salskea". Silmänruuasta on siis puutetta eikä se ole normaalia. Aivan kuin naistenpäivän kunniaksi sattui tänään palaveriin yksi sellainen herkkupala, että sillä jaksoi loppupäivän ihan kevyesti. Tällaisia palavereja saisi olla useamminkin.

Sirpaleita

2011-03-06T19:52:00.002+02:00

Sirpale 1: radio-ongelma
Olen vihdoin opetellut kuuntelemaan radiota autoa ajaessani. Alkoi käydä niin totta vieköön tylsäksi sahata väliä Nurmijärvi-Tampere ilman mitään muuta viihdykettä kuin auto ja tie, joten avasin radion. Siitä on nyt jo pari kuukautta ja kuuntelenkin radiota nykyisin melkein aina ajaessani.
Ongelmana on vain oikean radiokanavan löytäminen. Novalla on kivaa ja oikeastaan tärkeätäkin liikennetiedotteet ja uutiset, mutta musiikkivalinnat koostuvat vähän liian usein suomalaisista kappaleista. Väitän, että jos olen juuri moottoritiellä vasemmalla kaistalla, nopeutta 120km/h ja oikealla puolella elämää suurempi rekka ja radiosta alkaa soida joku Samuli Edelmanin ja Jipun "Pimeä onni" tai, mikä vielä pahempaa, Eppu Normaalia tai J. Karjalaista, niin henkilövahingon sattuminen on noin hiuskarvan päässä. En liioittele. Lisäksi Novalla on tiettyjä ohjelmia joita vain en jaksa, kuten aamuradio, jota työmatkojen takia joutuu kuuntelemaan vähän useammin kuin oikeastaan haluaisi.
NRJ:llä on pääasiassa sellaista musiikkia, josta pidän ja sieltä puuttuvat nämä edellä mainitut itkuvirret. Mikä siinä onkin että edes NRJ ei voi keskittyä musiikkiin? Sieltäkin tulee kaikenmaailman puheohjelmaa ja ne juontajat tuntuvat olevan joko teinejä tai idiootteja, ehkä molempia. Niitä ei kestä vanha vihtahousukaan kuunnella selvin päin. Rattijuopoksi en ajatellut ruveta, joten kanava vaihtuu taas...
Rockilla soiva musiikki on pääsääntöisesti tuskatonta kuunneltavaa, jos nyt ei ehkä ihan lempparilistan kärkeä, elleivät satu soittamaan Rammsteinia tai Nightwishia. Vaan eivät Rockinkaan juontajat ihan kaikilla pöntöillä tunnu käyvän, joten näiden välillä sitten pallotellaan. Voicelta jai Ylexiltä ei ole toistaiseksi osunut korvaan sellaista musiikkia tai ohjelmaa, jota jaksaisi.

Sirpale 2: naisten asioita K-18
Koska nyt tosiaan asustelen viikot täällä Nurmijärven peräkorvessa ja DI Tampereella, olen jättänyt e-pillerit syömättä ja sänkypuuhiin on lisätty kondomit. Perheenlisäystä ei siis ole suunnitteilla. DI ei onneksi kuulu niihin miehiin, joille kumin käyttö olisi ehdottoman vastenmielistä. Nyt on menossa ekat menkat pillereiden poisjätön jälkeen ja voinpa sanoa, että toistaiseksi migreeni on ollut erittäin kesy. Kolmatta vuotopäivää ollaan menossa ja tähän mennessä olen joutunut ottamaan yhden Relertin. Pari Diclofenacia eli tavallista särkylääkettä olen ottanut sen lisäksi pari kertaa kun on tuntunut särky pikkuisen uhkailevan ja se on mennyt niillä ohitse. Lisäksi kaikki satunnaiset välimigreenit ovat kadonneet toistaiseksi.
Muita vaikutuksia ei ole vielä havaittu, mutta niistä raportoin sitten jos sattuu tulemaan vastaan.

Ravintolakokemuksia Helsingistä

2011-03-04T13:33:00.003+02:00

Vaikka nyt täällä etelä-Suomessa vaikutankin, ei Helsingin ravintoloissa ole tullut käytyä vielä kovinkaan moniaita kertoja. Joissain kuitenkin.

1. Kipinä
Tapas-baari Kipinä valittiin paikaksi "viimeiselle ehtoolliselle", kun projektipäällikkömme jäi äitiyslomalle joitain aikoja sitten. Hän itse oli toivonut nimenomaan tapas-ravintolaa ja joku tiimistämme ehdotti Kipinää. Ruokalista ja sijainti helposti lähellä rautatieasemaa riittivät vakuuttamaan ainakin minut siitä että se olisi hyvä paikka.
Pöytävaraus on suositeltava, koska paikka on pienenlainen ja ilmeisesti varsin suosittu. Niin meilläkin oli.
Ruokaa tilatessamme mietimme hieman, miten monta annosta kannattaisi ottaa kun nälkä kuitenkin oli jo vähän työpäivän päätteeksi. Päädyimme aloittamaan kolmella annoksella per lärvi, saisihan lisää tilattua jos niiden jälkeen vielä nälkä jäisi. Kolme tapas-annosta oli kuitenkin ihan sopiva ja jälkiruuan kanssa joutui vähän miettimään, että jaksaako sitä enää.

En ole mikään tapas-ekspertti, joten en osaa arvioida, miten hyviä tapaksia ne olivat, mutta itselleni maistui silti. En muista tarkalleen mitä tilasin, chorizo-makkaraa ainakin oli ja jotain äyriäisiä, olisivatkohan olleet scampeja. Joka tapauksessa paikasta jäi sen verran mukava jälkimaku siitä huolimatta, että jouduimme jonkinlaisen tovin odottelemaan tilauksiamme. No, eipä paikka ollut missään määrin tyhjä tuonakaan iltana, joten ehkä se on ihan ymmärrettävää.

2. Country Club (?)
Country Clubissa kävimme DI:n kanssa jonain iltapäivänä, kun DI oli käymässä Helsingissä työkaverinsa kanssa. Luulen, että se ravintola oli Country Club nimeltään, siitä on jo hetken verran aikaa ja muistan ainoastaan ravintolan sijainnin lähellä Akateemista. En löydä kyseiselle paikalle mitenkään nettisivuja (voiko nykyään muka oikeasti olla sellaisia ravintoloita?!)
No joka tapauksessa paikka oli kohtuullinen. Muistutti jossain määrin tamperelaisista paikoista New Yorkia tai Coyotea tai pikkuisen parempaa Manhattan Steak Housea. Itse söin siellä kelvolliseen Caesar-salaatin, muille taisi tulla lehtipihviannokset.

3. Stone's
Gastropub Stone's sijaitsee myös ihan rautatieaseman välittömässä läheisyydessä ja poikkesimme siellä DI:n kanssa eilen. Se tarjoaa jotakuinkin pubiruuan tyyppistä ruokaa, löytyi perinteinen fish&chips, hampurilaisia, joitain pihviannoksia ja muuta sellaista. Itse söin fish/chipsin, joka oli mainio annos, päihitti ehkä jopa Sohon vastaavan. DI tilasi jonkin hampurilaisista eikä hänkään ruokaansa moittinut.
Ehdottomasti "käy täällä toistekin"-listalla.

Pettymys Piemontessa

2011-02-21T11:18:00.003+02:00

Nyt helmikuussa muutamissa Tampereen ravintoloissa on ollut menossa kulinaariviikot, jolloin kaikki osallistuvat ravintolat tarjoavat erikoismenun hintaan 37€. Viime lauantaiksi päätimme DI:n kanssa varata pöydän Piemontesta. Ruokalista kuului seuraavasti: alkuruuaksi hummeriraviolia ja hummerikastiketta, pääruuaksi hevosen filettä tryffelikastikkeen, haudutetun punakaalin ja talleggioperunoiden kera ja jälkiruuaksi affogato kanelijäätelöllä ja pähkinäliköörillä. Suurin odotuksin siis liikkeellä!

Alkuruuaksi tarjoiltu hummeriravioli oli mielettömän hyvää, olisi tehnyt mieli nuolla lautanen, mutta kun ei kehdannut. Sitten kuitenkin alkoivat pettymykset, hevosen file oli jonkin verran sitkeätä, mikä on minusta aika outoa, koska niinä kertoina kun olen hevosta syönyt, se on ollut niin mureata ettei aina edes naudan sisäfile välttämättä pysty samaan. Ja ne talleggioperunat olivat kuin minkä tahansa huoltoasemaketjun kermaperunoita. Ilmeisesti menussa oli kirjoitusvirhe ja talleggio onkin taleggio eli italialainen juusto, mutta oli miten oli, en saanut minkäänlaista juustonmakua tai mitään muutakaan irti niistä perunoista. Kastike ja lisänä tarjoiltu juuressose olivat kyllä herkullisia, mutta kokonaisuutena annos ei ollut sitä mitä Piemontelta olen tottunut odottamaan.
Koska en osaa italiaa, ei minulla ollut mitään hajua siitä mitä jälkiruokaosuuden affogato tarkoittaa. Sehän tarkoittaa jälkiruokana sitä, että jäätelön päälle kaadetaan kuumaa espressoa. Ja minähän en juo kahvia enkä voi sietää espressoa, joten se siitä sitten... DI sai minun kupistani espressokastikkeet itselleen, niin saatoin syödä edes vähän sitä kanelijäätelöä, joka oli kyllä ihan ok. DI:n (joka kahvia mielellään juo) mielestä sekään annos ei kovin kummallinen ollut.

Lisäksi pyysin aperitiiviksi jotain alkoholitonta drinkkiä, joka yleensä on onnistunut Piemontessa, mutta tällä kerralla sain vastaukseksi, ettei ole muuta kuin limppareita tai appelsiinimehua, niin että sekin jäi sitten saamatta. No, kai noistakin olisi jotain ehkä saanut sekoiteltua, luulisi että olisi joitain hedelmiä tai grenadiinia löytynyt koristeeksi, mutta en minä tiedä mitä ne vaativat.

Tällä kertaa ei jäänyt Piemonten illallisesta kovin hyvä fiilis, mikä sinänsä harmittaa koska nykyisin siellä, kuten missä tahansa Tampereen ravintolassa tulee käytyä niin kovin harvoin. Lisäksi Piemonte on kuulunut (ja kuuluu kyllä edelleen, uskon ja toivon että tämä oli vain se säännön vahvistava poikkeus) niihin paikkoihin, että jos sinne meneminen tulee puheeksi, hypin tasajalkaa ja hihkun "Joo-joo-joo!".

Pitäisiköhän ehdottaa DI:lle vaikka Heinätorin vastaavaa menua ensi viikonloppuna?

Fusionin seikkailut suuressa maailmassa

2011-02-19T15:48:00.002+02:00

Taas on kertynyt kirjoitettavaa niin, ettei tahdo perässä pysyä. Tutut ovat mm. Facebookissa nähneet kommentteja esimerkiksi VR:n toiminnasta, niistä voisi kirjoittaa viime viikon osalta ihan oman bloggauksensa, mutta lyhyesti sanoen kaiken voisi tiivistää sanoihin: juna oli myöhässä, täynnä tai peruttu ja odotellessa tuli aivan pirun kylmä.

Fusionin seikkailut sen sijaan ovat vähän moninaisempia. Ensimmäinen vaihe alkoi jo ennen sitä Apassionata-viikonloppua, perjantaina kirkolta kotiin ajaessani kuului pelkääjänpuolen etupyörän kohdilta rahinaa joskus. Koska rahina loppui, päättelin sen olleen vaikka joku sopivassa paikassa oleva jääkokkare, joka sitten putosi matkasta. Satunnainen rahina kuului myös lauantaina, kun DI:tä hain Jokelasta, mutta siitäkään ei oikein saatu kiinni että mikä se on ja milloin se kuuluu. Maanantaiaamuna ajelin kohti Vantaankoskea ja loppumatkasta alkoi sitten rahista ihan kunnolla aina kun kaasutan tai käännän rattia.
Koska ikinä ei voi tietää, pelkäsin tietysti pahinta eli sitä että vähintään etupyörän ripustukset ovat pettämässä ihan just tai ainakin pyörän pultit ovat irtoamaisillaan. Rautatieaseman parkkiin pääsin kyllä kunnialla ja koska seuraavan junan tuloon oli vielä aikaa, päätin vilkaista konepellin alle, jos siellä näkyisi jotain, josta ymmärtäisin mitään. Koska en yleisesti ymmärrä mitään mistään, suhtauduin vähän skeptisesti siihen, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Lämppärin kaapelia ei ole Fusionissa kytketty mihinkään etupuskuriin, vaan joka kerta kun haluan auton piuhaan kiinni tai irti, joudun menemään konepellin alle. Kaapeli on lenkillä jonkin säiliön päällä. Koska en ole pitkään aikaan tarvinnut lämmityskaapelia (Nukarilla on talli ja rautatieasemilla ei sellaisia ylellisyyksiä ole tarjolla), ei ollut sen paremmin ollut tarvetta vilkaista konepellin alle. Ja niinpä se kerällä ollut piuhanpää töpseleineen oli lähtenyt uiskentelemaan auton rakenteiden välissä alaspäin ja se oli vaeltanut niin alas, että kun vilkaisin etupuskurin alle, se pää näkyi siellä jossain rakenteissa kiinni. Sain tökättyä sitä alakautta hieman ylöspäin, mutta sen verran se oli jumissa jossain, etten saanut sitä irti sieltä nykimällä.
Työmatkalta soittelin veljelle sitten, että osaisiko hän neuvoa, mitä voisi tehdä kun auton purkaminen naisvoimin siihen parkkipaikalle ei oikein kuulosta houkuttelevalta. No eipä hän asiaa näkemättä osannut neuvoa antaa, mutta ajoin työpäivän jälkeen veljen luo autoa näyttämään. Rahinat olivat kuitenkin loppuneet siihen kun olin saanut tönäistyä sitä vähän ylöspäin ja matkalla ei rapissut enää yhtään. Veljen kanssa saatiin se irti sieltä ja matka jatkui taas iloisesti.

Menikin seuraavaan päivään kun aamupäivällä soi töissä puhelin ja vastatessani linjan päässä on tuntematon naishenkilö, joka lehdenmyynnin sijasta kertookin törmäneensä aamulla Jokelan rautatieaseman parkissa Fusionin etukulmaan. Olin saada slaagin, mutta rauhotuin kun selvisi, että kyse oli vain ihan pikkuisesta osumasta etupuskuriin, jonka takia oli puskurin alaosasta tipahtanut sumuvalon paneeli irti. Sumuvalo itse oli rikki myös.
Tämä törmännyt osapuoli oli joutunut näkemään hieman vaivaa selvitellessään auton omistajan yhteystietoja, koska Fusionhan on edelleen isän kuolinpesän nimissä. Jälleen kerran kiitos harvinaisesta sukunimestä ja siitä, että edes siskon puhelinnumero ei ole salainen, koska tämä törmääjä oli soittanut ensin siskolle ja sitä kautta saanut sitten minun numeroni. Ja erinomaisen suoraselkäistä toimintaa ottaa yhteyttä, kun tällaisia vahingoja sattuu, joku idiootti olisi jättänyt asian sikseen ja lähtenyt paikalta vähin äänin.
Minä kiikutin autoa sitten Hyvinkään Vaunulaa katsottavaksi, vastapuolen vakuutuksestahan kaikki kulut meni. Sen verran oli saanut puskurikin osumaa, että koko puskuri meni vaihtoon eli reilun tonnin nakki taas, mutta tällä kertaa ei omasta pussista. Viime torstain Fusion oli sitten Vaunulassa korjattavana. Vein sen sinne aamulla jo aikaisin, kun sinne voi auton jättää jo ennen avaamista ja pudottaa avaimen postiluukusta sisään. Iltapäivällä sitten hain sen korjattuna pois ja taas on naama nättinä!

Ajelin eilen tänne Tampereelle pitkästä aikaa ja perille päästyäni voin vain todeta, että tällä kertaa parkkipaikalla ei ole autoa ja että joko oma soittamiseni huoltoyhtiöön tai huoltoyhtiön toiminnasta isännöitsijälle valittaminen oli tepsinyt ja parkkipaikkani oli aurattu niin että siihen olisi parkkeerannut vaikka lentotukialuksen. Ei muuta kuin auto piuhan päähän ja laskeskella ajastimeen tunteja, että milloinkas minä tätä nyt tarvitse lauantaiaamuna.
Yö oli kylmä, ilmatieteenlaitoksen mukaan aamulla oli Härmälässä -28 astetta pakkasta. Marssin aamulla parkkipaikalle, otin lämppärin piuhan irti ja istahdin autoon. Kun moottorin vastaus virta-avaimeen on au-au-au, ei sitä selkeästikään kiinnosta lähteä käyntiin ainakaan suosiolla. Katsoin lämmitystolpan ajastinta ja totesin että ajastin ei ole liikahtanut senttiäkään siitä, mihin sen illalla säädin. No kiva. Totesin, että nyt just ei ole mitään niin kiireistä että autoa olisi pakko käynnistää, päätin ostaa ison satsin hamsterinpurua myöhemmin ja lähdin bussipysäkkiä kohti päästäkseni keskustaan shoppailemaan.
Soittelin matkalta huoltoyhtiöönkin, joka lupasi ilmoittaa eteenpäin huoltomiehelle, mutta koska lämmitystolppien rustaamiseen tarvitaan sähkömiestä, ei mitään apua luvattu ennen ensi viikkoa. Sen verran kehoitti kokeilemaan, että jos siirtää ajastimen siihen lämmityskohtaan, että tuleeko silloin virtaa. Tein kuten neuvottiin ja paria tuntia ennen uutta lähtöyritystä kävin kääntämässä kytkimen lämmitysasentoon.
Kun pari tuntia oli kulunut, marssin jännittyneenä taas parkkipaikalle. Alku näytti hyvältä, lämppärin kaapelikin esimerkiksi oli paljon notkeamman oloinen kuin mitä aamusella. Ja Fusion lähti käyntiin kuin palmun alta. Harvoin sitä kai on auton käynnistymisestä niin iloinen kuin minä tänään.

Iso N, WP7 ja mitä mieltä mitä olen kaikesta

2011-02-11T21:33:00.003+02:00

Tänään oli Suomen (ja vähän muunkin maailman) mobiiliväellä jännä hetki: Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop piti tiedotustilaisuuden Nokian uudesta strategiasta. Huhuja sinkoili varmuuden vuoksi jo viikkoja etukäteen esimerkiksi siitä, ketkä lähtevät johtokunnasta ja ketkä jäävät,mihin pääkonttori siirretään, vaihtaako Nokia puhelimiensa käyttöjärjestelmää ja jos vaihtaa, mihin vaihtaa ja ylipäänsä kaikkea mahdollista. Julkisuuteen vuoti myös väitetty Elopin blogiteksti palavasta platformista, jonka katsottiin olevan joko pelottavaa tai lupaavaa tekstiä riippuen siitä katsoiko sitä työntekijän vai osakkeenomistajan näkökulmasta.

Tänään sitten pätkähti ilmoille odotettu totuus: Nokian älypuhelimiin tulee jatkossa Windows Phone 7, Symbian jätetään toistaiseksi vielä jossain määrin pyörimään ja Meego myös, mutta jälkimmäisestä tehdään entistä enemmän open source - käyttöjärjestelmä. Johtokunnasta lähti lopulta vain Meego-pomo, organisaatiomuutoksia on tulossa sekä rajuja irtisanomisia. Qt:n kohtalosta ei kukaan taida tietää mitään varmaa.

Minua harmittaa kuten ainakin pientä nörttiä, jolta on just viety uusi lelu melkein kädestä. Meego, huolimatta siitä että se on jo reilusti myöhässä, olisi lupaava ja kiinnostava alusta mobiililaitteille. Nyt on tiedossa ainoastaan se, että Nokia aikoo tämän vuoden puolella shipata jonkin Meego-laitteen, mutta se saattaa pahimmassa tapauksessa jäädä viimeiseksi. Vähän on sellainen tuntu, että Meego jätetään "katsotaan miten sen käy"-alustaksi ja se joko hukkuu, pysyy suunnilleen pinnalla räpiköiden ainakin vähän aikaa tai ehkä lähtee lentoon. Viimeisessä vaihtoehdossa on se vaara, että se ammutaan alas. Jos näyttää siltä, että Meego-koodarit alkavat vaikka ihan kettuunnuksissaan tehdä liian hyvännäköistä softaa ja puhelinta samalla kun WP7-puhelimet ovat firman pääfokus, voi käydäkin niin että se Meego torpataan kokonaan.

Muutenkin olen hieman pettynyt. Android on uutta ja hienoa (ihan oikeasti, DI:llä on Android-puhelin, joka on kiva vehje siitä huolimatta että vihaan sen kosketusnäyttöä) ja iPhonekin on olevinaan hip and cool, Meegostakin ollaan jo vaikka mitä lupaavaa kuultu, mutta että Windows Phone? Öööh... Onko kukaan oikeasti nähnyt sellaista? Ja ketä kiinnostaa? Windowsin kanssa saa taistella jonyt ihan tarpeeksi tietokoneidensa kanssa, pitääkö sitä samaa sotaa jatkaa puhelimissakin?

Rajuja irtisanomisia on lupailtu myös, niiden povataan koskevan eniten Oulua, Tamperetta ja pääkaupunkiseutua ja erityisesti Symbian-porukkaa. Eikä se rajoitu pelkästään Nokiaan, Suomessa on lukemattomia isoja ja pienempiä firmoja, jotka tekevät Nokialle alihankintaa ja näistä kiristetään taatusti myös. Nokia ei siis ole ainoa joka irtisanoo. On suorastaan pelottavaa, miten paljon Suomen it-alasta on oikeasti Nokia-riippuvaista. Sitten kun käy näin kuten nyt tulee käymään eli Nokia pienentää rajusti, ollaan korvia myöten keltaisessa nesteessä. Hallitus vannoo kovasti että jotain on tehtävä, mutta jääkö lupaukset pelkiksi vaalimainoksiksi, jää nähtäväksi. Pahaa pelkään ja toisaalta sopiihan nykyisen hallituksen lupailla ihan mitä vain kun vaihto on kuitenkin edessä varsin pian.

Ei naurata, ei.

Ohjelmassa tänään

2011-02-06T11:03:00.004+02:00

Tämän päivän ohjelmaan kuuluu Apassionata klo 17.00 alkaen. Pysyn hädin tuskin nahoissani, koska olen siis ollut katsomassa vain kerran, vuonna 2008. Vuonna 2009 piti mennä myös, mutta tuolloin ilkeä flunssavirus esti sen suunnilleen viime hetkellä ja viime vuonna se jostain syystä ei kiinnittänyt edes huomiota. Mutta tänään siis Helsinkiin!

Sairaslomalta

2011-02-01T13:59:00.003+02:00

Iski eilen töissä pahimmoinen mahatauti, mutta onneksi se tuntuu olevan kesympi kaveri kuin se parin vuoden takainen painajainen. Eilisilta meni jo ihan rauhallisesti ja tänään on olo ollut jo huikeasti parempi. Ajatelkaa, jopa vesi on pysynyt sisällä! Eilen nimittäin kävin lääkärissä ja sain Imodiumia, mutta veden kera otetut tabletit tulivat ylös alle minuutin kuluttua ottamisesta. Söin tuossa jo ensimmäisen purkin marja-jogurtti-pilttiä, jota lääkäri suositti toipumisruuaksi.
Että eiköhän tästä huomenna töihin vielä.

Viime perjantaina iski silmille joukkoliikenteen todellisuus. Olin puoli kasin aikaan Vantaankoskella odottamassa junaa, jota sitten ei tullut ajallaan. Raidenäytössä junan arvioitu lähtöaika siirtyi jatkuvasti yhä kauemmas ja kauemmas ja sitten olisi pitänyt jo seuraavankin junan lähteä eikä yhtäkään raidekulkuneuvoa näy. Jossain vaiheessa tuli kuulutus, jossa kerrottiin paikallisjunan hajonneen pohjois-Haagan asemalle ja tästä johtuvat raidemuutokset ja myöhästelyt. No eipä se sinänsä lohduta, kun ei ole mitään tietoa siitä, tuleeko seuraava juna 5 minuutin päästä vai iltapäivällä. VR:n nettisivut eivät suostuneet mainitsemaan asiasta sanan puolikastakaan.
Siinä sitten ärsyyntyneenä mietin, että kun suunnitelma A pettää, minulla ei ole olemassa suunnitelmaa B. Minulla ei ole harmaintakaan aavistusta, miten pääsisin Vantaankoskelta Helsinkiin siinä tilanteessa, että juna ei kulje. Henkilöauto ei ole vaihtoehto, en lähde Helsingin ruuhkiin arpomaan, että mistä saan parkkipaikan, puhumattakaan että osaisin edes ajaa työpaikalleni. Metroa ei kulje ja busseista en tiedä mitään. Lähipysäkkien bussit menivät nähtävästi enimmäkseen Myyrmäkeen tai Martinlaaksoon. Näistä paikoista olisi voinut tietysti olla jatkoyhteyksiä Helsingin suuntaan, mutta kun ei voi tietää. HSL:n mobiili-reittipalvelu oli yhtä tyhjän kanssa, siitä ei ollut pienintäkään apua. Eikä kyllä tuosta pc-palvelustakaan, koska se tarjoaa vain sitä M-junaa, jonka kulkemiseen ei siis voi luottaa.

Lauantaina oli ohjelmassa sitten sen mainitun kirkkoherran vierailu ja se sujui kaikkinensa hyvin. Iltasella oli hirvipeijaiset Pirtillä ja pääsimme DI:n kanssa vähän verestämään pahasti ruosteessa olevia tanssitaitoja. Olisi pitänyt olla kyllä paremmat kengät jalassa kuin mitä minun talvikenkäni, mutta meni se niinkin.

Sus... ei kun siis ilves siunatkoon

2011-01-27T19:54:00.002+02:00

Poikkesinpa tuossa iltalenkilläni naapurissa ja kyllä taas kannatti. Kaiken muun lisäksi tuli puhetta metsästyksestä (ei kannata haaveilla kovin nopeasti seuran jäsenyydestä, seuraava yleiskokous, jossa uudet jäsenet päätetään on ensi tammikuussa) ja siitä, että juuri viikko sitten oli peräti kolme ilvestä tassutellut meidänkin pihan poikki. Harmi etten ollut nähnyt jälkiä missään vaiheessa, vaikka yleensä aamuisin pihasta lähtiessäni laskenkin jäniksen- ja muut jäljet ajovaloissa, jos yöllä on satanut uutta lunta.

No, eipähän se ole uutinen, on noita ilveksiä täällä pyörinyt jo jonkin vuoden ja kiitos hyvän metsäpeura- ja jäniskannan (supikin kuulemma kelpaa ilvekselle saaliiksi silloin kun liikkuvat) ilveskanta koko Nurmijärven alueella on vahvistunut. Sittenpä naapurin isäntä kaivoi tietokoneensa näytölle kuvan: ilves verkkoloukussa. No kappas, missäs tämä on loukutettu, kun päivämäärä näyttää olevan eiliseltä? No tuossa meidän mäessä! Alle kilometrin päässä kotiovestani. Tieteen hyväksi oli loukku sinne viritetty ja saaliiksi oli joutunut 3-vuotias, 14-kiloinen uros, jos nyt oikein muistan tuon sukupuolen. Kissa oli saanut pannan kaulaansa samalla kertaa ja jatkaa nyt eloaan seurattuna.
Harmi kyllä, missään netissä ei taida olla minkäänlaista mahdollisuutta seurata kyseisen ilveksen elelyä ja oleskelua edes jälkikäteen. Muistan vain joskus kuulleeni sellaisesta palvelusta, että jonkin pannoitetun eläimen GPS-tiedot päivitettiin nettiin jonkinlaisella viiveellä. Olisi ollut hauska seurata ilveksen liikkeitä.

Mitäkö minä noista ilveksistä nyt näin vauhkoan? Eiväthän ne ole edes vaarallisia ihmisille? Eivät niin enkä minä suinkaan ilvestä pelkää, en minä sillä. Mutta se vain tuntuu niin uskomattomalta että ilveksiä! Täällä! Parikymmentä vuotta sitten, kun minäkin ala-astetta kävin ja biologian tunneilla suurpedoista puhuttiin, kerrottiin että ilves on hyvin, hyvin harvinainen ja niin se silloin olikin. Ja nyt niitä sitten pyörii pihassa laumoittain. Minä en ole lainkaan pahoillani tästä käänteestä.

Mutta pitäisiköhän ihan vakavasti harkita riistakameran virittämistä tuohon pihalle?